Uusi paras kaverini – Lammas

Palataan taas ikuisuusaiheeseeni eli selällään nukkumiseen. Minulla on edelleen työn alla se, miten voisin nukkua mukavasti ja luontevasti selälläni, niin että nukkuminen tuntuu hyvältä ja dekoltee ja kasvot säilyvät ilman unikurttuja. Alkuun ratkaisuni oli lisätyynyt. Pään alla oli tavallinen tyynyni ja lisäsin sitten siihen kaveriksi kaksi lisätyynyä kylkiini, toinen toiselle, toinen toiselle puolelle. Sivutyynyt pönkkäävätkin mukavasti kropan selälleen ja antavat kivan mahdollisuuden kääntää jalat sivulle halutessa. Ihan ehdoton juttu minusta. Tämän ratkaisun tuloksena sinänsä selällään nukkuminen on ihan mukavaa ja dekoltee kyllä alkoi aamuisin olla siloinen, mutta ne kasvot…

Seuraavaksi otin käyttöön ns. kaksiosaisen tyynyn eli siis sellaisen, jossa on sauma keskellä. Toinen puoli tyynystä on litteämpi ja toinen pulleampi. Se pulleampi osa sitten on tarkoitettu niskan alle laitettavaksi. En löytänyt mistään kuvaa sen tyyppisestä tyynystä, enkä laiskana jaksanut itsekään ottaa valokuvaa, joten koettakaa ymmärtää tätä selitystä 🙂 Jos jotakuta asia oikeasti kiinnostaa enemmän, niin kyllä minä sitten omasta tyynystäni kuvankin napsaisen. No… mutta ei tämäkään tyyny oikeastaan kuitenkaan auttanut asiaa. Edelleen heräsin aamulla pystyrypyt suupielissä. Pääni vaan kääntyi aina sivulle nukkuessa.

Lomareissulla sitten intouduin ottamaan peilin kauniiseen käteen ja menin kyljelleen makuulleni ja eikun peilistä katsomaan, miten rypyt nukkumisen aikana oikein muodostuvat. Oli muuten aika opettavaista! Suosittelen testaamaan. En ollut tajunnut, että kulmakarvojen väliset rypytkin voivat tulla kyljellään nukkumisesta O.o Tai ainakin jos ne ovat jo olemassa, niin juuri siitä kohtaa otsa sitten menee kurtulle, kun kyljellään röhnöttää. Suupielten ryppyjen syntyminenkin tuli hyvin selväksi.

Tästä kauhistuneena totesin, että on pakko yrittää tehdä asialle jotain, ja niinpä kaivoin asuntoauton hansikaslokeroa. Ai että mitä ihmettä sieltä voi löytyä tähän hätään? 😀 No matkatyyny tietysti! Puhallettava sellainen. Aika lailla tämän näköinen (taaskaan en laiskana ottanut itse kuvaa, hyi minua):

Oma tyynyni on sillä lailla hassu, että siinä on teddykarvaa pintana eli se on suloisen pehmeä. Laitoin siihen vielä tyynyliinan päälle ja nukuin sillä sitten loppureissun. Mutta voitte arvata, että ei se maailman mukavin tyyny ollut. Kyllä melkein joka ilta mielessäni puhisin omaa typeryyttäni, kun uhrasin nukkumismukavuuteni rypyttömyyden alttarille. Tyyny oli aika hikinen ja – vaikka tukikin päätä aika ihanasti – oli lisäksi jotenkin liian kova ja ahdaskin vielä. Eli ei pitemmän päälle hyvä idea siis tämäkään. Mutta hyvänä puolena tässä kokeilussa oli se, että vakuutuin lopullisesti siitä, että jonkinlainen saman tyyppinen tyyny pitäisi löytää! Periaatteessa malli ja idea oli hyvä, ja nukkuminen tuntui sinänsä hyvältä, kun pää pysyi tukevasti paikallaan.

Kotiin palattua satuin sitten käymään Anttilassa ja mitä tulikaan vastaani, ellei Lammas! Päällinen merinovillaa, täyte polyesterikuitua.

Tätä ihanuutta kanniskelin pitkään kädessäni ja harmittelin sitä, etten kehdannut missään kokeilla, millaista Lampaan kanssa olisi nukkua. Mutta kun hintaa ei ollut kuitenkaan kuin 19,95 €, niin päätin ottaa riskin. Niinpä Lammas lähti kaverikseni kotiin, ja siitä lähtien olemme nukkuneet yhdessä 😀 Ei tämä Lammaskaan paras ratkaisu edelleenkään ole. Tyyny ei ole vesipestävä, joten ikuinenhan se ei missään tapauksessa ole. Tyynyliinan olen siihen toki laittanut päälle, mutta silti. Toisaalta… kun ei ulkonäön sinällään ole väliä, niin voihan tuon pyykinpesukoneeseenkin heittää, kun alkaa tuntua siltä, että pesu olisi tarpeen.

Lammas saa pääni pysymään ihanan tukevasti suorassa ja nukun koko yön ihan levollisesti. Niskaan tuleva osa on minun makuuni liian korkea, joten edelleen etsin parempaa ratkaisua asiaan. Pliis, vinkatkaa jos tiedätte mistä saisin hyvän U:n mallisen tyynyn! Jos löydän jotain Lampaan tilalle, niin Lammas siirtyy sitten unikaverin puuhista lukukaveriksi sohvalle 🙂 On muuten minusta tosi söpö tyyny ja ihana idea. Kyllä tuommoista sohvallaan katselisi, hukkaanhan se menee sängyssä tyynyliinan sisällä piilossa.

3 ajatusta artikkelista “Uusi paras kaverini – Lammas

  1. Minx

    Kommenttinne hukkuivat spammifiltteriin, josta ne tänään huomasin pelastaa 🙂

    Molemmat olette törmänneet samaan putiikkiin 😀 Kiitoksia tosi paljon vinkeistä! Pitääpä tutkia asiaa. Yllättävän vähän noita kasvoryppyjä vähentäviä tyynyjä on tarjolla – luulisi että monikin nainen ja miksei mieskin olisi ihan kiinnostunut asiasta. Minä itse en aikaisemmin edes oivaltanut, että nukkuma-asennolla voi olla merkitystä ryppyjen syntymiselle.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.