Arkistot

Korvat?!

Juu, onhan meillä kaikilla korvat, mutta kuinka moni teistä muistaa kiinnittää niihin mitään erityistä huomiota? Ehkä lukijani, joilla on lyhyet hiukset ja korvat enemmän näkösällä kuin minulla, jolla korvat yleensä piiloutuvat mustien haivenien sekaan, muistavat korvansa useammin kuin minä. No, mutta nostakaapa käsi pystyyn, jos rasvailette korvianne säännöllisesti! Minun käteni pysyy tiukasti alhaalla… Rasvaan korviani vain kahdessa erikoistilanteessa: Kun värjään hiuksiani, laitan korviini vaseliinia, ettei väriaine tartu niihin. Ja kun saan allergisen reaktion korviini, voitelen niitä kortisonivoiteella. Siinäpä se.

Kannattaisiko muistaa korvat useammin? Luulenpa että kannattaisi. Omat korvani nimittäin ovat jostain syystä viime aikoina muistuttaneet itsestään ihan ilman mitään allergisia reaktioita. Kun olen laittanut korviksia korviini, olen ällistyksekseni huomannut, että korvalehdet hilseilevät. Yök. Jotenkin ei ole kiva näky 😀 Lyhyttukkaisilla (miehet huom!) myös aurinko kesällä rankaisee korvia ankarasti. Ja lisäksi jos katsotte viiskymppisten tai vanhempien korvalehtiä, niin voitte huomata, että ne ovat ryppyiset, eivätkä suinkaan sievät ja pulleat niin kuin lapsukaisilla.

Mitäkö sitten korville kannattaisi tehdä? No, vähintäänkin suojata kesällä aurinkovoiteella! Sitten voisi lisäksi vaikka

  • kuoria ihoa joskus myös korvannipukoista samalla kun kuorii muutenkin kasvoja
  • rasvata korvat edes joskus niillä samoilla ryppyrasvoilla mitä kasvoihin ja dekolteehenkin käyttää ja
  • hieroa korvia! se on aika tehokas keino estää tai ainakin vähentää niiden rypistymistä

Jotenkin korvat tulee otettua aika itsestäänselvyytenä. Ne ovat tuossa pään molemmin puolin ja vaikka näkyvätkin jonkin verran suoraan edestä, niin aika vähän niitä tulee itse katseltua, minun ainakaan. Ehkä jatkossa yritän vähän paremmin muistaa korvienkin olemassaolon 😀

Mainokset

Apua, kasvojumppa tekee uusia ryppyjä?!

Lukijani kyseli neuvoja siihen, mitä pitäisi tehdä kun tuntuu että kasvojumppa tekee uusia ryppyjä sen sijaan, että vanhat laimenisivat. Ryppyjä on tullut mm. kulmien väliin, kun esim. tietyssä Carolyn’s Facial Fitnessin jumppaliikkeessä kurtistetaan kulmia. Nyt siis lukijaa huolestuttaa, että kannattaako jumppaa sitkeästi jatkaa ja toivoa, että tilanne on ohimenevä, vai mitä oikein pitäisi tehdä. Mausteena tässä on vielä se, että ikää on jo sen verran, että iho ei enää ole yhtä kimmoisa kuin nuorena ja senkin vuoksi tuntuu, että iho vähän venyy ikävästi jumpatessa ja tämä ehkä vielä lisää rypistymisongelmaa. Ajattelin että tämä on sen verran tärkeä kysymys, että vaikka minulla ei siihen olekaan mitään suoraa vastausta, niin laitanpa tähän kuitenkin näkösälle omat pohdintani tilanteesta:

Yleisesti ottaen kasvojumppa sopii ”kaikille”, mutta olen kyllä lukenut tapauksista, joissa kasvojumppaajat kertovat, että heille on tosiaan tullut lisää ryppyjä jumpan aloitettuaan. Carolyn Cleaves (CFF:n tekijä) kertoo, että usein jumpatessa alkuun saattaa tulla uusia ryppyjä näkösälle, mutta kun jatkaa jumppaa, niin rypyt alkavat laimeta. En nyt taas tähän hätään löytänyt CFF:n sivuilta, miten Carolyn selittää tämän ilmiön, mutta tämä siis on yksi mahdollinen selitys lukijani ikävälle rypistymiselle. Toisaalta, on aika vaikea tietää, onko tuo juuri se oikea selitys ja siispä voisi yrittää tehdä vähän salapoliisityötä lisää.

Ajattelisin että tässä tilanteessa jumppaajalla on kolme vaihtoehtoa:

  • Lopettaa kokonaan kasvojumppa ettei tule uusia ”tuhoja” kasvoille
  • Jatkaa jumppaa täydellä teholla ja toivoa että lopputulos olisi kuitenkin hyvä, eli että rypyt olisivat ohimenevä ilmiö
  • Soveltaa jumppaa jotenkin

Jos siis valitsee ekan ja turvallisimman vaihtoehdon eli lopettaa jumppaamisen kokonaan, niin voisi toivoa, että uudet rypyt hiljalleen häviäisivät. Ne nimittäin saattavat olla tulosta esimerkiksi siitä, että on tehnyt liikkeitä vähän väärin. Toisaalta, ne voivat myös johtua siitä, että kasvojumppa ei vaan oikein sovi omalle iholle. Näitä tapauksia aina joskus on, tai ainakin jotkut ihmiset foorumeilla kovasti pitävät meteliä siitä, että kasvojumppa ei heille sopinut. Ja miksipä näin ei olisi, eihän meitä ole samasta muotista valettu, iho voi olla erilainen, lihakset voivat reagoida eri tavalla. Eli on täysin mahdollista, että jumppa vaan ei sovi jollekulle.

Täydellä teholla jumpan jatkaminen on siis toinen vaihtoehto, ja sen lopputuloksesta ei oikein kukaan voi tietää ennen kuin aikaa kuluu. Mutta ehkä en tätä ihan heti suosittelisi, jos selvästi jotain ongelmia jumppaamisessa on.

Kolmantena vaihtoehtona miettisin itse jumpan jonkunasteista soveltamista ja sitä, että itse huolellisesti analysoi ja miettii, mistä ongelmat voisivat aiheutua. Jos esimerkiksi iho on vähän löysä jo, niin on tietysti ymmärrettävää, että jumpassa se liikkuu ja silloin voi tuloksena olla jotain vähän muuta kuin mitä ehkä on tarkoitus. Jotta analyysissä pääsisi vähän eteenpäin, esitän tässä jotain kysymyksiä ja ehdotuksia, joiden pohjalta voi itse yrittää analysoida syitä ja seurauksia ja sen pohjalta voisi yrittää päättää, miten jatkaa tästä eteenpäin:

  • Onko ihon yleinen kunto parantunut jumppaamisen aikana? Eli siis tarkoitan ihon väriä, paksuutta, heleyttä… Jos on, niin jotain hyvää on jumppaaminen saanut aikaan. Jos ihon kunto taas ei ole parantunut, sitten täytyy vähän miettiä. Onko aikaa kulunut riittävästi että tulokset voisivat realistisesti näkyä? Ehkä kuukaudessa voisi tuloksia alkaa tulla.
  • Onko jumppaaminen kokonaisuudessaan tehnyt yleisilmeellesi hyvää vai pahaa? Koita olla objektiivinen, kysy joltakulta muulta mielipidettä. Tämä voi auttaa sinua päättämään asian, eli että mitä sinun kannattaa yleisesti ottaen ajatella jumppaamisesta ja sen jatkamisesta.
  • Oletko ottanut valokuvia alussa ennen kuin aloit jumpata? Jos et ja jos aiot jatkaa, ota nyt kuvia ja vertaa parin kuukauden päästä tilannetta uusiin kuviin.
  • Jos ihosi on vähän löysä, se tietysti liikkuu liikkeiden mukana. Tekeekö tämä ryppyjä? Pitäisikö sinun ensin jumpata sellaisella jumpalla, jossa ei ole sen tyyppistä hierontaa mukana kuin CFF:ssä? Tällainen olisi esimerkiksi Ageless if You Dare, jonka webbisivut näyttävät tällä hetkellä kyllä kaikki olevan pois käytöstä 😦 Siinä olisi mukana kyllä hierontaohjeetkin, mutta hieronta on vähän erilaista kuin CFF:ssä. Voisit sitten vaihtaa myöhemmin takaisin CFF:ään jos haluat. Tai voisit kokeilla jotain muuta sellaista jumppaa, jossa ihoa ei hirveästi venytetä.
  • Voi myös olla että iho on jotenkin herkkä – silloin kannattaa kysyä itseltään tuntuuko siltä, että ihon pinta kärsii jumpasta siinä mielessä, että syntyisi vaikka mustelmia tai tulisi jotain ihoärsytystä. Jos ei iho kärsi jumpasta, niin silloin kyse ei ehkä ole sinänsä suoraan siitä, että jumppaaminen on liian ankaraa omalle iholle. Jos taas ihoärsytystä tulee, niin sitten ehkä pitäisi miettiä että olisiko joku toinen jumppa sopivampi. Esimerkiksi CFF:ssä kuitenkin on mukana ihon hieronta jumpan kaverina, mikä on tietysti hieno asia ja loistavaa ihon kunnon kannalta, mutta saattaa rasittaa ihoa liikaa  ja silloin jälleen kerran sopivampi olisi jumppa, jossa hierontaa ei ole. Ehkä juuri hieronta on se mikä aiheuttaa ongelmia?
  • Voisitko vaikka jättää joksikin aikaa jotain jumppaliikkeitä pois? Itse kyllä puhun täällä blogissa kokonaisjumpan puolesta, mutta jos se ei tee hyvää, niin tyhmäähän sitä on tehdä! Jos jättäisi pois joitakin liikkeitä tai tekisi ne erittäin kevyesti?
  • Jumppaatko liikaa?! Rasitatko kasvojasi? Teetkö liikaa liikkeitä, kun olet niin innostunut jumppaamisesta? Periaatteessa yli nelikymppisen kannattaa jumpata 5 kertaa viikossa, mutta lepopäiviäkin tarvitaan. Kokeile jumpata joka toinen päivä? Silloinkin viikkoon mahtuu 3-4 jumppaa. Eli saavatko ihosi ja lihaksesi levätä myös riittävästi?
  • Teetkö jumpan liian raskaasti? Kun minä jumppaan, niin jumppa on esimerkiksi käsilleni aika raskasta ja kasvolihaksille myös, eli sinänsä jumppa kannattaa kyllä tehdä tehokkaasti. Mutta ehkä ihosi kuntoon nähden teet sitä kuitenkin liian antaumuksella? Kannattaisiko esimerkiksi parin kuukauden ajan jumppailla aika kevyesti ja sitten hiljalleen tehostaa?
  • Tai toisaalta, teetkö jumpan nyt niin kevyesti, että esimerkiksi kyllä kurtistat kulmiasi tehokkaasti, mutta käsilläsi et sitten ”korjaa” ja ”silitä” tuota kurtistusta kunnolla pois?
  • Tuntuuko että uudet rypyt liittyvät juuri joihinkin tiettyihin liikkeisiin? Oletko katsonut peilistä kun teet liikkeitä? Tee koko jumppa peiliin katsoen ja yritä tehdä liikkeet niin, että et siinä samalla ainakaan esimerkiksi rypistä kulmia ihan julmetun paljon suhteessa siihen, mitä teet käsilläsi. Eli siis kun rypistät, niin samalla saman tien silität niin tiukasti peukaloilla että rypyt aukeavat.
  • Jälleen peiliin katsoen jumpatessa: teetkö ehkä virheitä liikkeissä?

Jos CFF on jumppa, jota käytät, niin Carolynille voi myös kirjoitella meiliä ja kysyä, että mitä hän on mieltä asiasta. Jos tästäkään ei ole apua ja edelleen mietityttää, että mitä tekisi, niin jos englanti taipuu ja haluat investoida rahaa vähän lisää, niin ihan hyvä vaihtoehto on ottaa Skype-tunti Nickyltä: http://www.carolynsfacialfitness.com/skype-with-nicky Hän on kuitenkin ammattilainen ja voisi osata kameran ja keskustelun kautta hoksata, missä voisi olla ongelma.

Kuten edeltä näkyy, minulla ei ole mitään selkeitä vastauksia siihen, mitä oikein ”pitäisi” tai kannattaisi tällaisessa tilanteessa tehdä. Mitään oikeaa vastausta tuskin tähän onkaan. Omien tuntemusten mukaan siis kannattaa edetä, mutta yrittäen kuitenkin analysoida syitä ja seurauksia. Heti en itse heittäisi kirvestä kaivoon jumpan kanssa 🙂

Aasialaista lusikkahierontaa!

Tämä video kannattaa katsoa jo ihan vain sen takia, että videon tyttö on tooooosi sievä 😀 Itse hieronta on aika hauska ja mahdollisesti yhtä tehokas kuin moni muukin hieronta. Voisin ajatella, että tämä hieronta auttaa kasvojen nestekiertoon ja stimuloi samalla ihoa. ”Työkaluna” siinä käytetään kiinalaista lusikkaa, jolla käydään koko kasvot läpi. Videon tyttö – nuori nainen? aasialaiset näyttävät usein uskomattoman nuorilta pitkään – kertoo, että kasvojen mitta pieneni kolme milliä ja tulokset näkyivät parhaiten seuraavana päivänä.

Aasialaisillahan on usein tavoitteena saada pienet ja V:n malliset kasvot ja siihen siis tälläkin hieronnalla pyritään.

Jos jäitte miettimään, mitä videolla nähdyt ”söpöilyeleet” kasvojen kanssa ovat, niin ne ovat yksi muoto ”aegyota”. Aegyo on koreaa ja tarkoittaa pikkulapsimaisellä äänellä puhumista, ilmeitä ja eleitä. Tyypillisesti aegyo yhdistetään sekä mies- että naispuolisiin k-pop-idoleihin (korealaiset nuoret pop-idolit). Jos haluatte lukea ilmiöstä lisää, niin löysin siitä aika kiinnostavan artikkelin. Ja tästä videosta löytyy vähän lisävalaistusta asiaan:

Jatketaan kasvojen hierontalinjalla

Jälleen kerran Essential Day Span foorumeiden avulla löysin hierontavideon, jonka ajattelin jakaa teille. Samalla tutustuin uteliaana kyseisen videon tekijän kauneudenhoitoblogin. Se mikä tässä on vähän jänskää, on että tämä video ja blogi ovat ranskaksi 😀 Englanniksi luen kyllä jo sujuvasti kauneudenhoitohömppää, mutta ranskaksi en ole tähän mennessä vielä siihen ryhtynyt. Minulla on kyllä takana viiden vuoden ranskan opinnot ja aikoinaan osasin kieltä aika hyvinkin, mutta siitä on aikaa 25 vuotta… Eli voi olla että google-kääntäjä on aika ahkerassa käytössä ranskankielistä blogia tutkiessa! Jos innostutte etsiskelemään ranskaksi kasvojumppa-aiheisia juttuja, niin esimerkiksi sanat ”gymnastique faciale” tuovat googlella aiheeseen liittyviä osumia. Kenties onnistun löytämään jotain kiinnostavaa jatkossa tältäkin kielialueelta.

Videolla hierontaosuus alkaa noin kohdassa 6:30. Tämä on aika hellää hierontaa, ensin nipistellään kasvoista tietyt kriittiset kohdat, sitten silitellään päälle 🙂 Videolla näkyvä Nicole on 61-vuotias, jos olen tulkinnut hänen blogistaan oikein, ja on toiminut kauneudenhoitoalalla 20 vuotta.

Kulmakurtut sileäksi

Löysin mahtavan rentouttavan otsahieronnan, jolla kulmien välin pystykurttuja pitäisi saada loivennettua. Alkuperäinen vinkki tähän tuli Essential Day Span keskustelufoorumeilta. Ajatuksena tässä hieronnassa on rentouttaa lihaksia, jotka vaikuttavat näiden huolikurttujen muodostumiseen. Kulmien välihän on meillä kaikilla aika aktiivista aluetta kasvoissa: kurtistelemme kulmia ja siristelemme silmiä, kun on kirkas ilma, keskustellessa menevät kulmat kurttuun milloin mistäkin syystä, murhetta jos on paljon, niin juuri tuossa kulmien välin kurtisteluna se näkyy, ja yöllä nukkuessakin kasvolihakset toimivat aika aktiivisesti juuri tuossa otsan alueella. Ja se sitten näkyy joillakin jo tosi nuorena kulmien välin pystyryppyjen muodossa. Botoxiahan tähän vaivaan perinteisesti on käytetty, mutta onneksi on olemassa luomumpiakin konsteja, joita kokeilla.

MassageToday-lehdestä siis löytyy artikkeli, jossa kuvaillaan tämä hieronta. Perusajatus siinä on, että käytetään painetta/puristusta ja tehdään pienimuotoista syvähierontaa (myofascial release, en löytänyt suomeksi mitään hyvää linkkiä tähän) etusormien ja peukaloiden avulla. Artikkelin mukaan hieronta tehdään kerran päivässä tai useamminkin; haittavaikutuksia ei pitäisi olla siitä, jos useamminkin tekee. Alla on oma tulkintani hieronnasta. Alkuperäisessä ohjeessa on joitakin kohtia, joista en ole ihan satavarma ymmärsinkö oikein, osittain sanaston takia, osittain sen vuoksi että hierontajutskat eivät ole minulle ihan hirveän tuttuja. Mielellään siis kannattaa lukaista tuo alkuperäinen ohjekin tämän lisäksi ja katsoa vielä alta löytyvä video.

Hieronnassa on varsinaisesti kolme vaihetta:

  1. Tartu peukalolla ja etusormella vasempaan kulmaan silmän sisänurkasta kulmakarvan suuntaisesti. Purista sormien väliin ihoa ja syvällä sen alla olevaa lihasta. Purista niin lujaa, että se tuntuu epämiellyttävältä. Asteikolla yhdestä kymmeneen, jossa 1 tarkoittaa ”eipä juuri arista” ja 8 tarkoittaa ”lievästi kivuliasta”, 7 olisi aika sopiva puristusvoima. Tarkoitus siis on, että puristus tuntuu kohtuullisen epämukavalta, mutta ei vielä satu.Pidä puristusta yllä ainakin 20 sekuntia. Voi olla että tunnet silmien, kulmien tai nenän alueella kutitusta, silmien kostumista, nenän vuotamista, lihasten nykimistä tms. Jatka vastaavasti kohti korvaa, niin että käyt siirryt aina noin peukalon leveyden verran eteenpäin. Lopeta hieronta jossain kulmakarvan ulkonurkan kohdalla. Käytännössä kolme ”puristusta” on aika hyvä. Tee vastaavasti oikealle silmälle. Tämän vaiheen voi myös tehdä molemmille silmille yhtä aikaa.
  2. Seuraavaksi ota kiinni vastaavalla tavalla yhtä aikaa molempien silmien sisänurkasta. Samalla kun puristat sormilla, venytä kevyesti sormia erilleen toisistaan noin 20 sekunnin ajan, eli siis venytät sormien välissä olevaa kudosta. Todennäköisesti tunnet hetken päästä kuinka jännitys ja epämukavuus alkavat hävitä. Kun alue ”sulaa”, jatka puristusta ja vedä sormia ulospäin/eteenpäin ja samalla erilleen toisistaan, jolloin siis lihakset ja ihonalaiskudos (faskia) venyvät lisää. Jatka kohti korvia vastaavasti kuin vaiheessa 1.
  3. Kun lihakset ja ihonalaiskudos on saatu kulmien alueella rentoutumaan (voiko faskia ”rentoutua”? näin olen ymmärtänyt että tavallaan voi), pienimuotoisella syvähieronnalla voidaan vielä tehostaa kurttujen siliämistä. Aseta peukalot kulmien sisänurkkaan puoliväliin ja paina lujasti luuta vasten. Venytä samaan aikaan ihoa kohti korvia. Pidä jännitys yllä 90-120 sekuntia ja vapauta se sitten hitaasti. Siirry kulmien keskikohtaan ja toimi vastaavasti ja lopuksi sitten silmien ulkonurkkaan

Toista hierontaa päivittäin (1-3 kertaa päivässä). Näkyviä tuloksia saattaa tulla välittömästikin.  Itse hieronta tuntuu minusta silmien alueella aika epämiellyttävältä – en oikein tiedä pitäisinkö silmiä kiinni vai auki, mutta hieronnan päätteeksi kulmien alue tuntuu tosi ihanalta ja rentoutuneelta.

Tästä hieronnasta löytyy myös eräästä hierontablogista tosi kiva video, joka kannattaa katsoa:

Uusia ennen ja jälkeen -kuvia FlexEffectin sivuilla

Käykääpä kurkistamassa FlexEffectin sivuilla Deborah Crowleyn (FlexEffect-kasvojumpan kehittäjän) tuoreimpia valokuvia (sivun alareunassa). Deb on näissä kuvissa 65-vuotias ja aivan uskomattoman upean näköinen sen ikäiseksi. Ei häntä kukaan kaksikymppiseksi luulisi, eikä tarvitsekaan, mutta iho hänellä esimerkiksi silmäluomissa on paljon hienommassa kunnossa kuin vaikkapa minulla, joka olen sentään 20 vuotta häntä nuorempi. Leukapussituksista ei hänellä näy häivääkään ja silmät ovat todella avoimet. Ihan rehellisesti voin sanoa, että kateeksi käy! 😀

Jos olet ajatellut joskus tilata kasvojumpaksi Carolyn’s Facial Fitnessin…

… mutta et ole saanut vielä aikaiseksi, niin nyt olisi hyvä hetki. Postilaatikkooni nimittäin tipahti juuri meili Carolyn Cleavesilta, että heillä on käynnissä joulunaluskampanja, jossa saa kaikki tilaukset ilman postikuluja 7. joulukuuta asti. En nyt muista minkä verran postikulut USA:sta Suomeen tekevät euroissa, mutta kyllä siinä muutaman roposen säästää.

Carolynillahan on myynnissä sekä näitä kasvojumppaohjeita että myös ihonhoitotuotteita. Olen täällä blogissa kertoillutkin omista kokemuksistani niiden suhteen. Kovasti olen ollut tyytyväinen ja tilannut lisääkin ekan kokeilun jälkeen. Nyt alkavat vimpatkin tuotteista loppua (paitsi kasvonaamio… ei vaan saa aikaiseksi käyttää sitä), mutta en ainakaan ihan heti ole tilaamassa lisää, koska olen aika lailla siirtynyt Environin tuotteiden käyttäjäksi. Syynä vaihtoon ei ole se, että olisin jotenkin ollut tyytymätön CFF:n rasvapurkkien sisältöön vaan lähinnä se, että olen ostanut ajatuksen siitä, että A-vitamiini on hyväksi iholle. Ja A-vitamiiniahan siis CFF:n rasvoissa ei ole, vaikka montaa muuta hyvää ainetta onkin.

CFF:n uutiskirjeessä muuten oli näihin rasvoihinkin alennuksia (niitä ei näy webbisivulla, tuo ilman postikuluja -tarjous näkyy), mutta näitä linkkejä en taida saada tänne blogiin laitettua. Jos et ole tilannut uutiskirjettä ja haluaisit kuitenkin noita rasvoja alennuksella, niin voisit kokeilla onnistuuko se, että tilaat kirjeen ja katsot kilahtaako postilaatikkoon saman tien tuo tarjouskirje. Jos ei tule, niin voit tietysti Carolynilta suoraan kysyä asiasta. Ja siis nämä rasvatarjoukset (euh! kuulostaa tosi houkuttelevalta!) ovat myös voimassa 7.12 asti.

Minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen näihin uutiskirjeisiin. Minulle tulee älyttömästi meiliä ja olen pyrkinyt karsimaan kaikki turhat pois. Mutta toisaalta sitten tällaisissa uutiskirjeissä on joskus just tämänkaltaisia hyviä tarjouksia tai kiinnostavia uutisia uusista tuotteista tms. Olen sitten tilannut juuri tämän CFF:n kirjeen ja toisena Carole Maggion Facercise-jumpan uutiskirjeen. Carole Maggiolta kirje taitaa tulla aika lailla kerran kuussa, Carolynilta huomattavasti harvemmin. FlexEffectillä ei ole uutiskirjettä, sen kyllä tilaisin, jos olisi. Muita kasvojumppia en  ole tullut viime aikoina tarkistaneeksi, pitäisipä muistaa kurkata.

Blogi levällään edelleen

On kyllä tosi harmittavaa, että blogini on jäänyt ihan retuperälle jo monen kuukauden ajaksi. Työ ja arki ovat vieneet niin tyystin voimat, että harrastuksiin ei ole jäänyt paukkuja. Oma kasvojumppaaminenkin on aika surkeaa ja tosi satunnaista. Kenkuttaa! En siis ole tätä uutta blogisaittiakaan joutanut remppaamaan siistimpään kuntoon ja korjailemaan rikkinäisiä linkkejä, puuttuvia kuvia jne. On tänne onneksi muutama satunnainen lukijakin eksynyt uudesta osoitteesta huolimatta. Aika moni varmaan on jäänyt pois kyydistä, kun osoite vaihtui niin yllättäen. Toivottavasti tämä uusi osoite nousee hakukoneessa jossain vaiheessa sen verran korkealle, että näkyvyys vähän paranee ja vanhatkin lukijat löytävät tänne taas 🙂

Lupaan ja vannon, että jossain vaiheessa herään henkiin taas blogin kanssa 😀 Toivotaan että siihen ei mene ihan kauhean pitkää aikaa kuitenkaan.

Kuivakuppauksesta edelleen

Yleisön pyynnöstä yritän kuvailla tässä vielä vähän tarkemmin sen, miten itse teen kuivakuppauksen kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Viimeksi taisin kuvata sitä epämääräiseksi haahuiluksi ja sitähän se kyllä on, mutta on minulla sentään jotain periaatteitakin, jotka kai voi kuvailla, jos niistä sattuisi jollekulle olemaan iloa. Jonkun verran sovellan kuivakuppauksessa lymfahieronnan periaatteita. Nimitän tässäkin nyt kuivakuppausta hieronnaksi, kun siksi sen oikeastaan miellän.

  1. Aloitan otsasta ja herättelen ohimoiden lymfapisteitä. Käyn siis otsaa läpi vaakasuorilla vedoilla keskeltä kohti ohimoita. Sitten hieron otsan keskiosaa pyörivin liikkein ja erityisesti hieron kulmien välin pystyryppyjä.
  2. Tästä siirrytäänkin luontevasti silmiin. Hieron silmät vuoronperään. Aloitan käymällä läpi kulmakarvojen aluetta, sitten siirryn yläluomiin. Hieron yläluomia edestakaisin, päätyen loppujen lopuksi aina ohimoille. Sitten siirryn alaluomiin ja hieron silmäkuopan reunaa seuraillen edestakaisin, päätyen lopuksi ohimoille.
  3. Siitä siirryn silmien ulkonurkkiin ja ohimoille: hieroskelen silmänurkkien naurunryppyjä edestakaisin, samoin ohimoita.
  4. Seuraavana ovat yleensä huulet. Hieron ylähuulta edestakaisin useita kertoja, vähintään 20. Hieron sekä nenän alta että oikeasti suoraan huulta. Erityisesti kiinnitän huomiota suupieliin, joista toisessa minulla on kyljellään nukkumisesta johtuva pystyryppy. Sitten vaihdan alahuuleen ja käyn sen vastaavasti läpi, monta monta kertaa.
  5. Sitten posket. Poskia hieron pyöritellen ympäriinsä, välillä seuraillen lymfaratoja (karkeasti ottaen suupielistä korvan eteen).
  6. Poskien yhteydessä hieron nenä-suupielijuonteita tarmokkaasti edestakaisin.
  7. Leuan alueelle siirtyessä hieron ensin leuan kärjen, pyöritellen ympäriinsä. Sitten käyn läpi leukaluun alueen molemmin puoli.
  8. Seuraavaksi siirryn leuan alle, ensin hieroskellen leuan alla olevaa lymfapistettä ja sitten hieron leuan alustaa edestakaisin, päätyen aina välillä korvien alla oleviin lymfapisteisiin. Leuan alustaa ja kaulaa on helpompi hieroa, jos painaa leukaa alaspäin.
  9. Leuasta siirrytäänkin luontevasti kaulaan. Kaula on minusta hirveän hankala alue 🙂 Jotenkin imu aina irtoaa sitä käsitellessä ja olen aika huolimaton kaulan kanssa. Ei kyllä kannattaisi olla, kaulassa näkyy ikä tosi selvästi. Kaulassa kannattaa tietysti käsitellä etenkin vaakaryppyjä. Kilpirauhasen aluetta ei ymmärtääkseni tarvitse mitenkään erityisesti varoa, jos ei itse tiedä että näin olisi syytä tehdä. Minulla on ärsyttäviä vaakaryppyjä kaulan ja hartioiden liitoskohdassa, niitä yritän hieroa, mutta se on tosi hankalaa.
  10. Dekolteessa lähden yleensä liikkeelle rintojen välistä ja hieron siitä ylöspäin vaakaliikkein, pystyliikkein ja pyörivillä liikkeillä. Hieronta usein neuvotaan tekemään mieluummin sydäntä kohti, joten ehkä minun on syytä muuttaa tätä käytäntöäni. Käsittelen siis joka tapauksessa ns. kaula-aukon alueen, eli sen alueen joka eniten näkyy, kun on avokaulainen pusero. Siirryn siitä sitten solisluiden alle, jossa on myös aurinkoa saanutta ihoa ja hassuja ryppyjä, jotka syntyvät siitä, että selällään nukkuessa nostan kädet ylös tyynyn alle. Solisluiden päältä on aika vaikea hieroa, enkä yleensä edes yritä sitä.

Siinäpä se. Kun on tosi kiire, käyn läpi ainoastaan dekolteen, koska se on tällä hetkellä murheenkryynini. Tuntuu että yhtäkkiä juuri se kohta kropassani rypistyy vauhdilla. Tietysti syynä voi olla yksinkertaisesti se, että käsiä ja kasvoja olen jumppaillut ja mikroneulaillut, mutta dekoltee on jäänyt lähes pelkästään rasvauksen (ja nyt kuivakuppauksen) varaan 🙂