Avainsana-arkisto: Kampaaja

Miksi, oi miksi kampaajat eivät kysy asiakkaalta mitä tämä haluaa…

Sain viime kesänä hienon idean siitä, miten kasvattaisin otsikseni pitkäksi ja toispuoleiseksi. Kärsin ylipitkäksi kasvanutta otsista kolme kuukautta. Menin sitten kampaajalle, joka leikkasi otsikseni juuri sellaiseksi kuin halusin ❤ Mutta sitä piti vielä kasvattaa kuitenkin, että siitä tulisi just oikean mallinen. Kasvatin sitä koko syksyn ja aina välillä vähän itse limpsaisin jostain, että malli pysyisi jonkunlaisena. No, ajattelin sitten mennä joulun kunniaksi kampaajalle, että hän viimeistelee mallin, kun nyt jo oli jotain mistä taas vähän muotoilla.

Mutta tällä kampaajalla oli paljon asiaa pikkujouluista ja lapsen koulunkäynnistä. Kyllä minä tykkään jutella kampaajan kanssa, mutta … Yritin väliin pistää muutaman sanan siitä, mitä haluan. Kuvittelin että kampaaja näkisi siitä, millaiset hiukseni sillä hetkellä olivat, että millaiseksi ne pitäisi leikata. Puhuin siistimisestä. Joo-o. Huomasin kyllä, että lattialle tippui aika paljon pitempiä hiuksia ja enemmän kuin oletin, mutta ilman silmälaseja en nähnyt mitä tapahtui. Ja ajattelin että kampaaja osaa asiansa.

No, nyt minulla on siisti vino otsis. Suoraan ja nätisti leikattu. 15 senttiä pitkät karvat pätkäisty 5-10 senttiä pitkiksi. Onhan se siistitty, joo! Ei ole enää sekainen ja rikottureunainen. Itku melkein pääsi, kun työpaikalla katsoin peiliin. Aiemmin minulla oli sekaisen ja huolettoman näköinen, rikottureunainen ”otsis”, kauniisti toisen puolen kasvoja päällä, hyvää vauhtia kasvamassa molemmilta sivuilta pitemmäksi. Nyt se on … en tiedä. Kamala. Suora. Ohut toisesta reunasta ja ylipaksu toisesta (no ei ihme, kun se paksumpi puoli oli aikaisemmin kymmenen senttiä pidempi). Mutta kun olen kiltti, en kampaajalla sanonut mitään. Ja no, en kyllä olisi tätä kampaajaa uskaltanut enää päästää ”korjaamaankaan” hiuksiani – ne pari korjausta, mitä siellä pyysin, tarkoittivat käytännössä sitä, että hän veti hiuksia aina vain lyhyemmiksi. Hienoa. Puolen vuoden hiustenkasvatus meni hukkaan ja palkintona hiukset ovat niin kuin kanan takalisto. Hiukseni olivat paremman näköiset ennen leikkausta ja itse olisin saanut ne ihan siedettävän näköisiksi, mutta ajattelin että kampaaja on taitavampi… Joo.

Mitenkäs tästä keksisi aasinsillan kasvojumppaan. Ei taida tällä kertaa löytyä, kenkuttaa niin paljon 😦