Mikroneulaus

Pieniä päivityksiä 15.8.2015

Mikroneulaus, dermarollaus, rollaus (toisella kotimaisella micro needling, dermarolling, rolling) … rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen ensimmäisen kerran rollannut kasvojani tammikuussa 2011, joten siitä eteenpäin ei kaikkia (toivottavasti) hyviä tuloksia enää voi laittaa pelkän kasvojumpan ansioksi.

Huomatkaa, että kerron tässä artikkelissa vain omia ajatuksiani mikroneulauksesta. Teksti perustuu lukemiini käyttäjäkokemuksiin ja erilaisiin ohjeisiin sekä omaan kokemukseeni mikroneulauksesta. Toimin itse alla kirjoittamani mukaisesti, kun mikroneulaan, mutta en ota mitään vastuuta siitä, mitä joku muu tekee tai miten ihoansa käsittelee tai mitä sillä saa aikaan. Lukekaa asiasta itse! Tarjoan tässä artikkelissa aika paljon linkkejä, joista löytyy hyvää luettavaa. Lisää löytyy hakusanalla ”dermarolling”. Etenkin Essential Day Span foorumeilla on pitkät ja hyvät keskustelut aiheesta.

Omista kokemuksistani ja mikroneulaukseen liittyvistä tuloksista sekä muuta yleistä mikroneulaukseen liittyvää voi lukea blogistani kategorian ”mikroneulaus” alta.

Mitä mikroneulaus oikein on?

Mikroneulauksessa ihoa käsitellään pienen pienillä neuloilla, jotka tekevät ihon pintaan mikroskooppisen pieniä reikiä. Neulojen pituudesta riippuen nämä reiät jäävät joko ihan pinnallisiksi tai ulottuvat syvemmälle ihoon. Lyhyemmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) tehtynä erilaiset tehoaineet imeytyvät erittäin paljon normaalia tehokkaammin ja syvemmälle ihoon neulauksessa syntyvien mikrokanavien kautta. Tämä neulapituus onkin tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen. Pidemmillä neuloilla (0,5-3,0 mm) tehty mikroneulaus puolestaan tehoaa ihon hienoon pintaryppyyn, yksittäisiin syvempiin ryppyihin, auringon vahingoittamaan ihoon, pigmenttiläiskiin, aknearpiin, arpiin ja raskausarpiin. Vaikutus perustuu siihen, että syvemmät reiät tekevät miniminivaurion ihoon ja aikaansaavat kehon oman paranemisreaktion ja sitä kautta käynnistävät kollageenin tuotannon. Molemmissa tapauksissa myös ihon verenkierto paranee, mikä taas on hyväksi iholle.

Käsittelytapoja on oikeastaan kolme:

Ehkä tavallisin tapa on käsitellä ihoa telalla ja siitä tuo ”rollaus” -nimikin tulee. Kuva kertoo parhaiten mistä vempaimesta on kyse. Ihoa rollataan telalla edestakaisin ja tela siis tekee ihoon samalla reikiä. Tällä on hyvä käsitellä suuria ihoalueita, kuten kasvoja, dekolteeta tai vaikkapa käsivarsia tai reisiä.

Toinen tapa on käyttää ”leimasinta”. Tällä tavoin on näppärää käsitellä esim. leveitä tai suuria arpia tai isoja aknearpia.

Ja kolmas tapa sitten on käyttää ihan yksittäistä neulaa, jolla pistellään esim. arpeen koko sen alueelle reikiä.

Näitä kaikkia kolmea voi tietysti yhdistääkin ja itsekin teen niin.

Lisäksi löytyy vielä rollerin ja neulan ”yhdistelmä” eli rolleri, jossa on vain yksi rivi neuloja. Tällainen rolleri ei ole yhtä tehokas kuin leveämpi rolleri tai toisaalta pelkkä neula, mutta se on kätevä esimerkiksi pitkien raskausarpien käsittelyssä.

Uusinta uutta kotona tehtävässä mikroneulauksessa on nopeasti tikuttavan masiinan käyttö tähän. Näitä on jo myynnissä, mutta olen siinä käsityksessä, että kaikki ne eivät oikein ole vielä luotettavia, vaan saattavat tehdä vähän ikävääkin jälkeä iholle. OwnDoc on tuonut markkinoille oman laitteensa, Derminatoria, jonka he vakuuttavat olevan hyvälaatuinen ja turvallinen ja heidän valmistamansa alusta loppuun saakka. OwnDoc on mikroneulausjutuissa ainakin toistaiseksi ollut todella luotettava ja myynyt edullisesti laadukkaita tuotteita. Aina välillä olen miettinyt josko itse ostaisin sen, mutta toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt.

Lisätietoa netistä aiheesta löytyy, mutta on aika vaikea päätellä, mikä on myyntipuhetta ja mihin voi luottaa. Suosittelen tutustumaan ainakin Iskuryhmän blogitekstiin, Nettexin suomenkieliseen ohjeeseen ja toiseenkin, Sarah Vaughterin erinomaiseen sivustoon ja foorumeihin ja Essential Day Span keskusteluihin mm. täältä ja täältä.

Tuloskuvia mikroneulauksesta netistä löytyy myös, mutta niistäkin on aika vaikea tietää kuinka luotettavia ne ovat. Laitan kuitenkin tarjolle tähän joitakin, päätelkää itse mihin uskotte. Ennen ja jälkeen -kuvia löytyy esim. täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Tosi hienoiltahan nuo tulokset kyllä näyttävät. Itse luotan enemmän siihen, mitä Essential Day Spassa on kerrottu kokemuksia. Hyviä ne useilla ovat olleet.

Kotona vai kosmetologilla?

Mikroneulausta tekevät kosmetologit ja jopa ihotautilääkärit, mutta sitä voi tehdä myös kotona ihan itse. Kosmetologilla hoito maksaa aika paljon, pidemmilläkin hoitojaksoilla hinnaksi tulee ehkä satasen tai vähän alta kerta ja ainakin yksittäinen kerta maksaa tyypillisesti n. 120 e ja siitä ylöspäin (kevät 2011).  Hoitokertojen määrästä ja tiheydestä on aika monenlaista tietoa, mutta itse ajattelen että alkuun olisi hyvä tehdä esimerkiksi n. 6 hoitokertaa 6 viikon välein (= n. puolen vuoden aikana) ja sitten väliä voi halutessaan harventaa esim. 2-3 kuukauteen. Hoitoa on syytä jatkaa noin 20 kk ajan. Kauneushoitoloissa aika tyypillisesti tehdään muutaman kerran sarja viikon välein ja sitten jatketaan hoitoa harvemmalla tahdilla. Tähän voi olla monenlaisia hyviä syitä eli en siis sano, että kauneushoitoloissa toimittaisiin väärin. Oma ajatukseni hyvästä neulaustiheydestä on yllä mainitun mukainen, mutta sopiva tiheys riippuu monesta asiasta, mm. käytettyjen neulojen pituudesta, kuten myöhemmin tässä artikkelissa tulee esiin.

Lueskelin aika pitkään ennen kuin rohkaistuin ostamaan rollerit yms. vempaimet kotiin. Essential Day Span foorumeilta lukemieni käyttäjäkokemusten ja ehkä ennen kaikkea Sarah Vaughterin nettikaupasta lukemieni käytännöllisten ohjeiden rohkaisemana päätin kuitenkin, että ehkä tätä uskaltaa kotonakin tehdä.

Miten itse toimin

En ole käynyt kertaakaan kosmetologilla, vaan olen lukenut ohjeita ja toisten kokemuksia tosi tarkkaan ja rollaillut sitten ihan itse. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on käyttöä kaikille yllä näkyville vimpaimille ja lisäksi eri pituisilla neuloilla varustetuille rollereille.

Kollageenintuotannon stimulointiin olen päätellyt että neulojen pituus saisi olla kasvojen alueella 0,75-1,5 mm, orvaskeden ja dermiksen yhteispaksuus kun on n. 0,55-1,7 mm ja kasvojen iho on tyypillisesti naisilla ohut. Arvelen, että omissa kasvoissani hyvä arvaus tuoksi yhteispaksuudeksi on noin tuo minimipaksuus eli 0,55 mm. Rollerin neulojen siis on tarkoitus ylettyä dermikseen, eikä juurikaan sen ”ohi”. Päädyin ostamaan 1,0 mm pitkillä neuloilla varustetun rollerin ihan siitä käytännön syystä, että nettikaupassa ei ollut  juuri silloin tarjolla 0,75 mm rollereita ja toisaalta ajattelin, että kokeilen ensin miltä lyhyemmät neulat tuntuvat ja katson, mitä tulee tuloksia, ja siirryn sitten pitempiin neuloihin (1,5 mm), jos on tarvetta. Toistaiseksi itselleni on hyvin riittänyt tuo neulapituus 1,0 mm ja arvelen edelleen, että minulle 0,75 mm olisi sekin ollut riittävä.

Lisäksi ostin kapeamman rollerin silmien ympärystä ja ylähuulta varten, koska niihin on hankalaa tuolla normaalilevyisellä rollerilla päästä. Tämän rollerin leveys on noin puolet normirollerin leveydestä. Silmien ympärysiho on vielä ohuempaa kuin muualla kasvoissa, joten tähän saattaisi hyvinkin riittää 0,5 mm rolleri tai vielä lyhyempineulainenkin.

”Leimasimen” ostin sitä varten, että polvissani on mojovat arvet yli kolmenkymmenen vuoden takaa pyörällä kaatumisten tuloksena ja ajattelin huvikseni kokeilla, muuttuisivatko ne miksikään. Lisäksi minulta löytyy pari pientä leikkausarpea, jotka ovat aika rumat ja niihinkin testaan tuota leimasinta.

Yksittäisellä neulalla voi käsitellä myös noita arpia, mutta lisäksi ajattelin testata sitä kasvoissa lähinnä kulmakarvojen väliseen pystyryppyyn.

Tämän lisäksi ostin lyhytneulaisen (0,25 mm) rollerin voiteiden imeyttämiseen ihoon syvempien rollausten välillä ja kämmenselkien rollaukseen.

Kuinka tiuhaan rollataan ja koska tulokset alkavat näkyä?

Rollausvälistä on tarjolla todella monenlaista tietoa, mutta itse päätin perustaa oman rollausvälini osittain Sarah Vaughterin ohjeisiin, jotka tuntuvat perustuvan aidosti tutkimustietoon, ja kaikkeen muuhun mitä olen aiheesta lukenut. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että rollaan pidemmillä neuloilla (=yli 0.5 mm) n. kuuden viikon välein. Joissakin halpiskauppojen ohjeissa neuvotaan rollaamaan pidemmilläkin neuloilla jopa joka toinen päivä, mutta tämä on ihan ehdottomasti epäsuositeltavaa ja saattaa olla jopa haitallista. Pidemmillä neuloilla rollatessa tarkoitus on buustata ihon omaa kollageenintuotantoa, ja kollageenin uusiutuminen on pitkä prosessi. Rollauksessa oikeastaan vähemmän on enemmän – kärsivällisyyttä tarvitaan. Jotkut sanovat, että jo kolmen neljän kuukauden kohdalla alkaisi näkyä pieniä tuloksia, mutta puolen vuoden päästä ensimmäisestä rollauksesta voisi aidosti odottaa jotain näkyvää ja ehkä oikeasti tuloksia näkyy vasta jossain 10 kk kohdalla. Koko prosessiin kannattaa sitoutua hyvinkin yli puoleksitoista vuodeksi, jos haluaa hyviä ja pysyviä tuloksia. Eikä sittenkään tietysti kannata tyystin lopettaa, harventaa vain edellisestään rollausväliä. Tiuha rollausväli pitkillä neuloilla saattaa vain häiritä kollageenin uusiutumista. Lisäksi rollaus aiheuttaa ihossa pienimuotoisen tulehdustilan (mikä siis on tarkoituksellista, koska juuri se pistää liikkeelle kollageenin uusiutumisen), ja ei toden totta ole kropalle hyväksi, että koko ajan on päällä pienikään tulehdus.

Sarah Vaughter on muuttanut ohjeissaan rollausväliä pidemmillä neuloilla tiheämmäksi kuin tuo 6 viikkoa, jopa niin että 1,0 mm neuloilla voisi neulata 10-14 päivän välein. Kannattaa lukea ohje itse ja päättää sitten mitä tekee. Minä itse noudatan tuota n. 6 viikon neulausväliä sillä filosofialla, että hiljaa hyvä tulee. Olen myös lueskellut siitä, miten kollageeni uusiutuu ihossa, ja siihenkin perustuen tuo 6 viikkoa ei ole yhtään hassumpi väli.

Jotkut myös ovat kertoneet omasta kokemuksestaan, että on tehokasta rollata vielä harvemmin (2-3 kk välein), mutta tehdä rollaus sitten erityisen intensiivisesti. Muutaman tällaisen kerran jälkeen rollauksen voi harventaa enää 1-2 kertaan vuodessa.

Lyhyemmillä neuloilla saa rollata tiuhempaankin. Alkuun voi kokeilla esim. kerran viikossa ja sitten jos homma tuntuu hyvältä, niin väliä voi tiuhentaa jopa niinkin tiuhaksi kaikkein lyhyimmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) kuin joka toinen päivä. En ota kantaa noihin kauneushoitoloiden aika tiuhoihin rollaustahteihin, kun en tiedä perusteluja, enkä sitä minkä mittaisilla neuloilla rollausta tehdään. Itse olen nyt rollannut lyhyemmillä neuloilla kerran viikossa.

Heti rollauksen jälkeen (ainakin pidemmillä neuloilla rollatessa) iho tyypillisesti muistuttaa aika lailla auringonpolttamaa. Se on punainen (minulla jopa vähän violetinpunainen) ja kiristää. Pieniä veripisaroita saattaa tulla rollatessa. Joillakin veripisaroita tulee enemmän, minulla ei ole joka kerta tullut lainkaan. Iho on usein vielä seuraavanakin päivänä kiristävä, mutta ei välttämättä enää punainen. Itse näytän seuraavana päivänä lähinnä siltä, että olen saanut vähän aurinkoa. Meikkausta on syytä välttää n. parin päivän ajan. Netistä löytää kaiken maailman kauhukuvia ja -videoita, joissa veri tirskuu rollatessa. Näissä tapauksissa useimmiten rollaus on tehty joko kauneushoitolassa tai lääkärin vastaanotolla ja pidemmillä neuloilla – ehkä 2,0 tai 3,0 mm. Suhtaudun itse hyvin epäilevästi tällaiseen rollaukseen, enkä uskaltaisi sitä itse tehdä, enkä kenelläkään muullakaan teettää (lähinnä sen vuoksi, että epäilen että niin pitkillä neuloilla saadaan aikaan enemmän pahaa kuin hyvää). Sinänsä kuitenkaan ei ole mitenkään huono asia, että rollatessa veripisaroita tulee runsaastikin, mutta siihen ei ole pakko pyrkiä.

Lyhyemmillä neuloilla rollatessa iho on itselläni tullut kyllä punaiseksi, mutta ei ihan yhtä paljon kuin pidemmillä neuloilla. Seuraavana päivänä tuntemuksia on vaihtelevasti, lähinnä kämmenselissä on ollut enemmän tuntemuksia. Mutta iho niissä onkin tietysti tosi ohut.

Miltä se tuntuu?

Minua rollaus ihan rehellisesti sattuu, jopa lyhyemmilläkin neuloilla, vaikka omasta mielestäni minulla on korkea kipukynnys. Tämä kuitenkin tuntuu olevan todella henkilökohtainen juttu. Yleensä sanotaan, että 0,2-0,3 mm neuloilla rollaus lähinnä kutittaa, koska neulat eivät ylety niin syvälle ihoon, että osuisivat hermopäätteisiin. Ihon paksuus kuitenkin vaihtelee ihmisillä ja kehon eri kohdissa ja kasvoissakin on toisissa paikoissa ohuempi iho kuin toisissa. On siis todella hankalaa ennustaa, sattuuko juuri sinua rollaus vai ei. Toisaalta, pidemmillä neuloilla rollaus ei satu minua juurikaan enempää kuin lyhyillä neuloilla. Ilmeisesti minulla sitten on vaan aika ohut iho?

Kuinka paljon se sitten sattuu… Ei niin paljoa, ettenkö voisi rollata. Kasvoissa arimmat kohdat ovat tyypillisesti silmien ympärys, otsa ja ylähuuli. Ovathan ne varmaan minullakin arimmat paikat, mutta eivät kohtuuttomasti aremmat kuin vaikkapa posket. Ensimmäisellä kerralla pidemmillä neuloilla rollatessa tein sen kuitenkin ilman mitään kivunlievityksen yritystä ja homma onnistui ihan hyvin. Toisella kerralla käytin jääpussia apuna (eli kylmensin ihon ennen rollausta) ja kyllä se selvästi auttoi jonkun verran kipuun. Tässä on hankaluutena lähinnä se, että jääpussi pitää tietenkin desinfioida. Ja no, minä desinfioin sitä uskollisesti joka välissä Neoamiseptillä ja se kirveli ihoa reilusti, eivätkä alkoholihuurut hengitettyinä tehneet hyvää. Ei siis ole kauhean hyvä idea laittaa suoraan kasvoille jääpussia, joka on vielä märkä desinfiointiaineesta. Desinfiointiaineen haihtuminen kestää muutaman minuutin. Viime aikoina olen rollannut puudutusaineen kanssa ja se on selvästi ollut hyvä idea. Ihan vaan apteekista olen ostanut Emla-emulsiovoidetta (sisältää lidokaiinia ja prilokaiinia), voidellut sillä rollauspaikat ja laittanut tuorekelmun päälle ja antanut vaikuttaa 45 minuuttia. Olen sitten poistanut voiteen yleensä koko kasvoista kerralla: pessyt vedellä ja desinfioinut päälle. Tällä konstilla olen pärjännyt kivun kanssa ihan mukavasti.

Lyhyemmillä neuloilla rollatessa en ole kokeillut kivunlievitykseksi mitään; syytä ehkä kyllä olisi, sen verran inhalta se tuntuu. Arpia olen vain huolettomasti tökkinyt leimasimella tai neulalla, eikä se ole kovin kummalliselta tuntunut. Sattuu kyllä, mutta on ihan kestettävissä. Kämmenselkiä saa rollata aika rauhassa, ainakaan minulla se ei ole erityisen arka paikka.

Mutta on siis mahdollista, että homma ei juurikaan satu tai ainakaan mitenkään kohtuuttomasti. Toisaalta joitakuita rollaus sattuu ihan silmittömästi. Kokeilematta ei voi tietää, miltä juuri sinun kohdallasi se tuntuu.

Sanotaan myös, että rollaukseen tottuu. Toisaalta, kun kollageenin määrä ihossa useiden rollauskertojen tuloksena lisääntyy, niin ihokin paksuuntuu, joten rollaus ehkä sattuu vähemmän? Jotkut tiuhaan rollaavat kertovat myös, että rollaaminen on omalla tavallaan addiktoivaa – ehkä keho kehittää endorfiineja kompensoimaan kivun tunnetta?

Varoituksia

Etenkin rollaustiheydestä on liikkeellä tosi ristiriitaista tietoa. Tiuhaan rollatessa ihossa on koko ajan tulehdusreaktio päällä ja pieni turvotus sen seurauksena, joten on aika selvää, että rypyt näyttävät sileämmiltä, ja voisi kuvitella, että rollauksella on välittömiä tuloksia. Mutta ei ole! Se ei ole fysiologisesti mahdollista, paitsi tietysti siinä mielessä, että veri kiertää paremmin jne., mutta kollageenia ei kroppaan ilmesty kuin taikaiskusta heti rollauksen jälkeen. Kauneushoitoloissa imeytetään kasvoihin rollauksen yhteydessä erilaisia seerumeita (mm. kollageeniseerumia) ja näiden ja rollauksen aiheuttaman turvotuksen yhteisvaikutelma toki saa kasvot näyttämään hehkeämmiltä pian rollauksen päälle. En ota kantaa kollageeniseerumeiden pitempiaikaiseen tehoon, niistä on ristiriitaista tietoa. Maltti on joka tapauksessa rollauksessa parempi. Suosittelen suhtautumaan tosi kriittisesti tiuhoihin rollausväleihin pitemmillä neuloilla, jos joku tällaista ehdottaa.

Neulojen pituudesta on myös paljon erilaista tietoa liikkeellä. Lääkärit tekevät rollauksia jopa 3,0 mm neuloilla. Itse en ikinä suostuisi siihen sillä perusteella, mitä olen lukenut asiasta. Uskon itse tämänhetkisen tietoni pohjalta, että 2,0 mm neulat ovat pisimmät, joilla rollaus kannattaa tehdä ja nekin saattavat olla liian pitkät kasvojen ohuelle iholle (ainakin kun puhutaan naisista, miehillähän iho on paksumpi ja valitettavasti en ole tutustunut tarkemmin siihen, miten miesten kannattaa rollata). Uskon, että itselleni riittää jo tuo 1,0 mm pituuskin ihan hyvin, enkä kosmetologillakaan suostuisi kuin korkeintaan 1,5 mm neuloihin. Pidemmillä neuloilla rollatessa on pienenä riskinä se, että ihossa kollageenin muodostumisen sijaan alkaakin syntyä arpikudosta ja ainakin yhden tarinan olen kuullut tästä seuranneista erittäin ikävistä ongelmista. Olen siinä käsityksessä, että tällä hetkellä tuo 2,0 on maksimisuositus neulojen pituudelle.

Neulat tylsyvät käytössä. Tämähän on ihan ilmeinen juttu, mutta ehkä ei kaikille itsestäänselvä. Kosmetologit käyttävät ymmärtääkseni kertakäyttöisiä rullia (tämä varmaan selittää yhtenä asiana hoitojen aika korkeaa hintaa), mutta se on tietysti luonnollista, koska rulla on ihan ehdottomasti henkilökohtainen. Kotikäytössä kuitenkin hyvälaatuinen rulla kestä useita käyttökertoja. Montako? En kyllä osaa sanoa. Paljon riippuu oman ihon paksuudesta. Arvaisin itse ehkä n. kymmentä käyttökertaa. Viimeistään sitten on aika ostaa uusi rulla, kun rollaus alkaa tuntua erilaiselta, neulat vääntyvät jne. Rolleria pitäisikin tutkia aina tosi tarkoin ennen käyttöä, ettei siinä ole vinoja tai vääntyneitä neuloja tai jokin neula törrötä korkeammalla kuin muut. Vääntyneet yms. neulat voi vetää pihdeillä tai pinseteillä irti, jos rolleri näyttää muuten olevan hyvässä kunnossa.

Rollereita on myynnissä todella paljon eri hintaisia ja laatuisia. Oikeastaan mistään ei voi tietää, mikä rolleri on hyvä ja mikä ei. Suosittelen tutustumaan esim. Sarah Vaughterin tekemään rolleritestiin, jonka perusteella he ovat valinneet rollerit myyntiin.

Mistä rollerin voi ostaa?

Nettikauppoja piisaa. Suomenkielisistä kaupoista ainakin sinunapteekki.fi, Kauneudenmaailma.fi ja nettex.fi myyvät rollereita. Itse olen ostanut omani Sarah Vaughterin nettikaupasta, toisaalta sen vuoksi, että hinnat ovat niin älyttömän paljon edullisemmat ja toisaalta siksi, että aidosti luotan enemmän hänen tuotteisiinsa. Hänellä on myös myynnissä tärkeimmät rollaukseen liittyvät ihonhoitotuotteet (C-vitamiinijauhe, kuparinaamio, rollauksen jälkeen käytettävä A-vitamiinivoide ja muulloin käytettävä A-vitamiinivoide), ja palvelu on hyvää ja nopeaa. Postitus on Euroopasta (paitsi A-Ret Tretinoin lähetetään Intiasta), joten tullia ei tule ja paketti on perillä 5 päivässä, jopa nopeamminkin joskus. Hänelle voi maksaa tilauksen PayPalilla. Nykyään ei PayPaliin enää tarvitse tehdä tunnusta, joten maksaminen PayPalin kautta onnistuu ihan samalla tavalla kuin muutenkin luottokortilla maksaessa. PayPal on eBayn omistama hyvä ja luotettava systeemi. Rollereita saa ostaa myös eBaysta ja monista muista nettikaupoista. En ole tutustunut tarjontaan.

Käytännön ohjeita pitkillä neuloilla rollaukseen

Nämä ohjeet perustuvat pääsääntöisesti Sarah Vaughterin englanninkieliseen ohjeistukseen sekä jonkun verran siihen, mitä olen muuten lueskellut netistä. Kuten jo aiemmin totesin, itse toimin näiden ohjeiden mukaisesti, mutta en ota yhtään mitään vastuuta siitä, mitä joku saa näillä ohjeilla omille kasvoilleen aikaan hyvää tai pahaa 🙂 Lukekaa ja tutkikaa itse asioita ja tehkää omat johtopäätöksenne! Ohjeita voi soveltaa myös lyhyillä neuloilla rollaukseen. Hygieenisyyden suhteen ei tällöin tarvitse olla ihan yhtä neuroottinen, joskin etenkin omat kädet ja rolleri kannattaa desinfioida.

Ihon kunnon kannalta tärkeimmät vitamiinit (ainakin rollauksen yhteydessä) tuntuvat olevan C-, D- ja A-vitamiinit. C-vitamiiniseerumilla ja A-vitamiinivoiteilla pitäisi prepata ihoa minimissään muutaman päivän ajan ennen rollausta (ainakin 4 päivää ennen), mutta mielellään jopa muutaman viikon tai puolen vuoden ajan. Rollauspäivänä ei kannata laittaa C-vitamiinia, koska se saattaa ärsyttää ihoa turhaan.

C-vitamiiniseerumi, josta tässä puhun, on tehty Sarah Vaughterin ohjeiden mukaan: C-vitamiinijauhetta (L-Ascorbic acid) ja keitettyä vettä suhteessa 1:20. En ole itse selvittänyt saako esim. suomalaisista apteekeistä tätä muotoa C-vitamiinista, ehkä saa ihan ilman muuta. Olen tilannut sitä Sarah Vaughterilta.

Kuivaharjaa ennen rollausta iho 2-3 krt viikossa ja laita heti päälle C-vitamiiniseerumia. Anna seerumin vaikuttaa puoli tuntia ja laita vasta sitten päälle A-vitamiinipitoinen voide. C-vitamiinia varten ihon pitää olla rasvaton, muuten seerumi ei imeydy. C-vitamiiniseerumi laitetaan mielellään iholle iltaisin, koska auringonvalo hajottaa sitä. Ei välttämättä kannata pestä aamulla kasvojaan, jos ei ole pakko, niin seerumi ehtii vaikuttaa pidempään. Se säilyy iholla pari, kolme vuorokautta. C-vitamiiniseerumi säilyy n. 20 päivää kylmässä ja pimeässä.

Pidemmillä neuloilla rollatessa ei ole tarkoitus imeyttää mitään voidetta ihoon (kuten lyhyemmillä neuloilla), vaan neulat saavat aikaan ihon oman korjausmekanismin käynnistymisen. Sen vuoksi rasvoilla ei ole niin merkitystä (paitsi C-, D- ja A-vitamiineilla).

Älä rollaa silmäluomia. Silmien ympärillä voit rollata silmäkuopan luun päältä eli voit vetää silmäluomien ihoa alas- ja ylöspäin luun päälle ja rollata siinä niin läheltä silmää kuin pystyt. Ole varovainen! Iho on ohut. Älä paina liian lujaa.

Rollatessa pitemmillä neuloilla pitäisi kuulua pientä poksahtelevaa ääntä, siitä tietää että neulat menevät ihon läpi.

Rollatessa voi tulla pieniä veripisaroita, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Joillakin veripisaroita tulee herkemmin ja joillakin ei lainkaan. Rollauksen tulos ei ole riippuvainen tästä. Sinänsä rollatessa ei ole tarkoitus pyrkiä siihen, että verta tulisi, mutta toisaalta ei tarvitse kauhistua, jos muutama veripisara tulee näkyviin.

Älä rollaa vahingoittunutta ihoa (herpes, näpyt, haavat, luomet, ihottuma…).

Itse huulia ei rollata, vain niiden ympärillä olevaa ihoa. Huom! Ylähuulen rollauksessa kannattaa varoa, jos on taipumusta saada herpes. Muutama päivä ennen rollausta olisi syytä syödä herpeslääkettä (asikloviiria?). Tai jos se ei ole mahdollista, niin kannattaa rollata ko. alue varoen ja ehkä välttää niitä alueita, joissa herpes vakiona esiintyy.

Älä lainaa rolleria toisille. Säilytä rolleri rasiassa, että se pysyy mahdollisimman puhtaana, ja rasia kaapissa. Noudata muutenkin tiukkaa hygieniaa rollatessa.

Vähintään viikko ennen rollausta ja 2 viikkoa jälkeen minimoi auringossa olo.

Rollerin puhdistus

Käytön jälkeen puhdista rolleri kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Voit esim. laittaa mukiin vettä ja astianpesuainetta ja huljutella rolleria siellä. Huuhtele sitten rolleri kuumalla vedellä ja desinfioi alkoholilla (esim. NeoAmisept apteekista, pitää olla vähintään 45% alkoholia): laita astiaan desinfiointiainetta ja rolleri sinne 20 minuutiksi. Alkoholin pitäisi peittää vähintään neulat. Neulat eivät vahingoitu, jos lasket rollerin astiaan hellästi. Huuhtele rolleri vielä kuumalla vedellä (älä käytä kiehuvaa vettä, se tylsyttää neuloja). Heitä alkoholi pois, älä käytä sitä uudestaan. Anna rollerin sitten kuivua itsekseen esim. puhtaan pyyhkeen päällä. Kun se on täysin kuiva, laita se takaisin omaan koteloonsa.

Itse rollaus

Puhdista ympäristö (pöytä jne.) alkoholilla.

Pehmentääksesi ihoa rollausta varten, ota pitkä kuuma suihku juuri ennen rollausta tai höyrytä kasvojasi, jos rollaat vain kasvot.

Pese rollattava alue saippualla. Pyyhi kädet ja rollattava alue desinfiointialkoholilla. Alkoholi haihtuu muutamassa minuutissa. Voit käyttää halutessasi kertakäyttökäsineitä. Desinfioi myös ne ennen rollausta.

Käytä jääpakkausta tai puudutusvoidetta halutessasi. Poista puudutusvoide alkoholilla ennen rollausta. Jos käytät jääpakkausta, puhdista se alkoholilla ennen kuin laitat iholle.

Rollatessa venytä ihoa toisella kädellä, tällöin neulat menevät helpommin ihon läpi.

Aiemmin neuvottiin rollauksesta näin: Rollaa tähtikuviossa: 8 kertaa vaakaan, 8 kertaa pystyyn, 8 kertaa vinoon molempiin suuntiin. Eteen ja takaisin = 2 kertaa.

Uusin ohje kuitenkin on, että rollaus kannattaa tehdä ennemminkin ”erissä”. Katso tästä videosta ohjetta:

Paina keskinkertaisesti, mutta silmien lähellä hyvin kevyesti! Älä rollaa lähemmäs silmiä kuin luun päälle. Otsa voi olla hyvin kivulias paikka, samoin ylähuuli.

Suihkuta iho rollauksen jälkeen ja pese iho hellästi pelkällä vedellä, älä käytä saippuaa. Käytä kädenlämpöistä vettä, ei liian kuumaa. Ilmakuivaa iho, älä kuivaa pyyhkeellä, ettei tule pöpöjä.

Ihon hoito rollauksen jälkeen

Rollaus avaa ihoon mikrokanavia, joita myöten aineet imeytyvät ihoon erityisen tehokkaasti. Pitkillä neuloilla rollatessa imeyttäminen ei kuitenkaan ole pääpointti, mutta toisaalta kannattaa kuitenkin käyttää ”oikeita” aineita tässäkin tilanteessa. Voit laittaa heti rollauksen jälkeen (tai n. tunnin kuluttua, kun kanavat ovat hivenen sulkeutuneet) iholle esim. kuparinaamion (itse tilasin niitä Sarah Vaughterilta), jos se ei kirvele ihoasi liikaa. Anna vaikuttaa n. 10 minuuttia ja pese sitten pois. Sen päälle voit laittaa C-vitamiiniseerumia, jälleen jos se ei kirvele liikaa. C-vitamiiniseerumin voi laittaa vasta seuraavana päivänäkin. Kirvely on todella yksilöllistä, toisilla kirvelee silmittömästä ja toisilla taas ei lainkaan. Ehkä tärkeintä rollauksen jälkeen kuitenkin on se, että laitat jotain A-vitamiinipitoista voidetta, joka on niin rasvaista, että se estää kosteuden haihtumisen iholta. Jälleen kerran Sarah Vaughterilla on tähän ratkaisu: Infadolan. Itse olen kokeillut sitä, mutta tykkään ehkä enemmän laittaa BM Optiretiniä, jota käytän muutenkin.

Ihon pitäisi tuntua rollauksen jälkeen vähän niin kuin auringon polttamalta, se punoittaa ja on vähän turvonnut ja kireän tuntuinen. Joillakin tämä reaktio kestää useamman päivän, joillakin se on ohi jo seuraavana päivänä tai muutaman tunnin kuluttua rollauksesta. Reaktion voimakkuus riippuu myös rollauksen syvyydestä. Niin kauan kuin ihossa on jonkinlaista tunnetta rollauksesta jäljellä, olisi syytä käyttää rasvaista voidetta, sillä se pidättää ihossa kosteutta. Rollauksen aiheuttaman tulehdusreaktion takia ei ole hyvä käyttää sellaista voidetta, joka parantaa tulehdusta, koska tulehdus on tässä tapauksessa nimenomaan toivottu asia. Kun tuntemukset häviävät iholta, voi taas käyttää huoletta mitä vain voiteita, mutta C-vitamiiniseerumin ja A-vitamiinipitoisen voiteen käyttöä olisi syytä jatkaa.

Iho saattaa kesiä, älä nypi sitä.

Vältä aurinkoa rollauksen jälkeen 1-2 päivää mahdollisimman paljon ja käytä korkeaa auringonsuojakerrointa.

Kun olet rollannut 1,0 mm tai pidemmillä neuloilla, niin odota kaksi päivää ennen kuin meikkaat. Vältä myös itseruskettavien voiteiden tms. käyttöä ainakin n. viikon ajan rollauksen jälkeen. Luin tapauksesta, jossa sääriin oli laitettu itseruskettavaa voidetta pari viikkoa rollauksen jälkeen, ja se oli ilmeisesti saanut aikaan säärissä joko hyperpigmentaatiota tai vain imeytynyt ihoon tehokkaammin rollausreikien kohdalta. Tuloksena oli jännä kuvio säärissä. Ilmeisesti tilanne oli kuitenkin väliaikainen (eli tuskin siis kyseessä oli hyperpigmentaatio) eikä ihan tavallinen. Varovainen kuitenkin kannattaa olla.

Lyhyillä neuloilla rollaus eli tehoaineiden imeyttäminen

Perussysteemi tässä on sama kuin pitkillä neuloilla rollatessakin. Lyhyemmillä neuloilla voidaan kuitenkin halutessa ensin levittää kasvoille tehoaine (vaikkapa kollageeniseerumi tai valittu hyvä kasvovoide) ja sen jälkeen rollata päälle (”rollata voide ihoon sisään”). Sitten päälle levitetään muut halutut voiteet yms. Itse olen kuitenkin tässäkin tapauksessa rollannut puhtaan ihon ja sen päälle laittanut rollauksen jälkeen kuparinaamion, C-vitamiinin ja normaalit kasvovoiteeni. Kannattaa kuitenkin huomata, että vanha tuttu voide voikin yllättäen kirvellä kivuliaasti, kun sitä käyttää rollauksen yhteydessä. Kannattaa siis ehkä ensin testata pienemmälle alueelle kuinka käy.

Lyhyillä neuloilla rollatessa hygienian kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkkana, rolleri pitää kyllä pestä joka käytön jälkeen, mutta sitä ei ole ihan pakko desinfioida joka kerta, kunhan desinfioi ainakin kerran viikossa. Jotkut rollaavat lyhyillä neuloilla aamuisin, jotkut iltaisin. Minä en uskaltaisi tehdä sitä aamulla, koska ihoni reagoi lyhyillä neuloillakin rollaukseen aika rajusti, eikä olisi kiva olla päivällä kovin punanahkainen.

Sitten ei muuta kuin kärsivällisenä odottamaan hyviä tuloksia 🙂

12 ajatusta artikkelista “Mikroneulaus

  1. katariina

    Kiitos! todella mielenkiintoista löytää yksityiskohtaisia ohjeita ja suosituksia. Etenkin kun ne perustuu omaan kokemukseen. Itse olen hiukan yli 40 vuotias ja mikroneulannut kasvoja/kaulaa jo jonkin vuoden kotona. Täytyy sanoa että tulokset huomaa, joskus jopa hiukan hävettää kun kuulee kommentteja siitä etten näytä päivääkään yli 25 vuotiaalta. Käytän Emlaa ja olen pohtinut miten turvallista se on, toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Lisäksi olen käyttänyt vuosia BM optiretin voidetta jonka mainitsit. Loistava tuote. Itse olen hyväksi havainnut V10 sarjan Biocell -seerumin neulauksen jälkeen. Uskallan laittaa kun siinä ei juuri ole täyteaineita. Neulan pituuksia olen pohtinut, tällä hetkellä taitaa olla 1mm käytössä. Pohdin uskaltaiso/hyödyttäisikö 1,5mm vaihtaa. Suunnitelmallisen säännöllisesti en ole neulannut mutta kuitenkin jonkinlaississa sarjoissa. Tätäkin asiaaa olen pohtinut ja tässä avasit sitä hyvin.

    Vastaa
    1. Minx Kirjoittaja

      Minulla on itselläni mikroneulaus ollut vähän sivussa jonkun aikaa, pitäisi taas alkaa ryhdistäytyä sen kanssa 🙂 Kaula sitä kaipaisi, mutta jostain syystä kaulan neulaaminen on minulle vaikeaa. Siis ihan vaan joku psykologinen este, josta en tahdo päästä yli.

      Tuohon neulojen pituuteen on aika vaikea sanoa mitään tarkkaa. Ehkä jos olet saanut hyviä tuloksia 1,0 mm neuloilla, ei ole tarvetta pidemmille? En oikeasti siis tiedä olisiko se mitenkään tarpeen/hyödyksi. Emlan käyttö on ilmeisesti ihan ok, kunhan huolehtii siitä, että pyyhkii sen huolellisesti pois. Sitä ei tosiaan kannata neulata ihoon sisään 😀

      Vastaa
  2. Mik

    Oletko varma, että Neo-Amiseptiä voi käyttää rollerin puhdistamiseen? Se sisältää isopropanolia, joka on liuotin. Luin jostain, että sitä ei voisi käyttää rolleriin, koska sen neulat saattavat irrota. Lisäksi 45%-pitoisuus kuulostaa vähältä.

    Vastaa
  3. Minx Kirjoittaja

    Hei Mik,
    On ihan totta että isopropanoli voi liuottaa rollerin neuloja irti! Minulla on kerran rolleri unohtunut desinfioitumaan yön yli ja sen seurauksena siitä alkoi varista neulat irti. Mutta se on itselläni ollut ainoa kerta, kun tällaista on tapahtunut; jos rolleri on vain esimerkiksi tunnin likoamassa, niin ainakaan minulla se ei ole irrottanut neuloja.

    45%-pitoisuus on se, mitä olen lukenut Sarah Vaughterin ohjeista joskus aikoinaan ja sen vuoksi sitä olen itse käyttänyt. Katsoin mitä Sarahin ohjeessa tällä hetkellä on ja nyt hän suosittelee seuraavaa: ”…soak it for an hour in 60% to 80% Ethanol or Methanol alcohol or a 1% Chloramine-T solution. You can also use a solution with Isopropyl alcohol as long as it contains no more than 40
    % Isopropyl.”

    Eli 60-80% alkoholi tai 1% chloramine-T tai liuos jossa korkeintaan 40% isopropanolia. Neo-Amiseptin isopropanolipitoisuudesta ei oikein saa tolkkua mistään, mutta jos nyt ymmärrän tästä (http://www.itsehoitoapteekki.fi/Global/Muut%20tuotteet/Neo-Amisept%20liuos%20turvatiedote.pdf) oikein, niin pitoisuus on 60% eli sinänsä desinfiointiin ymmärtääkseni riittävän korkea, mutta Sarahin ohjeiden mukaan liian korkea (varmaan juurikin tuon neulojen irtoamisvaaran takia, arvaan).

    Olisiko sinulla ehdottaa jotain muuta helposti Suomesta saatavaa desinfiointiainetta?

    Vastaa
    1. Minx Kirjoittaja

      Eli tuossa on 70% etanolia. Näyttäisi minunkin silmääni aika hyvältä ja luvataan nopea desinfiointiaika, 5-15 minuuttia. Pitääpä kysellä josko tuota saisi omasta lähiapteekista. Ehkä vielä pitäisi jostain yrittää lueskella, että minkä vuoksi mikäkin desinfiointiaine on hyvä/huono, mutta ainakin tämä menee noiden Sarah Vaughterin speksien sisään. Kiitos kun kaivelit sen esiin!

      Vastaa
  4. Kokeilija

    Hei. Tilasin testiksi 0.5 mm rollerin ja sen yhteyteen suositellun kollageenivoiteen. Olen lukiessani eri lähteistä saanut hiukan ristiriitaista tietoa siitä, missä vaiheessa tuo voide olisi hyvä levittää hoidettavalle ihoalueelle? Tarkoitus olisi kokeilla tuotetta arpien hoitoon.

    Vastaa
    1. Minx Kirjoittaja

      Minulta on jäänyt tämä kysymys huomaamatta elokuussa, anteeksi! Mutta vastaanpa silti, jos asia vielä olisi ajankohtainen. Minä itse levittäisin kaikki tehoaineet iholle vasta rollauksen jälkeen, jos ajatuksena on se, että aine imeytyisi ihoon paremmin rollauksen vuoksi. Jos se laitetaan iholle ensin ja sitten rollataan, imeytyminen on todennäköisesti paljon pienempää, jopa ehkä aika vähäistä? Näin ainakin kaiken järjen mukaan tuntuisi, verrattuna siihen, että ihossa on jo mikroreiät olemassa, kun voide levitetään niiden päälle. Eli jos haluaa parempaa imeytymistä, siinä tapauksessa rollauksen jälkeen. Mutta muuten voi levitellä ennenkin rollausta. Jos jollakulla on tähän perusteltu eriävä mielipide, niin mielelläni kuulisin sen! 🙂

      Vastaa
  5. Nina

    Hei,
    Olisin mielelläni ostanut tarvikkeet mikroneulaukseen Sarah Vaughterin nettikaupasta, niin kuin suosittelitit, mutta huomasin että EU-maihin pitää maksaa tullimaksua. Onko sulla aavistusta siitä miten korkea se on?
    Nina

    Vastaa
    1. Minx Kirjoittaja

      Hei Nina, ei EU-maihin tarvitse maksaa tullimaksua, mutta näyttäisi vähän siltä että OwnDoc nykyään jostain syystä näyttää arvonlisäveron hinnasta erillään (ehkä on tehnyt niin aina, mutta en ole vain kiinnittänyt asiaan huomiota). ALV:nhän joutuu Suomessakin maksamaan, joten kyse ei ole siis mistään ylimääräisestä maksusta. Peritty vero näyttää olevan 21% lähtömaan eli Tsekin mukaan (http://shop.owndoc.com/cmspage.php?page_id=15).

      Vastaa
    1. Minx Kirjoittaja

      Periaatteessa kyllä. Mutta olen mielestäni lukenut joskus keskusteluja ja ohjeita siitä, että nenän kanssa kannattaa olla vähän varovainen. Nenänvarren, siis alueen silmien välissä, voi kyllä neulata ihan rauhassa.

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.