Avainsana-arkisto: FlexEffect

Minut komennettiin takaisin ruotuun

Tosin kyllä oikein kauniin sanoin ja ystävällisesti, mutta kuitenkin 😀

Eli vaihdoin muutaman sähköpostin Carolynin (Carolyn’s Facial Fitness, CFF) kanssa – olen pohtinut tekeekö yksi Carolynin jumpan liike minulle sekä hyvää että pahaa (eli viekö se suupieliäni alaspäin) ja kyselin sitten sitä Carolynilta. Laitoin samalla mukaan sen kuvan leuan-suun -alueesta, minkä tännekin olen laittanut esille. Ja no… näytin Carolynille juuri sitä kuvaa sen vuoksi, että siinä näkyvät suupieleni hyvin. Mutta kuinkas kävikään, Carolyn nappasi kiinni hassun näköiseen leukalinjaani ja alkoi kysellä minulta miten jumppaan.

Jouduin sitten tunnustamaan, että olen tässä viime aikoina jumpannut aika lailla Agelessin mukaan, tosin mukana paljon Carolynin jumpan liikkeitä. Ja … no, sitten minulle todettiin kauniisti, että olen tainnut vähän liikaa tehdä ”spot trainingia” eli en ole keskittynyt kasvoihin kokonaisuutena, vaan treenannut vain tiettyjä osia. Ja sen seurauksena sitten voi tulla tuommoisia hassuja leukoja. Nyt siis minun pitää alkaa taas jumpata CFF:n mukaisesti. Ja sitten Carolyn antoi vielä erikseen ohjeita siitä, mitä voin tehdä lisäksi.

Noh… ainoa virhe tässä on se, että tuo leukani itseasiassa on ahkeran CFF-jumpan tuotosta 😀 Eli en vielä joulukuun alkupuolella ollut ehtinyt juuri jumpata Agelessin mukaisesti (paitsi että olinpa sittenkin, ehkä kuukauden, huomasin kun tarkistin täältä blogista 😛 jopa yhden tehojumppakauden verran). Yritin tästä vähän vikistä Carolynille, mutta enpä tiedä halusiko hän oikein uskoa sitä 🙂

Joka tapauksessa sen tämä meilien vaihto sai aikaan, että tein taas tänään CFF:n kokonaan ja kyllä se tuntui hyvältä! Ymmärrän hyvin mitä Carolyn tarkoittaa, kun puhuu spot trainingista ja sen ongelmista. Ja on ihan totta, että tietyssä mielessä Ageless kyllä on spot trainingia – Louise nimenomaan sanookin, että hänen mielestään ei tarvitse jumpata kaikkia kasvojen lihaksia.

Carolyniä muuten on kehuttu, että hän vastaa sähköposteihin pikaisesti, ja se on kyllä totta! Sain vastauksen kymmenen minuutin sisään siitä, kun laitoin kysymykseni hänelle ja vielä toisenkin vastauksen saman tien. Ja vaikka minua vähän palautettiinkin ruotuun, niin se tapahtui tosi ystävällisesti ja herttaisesti.

Mutta siis… taidan yrittää jaksaa jumpata jatkossa taas CFF:n mukaisesti ja sitten, kun aika ei yksinkertaisesti riitä, Agelessin mukaan. Ei voi mitään, CFF on edelleen suosikkijumppani, vaikka kuinka olen tutustunut muihin jumppiin. Pitää tosin se FlexEffect katsastaa tietysti!

Tämä ei ole maksettu mainos

Haluan vain muistuttaa, että jos harkitsee FlexEffectin ostamista, niin helmikuun loppuun asti jumpan saa hintaan $89.95 ja sen jälkeen hinta ilmeisesti nousee 120 dollariin. Tuohon päälle tulee postikuluja 13 dollaria ja hinnaksi jää alennetulla hinnalla jotain 70 euron paikkeilla.

Tsekkasin tosin FlexEffectin sivut ja ei siellä itseasiassa enää mainita missään tuota helmikuun loppua viimeisenä tarjouspäivänä – siellä lukee vain ”Limited Time Introductory Offer” eli rajallisen ajan voimassa oleva esittelytarjous. Ja voi siis toki olla, että tämä esittelytarjous on voimassa pitkäänkin 🙂 Mutta jos vakavissaan harkitsee, että ostaisiko FlexEffectin, niin ehkä nyt kanattaa tarttua tilaisuuteen, hinta tuskin tuosta halpenee kuitenkaan enää. Itse tässä odottelen jännityksellä koska oma jumppani saapuu, että pääsen testailemaan!

Olen jumpannut aika tiukasti viimeisen pari kuukautta Agelessin mukaan, koska se nyt vaan on NIIN lyhyt ohjelma, ja tehokaskin. Olen tosin lisännyt siihen Carolynilta edelleen aika paljon liikkeitä, melkein joka päivä 9 ekstraa Agelessin lisäksi. Nämä Carolynin jumpan liikkeet ovat kuitenkin sellaisia, että yhden pystyn tekemään autolla ajaessa ja muutkin esim. kesken työpäivän, kun tarvitsee pienen tauon. Carolynhan sinänsä sanoo, että hänen jumppansa pitäisi tehdä makuulla, mutta nämä liikkeet ovat kaikki sellaisia, että sopivat hyvin tehtäväksi istualtaankin. Olen muuten sitä mieltä, että jumppa on todella vaikuttanut kasvoihini ❤ Edelleenkään en saa kameralla tavoitettua sitä toisille näkyväksi, mutta jotenkin vain yleisilme kasvoissani on koko ajan parempi.

Kasvojumppaaminen kyllä on pitkäjänteistä puuhaa… Aina välillä pitää muistuttaa itselle, että eihän kuntosalillakaan käydessä kroppa parissa kuukaudessa kovin isosti muutu. Vuodessa sen sijaan tulee jo näkyviä tuloksia, jos ahkerasti käy. Miksi siis kasvot olisivat sen kummemmat?! Eli kärsivällisyyttä ja jaksoa jumpata tarvitaan… Tuntuu vain, että minäkin olen jumpannut nyt aika lailla puoli vuotta ihan ahkerasti … mikseivät siis kaikki inhat pussitukset ole jo hävinneet jonnekin? 😀 Onko jumppa IHAN turhaa?! Näihin fiiliksiin tarvitaan sitten niitä valokuvia – oman naaman kun näkee joka päivä peilistä, niin muutoksia ei huomaa. Mutta valokuvissa se näkyy yllättävän selvästi. Itse ainakin haen säännöllisesti uskoa jumpan toimivuuteen sillä, että katson sekä toisten ennen-jälkeen -kuvia, että myös omiani 🙂

Koskahan pääsen flexaamaan…

Kävin eilen jo postissa kysymässä olisiko jotenkin mahdollista, että FlexEffect-pakettini olisi jäänyt sinne notkumaan – eli että pakettikortti olisi kadonnut jonnekin tms. Mutta ei löytynyt pikkupostin hyllyltä äkkiä mitään sen suuntaista pakettia. Laitoin FlexEffectillekin kyselyn asiasta sähköpostitse maanantaiaamuna ja sain vastineeksi automaattivastauksen

Hello,

If your question is regarding a FlexEffect purchase… All orders placed by or on the 29th of January have shipped. If you placed your order after the 29th we expect to ship by February 12th. We greatly appreciate your patience.

Best Regards,

Dan
Customer Service
FlexEffect International

Olen tilannut FlexEffectin noin 20.1 eli siis periaatteessa paketti pitäisi olla jo postitettuna ja sillä olisi ollut noin kymmenen päivää aikaa saapua Suomeen. Katsoin sitten kauanko paketti kestää tulla Ameriikasta Suomenmaahan ja siihen sitten onkin tietysti jo aika paljon vaihtoehtoja. Jos paketti ei ole pikana laitettu, niin 6 päivää on minimi ja maksimi sitten onkin 30 päivää… En ole saanut mitään tilausvahvistusta FlexEffectiltä aikoinaan kun tein tilauksen. Enkä nyt sitten ole saanut muuta kuin tuon automaattivastauksen sähköpostiini. Laitoin taas tänään uuden kyselyn taas menemään ja sain saman automaattivastauksen.

Ehkä olen vain liian kärsimätön – ehkä paketti odottaa minua tänään kotona postilaatikossa : ) Olisi vaan niiiiiin kiva päästä tutkimaan tuota ohjelmaa.

… ja sitten kun olin kirjoittanut tuon yllä olevan tekstin, tein sen mitä minun olisi pitänyt ensimmäisenä tehdä : P Eli menin kurkistamaan FlexEffectin sivuja. Siellä sanotaan, että tilauksesta kestää pari viikkoa, että paketti on perillä. No, onhan tilauksestani kulunut jo pari viikkoa, mutta tuosta 29. päivästä ei kuitenkaan vielä. Siis: olen ilmeisesti oikeasti liian kärsimätön : D

En sitten malttanut olla tilaamatta

Tässä taannoin valitin, että en oikein hoksinut, että miten FlexEffectin saisi tilattua luottokortilla. Innostuin siis kysymään meilitse FlexEffectiltä, että miten luottokorttimaksaminen oikein sujuu ja kun sain Claudia Crowleylta (eli Debin tyttäreltä) meiliini vastauksen, niin… No, tuota, klikkasin linkkiä ja päädyin maksusivulle ja … Sitten vaan tilasin sen 🙂 Olisin kyllä varmaan tilannut joka tapauksessa, ehkä vaan vasta joskus helmikuun puolella. Mutta nyt siis pystyn raportoimaan jossain vaiheessa siitä, millainen on uusi FlexEffectin jumpppa! 25.1 sitä toivottavasti aletaan lähettää tilanneille ja siitä mennee muutama päivä ennen kuin se on Suomessa asti. Helmikuun alussa siis viimeistään sen luulisi olevan käsissäni.

Jos joku siis haluaa kuulla jotain kokemuksia/kommentteja ko. jumpasta ennen kuin itse tilaa, niin voipi odotella tuonne helmikuun alkupäiviin. Hintatarjoushan on kuitenkin voimassa helmikuun loppuun eli siinä mielessä ei ole hoppua tilata, jos ei muuten vaan kutkuta saada pakettia omiin käsiin.

Miten tilaaminen hoidettiin

No, minä en tietystikään ollut klikannut juuri sitä oikeaa linkkiä FlexEffectin webbisivulla ja sen vuoksi en luottokorttimaksun mahdollisuutta löytänyt. Omaa tyhmyyttäni siis 🙂 Claudia kuitenkin vastasi minulle ystävällisesti:

At the bottom of the product page http://www.flexeffect.com/product.htm there are 2 links. One that states you United States Order form, the other Outside U.S. order form.

Select the link that is appropriate for you. It will take you to the shopping cart, and will indicate that you will be redirected to paypal. This is the ONLY way to make the internet purchase. Via Paypal.

Because the order is through Paypal, we never see your credit card information. All the ”safeguards” for internet purchases are provided by paypal.

Good Luck,

Claudia Crowley

Toisin sanoen, tilata voi kahdella eri tapaa. Joko täyttämällä lomakkeelle omat tietonsa ja printtaamalla lomakkeen ja faksaamalla tai lähettämällä sen postitse FlexEffectille. Taikka sitten PayPalin kautta, jolloin kyseessä on turvallinen luottokorttimaksu. PayPal-tunnus tarvitaan (ja tietysti se luottokortti), mutta sen tekeminen on minusta aika helppoa ja itse PayPalin käyttö on kyllä tosi kätevää ja mukavaa, kun ei tarvitse omia luottokorttitietojaan jaella milloin millekin myyjälle, jolta sortuu ostamaan jotain 🙂 Jos joku ei ole koskaan käyttänyt PayPalia, niin ohjeita löytyy esim. täältä. Minä kyllä tein itse aikoinaan PayPal-tunnuksen ilman mitään ohjeita, joten ei se todellakaan hankalaa ole, ainakaan jos käyttää ”normaalia” luottokorttia, eikä Visa Electronia. Se vain pitää huomata, että kortin varmistukseen menee jonkun aikaa eli ihan heti tilin luomisen jälkeen ei pääse tilaamaan mitään.

Mitä jumppa loppujen lopuksi maksoi

Hintaa itse jumpalla siis tällä hetkellä on $89,95 ja siihen tulee päälle postikulut $13,00. Yhteensä siis $102,95. Dollarin kurssihan on edelleen älyttömän matalalla, joten Jenkkilästä tilaaminen on edullista. Toki jumpalle jäi tämänkin jälkeen vielä hintaa noin 71 euroa. Ei niin kamalan paljon, mutta aika paljon kuitenkin. Toisaalta, jos tuota vertaa vaikka kasvojenkohotuksen hintaan (ehkä 5000 euroa), niin eipä enää summa tunnu kovin kummoiselta.

Tyytyväisyystakuu

FlexEffectin sivuilla todetaan, että heillä on ”30 Day Money Back Guarantee” – miten tuo 30 päivän palautusoikeus sitten käytännössä toteutetaan, en tiedä, mutta foorumeita lukemalla tiedän, että ainakin yksi ihminen on saanut rahansa takaisin sen kummemmmin tappelematta.

Mitä sitten tällä jumpalla teen

Heh, onpas tyhmää kysyä itseltään tämmöinen kysymys juuri, kun on tuhlannut ihan kohtuullisen summan rahaa 🙂 No, vakavasti puhuen, en ole mitenkään varma, että alkaisin jumpata FlexEffectin mukaisesti. Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, ohjelmassa mukana olevat kasvohieronnat kiinnostavat minua todella paljon. Olen esimerkiksi mukana olevasta ”luuhieronnasta” (bone massage) yrittänyt laiskasti kaivella tietoa jo jonkun aikaa ja nyt oli kyllä ihan napakymppi se tieto, että FlexEffectistä saa hierontaohjeen, jonka uskon olevan pohdittu, mietitty, testattu, asiallinen, tietoon perustuva… Eli toisin sanoen, luotan aika lujasti FlexEffectin ihmisten ammattitaitoon ja osaamiseen.

Toinen syy miksi tilasin jumpan on se, että janoan lisätietoa ja -ymmärrystä yleisesti kasvojen jumppaamisesta, kasvolihaksista jne. Vaikuttaisi siltä, että tuo uusi kirja tarjoaa runsaasti tietoa. Ja tietysti myös uudet jumppaliikkeet ovat hyväksi ja kiinnostavia! Vaikka en noudattaisikaan koko ohjelmaa sinänsä, niin uskon että poimin ohjelmasta itselleni sopivia liikkeitä ja lomitan niitä päivittäiseen jumppaohjelmaani. Muutenkin minusta on todella kiinnostavaa nähdä, mitkä liikkeet vaikuttavat mihinkin lihaksiin jne. Tämä antaa mahdollisuuden räätälöidä sekä tätä ohjelmaa että muita omia tarpeitani vastaavaksi.

Eli … eiköhän paketti ole hintansa väärti, ainakin kovasti asetan sille odotuksia 😀

Meneekö sormi suuhun?

Uhhuh, tuntuu vähän lapselliselta puuhalta laittaa sormiaan suuhun, vai mitä? 🙂

Ihmisillä tuntuu olevan vaihtelevia fiiliksiä siitä, haluavatko he kasvojumpatessaan tehdä sellaisia liikkeitä, joissa joutuu laittamaan sormia suuhunsa. Kun olen foorumeita lueskellut, niin jotkut sanovat, että ihan vaan sen takia eivät ole jotain jumppaa pystyneet tekemään, että tuntuu niin inhalta laittaa sormia suuhun jossain jumppaliikkeessä. Ja sitten kehuvat jotain toista jumppaa, kun siinä ei tätä tarvitse tehdä. No, katsotaanpa meneekö sormi suuhun niissä jumpissa, mitä itse tunnen:

Carolyn’s Facial Fitness

Itse siis käytännössä aloitin kasvojumppaamisen tällä jumpalla. Siinä on kaksi liikettä, joissa pitää sormiaan tunkea suuhun:

  • Toisessa laitetaan peukalo poskeen 😛 Eli siis peukalo tosiaan tuonne kunnolla suun sisälle poskeen ja muut sormet pysyvät ulkopuolella. Toiselle poskelle sama homma
  • Toisessa liikkeessä samoin peukalot laitetaan suuhun, tällä kertaa molemmat yhtä aikaa tuohon ylähuulen sisäpuolelle

Itselläni ei tullut mieleenkään, että nämä olisivat jotenkin vastenmielisiä liikkeitä, kunhan vain pidin huolta, että pesen kädet ennen jumppaamista. Hyviä ja tehokkaita liikkeitäkin ovat, varsinkin tuo eka saa poskilihakset oikein uupumaan, kun sen tekee kunnolla 😀

Ageless if You Dare

Sormet pysyvät turvallisesti suun ulkopuolella kaikissa liikkeissä.

Carole Maggion Facercise

Ei sormia suuhun.

Eva Fraser’s Facial Workout (1992)

Väitin aikaisemmin, että tässä jumpassa ei laiteta sormia suuhun, mutta höpönpöpön, huijasin! Tästä jumpasta löytyy peräti neljä eri liikettä, joissa laitetaan peukalot tai etusormet suuhun, joko ylä- tai alahuulen sisäpuolelle tai vähän posken suuntaan. Eva Fraser sanoo, että puuvillakäsineet tai pari palaa pehmeää kangasta ovat näissä liikkeissä ehdottoman tärkeät, että sormet antavat riittävästi vastusta kasvojen lihaksille. Hän tosin suosittelee käyttämään käsineitä siis kaikissa liikkeissä, ei ainoastaan niissä, joissa sormet menevät suuhun.

FlexEffect

Kun en oikeasti ole jumpasta nähnyt uutta enkä vanhaa versiota, niin en tarkkaan tiedä, millaisia liikkeitä on mukana. Mutta jos sormien suuhun laitto epäilyttää, niin ehkä tämä ei sitten ole sinun jumppasi. Tiedän että mukana on sellaisia liikkeitä, joissa esim. jotkut käyttävät ohutta puuvillahansikasta paremman ”pidon” aikaansaamiseksi, ts. kun sormen laittaa suuhun, niin sylki saattaa tietysti tehdä suun limakalvon liukkaaksi ja tämän takia on joskus hyötyä jumpatessa, siitä että ote pysyy paremmin.

Mutta toisaalta, tuskin näitä liikkeitä tässäkään jumpassa läämältään on. Ja no, joistakin kommenteista olen ymmärtänyt, että kyseiset liikkeet ovat myös sieltä jumppaliikkeiden tehokkaimmasta päästä. Eli… enpä sittenkään tiedä kannattaako tämän perusteella tätä ilmeisen hyvää jumppaa hylätä.

Method Putkiston Kasvokoulu (vanha versio)

Varsinaisessa kasvojumpassa ei laiteta sormia suuhun, mutta jumppaohjelman ulkopuolella kuvataan yksi liike, jossa otetaan kielestä kiinni. Putkisto suosittelee, että tässä käyttäisi apuna esim. ohutta harson palaa.

Thomas Hagertyn Shape your face

Yhdessä liikkeessä sormenpäät laitetaan suuhun.

Juliette Kandon Natural Facelift

Huh, tämä on hyvä kirja, mutta siinä on vähän kuvia 🙂 Eli kaikista jumppaliikkeistä ei ole kuvaa siitä, miten liike tehdään, vain teksti. Niinpä minä olin laiska, enkä jaksanut lukea koko kirjaa läpi, mutta pari liikettä onnistuin silti löytämään, joissa tarvitaan sormia suun sisäpuolella aika samantyyppisesti kuin Eva Fraserinkin jumpassa.

——-

Lisäilen tähän jumppia sitä mukaa, kun jotain uutta tulee vastaan.

FlexEffect – vanha versio edullisesti ja muutakin jorinaa

Niin, FlexEffectin vanhaa versiota saa tosiaan ostaa nyt poistomyynnistä edullisesti. Artikkelin lopussa tästä lisää. Mutta:

Tarkoitukseni oli FlexEffectin vanhan ja uuden version eroista kirjoitella jotain edelliseen kirjoitukseen, mutta siitä tuli sen verran pitkä, että loppua kohden ehdin unohtaa, mitä olin kirjoittamassa 🙂 Nyt seuraa mutua ja arvauksia ja oletuksia siitä, mitä eroja FlexEffectin vanhemmalla ja nyt tällä uuden uutukaisella versiolla on. En ole oikeasti nähnyt kumpaakaan niistä ja kaikki mitä tässä selitän, perustuu FlexEffectin käyttäjien kommenteihin eri foorumeilta ja siihen mitä olen FlexEffectin sivuilta lukenut. Eli virheitäkin alla olevassa saattaa olla, kun muistinvaraisesti kirjoitan.

Jumppaohjelman perusidea – monipuolisuus

FlexEffectistä huomaa todella selvästi, että sen on laatinut henkilö, joka on harrastanut kehonrakennusta. Tunnistan ihan samanlaiset merkit FlexEffectissä itsessään ja sen kouluttajissa ja innokkaissa harrastajissa kuin mitä löytyy kehonrakentajistakin, kun heidän foorumeitaan lukee 🙂 Siinä ei ole mitään pahaa! Päinvastoin, hyvä vain että asiaan syvennytään ihan kunnolla ja ollaan perusteellisia. Huvittaa vain vähän, mutta itseasiassa ainakin minulle itselleni tuollainen ajattelumalli sopii oikein hyvin.

Aika monessa ellei peräti kaikissa muissa kasvojumpissa keskitytään vain osaan kasvojen lihaksista. Esim. Ageless if you daressa tarkoituksella jopa jätetään joitakin lihaksia jumppaamatta, että nämä lihakset eivät edes tulisikaan kovin hyvään kuntoon. FlexEffectin filosofia kuitenkin on, että kaikkia kasvojen lihaksia on syytä jumpata ja tähän jumppaamiseen on tarjolla aloittelijan versioita, edistyneempiä versioita ja vielä sitten vähän erilaisia liikkeitä, jos tuntuu että haluaisi kokeilla auttaisiko joku muu liike paremmin. Kuulostaako tutulta, kuntosalipuuhia harrastaneet? 😀

Ajankäyttö

Jumppatiheys on aika lailla sama kuin tyypillisesti kasvojumpissa eli suositellaan viiden päivän jumppaamista ja sitten parin päivän taukoa. Tai käytännöllisesti: pyri siihen että jumppaat joka päivä. Kun et kuitenkaan ihan joka päivä siihen pysty, niin jumppaat varmaan kuitenkin riittävästi tällä tahdilla. Ja kun kasvot puolen vuoden, vuoden jälkeen alkavat olla mukavassa kunnossa, niin sitten siirrytään ylläpitovaiheeseen ja vähennetään jumppakertoja.

Vanhassa FlexEffectin ohjelmassa on käsittääkseni DVD:llä 14 (20?) minuutin ohjelma ja varsinainen koko ohjelma kestää n. 40 minuuttia. Tämä pituushan tietysti on se, mikä monia kasvojumppaajia karkottaa – on oikeasti aika hurjaa käyttää joka päivä noin paljon aikaa tämmöiseen asiaan, tai no, melkein mihin tahansa harrastukseen – melkein joka päivä. FlexEffectin ohjaajat kuitenkin muistuttavat aina, kun asiasta tulee puhe, että tuo lyhyempi versio on erinomainen aloitusversio ja siihen voi sitten lisätä uusia liikkeitä sitä mukaa, kun haluaa. Ja toisaalta että joka päivä ei ole pakko tehdä koko ohjelmaa läpi, vaan voi keskittyä joihinkin liikkeisiin ja sitten seuraavana päivänä tehdä loput.

Uudessa ohjelmassa on ilmeisesti yritetty korjata tätä asiaa ja tällä kertaa mukana tulevalla CD:llä on 12 minuutin ja 20 minuutin ohjelmat. Oletan että tämä CD on vastaava kuin Carolynin ”Pacing CD” eli sen avulla voi jumpan tehdä kuuntelemalla ohjeita ja jumppaamalla samaan aikaan.

Kasvohieronnat

Vanhassa ohjelmassa on mukana jonkinlainen kasvohieronta, josta Deborah Crowley itse sanoo, että se on varmaan yhtä tärkeä kuin itse jumppa.

Uudessa ohjelmassa on varmaan se vanha kasvohierontaohje mukana, mutta sen lisäksi kaikkia niitä uusia ihmeellisiä herkkuja, joista tärisin edellisessä blogikirjoituksessani 😀

Sisältö

Vanhassa jumpassa (huh, nyt en kyllä enää muista varmaksi…) oli mielestäni mukana kirjanen, jota jotkut moittivat kovin kotikutoisen tuntuiseksi 🙂 Tosin, semmoisia ne kyllä monet muutkin – Carolynilla ja Agelessissä ainakin. Mutta silti ihan hyviä sisällöltään, vaikka ulkoasu ei ole paras mahdollinen. Kirjasen lisäksi mukana on ilmeisesti DVD, jolla jumppavideo. Ja ei ehkä mitään muuta?

Uuden jumpan sisällön esittelinkin viime kerralla. Kyllä siinä selvästi on enemmän tavaraa kuin tuossa vanhassa.

Hinta

En enää muista mitä vanha jumppa maksoi, mutta enää sitä ei sillä hinnalla saa. Nyt FlexEffect myy kuitenkin vanhoja jumppaohjelmia pois uuden tieltä todella edulliseen hintaan eli $29,95. Mutta tarjolla on enää jumppavideota (VHS siis, US PAL-formaatissa) ja jumppa-DVD:tä. Kyseessä ei siis ole täydellinen FlexEffectin jumppa! He itsekin huomauttavat sivullaan:

”The  DVD / VIDEO consists of 14 Facialbuilding Key Exercises covering each problem area of the face and neck. The exercises are personally demonstrated by Deb showing  FlexEffect’s trademarked technique in the proper way to use your hands.  It is an excellent visual training tool worth a thousand words!

NOTE:  The DVD / VIDEO does not cover all FlexEffect Facialbuilding exercises (1 routine).  It is an excellent jumpstart training routine for what is to come!”

Eli DVD:llä on 14 peruskasvojumppaliikettä kasvojen ja kaulan ongelma-alueille. Tämä on hyvä keino lähteä liikkeelle kasvojumppaamisen kanssa, mutta ei tosiaan ole koko jumppa.

Uusi jumppahan siis maksaa nyt helmikuun loppuun mennessä tilattuna $89,95 ja sen jälkeen $120. Melkoinen hintaero, mutta on toki sisältökin toinen.

Miten jumppa tilataan

Duoda nuin… Tämä on minulle vielä vähän arvoitus. FlexEffectin sivuilla on kaavake, joka täytetään ja siihen laitetaan mukaan luottokorttitiedot. Ja sitten kaavake ilmeisesti lähetetään ihan etanapostina tuonne Jenkkilään. Joku maininta on myös PayPalista, mutta ei mitään ohjeita siitä, miten sillä voisi maksaa.  Kätevästi suoraan netistä ei siis homma kaiketi onnistu, vaan täytyy hoitaa vähän vanhanaikaisesti 🙂

Itse ajattelin, että jos päädyn tilaamaan tuon uuden version jumpasta, niin laitan sähköpostia heille ja kysyn mikä olisi kätevin tapa. Kerron sitten täälläkin tuloksia.

Ostaako vanha vai uusi?

Kannattaako sitten vanhaa jumppa-DVD:tä enää ostaa? No, kyllä minä uskon että kannattaa, jos ei ole erityisen kiinnostunut tuosta uudesta tai jos hinta hirvittää. Minulla on FlexEffectistä kyllä aika positiivinen käsitys ja uskon, että tuo lyhyempikin ohjelma on hyvä. Tosin en muista lukeneeni siitä juurikaan kommentteja suuntaan eikä toiseen. Mutta jos se olisi ihan surkea, niin voisi kuvitella että valituksia piisaisi 😛

Itse jos ostan, niin ostan uuden, koska ne hieronnat kiinnostavat minua niin kovin (hmm, monettakohan kertaa sanon tämän… mutta kun se on totta!). Kertokaahan joku (Miuliu? 🙂 jos innostutte tilaamaan kumpaa vain. Olisi mukava kuulla kokemuksia.

FlexEffect – uusi entistä ehompi ohjelma

Olen tiennyt jo jonkin aikaa, että FlexEffectiltä on tulossa uusittu versio kasvojumpasta, ja nyt luin muutama päivä sitten, että se on julkaistu. Heti siis tutkimaan FlexEffectin sivuja ja kuolaamaan ja miettimään raaskisko ostaa.

Mikä ihmeen FlexEffect?

FlexEffect on yksi vanhimmista markkinoilla olevista kasvojumpista ja myös yksi selkeästi tehokkaimmista ellei peräti tehokkain. Sen on kehittänyt Deborah Crowley, joka on nyt 62-vuotias ja erinomainen esimerkki siitä, mitä kasvojumpalla voidaan saavuttaa. Hän on aloittanut kasvojumppaamaan jo nuorena, alle kolmikymppisenä, joten hänestä näkee aikaisin aloitetun jumpan positiiviset vaikutukset. Hänestä ei kuitenkaan ole minusta idoliksi sellaiselle, joka aloittaa jumpan vasta, kun kasvoissa on jo muutoksia, kenties isojakin. Tähän minusta parempi esimerkki kasvojumpan toimivuudesta on Carolyn’s Facial fitnessin Carolyn Cleaves, jonka kuvia kyllä sietää katsoa 🙂 Mutta takaisin FlexEffectiin:

Deb itse kertoo seuraavasti:

”I began teaching  facial fitness in the late 1970’s.   At that time, facial isometrics was the only known form of facial training with much of the public considering it risky at best. By 1978,  I became interested in weightlifting. Not long after entering the gym, I decided to step into competitive bodybuilding. This move called for a marked reduction in body fat that consequently had an aging effect on my face. This was not an acceptable trade-off. However, if I were to continue training to compete, increasing my weight would not be an option.

Considering the fact resistance training allows the body a lower percentage of fat without looking too thin, I wondered what effect, if any, resistance training would have on my face. […] So, I converted each facial isometric exercise over to resistance… BINGO!   I found the facial muscles’ to be every bit as responsive to resistance training as any other body part. The result of this training was even betterthan I had hoped. The increase in muscle size created an even greater lift. My face was still thin, but with the extra firmness, I no longer looked gaunt.”

Eli hän harrasti vähän alle kolmikyppisenä kuntosaliharjoittelua ja innostui sitten myös kilpailemaan sillä saralla. Tämän seurauksena hänen täytyi laskea kehon rasvaprosentti niin alas, että se vaikutti kasvoihin ja sai hänet näyttämään vanhemmalta. Mutta kun painoa ei voinut lisätä, piti keksiä jotain muuta. Niinpä Deb alkoi pohtia, voisiko sen aikaista isometristä kasvojumppaa muuttaakin niin, että se sisältäisi vastuksen käyttöä samaan tyyliin kuin kuntosaliharjoittelussakin.  Siitäpä sitten kokeilemaan, hyvin tuloksin, ja sillä tiellä ollaan edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Tällä hetkellä FlexEffect on kasvojumppien … ajattelin sanoa Rolls-Royce, mutta ei se ole oikein hyvä vertaus 🙂 Ehkä ”kasvojumppien SUV” olisi parempi 😀 Se on kallein (luulen niin, en ole tehnyt tarkkaa vertailua) jumpista, aikaa vievin myöskin, mutta todennäköisesti kaikkein tehokkain. Deb itse puhuu ”facialbuildingistä” (vrt. bodybuilding) ja koko jumpan asennekin on tämä. FlexEffectissä on liikkeitä kaikille kasvojen lihaksille, erilaisia vaihtoehtoja miten liikkeet voi tehdä (kehittyneempiä versioita yms.), lyhyt ohjelma ja pitempi ohjelma. Mukana on myös hierontaohjeet kasvoille.

Uusi FlexEffect

Uusi (kolmas) versio siis juuri ilmestynyt markkinoille ja siitä voi tehdä ennakkotilauksen. Tilauksia aletaan toimittaa asiakkaille 25.1.2010 alkaen. Kun kukaan ei ole vielä uutta ohjelmaa nähnyt, ei tietysti ole täsmällistä tietoa siitä, miten se poikkeaa vanhemmasta versiosta. Mutta kovin kovin houkuttelevalta tämä uusi ohjelma näyttää. Se sisältää: ohjekirjan, ohje-DVD:n, Training Login (tästä en ihan varma ole mitä sillä tarkoitetaan, jonkinlaista aikataulutusta yms. tukea jumppaamisella kuitenkin), CD:n (12 ja 20 minuutin  ohjelmilla) ja pääsyn FlexEffectin suljetuille foorumeilla ja mahdollisuuden saada siellä henkilökohtaista apua.

Uuden ohjelman tarkemmasta sisällöstä kerrotaan seuraavaa:

  • 55 jumppaliikettä
  • kaulaan kohdistuvia teholiikkeitä, joissa yhdistyy normaali jumppa ja kasvojumppa
  • Jotain ihmejuttua, jolla muotoillaan luita(!) ja lisätään luiden tiheyttä (ihan hirveästi uteluttais tästä lukea lisää)
  • ”Ristivenytystä” (Cross Stretching”) eli jotain ihmeellistä ihon uudelleenmuotoilua, joka lisää kollageenia, elastaania ja vähentää arpikudosta
  • ”Painohierontaa” (Pressure Massage), jota tehdään ennen luiden uudelleenmuotoilua (jee 😀 tää kuulostaa ihan mahtavalta)
  • Kasvohierontaa
  • 15 isotonista harjoitusta lihasten kunnon ylläpitämiseksi ja ihon ja lihasten lisähienostukseksi (ehh, keksin uuden sanan, kun en jaksanut miettiä onko joku sana olemassa jo tuota varten)
  • Opas ongelmakohtien treenaamiseen
  • Erilaisia jumppavariaatioita
  • Jumppa-aikataulu, jota voi tviikata oman maun mukaan
  • Opas kasvolihaksista
  • Kysymyksiä ja vastauksia

275 sivua paperilla plus DVD yms. yllä luettelemani. Ihan tuhti paketti siis.

Edullisemmin ennakkotilaajalle

Ja tietysti nyt uuden ohjelman kunniaksi on tarjolla porkkana: jos tilaa uuden ohjelman helmikuun loppuun mennessä, saa ohjelman hintaan $89,95 ja sen jälkeen hinta nousee 120 dollariin. Kovasti tekisi mieleni tilata, mutta aika kallis hintahan tuo on alennettunakin. Ja itse kun vielä vähän epäilen tuleeko minun kuinka paljon jumpattua FlexEffectin mukaan. Olen nimittäin erittäin tyytyväinen Agelessiin ja Carolynin jumppaan.  Toisaalta olisi kiva saada vähän jotain uutta työkalukoppaan ja nuo hieronnat kiinnostavat ihan hirveästi 😀 Decision, decisions… Onneksi on vielä yli kuukausi aikaa pohtia asiaa!

Itämaisia oppeja

Jaappanin maalla ja muutenkin tuolla idän suunnalla tuntuvat aivan hurahtaneen kaikenlaisiin kasvohierontoihin. Erilaisia foorumeita kun lueskelen, niin vähän näyttää siltä, että kyseiset hieronnat alkavat rantautua Euroopan ja Ameriikankin suuntaan. Itse olen törmännyt usemman eri sorttisiin hierontoihin: osa on ihan selvästi lymfahieronnan tyyppistä, osassa on mukana kasvojumpan piirteitä, sitten on jotain nimeltä ”bone massage”, johon en ole vielä oikein tutustunut muuta kuin nimeltä, akupainantaa… Ja muitakin löytyy. Yksi tunnetuimpia japanilaisia ihonhoidon ja kasvohieronnan puolestapuhujia on Chizu Saeki, jonka nimellä googlaamalla löytyy monenmoista kiinnostavaa luettavaa. Hän on julkaissut mm. kirjan The Japanese Skincare Revolution, joka kutkuttaa minua kovasti – pitäisi päästä ihmettelemään, mitkä oikein ovat hänen oppejaan. Jossu Coffret de Maquillagessa on blogaillut myös hänestä. Kunhan tässä ehdin, niin tutustelen noihin itämaisiin oppeihin tarkemmin ja kertoilen kuulumisia.

Osataan sitä meilläkin

Mutta on näitä hierontoja käytössä jo täällä lännessäkin. Minusta vähän näyttää siltä, että kasvojumppaamisella kyllä pääsee pitkälle, mutta jos jumppaan yhdistää hieronnan, niin pääsee vielä pitemmälle 🙂 Useampikin yksittäinen henkilö on kertonut, että jonkin tyyppinen kasvohieronta on ollut isoksi avuksi. Ja jos katsoo kasvojumppaguruja, niin esimerkiksi Sanford Bennettin opeista suuren osan voi laskea hieronnan tyyppiseksi, FlexEffectin Deborah Crowley on itse sanonut, että ison osan hänen tuloksistaan voi laittaa hieronnan piikkiin, Agelessin Louise Annette kirjassaan puhuu kasvojen ihon manipuloinnista (voi laskea yhdenlaiseksi hieronnaksi), Carolyn on integroinut jumppaansa mukaan kasvohierontaa.

Olen tässä itse pohdiskellut, että kunhan löydän jonkun itselleni sopivan hieronnan, teen sitä aina muistaessani. Monet japanilaisista hieronnoista tuntuvat olevan aika nopeita, eli muutamassa minuutissa samalla kun rasvaa kasvot aamulla ja/tai illalla voi tehdä myös hieronnan.

Japanilainen kasvohieronta

Tässäpä esimerkiksi yksi aika mukava hieronta, jota olen kokeillut itsekin ja tykännyt kyllä.  Löysin linkin siihen Agelessin foorumeilta Moonstonen laittamana. En ole koskaan katsonut peiliin hieronnan jälkeen, joten en tiedä saavuttaako sillä niitä tuloksia, mitä ilmeisesti ”pitäisi”, mutta hyvä fiilis tulee kasvoihin kuitenkin. Hieronnan on kehittänyt japanilainen mies, joka on voittanut jonkun japanilaisen kosmetologikilpailun (??? no jonkun kilpailun kuitenkin). Videot ovat japaninkielisiä, mutta aika kivasti niistä saa selvää ihan vain katsomalla  ja ihmettelemällä.

(16.3.2015 Valitettavasti alla olevat linkit eivät toimi, mutta olen jättänyt ne tähän vielä silti varmuuden vuoksi)

1. Silmien alta:

http://www.youtube.com/user/fine39mucho#p/u/28/3NntZ-br38g

2. Yläluomet:

http://www.youtube.com/user/fine39mucho#p/u/27/pOWBd0oZxQc

3. Otsa:

http://www.youtube.com/user/fine39mucho#p/u/26/LXWkw8RsKQ0

4. Posket:

http://www.youtube.com/user/fine39mucho#p/u/25/Nzs0H417jUc

5. Leuka:

http://www.youtube.com/user/fine39mucho#p/u/24/IUk5IbW_h-s

Tein itselleni hienot (köh…) piirrokset tuosta hieronnasta. Jos onnistun piirtämään ne joskus puhtaaksi tietsikalle, niin laitan sitten tännekin tarjolle tarkempien ohjeiden kera.

Kulmien kurtistelulla sileämpi otsa

Flex Effectin vanhoilta foorumeilta löysin tällaisen jumppaliikkeen, joka siloittaa otsaa ja samalla avaa silmiä nostamalla yläluomia:

Aseta neljä sormea molemmista käsistä kulmillesi. Nosta kulmiasi samalla, kun painat kulmakarvalinjaa alas sormilla. Sormilla on tarkoitus painaa kulmia siten, että otsaasi tai kulmakarvojen väliin ei muodostu ryppyjä, kun nostat kulmakarvojasi ylös. Pidä kulmia ylhäällä minimissään 6 sekunnin ajan.

Sen jälkeen aseta kolme sormea juuri kulmakarvalinjan alapuolelle. Nosta sormillasi kulmalinjaa ylöspäin ja samaan aikaan kurtista kulmiasi. Tarkoitus on että annat sormillasi vastusta lihaksille. Samaan aikaan paina kulmia hiukan erilleen siten, ettei kulmakarvojen väliin muodostu ryppyä (eikä myöskään otsaan). Pidä jännitys yllä vähintään 6 sekunnin ajan.

Toista molemmat liikkeet 10 kertaa.

On tosiaan hyvä pitää otsa ja kulmakarvojen väli sileänä jumpatessa jos suinkin mahdollista. Lihaksilla on taipumus jäädä jumpan jälkeen jonkun verran jännitykseen siihen asentoon, miten niitä jumpattiin, ja ei tietysti ole tarkoitus, että otsa olisi jumpan jälkeen kurttuisempi.

Aika monessa jumpassa on vastaava liike otsalihaksen jumppaamiseksi. Ideana on siis antaa lihakselle vastusta sormilla ja näin tehostaa jumppaliikettä. Sormia voi asetella itse sen mukaan, mikä tuntuu mukavalta. Välttämättä ei tarvitse käyttää sormenpäitä (jos on vaikka pitkät kynnet niin kuin minulla), vaan kulmia voi painaa myös esimerkiksi etusormien sivuilla.