Tag Archive | Kasvojumppakirjat

Mistä on pienet rypyt tehty?

Aikaisemmin kerroin tilailleeni kasvojumppakirjoja ja pari on jo päätynytkin kotiin asti. Olen nyt innoissani lukenut Carole Maggion kirjaa The New Facercise – Give Yourself a Natural Facelift (2002). Kirjasta on uudempikin versio olemassa, mutta tilasin nyt tuon, kun sain sen antikvariaatista Amazonin kautta edullisesti. Toisella kertaa enemmän itse Maggion kasvojumpasta, tällä kertaa minua kiinnosti erityisesti se, mitä Maggio kertoo ryppyjen syntymisestä.

Maggio kertoo kurttujen kasvoissamme johtuvan viidestä eri syystä: ns. sisäsyntyiset juonteet, unikurtut, lihasten väsähtämisestä johtuvat juonteet, arvet ja auringon tekemät vahingot iholle. Sisäsyntyiset juonteet ovat niitä perinnöllisiä, jotka saavat suun vanhetessa näyttämään samalta kuin oman äidin suu tai otsakurttujen tai naururyppyjen muistuttamaan isän tai siskon kurttuja tai ryppyjä. Geeneissä siis. Tähän samaan luokkaan voi laskea myös ne juonteet, jotka syntyvät siitä, että aina kun alkaa kenkuttaa, kurtistaa kulmiaan samalla tavoin. Unikurtut ovat niitä, mitä saattaa aamulla nähdä omassa naamassa, kun katsoo peiliin herättyään. Joskus peilikuva on yhtä viehkon näköinen kuin alla oleva suloinen mopsi:

Wikimedia Commons

Pug Felix vom Mägdebrunnen. Breeder: Mopszucht vom Mägdebrunnen. Lähde: Wikimedia Commons

Lihasten väsähtäminen on sitten juuri sitä miltä se kuulostaakin. Kun ikää tulee, eikä lihaksia jumpata aktiivisesti, niin ne vaan väsähtävät ja valahtavat alaspäin. Ihan niin kuin sille peffallekin tapahtuu… Arvet – no, ne ovat arpia. Niitä joko on naamassa tai ei ole. Ja viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä on sitten auringon tekemät tuhot.

Miten näitä sitten voisi välttää tai ainakin tuhoja korjailla? No, universaali korjauskonsti on tietenkin … ta-DAAA! – kasvojumppa 🙂 Mutta se välttäminen, ettei korjailua edes tarvittaisi?

Geeneilleen ei oikein mitään voi, ainakaan siinä missä ne vaikuttavat kasvonpiirteisiin. Mutta jos sattuu olemaan ne perinnölliset roikkuyläluomet, jotka löytyvät äidiltä ja äidinäidiltä ja siskoiltakin vielä, niin niille voi jotain tehdä! Ainakin jonkun verran parantaa tilannetta. Arvaatteko mitä… Heh, oikein arvattu. Ja jos ajoissa aloittaa kasvojumppaamisen, niin niitä ihania buldogin leukapoimuja ei koskaan tule, vaikka kaikilta muilta suvun naisilta semmoiset löytyvät nelivitosina.

Unikurtut – se iki-ihana mopsinnaama aamulla peilissä… Ja pystyrypyillä oleva dekoltee-alue. Siihen on helppo ratkaisu: opettele nukkumaan selälläsi. Unikurtut tulevat yksinkertaisesti siitä, että nukkuu kyljellään tai vatsallaan. Sitä kun harrastaa yhden kolmasosan elämästään, niin ei voi mitään, kurtut vaan loppujen lopuksi jäävät pysyviksi. Kasvoissa tämä näkyy aika tyypillisesti siten, että jos aina nukkuu vasemmalla kyljellä, niin vasemmalla puolella kasvoissa on nenä-suupielijuonne kenties syvempi, tai suupielessä on pystyjuonne. Samalla dekoltee-alue rypistyy myös, kun toinen rinta painaa ihon rypyille. Nuorena nämä unikurtut oikenevat varsin nopeasti heräämisen jälkeen, mutta ikää kun tulee, niin kurtut kestävät aina pidempään iltaa kohti ja … loppujen lopuksi eivät enää katoa mihinkään. Neljänkympin jälkeen tämä alkaa olla koko ajan selvempi ilmiö. Huomasin tämän itse ihan vastikään – koskaan ennen minulla ei ole tullut edes mieleen, että nukkuma-asennolla olisi jotain muuta merkitystä kuin että mikä on ihanin asento uinahtaa. Mutta kun huomasin kuinka selvästi itselläni näkyivät aamuisin dekoltee-alueen pystyrypyt, päätin kokeilla miltä tuntuisi nukkua selällään. Vähän outoa se oli aluksi, mutta kun hoksasin, että polvien alle kannattaa laittaa tyyny, niin nukkuminen muuttui paljon mukavammaksi ja todellakin herään yleensä aamulla selälläni. Carole Maggio vielä suosittelee lisäksi, että nukkuisi kokonaan ilman tyynyä tai vain niskarullan kanssa, senkin pitäisi tehdä selällään nukkumisesta mukavampaa ja luontevampaa. Minusta kyllä ilman tyynyä nukkuminen tuntui aika kummalliselta, enkä oikein sitten innostunut siitä. Mutta selällään nukkuminen sinällään ei tunnu alkuäimistelyn jälkeen ollenkaan hassummalta, päinvastoin.

Lihasten väsähtäminen … no, lattaperseitä meistä kaikista tulee ajan kanssa, jos ei asialle mitään tehdä. Miksei siis naamataulustakin tulisi lattana? Ja lattaperse kohoaa jumppaamalla, samoin kohoaa lattanaama. Se siitä. Okei, toki ihon kollageenin määrä vähenee vanhetessa ja ihonalainen rasvakin kasvoissa sulaa jonnekin, jos ei ole kropaltaan ja samalla kasvoiltaan kauniin pyöreä. Mutta hyväkuntoisilla lihaksilla voi kompensoida rasvan ja kollageenin puutetta. Jotkut väittävät jopa, että aktiivinen kasvojumppa ja kasvojen hierominen lisäisivät kollageenin määrää, mutta minä en ota tähän kantaa suuntaan enkä toiseen, kun en ole asiasta mitään aitoa tutkimusta lukenut.

Arville ei mitään voi, jos niitä tulee. Mutta pitämällä kasvojen lihakset hyvässä kunnossa ja kuivaharjaamalla ihoa, arvetkin voi saada kohtuullisemman näköisiksi.

Aurinko, aurinko lättyjä paistaa… ja aika monen meistä naamaa ja kroppaa muutenkin, etenkin dekoltee-aluetta. Carole Maggio toteaa, että ehdottomasti paras kasvovoide ei ole mikään hervottoman kallis merkkivoide, vaan yksinkertaisesti korkeakertoiminen aurinkovoide. Aurinko on suurin yksittäinen ihon tuhoaja ja samalla sen rypistäjä. Auringonpalvonta on ihanaa ja oi miten sitä näyttää kauniilta ja terveeltä ruskeana. Aikansa. Kunnes iho sitten ei enää jaksakaan uusiutua, vaan jää ruttanaksi. Mutta arvatkaapas mikä jonkun verran näitäkin ruttuja lievittää? Aiiiivan, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki oikeasta arvauksesta!

Löytyy niitä muitakin ryppyjen synnyttäjiä, kuten tupakka ja naisilla hormonituotannon muutokset.  Tupakkaa voi jokainen itse päättää polttaako vai ei, mutta hormonitoiminnalle ei itse kovin paljoa voi. Liikunta on eduksi estrogeenituotannolle, soijaa ja muita luonnonestrogeenejä sisältäviä juttujuttuja voi vetää napaansa ja hormonikorvaushoitokin on olemassa. Mutta jälleen kerran, kasvojumppa pelastaa maailman … *köh* … siis, kasvojumpalla voi näitäkin ryppyjä lievitellä.

Kirjahyllyn kätköistä: Kauneuden kirja vuodelta 1950

Kaikkia hauskoja yllätyksiä sitä saa, kun kurkistaa omaan kirjahyllyynsä 🙂 Olen joskus nuorena tyttönä ostanut itselleni antikvariaatista Irma Andersinin kirjan Kauneuden kirja – Terveyden- ja kauneudenhoidon ohjeita naisille.  Painovuosi on 1950 ja sisältö sen mukainen, viehättävää ja vanhanaikaista luettavaa monelta osin, mutta paljon sen sisällöstä on ihan ajankohtaista edelleenkin. Kirjan alkupuheessa kerrotaan, että se on ”yhteenveto uusimmista ranskalaisista, amerikkalaisista, saksalaisista ja ruotsalaisista kauneudenhoitoa käsittelevistä teoksista”. Kirjassa painotetaan ihan nykyaikaista ajattelua eli että ”terveys on kauneutta”.

Kirja sisältää ihonhoidon ohjeita mukaan lukien erilaisia kasvonaamioita, joita voi itse värkätä kotona. Ohjeistusta on myös ruokavaliosta, riittävän unen määrästä, hiustenhoidosta, meikkaamisesta ja … lumousvoimasta eli charmista! Kirjassa pohditaan mitä charmi on ja voidaanko sitä jotenkin kehittää. Ja sitten listataan lumousvoiman rakennusaineet:

”… lumousvoimaan eli charmiin kuuluvat seuraavat ominaisuudet: luonnollisuus, välittömyys, vilpittömyys, persoonallisuus, hyvät tavat, seurustelutaito, sulo, tyylikkyys, ryhti, kauneus. Ja lopuksi se kaikkein tärkein: sydämenlämpö.”

Siinäpä meille jokaiselle tavoitetta. En sanoisi niinkään vanhanaikaiseksi opiksi tuota.

Mutta miten tämä kirja kasvojumppaan liittyy? No, ilokseni löysin siitä useammastakin osiosta erilaisia jumppa- ja hierontaohjeita kasvoille. Ohjeet ovat pääasiassa vastaavia kuin mitä vaikka Pirkan tai Yhteishyvän sivuilta löytää – siis erilaisia hupaisia ilmeitä eivätkä kovin tehokkaita 🙂 Mutta kirjassa puhutaan myös kasvohieronnasta ja ilokseni huomasin, että tässä ei olla turhan helläkätisiä: puhtaita kevyesti rasvattuja kasvoja kehotetaan painelemaan, sivelemään vatkaamaan, nipistelemään aika voimalla, naputtelemaan sormenpäillä, taputtelemaan, jopa paukuttelemaan nyrkeillä. Silmänympärystää kehotetaan painelemaan ja taputtelemaan ja naputtelemaan sormenpäillä kevyesti sisänurkasta ulkonurkkaa kohti. Liian suurta tai turvonnutta nenää avitetaan pienemmäksi lymfahieronnalla (joskaan sitä nimeä ei tässä käytetä) eli painetaan molempien käsien sormet vastakkain nenän yläpuolella ja sitten vedetään sormet alas nenänvartta ja poskipäitä myöten kohti ohimoita. Nenää voi myös hieroa tarttumalla nenänpäästä kiinni ja kevein, pyörivin liikkein sormia kohti silmien välistä siltaa siirtämällä. Rypistyvälle suun ympäryställe auttaa se, että etusormien päät asetetaan huulen keskelle rinnakkain (ylähuulessa siis armorinkaarien kohdalle) ja sieltä liu’utetaan suupieliin. Alahuulen kanssa toimitaan vastaavasti. Kaikki ihan samoja asioita kuin uusimmissakin kasvojumpissa opetetaan!

Kaulavoimistelulle on oma osionsa: päätä pyöritellään ja leukaa tuodaan eteenpäin ja takaisin sisäänpäin. Ei todennäköisesti kaikkein tehokkainta puuhaa. Mutta mikä helmi: Kaksoisleukaa torjutaan yöksi laitettavalla leukasiteellä! Mahtaisiko se oikeasti tehota? Kuka haluaisi kokeilla? 😀 Voi vaikka toimiakin, sidottiinhan ennen synnytyssairaaloissakin vastasynnyttäneiden äitien vatsat ja kuulemma se ihan oikeasti edisti venähtäneiden kudosten palaamista ennalleen.

Käsiä kehotetaan myös jumppaamaan ja hieromaan. Hyvä ohje, kädet ja dekoltee ovat ne alueet, joista ikä näkyy. Kasvot saattavat olla nuorekkaat, mutta kädet ja povi kovin ryppyiset. Käsijumpassa käsiä pyöritellään ranteesta sisään ja ulospäin, avataan ja suljetaan käsiä voimakkaasti, avataan ja suljetaan sormia ja lopuksi kädet pannaan sormet levällään vastakkain, painetaan lujasti toisiaan vasten ja väännellään käsiä ylös- ja alaspäin. Lopuksi hierotaan käsiä: sormi kerrallaan koko sormen pituudelta, sitten koko kättä pyörivin liikkein sormenpäistä aina kyynärpäähän asti. Kokeilin tätä jumppaa+hierontaa: tuntui tosi hyvältä!

Vielä puhutaan kirjassa kuivaharjaamisesta, josta olen ihan hiljattain lukenut todella ylistäviä kommentteja siitä, kuinka se saa ihon hehkumaan ja uusiutumaan. Samoja metodeja suositellaan vuonna 1950 kuin mitä käyttävät naiset vuonna 2009 eli ihoa todella harjataan harjalla – ”kuta kovempi harja, sitä tehokkaampi vaikutus. Ja vaikka luulisi, että kovalla harjalla harjaaminen raapii ja vahingoittaa ihoa, on juuri päinvastoin: iho tulee sileäksi ja kiinteäksi, pehmeäksi ja kauniiksi. Koko kehon iho on ennen pitkää kuin ennen muinoin nuorena ollessa.” Ja kasvojakin voidaan harjata, joskin harjan tietysti tulee olla pehmeämpi, vaikka vauvan hiusharja. Kasvoja harjataan kirjan mukaan piirteitä myöten, sitten leukaa ja nenänpieliä, otsaa päinvastaiseen suuntaan kuin mihin rypyt kulkevat. Kaulaa harjataan keveästi ylöspäin.

Kirjassa oli siis paljon kiinnostavaa luettavaa ja oman mausteensa tietysti sille toi viehättävä vanhanaikaisuus sekä asenteessa että käytetyssä kielessä. Vai mitä sanotte siitä, että meikkaamisesta puhutaan ”kasvojen sulon korostamisena”? Minusta se on kauniisti sanottu 😀

Uusia kasvojumppakirjoja tilauksessa

Olen aina tykännyt perehtyä asioihin perusteellisesti, kun innostun jostain aiheesta. Niinpä tässä kasvojumpankaan tapauksessa en ole malttanut tyytyä siihen, että hommaan vain yhden jumpan ja puuhailen sen kanssa, vaikka olenkin ollut siihen ja tuloksiin tyytyväinen. Ehei. On pitänyt lukea netistä kaikki mahdollinen mitä irti saa, ostaa toinenkin jumppa, yrittää kaivella esiin kaikki ilmainen materiaali ja … no, nyt alkaa tuntua, että ainoa mitä enää on jäljellä, on hommata kaikki loput kasvojumppakirjat ja videot. Ihan siihen tuskin koskaan päädyn, että kaikkia ostaisin itselleni tai edes yrittäisin löytää mistään, sillä erilaisia kasvojumppia taitaa löytyä satakunta ellei enemmänkin. Mutta olen vähän ajatellut, että voisin hissukseen hommailla muutamia sellaisia, jotka oman käsitykseni mukaan ovat joko hyviä tai muuten vaan kiinnostavia. Amazon UK:n kautta löytyy aika paljon kirjoja myös käytettynä ja tällöin monenkin kirjan lopulliseksi hinnaksi postikulujen kanssa tulee alle kymmenen euroa. Jos ei kirjoja ihan hirveitä määriä kerralla tilaa, niin ei tuo kauhean paha investointi ole mukavaan harrastukseen. Joistakin kirjoista on uudempiakin painoksia olemassa ja varmaan jumppaankin on tehty jotain muutoksia, mutta en niitä raaskinut tilata ihan vaan hinnan takia. Ehkä sitten joskus 🙂 Olen siis tilannut tässä muutaman päivän sisään seuraavat kirjat:

  • Eva Fraser: Eva Fraser’s Facial Workout – ihan ehdoton klassikko
  • Reinhold Benz: Five-Minute Facelift: A Daily Program for a Beautiful, Wrinkle-free Face – tämän taisin valita vain siksi, että se oli niin halpa *köh*…  ja no, ihan kiinnostavan kuuloinen
  • Juliette Kando: Natural Facelift – klassikkoja tämäkin
  • Carole Maggio: The New Facercise: Give Yourself a Natural Facelift – ja edelleen, kasvojumpan uranuurtajia, tästä kasvojumpasta on uudistettukin versio olemassa ja olen aika varma että tämä on se vanhempi versio
  • Barbara Cartland & Elinor Glyn: Keep Young and Beautiful – yksi ensimmäisiä kasvojumppakirjoja, tieto edelleen ihan ajankohtaista

Odotettavissa on siis jossain vaiheessa kirjoittelua ainakin näihin jumppiin liittyen. Jos joku tietty jumppa (joko joku näistä tai ihan muu) kiinnostaa erityisesti, niin kertokaahan! Voisin vaikka siitä aloitella.

Kirjahyllyn kätköistä: Barbara Cartland & Elinor Glyn – Keep Young and Beautiful

Tilasin viime viikolla itselleni yhden kasvojumppakirjallisuuden klassikon, josta on painos ollut loppu jo pitkän aikaa, eli Barbara Cartlandin ja Elinor Glynin Keep Young and Beautiful (1982).  Alkuperäinen teos on Elinor Glynin vuonna 1927 julkaisema The Wrinkle Book, tähän tilaamaani versioon on Barbara Cartland kirjoittanut alkusanat Elinor Glynistä ja loppuun muutamia omia vinkkejään ihonhoitoon. Löysin kirjan Amazon UK:n kautta käytettynä. Hintaa teokselle tuli postikulujen kanssa 7.95 GBP eli 8.90 EUR. Kirja on pehmeäkantinen ja A5-kokoinen, sivuja on yhteensä 99.

Tänään kirja sitten löytyi postilaatikosta. Se piti tietysti heti lukaista läpi, joskaan en kyllä muuta kuin skimmailin sitä nopeasti ja kiinnostavimmat kohdat oikeasti luin. Näyttää siltä, että ainakin Carolyn ja Louise Annette (Ageless if You Daren kehittäjä) ovat lukeneet tarkkaan Glyninsä 🙂 Glyn jakaa jumppansa neljään eri osaan kasvojen osien mukaan, eli 1) leuan ja kaulan alueeseen 2) leuan ja poskien alueeseen 3) poskien ja silmien alueeseen ja 4) otsan ja päänahan alueeseen. Tärkein anti minulle hänen kirjassaan ainakin pikavilkaisulla on päänahan alueen jumppa. ”Korvienheilutuslihakset” ja päänahan lihakset vaikuttavat sekä poskipäihin, nenä-suupieli-juonteisiin että otsan juonteisiin silittävästi. Näiden lihasten paikallistaminen ja niiden jännittämisen opettelu ei ole ihan helppoa kuvata – Glyn käyttää tähän 20 sivua kirjastaan. Alkuun on syytä ymmärtää, että näiden lihasten jännittäminen tuntuu poskissa ja otsassa asti. Kun katsoo kuvaa kasvojen lihaksista, voi nähdä, kuinka lihakset korvan ympärillä leviävät viuhkamaisesti ja toisaalta kuinka päänahan lihakset ovat yhteydessä otsan lihaksiin. Ei ole vaikea ymmärtää miksi nämä lihakset vaikuttavat käytännössä koko kasvojen ulkonäköön.

Yksinkertaistettuna voi sanoa, että tarkoitus on oppia jännittämään näitä lihaksia ja jumpata ne hyvään kuntoon. Joillekin oikeiden lihasten löytäminen ja niiden jännittäminen on todella vaikeaa ja vaatii kuukausien harjoittelun. Toiset löytävät ne välittömästi. Itsestäni ei ollut kovin hankalaa paikallistaa pään takaosan lihaksia, kun alunperin Thomas Hagertyn ohjeiden mukaan aloin opetella päänahan lihasten jumppaa. Nyt kun sitten kokeilin lisätä mukaan ohimoiden ja korvan alueen lihakset ja päänahan lihakset isommalta alueelta, niin se ei tuntunut itseasiassa kovin vaikealta. Jos osaat heiluttaa korviasi, osaat jo liikuttaa juuri näitä lihaksia. Tai jos osaat liikuttaa päänahkaasi edestakaisin, niin tiedät tekeväsi sitä mitä pitääkin 🙂 Itselläni on ongelmana se, että jännitän samalla myös kaulan lihaksia. Yleisesti kasvojumppaa kannattaa verrata kuntosalilla puuhasteluun: tarkoitus on monessakin liikkeessä eristää joku lihas niin, että vain se jännittyy. Siispä tuo mainitsemani kaulan lihasten jännittäminen ei ole ihan paras juttu – tuloksena voi olla pahimmassa tapauksessa jotain todella epäpukevaa 😀 Kukapa nainen haluaisi kovin paksua kaulaa. Mutta katsotaan nyt, toivon ajan kanssa oppivani eristämään liikkeen siten, että kaulan lihakset eivät enää jännity.

Kunhan olen ehtinyt lukea kirjan perusteellisemmin läpi, voin kertoa mitä eroja ja yhtäläisyyksiä löytyy Agelessin ja Carolynin jumpan kanssa. Samoin voisin kertoilla vähän enemmän Elinor Glynistä itsestään – hän on ollut varsin kiinnostava ja erikoinen henkilö omana aikanaan. Inspiraation lähteeksi kaikille kasvojumppaajille tässä on pari Elinor Glynin kuvaa. Minulla ei ole tietoa minkä ikäinen hän näissä kuvissa on, mutta selvästikin aikuinen nainen.