Tuotemainostusta?

Huom! Blogissani saattaa vielä olla jäljellä linkkejä, jotka osoittavat blogit.fi-osoitteisiin eli edellisen blogin hostaajan osoitteisiin. Ko. linkit päätyvät ihan minne sattuu mainososoitteisiin, jotka eivät ole millään tavalla blogiini kytköksissä. Poistelen näitä linkkejä blogista sitä mukaa kun niitä löydän, ja siirrän ne osoittamaan järkevämpiin, blogin sisäisiin osoitteisiin niin kuin on tarkoitus.

Viime aikoina blogit ovat olleet paljon pinnalla tuotteiden (piilo)mainostuksesta puhuttaessa. Blogin kirjoittajia on kritisoitu siitä, että he saavat tuotelahjoja ja siitä vastineeksi kertovat tuotteista blogissaan. Blogaajat puolestaan ovat yrittäneet keksiä erilaisia keinoja siihen, miten kertovat lukijalle, että blogissa arvioitu tuote on päätynyt blogaajan käyttöön lahjoituksena joltain yritykseltä. Ajatuksena on se, että lukija voi sitten itse arvioida, uskooko blogitekstin puolueettomuuteen vai ei.

Toistaiseksi kuitenkaan kukaan ei ole halunnut lahjoa minua kasvojumppakirjallisuudella tai kosmetiikalla. Jos näin iloisesti joskus käy, lupaan kertoa siitä isoon ääneen kaikille, koska se on todiste siitä, että joku jossain on huomannut piskuisen blogini ja kiinnostunut siitä 😀 Blogissa on muutamia satunnaisia blogin aihepiiriin liittyviä ns. affiliaattilinkkejä, joiden kautta saan muutaman roposen blogin ylläpitokulujen kattamiseksi, jos joku päätyy sitä kautta jotain tilaamaan. Ko. linkit eivät vaikuta blogaamiseni puolueettomuuteen minkään aihepiirin suhteen, mitä blogissani käsittelen. Uskoa ei sitä tietysti tarvitse, jos ei halua, mutta näin asia on 🙂

Blogissa saattaa näkyä myös mainoksia postausten yhteydessä. Ne tulevat WordPressiltä eli palveluntarjoajalta. Minä en voi niihin mitenkään vaikuttaa, enkä saa niitä käytännössä poistettua blogista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.