Tag Archive | Omia jumppatuloksiani

Kissa se kiitoksella elää

Ja minäkin! Varsinkin kehulla siitä kuinka olen niiiin kaunis ja viehättävä ja fiksu ja … No, sitä ei ole ollut viime aikoina tarjolla, lähinnä vaan oma peilikuva on ilmoittanut, että olet muuten vanha ja rupsahtanut ja lihonutkin vielä. Eli ei oo tiedossa onnellisia kasvojumppatuloksia, ennemmin päinvastoin.

Mutta jos ei kiitosta, niin kuitenkin hyvän mielen kommenttia sain tässä taannoin, kun oli lukioluokkani 25-vuotisluokkakokous. Huh, 25 vuotta tuntuu aika paljolta 😀 Hämmästyttävän vähän se ihmisissä kyllä näkyy ja joissakin vielä oikein todella vähän – kaikilla siis ikää kuitenkin jo 44-45 vuotta. Tyylikkäitä naisia ja charmikkaita miehiä oli paikalla ja uusi kokous sovittiin taas viiden vuoden päähän. Eli tapaaminen oli tosi kiva ilmeisesti kaikkien mielestä.

Että mitäkö se hyvän mielen kommentti oli? No, vieressäni istui eräs luokan mukavimmista miehistä, jo silloin kouluaikaan ja edelleen. Hän totesi minulle huomattavan ihmettelevään ja ihailevaan sävyyn ensin heti kätellessämme ja sitten vielä pöydässä istussamme: ”Sinä se sitten et ole muuttunut yhtään!” Ai kuinka se lämmitti mieltä 😀 En kyllä ole varma viittasiko kommentti kasvoihin vai muuhun olemukseeni – jos kasvoihin, niin silloin se ainakin on pakko ottaa kohteliaisuutena. Jos taas muuhun olemukseen, niin kai sekin on kohteliaisuus. Kiloja on tullut yli kymmenen lisää, mutta kai nyt tämän ikäisellä naisella saakin olla vähän enemmän painoa kuin 18-vuotiaalla tyttösellä 🙂 Eikä ne ehkä niin hirveästi näykään tosiaan. Ihmisenä olen kyllä mielestäni muuttunut aika paljon vuosien saatossa, eli siinä mielessä en ole varma mitä tykkäisin, jos mulle nyt sanottaisiin, että olen ihan samanlainen edelleen kuin 25 vuotta sitten. Ehkä olisin vähän pettynyt itseeni ja omiin kuvitelmiini 😛 Kuvittelen nääs olevani kovinkin kypsä ja fiksu ja rauhallinen, harkitsevainen ja vähemmän impulsiivinen, ja kaiken kaikkiaan paljon parempi ihminen kuin silloin nuorena, ja oikeasti aika erilainen. Paljon tietysti peittyy ulkoisen olemuksen taakse, joka siis ei ilmeisesti ole isommin muuttunut, ja ihmisen ajatusmaailman muutokset varmaan pystyy huomaamaan vain, jos pitempään henkilöä tuntee ja on tiiviisti tekemisissä. Mutta tämä ystävällinen kommentti siis sai, paitsi hyvää mieltä minulle, myös minussa aikaan ajatusprosessin – minkälainen ihminen oikein olen. Olenko todella muuttunut siitä, mitä olin nuorena? Mutta kun en edes muista millainen olin silloin! Muistan vain hajanaisia tekoja, asioita joita en ehkä nyt tekisi, ainakaan ihan sillä tavalla (vai tekisinkö jos olisin samassa tilanteessa?). Muistan kyllä myös ”oikeita” tekoja, joita tein – hyvinkin päämäärätietoisia ja tavoitteellisia asioita. Tekemistäni asioista tunnistan edelleen itseni, mutta omaa silloista ajatusmaailmaani en enää muista.

Mieheltä voisi tietysti kysyä, tai sisaruksilta. Mutta olen sitä mieltä, että hekään eivät tunne minua riittävän hyvin, että näkisivät mikä on ”totuus” asiasta, niin paljon ihmisestä on kuitenkin piilossa. Äiti ehkä voisi tietää? Äidit tuntevat lapsensa hämmästyttävän hyvin, voin tässä äitinä sen itsekin todeta 😀

Mainokset

Ei hassumpaa, ei hassumpaa

Näin siis voi käydä, kun jaksaa jumppailla kolme ja puoli vuotta 🙂 Siis… olen nyt melkein neljä vuotta vanhempi kuin silloin, kun tuo eka kuva on otettu, ja silti silmäni näyttävät paljon paremmilta kuin 2008. Olenko siis nuortunut tässä matkalla? 😀

11162

Kuvissahan voi nähdä eroa siinä, kuinka paljon yläluomea on näkyvissä ja siinä, millä korkeudella ulommat silmäkulmat ovat. Yläluomen näkösällä oloon vaikuttaa tietenkin radikaalisti se, nostanko kulmakarvoja (= luomea näkyy enemmän) tai toisaalta roikotanko luomia puolitangossa (=luomea näkyy taas enemmän). Tässä vimpassa kuvassahan yläluomea on näkösällä radikaalisti enemmän kuin aikoinaan 2008, mutta kun katsoo tarkemmin, niin minulla näkyy myös iiristä vähän vähemmän kuin vanhemmissa kuvissa eli ihan sataprosenttisen totuudenmukaista tilannetta kuva ei kerro. Mutta sittenkin, varsinkin kun katsoo silmäkulmia ja sitä, miten ne ovat nousseet aikaisemmasta alle silmänurkan -tasosta reilusti silmänurkan yläpuolelle, niin voi nähdä, että ei kyse ole vain kuva/ilmeteknisestä asiasta.

Olen jo pitkin syksyä katsellut, että jotain tuolla silmäosastolla on tapahtunut ja tämä vertailu sitten vahvisti epäilykseni tosiksi. Olen nyt alkanut jumpata oikeaa silmääni vähän ekstraa, jos vaikka se saisi vähän vasenta silmää kiinni. Tuo ero silmissä ärsyttää, kun valokuvissa se näyttää siltä kuin vasen silmäluomeni olisi turvoksissa ja sen vuoksi noin paksu 😀 Livenä ei tule tätä efektiä, mutta jotenkin kuvista tulee aina itselleni mieleen se ah niin tuttu näky, kun allerginen reaktio on turvottanut luomeni palloiksi 😛

Otsarypyn paluu – ja uusi poistuminen – ja palaaminen ja …

Jos muistatte, niin olen viime marraskuussa ihmetellyt sitä, minkä vuoksi huolikurttuni näyttävät erilaisilta kuin ennen. Tämä oli siis sen aikainen tilanne kulmieni välissä:

1257

Ykkösryppy olla möllötti selvästi näkösällä, kakkosryppy oli ihan sievästi piilossa ja kolmonen sitten vähän esillä. Ihmettelin silloin, että mihin kummaan tuo kakkosryppy oli kaikonnut ja ennen kaikkea miksi. No, arvatkaas kuinka kävi… Tilanne pysyi kutakuinkin samana kuukauden päivät, kunnes marraskuun lopussa mikroneulasin noita ryppyjä jälleen kerran (yksittäisellä neulalla). Tuo neulaus kun on aika ilkeän tuntuista, niin päädyin neulaamaan ankarimmin ykköstä ja kolmosta ja kakkosta hyvin vähän, koska se oli niin kiltisti piilossa. Ja kuinkas kävikään: tämän tuloksena kakkosryppy kulmia kurtistaessa taas nousikin ankarimmin esiin ja ykkönen ja kolmonen olivat aika lailla pieninä.

No, sitten kului aikaa pari viikkoa, kun huomasinkin, että ykkösryppy taas näkyi huomattavasti selvemmin kuin muut rypyt ja kakkonen siis oli taas aika piilossa. Tässä vaiheessa atopiani rehotti vaihteeksi ankarasti (koko talvi on ollut iholleni tosi hankala), ja juuri tuo nenänvarsi ja kulmien välinen alue olivat rutikuivina ja punaisena. Atoopikoille on tuttu juttu, että rypyt näkyvät paljon normaalia selvemmin kuivissa paikoissa ja niin sitten oli näiden kulmakurttujenikin kanssa.

Mutta kas, atopiani vähän tokeni tuossa muutamia päiviä sitten ja ajattelin, että nyt on sopiva hetki mikroneulata taas kulmien väli (en uskalla nyt koskea muuhun osaan kasvoistani, vaan pidät kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivon että tilanne pysyisi näin hyvänä). Ja kuinkas kävikään tällä kertaa: ykkös- ja kolmosryppy ovat lähes piilossa ja kakkosryppy kulmia kurtistaessa on hyvin uhkaavan ja syvän näköinen. Hmm.

* * * *

No, mitä tästä turhanpäiväisestä ja vähän sekavasta stoorista voisi siis päätellä ja oppia? Itse ajattelen, että mikroneulaus selvästikin vaikuttaa kurttujen katoamiseen ja esiin tulemiseen, mutta varmaankin sen kautta, että ihossa on paranemisprosessi meneillään ja iho on ihan vaan yksinkertaisesti turvoksissa ja sen vuoksi kurtistuu miten milloinkin. Turvonneimmat (= ankarimmin neulatut) paikat tietysti jaksavat kurtistua vähemmän ja iho sitten menee kurttuun siitä, mistä se on helpointa, eli nyt taas tuosta keskirypyn alueelta.

Toisaalta, luulen että mikroneulaus (tai kasvojumppa! tai kurttujen teippaus! en voi varmaksi tietää mikä noista on ”syypää” – todennäköisesti kaikki yhdessä) on kyllä jotain aidosti positiivista saanut aikaan noissa huolikurtuissani, eikä siis pelkästään väliaikaista tulosta. Kurtut ovat sormiini huomattavasti vähemmän syvän tuntuiset ja vaikka valokuvissa en oikein ole saanut tuloksia näkyviin, niin peilini kertoo, että kurtut ovat myös paljon vähemmän näkyvät. Ihon kunto myös vaikuttaa asiaan todella selvästi: kun atopia kukoistaa, niin kukoistavat myös kaikki mahdolliset rypytkin kasvoissani.

Uskallanko siis suositella tämän perusteella jotain? No juu: kasvojumpatkaa 😀 Ja jos tuo mikroneulaus ei oikein iske tai sattuu ihan kamalasti, mutta silti tekisi mieli vähän sen kanssa värkätä, niin ihan hyvä idea on tehdä sitä vaikka vain paikallisesti noihin huolikurttuihin. Jos tätä innostutte kokeilemaan, niin ei muuten kannata neulata sitten ihan vaan sitä kurtun pohjaa, vaan myöskin vähän leveämmältä alueelta kurtun sivuiltakin (siis millin, pari). Itse alkuun neulailin vain tuota rypyn selkeintä pohjaa, mutta minusta tulokset ovat olleet selkeämpiä, kun olen neulannut hivenen leveämmältä alueelta.

Paras joululahja?!

Vihjaisin jo tuossa joulun jälkeisessä postauksessani, että jumppatuloksia olisi tiedossa ihan valokuvien muodossa ja tässäpä nyt sitten semmoista herkkua olisi tarjolla 🙂 Olen jo pitkin syksyä katsellut, että oikea silmäni (se jossa luomi roikkuu alempana kuin toisessa silmässä) on jotenkin näyttänyt peilissä erilaiselta, avoimemmalta ja paremmalta kuin ennen. Tähän asti kuitenkin on ollut tyytyminen vain siihen, että peilikuva näyttää paremmalta – valokuviin en ole onnistunut mitään muutosta tallentamaan. Mutta jouluaattona sitten kurkistelin peiliin, ja mitä kummaa, nyt peilissä näkyi jotain sellaista, että oli pakko kiirehtiä kaivelemaan kännykästä esiin vanhoja valokuvia ja vertailla peilikuvaa niihin. Ja kyllä, eroa oli ihan oikeasti! Millaistako?

Vasemman silmäluomeni ulkonurkassa on jo pitkään ollut tylsä ”ylimääräinen” ryppy (tuossa mihin nuoli osoittaa), kun taas oikean silmäni ulkonurkassa tällaista ryppyä ei ole ollut. Kuva on otettu tammikuussa 2011:

2964v2

Kyseinen silmäkulman ryppy johtuu siitä, että silmäluomien luomivakoon on vanhemmiten ilmestynyt koko luomivaon mittainen lisäryppy, josta näkyy eteenpäin katsoessa vain tuo silmäkulman osuus. Silmissä on toki ollut muutakin eroa ja on edelleen, esim. oikean silmän yläluomi roikkuu alempana kuin vasen, oikea kulmakarvani on vähän alempana kuin vasen. Kunhan saan taas räpsäistyä hyvän kuvan oikeasta kuvakulmasta, niin voidaan sitten ihmetellä onko näille asioille tapahtunut jotain. Siitä en ole vielä oikein itsekään varma.

Mutta sitten se varsinainen jumppatulos vertailuna vanhempien ja uudempien kuvien välillä:

[Kuva kadonnut palvelimen vaihdon yhteydessä]

Aloittaessani kasvojumppaa huhtikuussa 2008 molempien silmieni ulkonurkat ovat roikkuneet huomattavan surumielisesti. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin vasemmassa silmäkulmassa on lisäksi tuo ylemmässä kuvassa näkyvä ryppy, mutta oikeassa silmäkulmassa sitä ei missään tapauksessa ole. Vuoden 2010 kuvassa on selvää parannusta nähtävissä ennen kaikkea oikean silmän kohdalla, mutta tuota kulmaryppyä ei edelleenkään ole näkyvissä.

Mutta nyt sitten jouluna 2011 ottamani kuva näyttää ihan selkeää muutosta molempien silmien kohdalla: luomet silmien ulkonurkista ovat nousseet (luomet eivät painu niin lähelle silmäkulmaa) ja ennen kaikkea oikeaan silmään on tullut näkyviin tuo sama ryppy, mikä on vasemmassa silmässä näkynyt jo pitkään. Eli luomivaon ryppy tullut näkyviin silmäkulmassa, kun oikea silmäluomi on noussut korkeammalle! Kuvakulma tuossa uusimmassa kuvassa ei ole paras mahdollinen – korvaan ko. kuvan kunhan saan otettua paremman.

Voiko ihminen enää olla enemmän riemuissaan uudesta rypystä kasvoissaan! 😀 Tämä oli kyllä aivan loistava joululahja ja toi taas paljon lisäpuhtia kasvojumppaan ❤ Tuo uusimmassa kuvassa näkyvä punoitus kasvoissani on muuten valitettavasti ihan aitoa, ei seurausta esim. valaistuksesta. Kyseessä on riemukas atopiani, joka on taas kukoistanut kauniisti pitkin syksyä. Mutta nekin murheet kalpenevat uuden ryppyni tuottaman ilon rinnalla 😀

Nyt on tietysti hyvä pohtia, mistä moinen jumppatulos juuri nyt – takana on siis aika lailla kolme ja puoli vuotta kasvojumppaa (huh! niin pitkään!). Olen tämän syksyn jumpannut FlexEffectin mukaan ja olen kovasti pohtinut, voisiko kyseinen jumppa olla ”syynä” tähän tulokseen. Mahdollistahan se on, mutta toisaalta silmien jumppaamisen osalta FlexEffect ei merkittävästi poikkea Carolyn’s Facial Fitnessistä, jonka mukaan siis olen pääosin kolme vuotta jumpannut. Eli enpä menisi kuitenkaan antamaan tästä kunniaa FlexEffectille, vaan tasapuolisesti molemmille jumpille ja vähän vielä lisäksi Ageless if You Darellekin 🙂 Ja itselleni tietysti, kun olen sitkeästi jaksanut jumpata!

Laimeahko kaksivuotisjuhlapostaus

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta! Hurraa!

Kuvittelin, että ehtisin tehdä hienon juhlapostauksen, vaikkapa valokuvakatsauksen tuoreimpiin jumppatuloksiini. Kyselin teiltä toiveitakin, että mitä haluaisitte lukea. Vaan toisin sitten kävi, en ole millään ratkennut tekemään mitään kunnollista katsausta jumppatuloksiin – kaikki vastikään ottamani valokuvat ovat olleet surkeita, ja vertailun tekeminen on ollut mahdotonta. Mutta katsaus jumppatuloksiin on kyllä tulossa vielä! Tässä vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää, mutta ilman kuvia:

Yleistä

Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että kasvojumppa on ”SE juttu” ja todella tehoaa. Huomaan selvästi, että lihakseni kasvoissa ovat vahvemmat ja jopa näkyvät, kun sopivasti irvistelen! Näytän yhtäkkiä jotenkin erilaiselta peilissä. Paremmalta, luulisin. Olen nyt jumpannut aika lailla neljä kuukautta FlexEffectin mukaan. Voisiko se saada aikaan jotain niin radikaalia lihaksissani, että peilikin näyttää tuloksen yleiskuvassa? Vai onko kyse Carolynin puhumasta ”youth jump” -ilmiöstä, eli siitä että tasaisin väliajoin kasvojumppaaja vaan näyttää nuoremmalta? Eli sama olisi siis voinut tapahtua yhtä lailla, jos olisin koko ajan jumpannut CFF:n mukaan(?).

Iho

En osaa sanoa, onko ihoni muuttunut edellisestä raportoinnista mihinkään suuntaan. Olen seikkaillut viime aikoina A-vitamiinivoiteiden, C-vitamiiniseerumin ja mikroneulauksen kanssa, ja atooppinen ihoni on välillä tykännyt kyttyrää näistä kokeiluista. Kokonaisuuten ihoni on kuitenkin mielestäni heleämpi ja paksumman tuntuinen kuin reilu kolme vuotta sitten, kun aloitin kasvojumpan. Silmäluomeni ovat kimmoisat ja sileät, eivätkä tunnu paperisilta, kuten tuntuivat ennen kasvojumpan aloittamista. Kaulani iho on selvästi kiinteämpi.

Otsa

Otsani vaakarypyt siliävät koko ajan. Vielä edellisen raportin aikaan ne tuntuivat selvästi sormiini, kun silittelin otsaa alhaalta ylös. Tällä hetkellä sormiin tuntuu enää hennosti kaksi ylimmäistä ryppyä. Kulmien välissä on tapahtunut jotain kummallista, kuten joku aika sitten raportoin. Yksi rypyistä – se entinen selkein ryppy – on aika lailla kadonnut ja tilalle näkyvämmäksi on tullut toinen ryppy, joka ennen oli vähemmän näkyvä. Hmm.

Silmät

Oikea silmäluomeni roikkuu edelleen alempana kuin vasen. Minulla on sellainen fiilis kuitenkin, että silmäni ovat avoimemmat kuin ennen, mutta kuvissa en ole tätä saanut toistaiseksi näkymään lainkaan. Peili kuitenkin ehdottelee toista.

Suoraan silmieni alla on ollut ehkä ennemmin kuopat kuin pussit – minusta nämä kuopat ovat täyttyneet ja silmänaluseni eivät ole enää niin tummat kuin ennen.

Korvat

Olen ahkerasti jumpannut korviani. Korvalehteni ovat mukavan pulleat ja pyöreät. Onko se jumpan ansiota? En ole varma, mutta sen tiedän, että ilman jumppaa ne voisivat olla ryppyisemmät. Katsokaahan korvia ympärillänne, niin näette mitä tarkoitan! 🙂

Nenä

Nenänvarteni on levinnyt jännästi. Tämän tuloksena minulla on taas vähän pottunokka edestä päin katsottuna 🙂 Se nyt ei ole kauhean positiivista, mutta muistan kyllä nuoruusajalta, että minulla tällainenkin huoli oli silloin. Jumppa siis on tehonnut, mutta en ole varma tykkäänkö tuloksesta.

Nenän vaakarypyt silmieni välissä ovat vähenneet selvästi. Toisaalta, atopia on nyt iskenyt kyntensä juuri tuohon kohtaan, joten valokuvat eivät oikein kerro tässäkään totuutta. Iho kun on kuiva, niin rypytkin ovat syvempiä.

Posket

Kun tunnustelen poskiani sisäpuolelta, siis siten että peukalo on suussa sisällä ja muut sormet ulkopuolella, niin tunnen ihan selvästi, että lihakset ovat paksummat kuin vielä kesäkuussa ja posket alkavat olla paremmin tasapainossa keskenään – vielä kesällä oikean posken lihakset olivat selvästi ”ohuemmat”. Tämän uskon olevan FlexEffectin ansiota.

Poskipäiden yläosassa olevat nestepussit ovat ja pysyvät, eivät ole minusta muuttuneet miksikään. Epäilen ihan tosissaan, että näistä en ehkä koskaan pääse eroon. No, aika näyttää.

Leukalinja

Siellä leukapussit ovat ja pysyvät… Ehkä ovat kuitenkin hiukan pienenneet? Tämä selvinnee, kun saan joskus kunnollisia vertailukuvia.

Kaula

Vaakarypyt kaulassa hädin tuskin tuntuvat sormiin. Ne löytää, jos tietää mistä hakee, mutta ei muuten. Kun aloitin jumppaamisen reilu kolme vuotta sitten, rypyt tuntuivat selvästi. Osa niistä kyllä näkyy edelleen kohtuullisen selvästi. Iho kaulassa on kyllä aika löysää, mutta ei tunnu ohuelta, päinvastoin. Ihon paksuudesta ja kimmoisuudesta minulla ei ole muistikuvia aiemmasta.

Dekoltee

Ei jokisuistoa näkyvillä. Jossain vanhassa valokuvassa siitä näkyy häivähdys. Olisiko niin, että jumppaaminen ja selällään nukkuminen olisivat yhdessä häivyttäneet jokisuiston ensimmäiset pysyvämmät merkit? Edelleen jos nukun kyljelläni, se ilmestyy dekolteeheni väliaikaisesti. Iho dekolteessa on yllättäväkin paksua ja kimmoisaa – ei muistikuvaa että se olisi muuttunut jumppaamisen myötä sen kummemmaksi.

*  *  *  *  *

Jatkoa luvassa kuvien kera.

Mistähän tämäkin voisi johtua

Jotain kummallista on tapahtumassa otsassasi, tuossa kulmien välissä. Minulla on ollut siinä jo pitkään kolme pystyryppyä, vähän eri syvyisiä. Kasvojumpan ja otsan teippaamisen myötä ko. rypyt ovat madaltuneet huomattavasti, ja jossain vaiheessa totesin ällistyksekseni, että kaksi niistä on käytännössä kadonnut. Mutta nyt on tapahtunut jotain kummallista. Tässä havainnollistava kuva (joo, kuva on aika huonolaatuinen, koittakaa kestää):

1257

Vielä muutama viikko sitten tilanne oli se, että rypyt nro. 1 ja 3 olivat käytännössä hävinneet kokonaan. Kun kurtistin kulmiani, ryppy nro. 2 tuli näkyviin, mutta ykkönen ja kolmonen eivät enää (paljon aikaisemmin siis kaikki kolme ryppyä tulivat näkyviin kulmia kurtistellessa ja kakkonen oli aika näkyvä). Kakkonen on ollut se ryppy, jota olen ahkerimmin hieronut pois ja piikitellyt mikroneulauksen yhteydessä juuri siksi, että se oli näkyvin noista rypyistä. Mutta mitä ihmettä! Nyt tilanne onkin tuon yllä olevan kuvan mukainen. Ryppy nro. 3 on edelleen kiltisti aika lailla piilossa, mutta yhtäkkiä ryppy nro. 2 onkin kadonnut – ei edes näy tässä kuvassa juurikaan – ja ryppy nro. 1 muuttunut paaaljon näkyvämmäksi, kuin mitä muistan sen koskaan olleen. Täh, mitä oikein on tapahtunut?!

Jokin aika sitten, kun siis kurtistin kulmia, kakkonen sieltä tuli näkyviin. Mutta nyt, kun kurtistan kulmia, kakkonen pysyy piilossa ja ykkönen muuttuukin erittäin paljon syvemmäksi ja näkyvämmäksi (joo, kolmonen myös jonkun verran). Mikä juttu tämä oikein on?

Olen keksinyt tälle neljä mahdollista selitystä:

  • Kakkonen on hävinnyt, koska olen hieronut sitä niin paljon ja etenkin mikroneulannut, joten kollageeni ihon alla on lisinyt ja ryppy sen myötä silinnyt. Tämän takia sitten otsaa kurtistaessa ykkönen tuleekin esiin, koskapa kakkonen on pienentynyt niin paljon.
  • Olen tehnyt kasvojumppaa niin paljon, että jotain on tapahtunut lihaksille ja ehkä myös kollageenille, ja tämän myötä lihakset käyttäytyvät eri tavalla, ja siis myös kurtut näkyvät eri tavalla.
  • Uusi koiraluutyynyni (Save My face) jotenkin saa tämän aikaan. En kyllä tajua, miten asia voisi olla niin, koska aamulla otsateippaukseni eivät ole rutussa, joten otsanikaan ei ole voinut olla yöllä rutussa. Mutta silti.
  • Tämä on joku ohimenevä tilanne. Ihoni on vaikkapa turvoksissa tai jotain.

Voi tietysti olla, että kyseessä on kaikkien noiden yhteisvaikutus. Ja toisaalta, onko sillä nyt oikeasti väliä, mistä tuo johtuu… Mutta hassu juttu kummiskin! Olis kiva kyllä tietää syy. Seuraavaksi varmaan otan sitten työn alle tuon ykkösrypyn, lähinnä mikroneulauksen yhteydessä. Jospa sekin siitä katoaisi. Tai sitten tämä on vaan tosiaan joku väliaikainen juttu 🙂 No, lupaan tiedottaa jos/kun tilanteeseen tulee muutoksia.

Jumppa tehoaa, mutta haluanko tosiaan tätä…

Jooh, peili näyttää taas vaihteeksi, että kasvojumppa on tehonnut. Peilistä katsoo ainakin yhdeltä osin se sama tyttö, jonka olin jo ehtinyt unohtaa olevan olemassa. Se, jonka nenä on tylsän muotoinen, sellainen vähän leveähkö varreltansa ja oikeastaan aika … perunamainen. Ei yhtään semmoinen suora ja siro. En ollut tosiaan lainkaan muistanut, että nenäni oli joskus nuorempana tuon näköinen. Tässä vuosien mittaan nenänvarteni on hoikistunut, mikä on ihan normaali ilmiö – liittyy vanhenemiseen. Pitemmälle mennessään se ei ole välttämättä kovin pukevaa. Itse olen kuitenkin toistaiseksi tykännyt siitä – tai siis … tykkäsin niin kauan kuin se oli totta. Nyt nimittäin nenänvarsi on siis levinnyt.

Mistäkö se johtuu? No yhdestä tehokkaasta jumppaliikkeestä tietysti, jossa ilmeisesti nasalis-lihas saa hyvästi jumppaa. Ainakin FlexEffectissä tuo nenän leveneminen on oikein toivottava ilmiö, ja kyllä CFF:ssäkin on siihen vastaava liike. Olen lukenut Deboran Crowleyn (FlexEffectin kehittäjän) itsensä selittävän, kuinka pienillä lapsilla on pelkkä nappinenä; nenä siis erottuu kasvoista suhteessa vähemmän kuin aikuisella, ja tämä sitten vaikuttaa siihen minkä ikäiseltä näyttää. Yksi tärkeä syy tuohon on se, että poskien ja nenänvarren välissä oleva nasalis-lihas on hyvässä kunnossa ja korkealla. Lienee aivan totta. Muutakin mukavaa saadaan aikaan tuon seudun jumppaamisella – se vaikuttaa mm. silmien sisäkulmien ”lommoihin”, jotka syntyvät vanhemmiten ja saattavat tummeta ikävän näköisiksi.

No, mitä sitten tehdä? Jatkaa jumppaamista vaan ja ajatella, että ehkä se nuorempi Minx oli kummiskin paremman näköinen nenineen päivineen? Juu, tämä on ihan käypäinen vaihtoehto – ja aika todennäköisesti asia onkin juuri näin. Kaksi muutakin toimintavaihtoehtoa kyllä on: Voisi vaikka just tuon jumppaliikkeen jättää kokonaan pois ohjelmasta ja odottaa, että kyseinen lihas pienenee (= surkastuu!) sen näköiseksi, että peilikuva taas miellyttää enemmän silmää. Ja sitten voisi taas ottaa tuon jumppaliikkeen ohjelmistoon takaisin, hyvin varovaisesti. Jumppaisi vaan silloin tällöin, että lihas kuitenkin pysyy kunnossa, ja ei mitään kovin tehojumppaa. Tarkoituksena siis ylläpitää juuuurikin oikean näköistä ulkomuotoa.

On myös mahdollista tehdä vastahyökkäys: jatkaa ko. lihaksen jumppaa kuten ennenkin, mutta lisäksi jumpata ankarasti jotain muuta paikkaa, joka kehittymisellään kompensoi tuota nenänvarren levenemistä – sieraimia siis! Eli tavoitteena olisi siis lapsenomainen nappinenä (se leveä nenänvarsi), jonka päässä jalosukuisesti höröttävät sieraimet pottunokan sijaan. Vähän niinku näin:

Tuo viimeinen vaihtoehto on se, johon olen nyt itse päätynyt aika pitkälle sen vuoksi, että uskoisin, että nasalis-lihasta kummiskin kannattaisi jumpata – jospa nenustani tosiaan tulisi lapsenomainen nappinenä (okei, ei kyllä ole toiveita sillä nenän mitalla mikä mulla on :D) ja jospa ko. lihaksen jumppaaminen olisi kasvojen kokonaisuuden kannalta hyvä juttu. Olen myös lukenut pottunenäisten henkilöiden todistuksia siitä, kuinka nenä on muuttunut vähemmän pottumaiseksi ankaran sierainjumpan ansiosta.

Katsotaan nyt kuinka käy. Lupaan raportoida tuloksista.

Peilejä

Olen tainnut tässä blogissa puhua säännöllisin väliajoin erilaisista peileistä ja siitä, minkälainen peilikuva mistäkin peilistä heijastuu. Jotkut näistä peileistä ovat sitä ihan kirjaimellisesti: muistan maininneeni ainakin kotipeilin,  työpaikan hissin peilin ja vaatekaupan pukuhuoneen iki-ihanan (not) peilin… Ja sitten vähän vähemmän kirjaimellinen peili on auton tummennettu lasi, kun on avaamassa ovea… Se on sieltä ilkeimmästä päästä peilejä ainakin minulle. Nämä on kuitenkin kaikki niitä peilejä, joihin tulee itse kurkisteltua ja peilikuvat vaihtelevat laadultaan, välillä ovat ihan kivoja ja välillä aika ankeita.

Mutta sitten on niitä toisia peilejä, joista olen itseasiassa niistäkin kirjoitellut. Kas kun itse katsoo tuommoiseen normipeiliin, niin yleensä siinä peilissä näkyy aika tylsä tyyppi, jolla on kaiken maailman ärsyttäviä vikoja ja puutteita niin kropassa kuin naamassakin. Mutta ne toiset peilit usein näkevätkin jotain muuta: ne näkevät kivan ihmisen, jonka rypyt ja makkarat peittyvät hymyn taakse, eivätkä ollenkaan paista sillä tavalla esiin kuin itsestä tuntuu. Nämä peilit eivät vaan aina heijasta takaisin näkemäänsä, joten itse ei välttämättä koskaan tiedä, mitä peilissä näkyy.

Joskus harvoin kuitenkin peili avaa suunsa ja toteaa ”ootpas tänään hehkeän näköinen” tai ”et kyllä ole vanhentunut päivääkään sitten viime näkemän ja siitä on kuitenkin jo viisi vuotta”. Tai ”sulla on kyllä taas niin kauniisti päällä, on kiva kun viitsit nähdä vaivaa pukeutumisen eteen”. Ja tällaisesta peilikuvasta tulee kyllä aika onnellinen olo ❤ Tietysti joskus kuulee muutakin… ”Oletpas kalpea ja väsyneen näköinen, oletko ihan terve?” … ”Oletko raskaana? Ai et, anteeksi anteeksi anteeksi!”

Minulle sattui tässä joku aika sitten ihanan positiivisia peilejä kohdalle, ja ihan surutta laitan nämä molemmat seuraavat kommentit kasvojumpan piikkiin 😀 Tapasin nimittäin ystävättären, minua 18 vuotta nuoremman, jonka olen viimeksi nähnyt vuonna 2007. Ihan viehättävä nuori nainen, jolla on silmää sekä miehille että naisille. Hän siinä niitä näitä jutellessa totesi spontaanisti minulle, että ”sinä et ole muuten kyllä muuttunut yhtään sitten viime näkemän, olet ihan yhtä hyvän näköinen kuin silloinkin”. Koska aikaa edellisestä tapaamisesta oli kulunut noinkin kauan, ja tässä iässä vuodet alkavat painaa uhkaavasti, otin tuon kommentin nuorelta naiselta ihanana kohteliaisuutena, ja salaa mielessäni ajattelin, että tietäisitpä vaan, mikä pitää minut tämän näköisenä, kasvojumppapa tietenkin! (No, okei, lisänä on sitten liikunta ja karppaus, mutta tuohon kasvovärkkiin varmaan eniten vaikuttaa kasvojumppa 🙂

Tapasin samoihin aikoihin toisenkin ystävän: miehen, jonka suusta tipahtelee monasti melkoisia sammakoita. Hänet tapasin edellisen kerran vuosi sitten, ja nyt tänä kesänä tavatessa hän ensimmäisenä ällistyneenä totesi: ”miten voitkin olla noin paljon paremman näköinen kuin viimeksi – poskipääsikin ovat korkeammat ja muutenkin näytät tosi hyvältä”. Ystävät ympärillä häntä hiukan toppuuttelivat, ajattelivat tietysti että loukkaannun, kun saattoihan tuon ymmärtää niinkin, että viimeksi tavatessa en ollut oikein häävin näköinen. Itsekin menin vähän hämilleni, enkä tiennyt mitä sanoa. Mutta nyt jälkeenpäin on kyllä ollut hyvä mieli! Jos onkin kenties ollut niin, että viimeksi tavatessa en ollut hehkeimmilläni, niin ilmeisesti muutos oli ollut huomattavan hyvään suuntaan tässä kuluneen vuoden aikana 😀

Omalta ukkokullaltakin yritin kysellä, että voisiko olla, että ahkera kasvojumppaus on muuttanut minua niin paljon viime vuodesta, tai että voiko parin kilon painonpudotus näkyä noin selvästi kasvoista, mutta miesrukka vain puisteli päätään, eikä osannut kommentoida muuta kuin että kun joka päivä näkee naaman, niin eipä siinä oikein muutosta huomaa. Itse en oikein usko, että tuo pari kolme kiloa voi vaikuttaa kasvoihin noin radikaalisti, joten kasvojumppaa siis syytän! Siinäs kuulette, epäilevät tuomaat! Kasvojumppa tehoaa 😀

Jokin tässä vaan tehoaa <3

Edellisessä postauksessa intoilin siitä, että huolikurttuni kulmakarvojen välistä ovat melkein kadonneet. Mutta ei tässä vielä kaikki! Otsani on muutenkin silinnyt. Kun tunnustelen sitä sormillani, en tunne enää käytännössä lainkaan otsan vaakaryppyjä. Mutta uskokaa vaan – siellä ne olivat vielä vuosi sitten. Muistan täsmälleen kuinka tunnustelin otsaani ja ihmettelin, kuinka rypyt hävisivät sormituntumasta, kun otsa rentoutui sitä rutistellessa. Blogasinkin siitä innoissani.

Onkos todisteita kurttujen katoamisesta?

En ole tätä ilahduttavaa ilmiötä oikein saanut todistettua valokuvilla. Otsan vaakarypyistä on edelleen jäljellä aika selvät jäljet ihossa, joskaan ne siis eivät ole niin syvät, että juurikaan tuntuisivat sormiin. Ja joka tapauksessa en ole saanut alkujaankaan kuvattua noita otsaryppyjä kovin hyvin, joten vertailukuvia on tosi vaikea esittää. Ehkä jos joskus nuo hennotkin juonteet häviäisivät, niin sitten voisin tarjota kuviakin esille. Toisaalta… onhan minulla jo nytkin kuvia, joissa rypyt eivät otsassa näy. Ne kuvat vaan valehtelevat 🙂 kun kyllä ne rypyt siellä vielä ovat, vähemmän syvinä vain.

Huolikurtut kulmakarvojen välissä sitten ovatkin jo toinen juttu. Niistäkään ei kovin hyviä kuvia löydy, mutta jossain vaiheessa kyllä todistan tämän ihmeen teille kuvienkin avulla. Vielä saatte kuitenkin tyytyä vain uskomaan minua ilman kuvia: Muutama viikko sitten nimittäin aloin katsastella otsaani ja jostain muistin syövereistä kumpusi hämmentynyt ajatus siitä, että eikös tuossa kulmien välissä ollutkin joskus kolme pystykurttua… Ja nyt siinä näkyi vain yksi. Piti alkaa tarkistaa asiaa, ja löysinhän loppujen lopuksi (aika huonoja) kuvia, joissa kulmien välissä toden totta oli kolme kurttua. Hmm. Hämmästyttävää. Sitten otin uusia kuvia ja pistin kuvat rinnakkain… Tulos: joo-o, on niissä eroa! Siinä missä oli ennen yksi syvä kurttu ja kaksi pienempää, on nyt enää vain yksi kurttu (ei niin hirveän syvä) ja hennot jäljet niistä kahdesta pienemmästä.

No kerro nyt jo että mikä ihme on tuon tuloksen saanut aikaan!

Sanoisinpa että neljä (viisi?) eri tekijää:

Carolyn’s Facial Fitness -jumppa. Olen jumpannut tosi uskollisesti CFF:n mukaan ja siinä on mukana muutama liike, jotka vaikuttavat otsaan ja huolikurttuihin. Aina jumpan jälkeen otsani on ollut kivan sileän tuntuinen sormiin, juuri sillä lailla niin kuin tuossa yllä kuvasin ja huolikurtut siloiset myös. Olen lisäksi tehnyt paljon ylimääräistä huolikurttujen silitystä yhdellä tietyllä CFF:n liikkeellä, josta on tullut minulle aika automaattinen homma aina, kun on sopiva hetki (vaikka silloin kun kirjoitan blogia ja mietin mitä seuraavaksi sanoisin :).

Sanford Bennettin kasvohieronta. Ja siis tarkemmin sanoen otsan hieronta. Eli se jonka kuvaan tuolla jumppaliikesivulla (otsaliikkeet). Se jossa otsaa hierotaan kämmenen kannalla. Tuloksena on jälleen kerran ihanan siloisen tuntuinen otsa (= oletan että otsalihas rentoutuu). Tätä olen tehnyt tosi ahkerasti ainakin siitä lähtien, milloin siitä ensimmäistä kertaa blogasin. Laiskana en jaksa tarkistaa koska se oli, mutta on siitä yli puoli vuotta kulunut kuitenkin. Olen hieronut aina samalla vastaavasti myös kulmien väliä.

Selällään nukkuminen. Tämä vaikuttaa myös otsaan, jos ei mitään muuta niin välillisesti seuraavan kohdan kautta.

Huolikurttujen teippaus (aika harvoin otsan). Uskon että tällä on tooooosi iso merkitys! Huolikurttuni ovat suorastaan dramaattisesti näkymättömämmät, kun teippaan ne yöksi. Se isoin jäljellä oleva kurttu kyllä ilmestyy päivän aikana takaisin, varsinkin jos kurtistelen jostain syystä paljon kulmiani, mutta muut kaksi kurttua pysyvät kiltisti pois. Mutta tätä siis ei voi harrastaa, jos nukkuu kyljellään, koska tällöin teipit saavat kurtut aamulla näyttämään vain kahta kauheammilta. Uskon että huolikurttujen teippaus vaikuttaa välillisesti myös otsan sileyteen, koska en uskoakseni niin paljoa nostele unissani kulmakarvojanikaan, jos kulmien väli on teipattu.  Olen nyt ottanut työn alle sen, että siloitan otsarypyt oikein sileiksi illalla ja teippaan niiden kohdaltakin. Taka-ajatuksena on se, että jos huolikurtut siliävät näkymättömiksi (ne kaksi pienempää siis), niin mikseivät voisi otsarypytkin silitä. No, sepä nähdään. Kyllä otsani ainakin hetken aamulla on tosi siloinen. Vaivaahan tämä vaatii, enkä suinkaan jaksa joka ilta hommaa tehdä, mutta olen sitä mieltä, että se on vaivan arvoista.

Viidentenä EHKÄ Thomas Haggertyn jumppaliike nro 5. En ole tätä tehnyt ihan hirveän ahkerasti, mutta olenpa kuitenkin, aina silloin kun muistan (aika näppärä tehdä työmatkalla autossa). Tämä liike siis kaiken kaikkiaan nostaa kasvoja 🙂 mutta vaikuttaa etenkin otsaan ja silmiin. Ainakin olen huomannut, että korvieni ympärillä olevat lihakset ovat vahvistuneet, koskapa tunnen nykyään hyvin selvästi liikkeen näissä lihaksissa ja aiemmin en ole sitä huomannut miksikään.

Melkein harmittaa, että otsatukka peittää nämä hienot tulokseni 🙂