Avainsana-arkisto: Silmät

Ei hassumpaa, ei hassumpaa

Näin siis voi käydä, kun jaksaa jumppailla kolme ja puoli vuotta 🙂 Siis… olen nyt melkein neljä vuotta vanhempi kuin silloin, kun tuo eka kuva on otettu, ja silti silmäni näyttävät paljon paremmilta kuin 2008. Olenko siis nuortunut tässä matkalla? 😀

11162

Kuvissahan voi nähdä eroa siinä, kuinka paljon yläluomea on näkyvissä ja siinä, millä korkeudella ulommat silmäkulmat ovat. Yläluomen näkösällä oloon vaikuttaa tietenkin radikaalisti se, nostanko kulmakarvoja (= luomea näkyy enemmän) tai toisaalta roikotanko luomia puolitangossa (=luomea näkyy taas enemmän). Tässä vimpassa kuvassahan yläluomea on näkösällä radikaalisti enemmän kuin aikoinaan 2008, mutta kun katsoo tarkemmin, niin minulla näkyy myös iiristä vähän vähemmän kuin vanhemmissa kuvissa eli ihan sataprosenttisen totuudenmukaista tilannetta kuva ei kerro. Mutta sittenkin, varsinkin kun katsoo silmäkulmia ja sitä, miten ne ovat nousseet aikaisemmasta alle silmänurkan -tasosta reilusti silmänurkan yläpuolelle, niin voi nähdä, että ei kyse ole vain kuva/ilmeteknisestä asiasta.

Olen jo pitkin syksyä katsellut, että jotain tuolla silmäosastolla on tapahtunut ja tämä vertailu sitten vahvisti epäilykseni tosiksi. Olen nyt alkanut jumpata oikeaa silmääni vähän ekstraa, jos vaikka se saisi vähän vasenta silmää kiinni. Tuo ero silmissä ärsyttää, kun valokuvissa se näyttää siltä kuin vasen silmäluomeni olisi turvoksissa ja sen vuoksi noin paksu 😀 Livenä ei tule tätä efektiä, mutta jotenkin kuvista tulee aina itselleni mieleen se ah niin tuttu näky, kun allerginen reaktio on turvottanut luomeni palloiksi 😛

Paras joululahja?!

Vihjaisin jo tuossa joulun jälkeisessä postauksessani, että jumppatuloksia olisi tiedossa ihan valokuvien muodossa ja tässäpä nyt sitten semmoista herkkua olisi tarjolla 🙂 Olen jo pitkin syksyä katsellut, että oikea silmäni (se jossa luomi roikkuu alempana kuin toisessa silmässä) on jotenkin näyttänyt peilissä erilaiselta, avoimemmalta ja paremmalta kuin ennen. Tähän asti kuitenkin on ollut tyytyminen vain siihen, että peilikuva näyttää paremmalta – valokuviin en ole onnistunut mitään muutosta tallentamaan. Mutta jouluaattona sitten kurkistelin peiliin, ja mitä kummaa, nyt peilissä näkyi jotain sellaista, että oli pakko kiirehtiä kaivelemaan kännykästä esiin vanhoja valokuvia ja vertailla peilikuvaa niihin. Ja kyllä, eroa oli ihan oikeasti! Millaistako?

Vasemman silmäluomeni ulkonurkassa on jo pitkään ollut tylsä ”ylimääräinen” ryppy (tuossa mihin nuoli osoittaa), kun taas oikean silmäni ulkonurkassa tällaista ryppyä ei ole ollut. Kuva on otettu tammikuussa 2011:

2964v2

Kyseinen silmäkulman ryppy johtuu siitä, että silmäluomien luomivakoon on vanhemmiten ilmestynyt koko luomivaon mittainen lisäryppy, josta näkyy eteenpäin katsoessa vain tuo silmäkulman osuus. Silmissä on toki ollut muutakin eroa ja on edelleen, esim. oikean silmän yläluomi roikkuu alempana kuin vasen, oikea kulmakarvani on vähän alempana kuin vasen. Kunhan saan taas räpsäistyä hyvän kuvan oikeasta kuvakulmasta, niin voidaan sitten ihmetellä onko näille asioille tapahtunut jotain. Siitä en ole vielä oikein itsekään varma.

Mutta sitten se varsinainen jumppatulos vertailuna vanhempien ja uudempien kuvien välillä:

[Kuva kadonnut palvelimen vaihdon yhteydessä]

Aloittaessani kasvojumppaa huhtikuussa 2008 molempien silmieni ulkonurkat ovat roikkuneet huomattavan surumielisesti. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin vasemmassa silmäkulmassa on lisäksi tuo ylemmässä kuvassa näkyvä ryppy, mutta oikeassa silmäkulmassa sitä ei missään tapauksessa ole. Vuoden 2010 kuvassa on selvää parannusta nähtävissä ennen kaikkea oikean silmän kohdalla, mutta tuota kulmaryppyä ei edelleenkään ole näkyvissä.

Mutta nyt sitten jouluna 2011 ottamani kuva näyttää ihan selkeää muutosta molempien silmien kohdalla: luomet silmien ulkonurkista ovat nousseet (luomet eivät painu niin lähelle silmäkulmaa) ja ennen kaikkea oikeaan silmään on tullut näkyviin tuo sama ryppy, mikä on vasemmassa silmässä näkynyt jo pitkään. Eli luomivaon ryppy tullut näkyviin silmäkulmassa, kun oikea silmäluomi on noussut korkeammalle! Kuvakulma tuossa uusimmassa kuvassa ei ole paras mahdollinen – korvaan ko. kuvan kunhan saan otettua paremman.

Voiko ihminen enää olla enemmän riemuissaan uudesta rypystä kasvoissaan! 😀 Tämä oli kyllä aivan loistava joululahja ja toi taas paljon lisäpuhtia kasvojumppaan ❤ Tuo uusimmassa kuvassa näkyvä punoitus kasvoissani on muuten valitettavasti ihan aitoa, ei seurausta esim. valaistuksesta. Kyseessä on riemukas atopiani, joka on taas kukoistanut kauniisti pitkin syksyä. Mutta nekin murheet kalpenevat uuden ryppyni tuottaman ilon rinnalla 😀

Nyt on tietysti hyvä pohtia, mistä moinen jumppatulos juuri nyt – takana on siis aika lailla kolme ja puoli vuotta kasvojumppaa (huh! niin pitkään!). Olen tämän syksyn jumpannut FlexEffectin mukaan ja olen kovasti pohtinut, voisiko kyseinen jumppa olla ”syynä” tähän tulokseen. Mahdollistahan se on, mutta toisaalta silmien jumppaamisen osalta FlexEffect ei merkittävästi poikkea Carolyn’s Facial Fitnessistä, jonka mukaan siis olen pääosin kolme vuotta jumpannut. Eli enpä menisi kuitenkaan antamaan tästä kunniaa FlexEffectille, vaan tasapuolisesti molemmille jumpille ja vähän vielä lisäksi Ageless if You Darellekin 🙂 Ja itselleni tietysti, kun olen sitkeästi jaksanut jumpata!

Pussit silmien alla kasvojen komistuksena?

Jos tämmöinen riemunaihe aamulla peiliin kurkistaessa omista kasvoista löytyy, joko ihan vakituisesti tai vilkkaan viikonloppuillan jälkeen, niin konsteja tilanteen korjaamiseksi toki löytyy, tehoavatko ne, on sitten toinen asia. Perinteinen temppu  poistaa nestettä silmien alta on laittaa silmille kurkunsiivut tai teepussit. Jos ei kuitenkaan ole aikaa makailla aamuisin rentoumassa silmät kiinni kymmentä minuuttia, niin tässä yksi konsti, jolla voi koettaa taklata ongelmaa:

Vedä kevyesti mutta tukevasti sormillasi ihoa kohti oikeaa ohimoa. Käytä sitten vapaan käden rystysiä painellaksesi niillä oikean silmän alta hitaasti ja rytmikkäästi kohti ohimoa, aloittaen silmän sisänurkasta. Tarkoituksena on siis painella neste pois silmien alta mukaan nestekiertoon. Saman voi tietysti tehdä sormenpäillä, mutta ainakin itsestäni tuo rystysten käyttö tuntuu ihan mukavalta.

En ole itse päässyt testaamaan tämän konstin tehokkuutta käytännössä, kun juuri tällä hetkellä en kärsi kyseisestä vaivasta. Olen kuitenkin antanut kertoa itselleni, että ainakin joillakuilla siitä on ollut hyötyä. Kertokaahan, tehoaako?

Kohotusta yläluomille

Roikkuvatko silmäluomesi? Onko otsalihaksesi heikko? Cynthia Rowlandin Facial Magic -jumpan sivuilta löytyy ohje yläluomien kohottamiseksi:

  1. Rentouta kulmakarvojen alue ja aseta kolme keskimmäistä sormea kulmakarvojen alle
  2. Kämmenet poskia vasten
  3. Nosta sormenpäillä kulmakarvoja ylös ja vähän ulospäin
  4. Pidä kulmakarvoja tässä asennossa silmät avoimina
  5. Paina hitaasti kulmia alaspäin sormenpäitä vasten samalla, kun pidät sormilla kulmakarvoja ylhäällä. Pidä jännitystä yllä viiden sekunnin ajan
  6. Ota kädet pois kasvoilta
  7. Hengitä syvään nenän kautta
  8. Toista liike. Tällä kertaa pidä jännitystä yllä 10 sekunnin ajan. Seitsemän sekunnin kohdalla sulje silmäsi ja pidä samalla kulmakarvoja koholla.
  9. Kädet pois kasvoilta. Hengitä syvään nenän kautta. Toista taas liike, pidä jännitystä 10 sekunnin ajan ja sulje silmät 7 sekunnin kohdalla. Toista liike jälleen. Nyt olet jumpannut yhteensä 35 sekunnin ajan.

Tämä jumppaliike ”herättelee” Rowlandin mukaan otsaa. Alkuun kulmien yläpuolelle saattaa muodostua vaakaryppy jumpatessa, mutta se on väliaikainen ja kertoo vain, että otsalihaksesi ei ole oikein hyvässä kunnossa. Ohje löytyy sivustolta myös pdf:nä.

Kuohuviinin juonti näyttää vapun jälkeen jääneen mukavaksi tavaksi. Äitienpäivä alkoi lasilliselle mansikkaista kuoharia ja tänään olen juhlinut ystävättäreni hienoa edistymistä urallaan taas cavan merkeissä. 18 vuotta sitten kun olimme samassa työpaikassa, tämä tilanne olisi tuntunut utopistiselta 😀 Nyt siis lämpöiset onnittelut hienosta saavutuksesta!

Kulmien kurtistelulla sileämpi otsa

Flex Effectin vanhoilta foorumeilta löysin tällaisen jumppaliikkeen, joka siloittaa otsaa ja samalla avaa silmiä nostamalla yläluomia:

Aseta neljä sormea molemmista käsistä kulmillesi. Nosta kulmiasi samalla, kun painat kulmakarvalinjaa alas sormilla. Sormilla on tarkoitus painaa kulmia siten, että otsaasi tai kulmakarvojen väliin ei muodostu ryppyjä, kun nostat kulmakarvojasi ylös. Pidä kulmia ylhäällä minimissään 6 sekunnin ajan.

Sen jälkeen aseta kolme sormea juuri kulmakarvalinjan alapuolelle. Nosta sormillasi kulmalinjaa ylöspäin ja samaan aikaan kurtista kulmiasi. Tarkoitus on että annat sormillasi vastusta lihaksille. Samaan aikaan paina kulmia hiukan erilleen siten, ettei kulmakarvojen väliin muodostu ryppyä (eikä myöskään otsaan). Pidä jännitys yllä vähintään 6 sekunnin ajan.

Toista molemmat liikkeet 10 kertaa.

On tosiaan hyvä pitää otsa ja kulmakarvojen väli sileänä jumpatessa jos suinkin mahdollista. Lihaksilla on taipumus jäädä jumpan jälkeen jonkun verran jännitykseen siihen asentoon, miten niitä jumpattiin, ja ei tietysti ole tarkoitus, että otsa olisi jumpan jälkeen kurttuisempi.

Aika monessa jumpassa on vastaava liike otsalihaksen jumppaamiseksi. Ideana on siis antaa lihakselle vastusta sormilla ja näin tehostaa jumppaliikettä. Sormia voi asetella itse sen mukaan, mikä tuntuu mukavalta. Välttämättä ei tarvitse käyttää sormenpäitä (jos on vaikka pitkät kynnet niin kuin minulla), vaan kulmia voi painaa myös esimerkiksi etusormien sivuilla.