Tag Archive | Ageless if you dare

Ageless if We Dare on taas ostettavissa

On kenties ollut jo hyvän aikaa, en vain ole huomannut sitä, kun en ole tullut kurkistaneeksi webbisaittia. Tämän jumpan kanssa on kyllä aika käsittämätöntä eestaas seilaamista… Jumppahan oli aikaisemmin tarjolla nimellä Ageless if You Dare, ja edelleenkin ilmeisesti itse jumpan nimi on tämä (no, varmaan sen takia, ettei tartte painattaa uusia kansia jne., veikkaan). Mutta siis webbisaitin nimi on Ageless if We Dare.

Sitten jumpan kehittäjä, Louise, katosi noin vuodeksi kokonaan kuvioista, ei vastannut yhteydenottoihin ja ihmisillä oli hankaluuksia saada ostettua koko jumppaa, rahat meni, mutta jumppaa ei saanut jne. Reklamaatiot onneksi useimmiten auttoivat. Reilu vuosi sitten Louise taas ilmestyi kuvioihin ja kertoi, että jumpasta on tulossa uusi versio ja kovalla höyryllä tätä uutta versiota sitten mainostettiin mm. sähköpostilistan kautta. Samalla ilmestyi kuvioihin The Ageless Method -webbisaitti ja samalla tyhjeni vanha Ageless if We Dare -saitti ja vanhaa jumppaa ei enää saanut ostaa lainkaan. Sitten tänä syksynä viimein uusi versio jumpasta tuli ostettavaksi, mutta vain muutaman hassun päivän ajaksi ja todella kalliilla. Päivittelin tätä myyntitaktiikkaa mm. yhdessä postauksessanikin.

No, sitten jumppa katosi taas kokonaan myynnistä muutamaksi kuukaudeksi, mutta on nyt taas palannut myyntiin. Tällä kertaa siis kuitenkaan ei ole myynnissä The Ageless Method, vaan ymmärtääkseni vanha tuttu Ageless If You Dare sekä kirjana että videona. Voi olla, että kyseessä on vähän päivitetty versio kirjasta ja kenties videostakin (verrattuna siis alkuperäiseen versioon). Jos joku sattuu tietämään varmaksi mikä on tilanne, kertoilkaa, pliis! Minä en raaski jumppaa ostaa uusiksi ihan vaan tarkistaakseni asian. Sekä kirja että video ladataan verkosta, eikä enää ole tarjolla fyysistä kirjaa tai DVD:tä, jotka minä olen aikoinaan itse ostanut.

Jumppa on vieläkin edullinen, vaikka se hinta onkin noussut siitä, mitä itse maksoin aikoinaan: kirja maksaa £25 (noin 30 euroa) ja video saman verran, yhteensä siis n. 60 euroa. Mikäli edelleen kyseessä on sama versio kuin mitä minulla on, niin molemmilla on etunsa – kirjassa on itse jumppaliikkeiden lisäksi kiinnostavaa luettavaa ja itse tykkäsin tehdä liikkeet kirjan kanssa, kun olin ensin oppinut ne videolta tekemään oikein. Videolla puolestaan Louise esittelee kaikki liikkeet ja kertoilee vähän muutakin asiaa sivussa.

Edellisen lisäksi nyt on myynnissä osia uudesta jumppaversiosta (The Ageless Methodista siis). Siihen kuului osana ns. hotspot -ohjelmat, joiden avulla saattoi tehdä ”spot trainingia” eli treenata kasvoissa juurikin sitä yhtä itsepäistä osaa, joka ei tokene normaalilla jumppaamisella. Tästäkin on nyt tarjolla verkosta ladattava kirjanen ja video erikseen, molemmilla hintaa sama 25 puntaa kuin varsinaisella ohjelmallakin. Louise ei itse erityisesti suosittele tällaista jumppaamista, vaan sanoo, että hän teki tällaisen jumppaohjelman ainoastaan asiakkaidensa loputtomien pyyntöjen vuoksi. Treenausohjelmat löytyvät otsaa, poskia, kaulaa, silmiä, huulia sekä hamsterinpusseja varten.

Minusta vähän tuntuu, että vaikka en itsekään ole oikein innostunut tuosta spot trainingista, niin varmaan jossain vaiheessa tilaan tuon hotspot-kirjasen. En todennäköisesti itse ohjelmaa tule ehkä koskaan tekemään, mutta minua kiinnostaa kovasti lukea, miten Louise on ohjelman kasannut ja mitä liikkeitä hän pitää tehokkaimpina tällaiseen jumppaamiseen. No, kerron kyllä vaikutelmani, jos päädyn ko. ohjelman tilaamaan.

Jumppa maksetaan PayPalin kautta, mutta nykyään ei tarvita enää PayPal-tunnusta, vaan myös sitä kautta voi maksaa ihan tavallisesti luottokortilla. Maksun suoritettuaan saa latauslinkin, josta voi ladata omalle koneelleen joko pdf:n (kirja) tai videon.

Paras joululahja?!

Vihjaisin jo tuossa joulun jälkeisessä postauksessani, että jumppatuloksia olisi tiedossa ihan valokuvien muodossa ja tässäpä nyt sitten semmoista herkkua olisi tarjolla 🙂 Olen jo pitkin syksyä katsellut, että oikea silmäni (se jossa luomi roikkuu alempana kuin toisessa silmässä) on jotenkin näyttänyt peilissä erilaiselta, avoimemmalta ja paremmalta kuin ennen. Tähän asti kuitenkin on ollut tyytyminen vain siihen, että peilikuva näyttää paremmalta – valokuviin en ole onnistunut mitään muutosta tallentamaan. Mutta jouluaattona sitten kurkistelin peiliin, ja mitä kummaa, nyt peilissä näkyi jotain sellaista, että oli pakko kiirehtiä kaivelemaan kännykästä esiin vanhoja valokuvia ja vertailla peilikuvaa niihin. Ja kyllä, eroa oli ihan oikeasti! Millaistako?

Vasemman silmäluomeni ulkonurkassa on jo pitkään ollut tylsä ”ylimääräinen” ryppy (tuossa mihin nuoli osoittaa), kun taas oikean silmäni ulkonurkassa tällaista ryppyä ei ole ollut. Kuva on otettu tammikuussa 2011:

2964v2

Kyseinen silmäkulman ryppy johtuu siitä, että silmäluomien luomivakoon on vanhemmiten ilmestynyt koko luomivaon mittainen lisäryppy, josta näkyy eteenpäin katsoessa vain tuo silmäkulman osuus. Silmissä on toki ollut muutakin eroa ja on edelleen, esim. oikean silmän yläluomi roikkuu alempana kuin vasen, oikea kulmakarvani on vähän alempana kuin vasen. Kunhan saan taas räpsäistyä hyvän kuvan oikeasta kuvakulmasta, niin voidaan sitten ihmetellä onko näille asioille tapahtunut jotain. Siitä en ole vielä oikein itsekään varma.

Mutta sitten se varsinainen jumppatulos vertailuna vanhempien ja uudempien kuvien välillä:

[Kuva kadonnut palvelimen vaihdon yhteydessä]

Aloittaessani kasvojumppaa huhtikuussa 2008 molempien silmieni ulkonurkat ovat roikkuneet huomattavan surumielisesti. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin vasemmassa silmäkulmassa on lisäksi tuo ylemmässä kuvassa näkyvä ryppy, mutta oikeassa silmäkulmassa sitä ei missään tapauksessa ole. Vuoden 2010 kuvassa on selvää parannusta nähtävissä ennen kaikkea oikean silmän kohdalla, mutta tuota kulmaryppyä ei edelleenkään ole näkyvissä.

Mutta nyt sitten jouluna 2011 ottamani kuva näyttää ihan selkeää muutosta molempien silmien kohdalla: luomet silmien ulkonurkista ovat nousseet (luomet eivät painu niin lähelle silmäkulmaa) ja ennen kaikkea oikeaan silmään on tullut näkyviin tuo sama ryppy, mikä on vasemmassa silmässä näkynyt jo pitkään. Eli luomivaon ryppy tullut näkyviin silmäkulmassa, kun oikea silmäluomi on noussut korkeammalle! Kuvakulma tuossa uusimmassa kuvassa ei ole paras mahdollinen – korvaan ko. kuvan kunhan saan otettua paremman.

Voiko ihminen enää olla enemmän riemuissaan uudesta rypystä kasvoissaan! 😀 Tämä oli kyllä aivan loistava joululahja ja toi taas paljon lisäpuhtia kasvojumppaan ❤ Tuo uusimmassa kuvassa näkyvä punoitus kasvoissani on muuten valitettavasti ihan aitoa, ei seurausta esim. valaistuksesta. Kyseessä on riemukas atopiani, joka on taas kukoistanut kauniisti pitkin syksyä. Mutta nekin murheet kalpenevat uuden ryppyni tuottaman ilon rinnalla 😀

Nyt on tietysti hyvä pohtia, mistä moinen jumppatulos juuri nyt – takana on siis aika lailla kolme ja puoli vuotta kasvojumppaa (huh! niin pitkään!). Olen tämän syksyn jumpannut FlexEffectin mukaan ja olen kovasti pohtinut, voisiko kyseinen jumppa olla ”syynä” tähän tulokseen. Mahdollistahan se on, mutta toisaalta silmien jumppaamisen osalta FlexEffect ei merkittävästi poikkea Carolyn’s Facial Fitnessistä, jonka mukaan siis olen pääosin kolme vuotta jumpannut. Eli enpä menisi kuitenkaan antamaan tästä kunniaa FlexEffectille, vaan tasapuolisesti molemmille jumpille ja vähän vielä lisäksi Ageless if You Darellekin 🙂 Ja itselleni tietysti, kun olen sitkeästi jaksanut jumpata!

”Mitä jumppaa suosittelisit?”

Minulta kysytään usein, että mitä jumppaa oikein suosittelisin – joskus ihan yleisenä kysymyksenä, joskus johonkin tiettyyn tarkoitukseen/ongelmaan kasvoissa. Kysymykseen on aina yhtä vaikea vastata. Kaikilla jumpilla on omat hyvät puolensa ja olen tässä blogissa yrittänyt niistä puhua niin paljon kuin osaan. Paljon riippuu siitä, millaisesta jumpasta ja jumppafilosofiasta itse tykkää. Joka tapauksessa ihan mikä tahansa jumppaaminen on parempi kuin se, että ei  ollenkaan jumppaisi. Ja oikeastaan kaikissa jumpissa on kaikkiin kasvojen ongelmiin hyviä juttuja, koska … no, sitä varten jumpat ovat 🙂 Jumpat yritetään useimmiten tietysti kehittää niin, että ne oikeasti kattavat kaikki kasvojen lihakset ja sitä kautta ”hoitavat” koko kasvoja.

Mutta kun jotain pitää tuohon vastata, niin vakiovastaukseni on, että itse uskallan varmasti suositella kolmea jumppaa: Ultimate Facercise, Carolyn’s Facial Fitness ja FlexEffect. Näistä kaikista on paljon kokemuksia luettavana eri foorumeilla ja kaikkia niitä olen itse testannut. Ne ovat olleet pitkään markkinoilla ja niiden tuloksista on paljon tietoa. Muista jumpista sitten on vähemmän tietoa saatavilla, eivätkä kaikki niistä ole yhtä kokonaisvaltaisia, eivätkä yhtä moderneja, kuin nuo kolme mainitsemaani. Kaikkia kolmea uudistetaan aktiivisesti – tällä hetkellä vanhin versio on Carolyn’s Facial Fitnessistä. Kaikki nuo jumpat ovat filosofialtaan ja lähestymistavaltaan vähän toisistaan poikkeavia.

Ultimate Facercise

  • Pitkän kehittelyn tulos: Carole Maggion ensimmäinen versio jumpasta on vuodelta 1995 (tätäkin versiota on edelleen myynnissä kirjakaupoissa pelkästään nimellä Facercise) ja sen jälkeen jumppaa on uudistettu ainakin kerran edelleen samalla nimellä. Uusin versio ilmestynyt loppuvuodesta 2009. Tämä uusin versio siis on nimeltään Ultimate Facercise.
  • Jumpasta löytyy sekä kirja että DVD, mutta ne ostetaan erikseen.
  • Jumpassa ei käytetä kovin paljoa vastusta, mutta siitä raportoidaan hyviä tuloksia.
  • Jumpan kotisivulta löytyy ennen ja jälkeen -kuvia, joista osa tuntuu luotettavammilta kuin osa. Kotisivulla on myös jonkun verran yleistä tietoa kasvojumpasta ja ennen kaikkea Facercisesta itsestään.
  • Tässä jumpassa käytetään paljon mielikuvia apuna ja itse ajattelen, että se on tämän jumpia suuria vahvuuksia. Mielikuvat auttavat keskittymään liikkeeseen ja lisäävät liikkeen tehoa.
  • Jumpan ”supersetin” tekeminen kestää 8 min ja jumpan voi halutessaan tehdään kahdesti päivän aikana, eli yhteensä kestoksi tulee 16 min.
  • 30 päivän rahat takaisin -takuu, jos ei ole tyytyväinen tuotteeseen.
  • Carole Maggiolle voi laittaa sähköpostia ja hän kyllä vastaileekin. Häneltä saa myös henkilökohtaista ohjausta Skypen avulla, mutta se on melko hintavaa.
  • Tätä jumppaa olen itse tehnyt kaikkein vähiten näistä kolmesta tässä mainitsemastani, joten kommenttini perustuvat suurelta osin lukemiini toisten kokemuksiin jumpasta.

Carolyn’s Facial Fitness

  • Jumppa on lähtöisin 2000-luvun alkupuolelta, mutta en tiedä tarkkaa markkinoilletulovuotta. Itse olen ostanut jumpan keväällä 2008, jolloin se oli jo selkeästi etabloitunut jumppa.
  • Jumppa ostetaan pakettina, jonka laajemmassa versiossa on mukana mm. DVD ja ohjekortit.
  • Jumpassa käytetään kohtuullista määrää vastusta. Raportoidut tulokset ovat hyviä.
  • Jumpan kotisivulta löytyy ennen ja jälkeen -kuvia, jotka näyttävät luotettavilta, joskin ovat kovin pieniä ja niistä on hankalaa saada selvää.
  • Jumpalla on erinomaiset kotisivut, joilta löytyy erittäin paljon tietoa kasvojumppaamisesta yleensä.
  • Jumppa tehdään kerran päivässä ja jumpan kesto on 15 minuuttia, jos sen tekee täsmälleen ohjeiden mukaan. Itseltäni tosin kuluu ehkä 20-25 min.
  • Jumppaan on integroituna sisään varsinaisen lihasjumpan lisäksi kasvohieronta ja jonkun verran lymfahierontaa. Carolyn Cleaves on sitä mieltä, että jumpassa on mukana myös ihon ja luiden muotoilua (vrt. FlexEffect).
  • Jumpassa on varsinainen perusjumppa ja sen lisänä muutamia liikkeitä, joita voi tehdä oman tarpeen mukaan.
  • Carolyn itse sanoo, että jumpan tuloksena ovat elegantit kasvojenpiirteet, ja voin kyllä allekirjoittaa tämän.
  • Carolyn vastaa sähköposteihinsa erittäin nopeasti ja antaa henkilökohtaista ohjausta. Olen itse lähettänyt hänelle joskus valokuvani ja kysynyt neuvoja, ja saanutkin sitten niitä nopsaan.
  • Olen itse tehnyt tätä jumppaa vuodesta 2008 ja voin rehellisesti sanoa, että suurin osa jumppatuloksistani perustuu juuri CFF:ään. Olen kyllä käyttänyt muitakin jumppia.

FlexEffect

  • FlexEffect on näistä kolmesta jumpasta vanhin. Deborah Crowley on tuonut ensimmäisen versionsa markkinoille 1979. Jumppaa on tämän jälkeen uudistettu ilmeisesti ainakin pari kertaa. Vanhempia versioita jumpasta ei ole saatavilla. Uusin versio on helmikuulta 2010.
  • Jumppa ostetaan pakettina, jossa on mukana paksu kirja, joka sisältää jumppaohjeiden lisäksi paljon paljon tietoa kasvoista. Lisäksi mukana on mm. DVD, jossa esitellään jumppaliikkeet.
  • Jumpassa on mukana varsinaisen jumpan lisäksi ohjeet kasvohierontaan, Bone Remodelingiin ja ihon Cross Stretchingiin. Mikäli haluatte lisätietoja näistä, etsikää blogistani jumpan nimellä.
  • Tässä jumpassa vastusta käytetään tosissaan, ja jumppa todella tehoaa, siitä ei ole epäilystäkään. Jumpan sanotaankin olevan ”facial buildingiä” (vrt. body building).
  • Jumpan kotisivuilla on luotettavan tuntuisia, aika isoja ja selkeitä ennen ja jälkeen -kuvia.
  • Kotisivuilla on jonkin verran tietoa kasvojumppaamisesta, mutta sen lisäksi jumpalla on muutama oma keskustelupalsta. Yksi niistä on yleinen, avoin kaikille, toinen on jumpan aikaisemman version ostajille ja kolmas on jumpan tällä hetkellä myynnissä olevan version ostajille. Jumpan kouluttajat vastaavat näillä keskustelupalstoilla kysymyksiin hyvin aktiivisesti.
  • Jumpan aiemmissa versioissa oli ongelmana mm. se, että jumpan tekeminen kesti turhan kauan. Nykyisen jumppaversion perusosan tekemiseen menee n. 20-25 minuuttia. Jumpasta on myös lyhyempi versio olemassa, mutta en ole itse kokeillut sitä. Lyhyemmästä versiosta on karsittu joitakin liikkeitä pois.
  • Tätä jumppaa voi – ja on tarkoitus – räätälöidä oman tarpeen mukaan. Jumppaa kyllä voi käyttää ihan sellaisenaankin, eli räätälöinti ei ole pakollista.
  • Olen tehnyt tätä jumppaa aktiivisesti tällä hetkellä parin kuukauden ajan ja voin varauksetta sanoa, että se on tehokas ja hyvä jumppa.

Kaikista jumpista löytyy siis jonkun verran kirjallista materiaalia sekä DVD. Liikkeiden katsominen videolta on erityisen suositeltavaa, koska joistakin liikkeistä on hankalaa päätellä pelkän valokuvan ja tekstin perusteella miten ne tehdään.

Onko joku jumppa erityisen hyvä poskien/silmien/leuan/… jumppaamiseen?

Kaikki kolme yllä mainitsemaani jumppaa ovat tehokkaita koko kasvojen jumppaamiseen, ja sen vuoksi en osaa suositella jotain niistä erityisesti vaikkapa silmien alueen jumppaamiseen. Suosittelen tutkailemaan mitä olen kustakin jumpasta tässä blogissani kirjoitellut ja tekemään sitten oman arvion siitä, mikä jumppa tuntuisi ”omalta” ja ehkä omiin ongelmiin sopivimmalta.

Muitakin hyviä jumppia on

Method Putkisto on hyvä esimerkki jälleen vähän erilaisesta filosofiasta – se perustuu aika pitkälle rentoutukseen ja venyttelyyn, eli on hyvin ”putkistomainen” jumppa. Jos tämä jumppa kiinnostaa, niin kannattaa hakea lisätietoa esim. blogistani jumpan nimellä ja tietysti Putkiston omilta sivuilta. Putkiston jumpasta on  kovin vähän kokemuksia luettavana missään luotettavilla foorumeilla, joten mm. sen vuoksi se ei ole minun ekaksi suosittelemiani jumppia. Edes Putkiston omilla sivuilla ei ole tarjolla ennen ja jälkeen -kuvia (jos niihin nyt sitten kuka uskoo – markkinointimateriaaliahan ne tietysti ovat viime kädessä – itse kyllä haluan uskoa niihin ainakin CFF:n ja FlexEffectin osalta). Itselläni on jumpasta kyllä joka tapauksessa hyvin positiivinen käsitys. Tästä jumpasta on myynnissä pari eri versiota. Uusin on Method Putkisto 3D – Luonnollinen kasvoklinikka.

Ageless Method (vanhalta nimeltään Ageless if You Dare) on myös yksi niistä jumpista, joista olen blogissani puhunut enemmän. Se on suhteellisen tuore jumppa, olisikohan vuodelta 2007? Sitä ei ole tällä hetkellä saatavilla, ja itselläni ei ole jumpan ihan upouusinta 2011 alkusyksystä ilmestynyttä versiota. Tämä jumppa on taas filosofialtaan omanlaisensa: jumppa on puristettu viiteen minuuttiin päivässä ja liikkeitä tehdään vain osalle kasvojen lihaksista. Tausta-ajatuksena on se, että kasvoissa tietyt lihakset ovat merkittävimpiä kasvojen muodon kannalta, ja näitä lihaksia kannattaa erityisesti jumpata. Muut voi sitten jättää joko vähemmälle jumpalle tai jopa kokonaan jumppaamatta. Jumppa käyttää vastusta ja tehoaa kyllä hyvin ainakin silmien, poskien ja suun alueelle. Jumpasta on aika paljon käyttäjäkokemuksia.

Paljon muitakin ihan hyviä kasvojumppia löytyy. Jos kirjahyllyssäsi on valmiina joku jumppakirja, suosittelen jumppailemaan sen mukaan. Jos sitten jossain vaiheessa tuntuu, että tehoja tarvitaan lisää, tai tekee vaan mieli kokeilla jotain erilaista, niin sitten voi harkita ostavansa esimerkiksi jonkun tässä mainitsemani jumpan. Tai ihan jonkun muun!

Itse olen alkujaan ostanut CFF:n ja innostuttuani perusteellisesti kasvojumppaamiseen olen sen myötä tutustunut moniin muihinkin jumppiin. Tykkään kokeilla eri jumppia ja hakea sitä ”omaa”. On  muutenkin mukavaa, kun on vähän vaihtelua, ja ehkä se on lihaksillekin hyväksi. Sinänsä tekisin kyllä yhtä ja samaa jumppaa ainakin vuoden verran ennen kuin alkaisin hakemaan vaihtelua. On kuitenkin tuloksen kannalta tärkeää, että oppii tekemään jumpan liikkeet oikein ja siihen oikeastaan oppii vain jumppaamalla samoja liikkeitä yhä uudestaan ja uudestaan. Sitten kun yhden jumpan osaa hyvin, niin ymmärtää toistakin jumppaa paremmin.

The Ageless Method – entinen Ageless If You Dare

Louise Annette julkaisi oman Ageless If You Dare -jumppansa vuonna 2007 (vai oliko se vasta 2008? ). Olen täällä blogissanikin siitä intoillut aika paljon – Louise Anneten idea kun on se, että jumppaamiseen tarvitaan vain vaivaiset viisi minuuttia päivässä. Ageless-jumpasta on käyttäjillä paljon hyviä kokemuksia, mutta on vähemmänkin hyviä. Jotkut kertovat riemuissaan, kuinka tuo vaivainen viisi minuuttia on saanut aikaan radikaaleja (positiivisia 🙂 muutoksia heidän kasvoissaan. Toisaalta, jotkut ovat kertoneet myös, että jumppa ei ole ollut heille ideaali, syystä tai toisesta. Agelessin yksi vahvuus – ja samalla myös ongelma – on se, että se kattaa vain osan kasvojen lihaksista, mutta näitä lihaksia sitten jumpataankin tehokkaasti. Tästä voi huonossa tapauksessa olla seurauksena spot training -efektiä, joskin Louise Annette itse on sitä mieltä, että kaikkia lihaksia vaan ei ole tarpeen jumpata lainkaan.

Agelessin foorumeilla on jo pitkään ihmetelty mihin Louise Annette on kadonnut – hänen viimeisimmät postauksensa foorumeille olivat vuoden 2010 maaliskuussa ja sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään. Jumppatilausten toimitustenkin kanssa on ollut ongelmia ja foorumeilla on ollut aika negatiivissävytteisiä kommentteja. No, viime marraskuun puolen välin tietämillä foorumeille ilmestyi tieto siitä, että jumpasta on tulossa upouusi versio lähiaikoina. Tosin ilmeisesti jumppaliikkeissä ei juuri ole eroa – uusi versio on nähtävästi vain lähestymistavaltaan erilainen:

”BTW – if you’re doing fine with the Ageless original book and DVD, no need to get the new programme – yes, it does have a lot more information in it, but the exercises are pretty similar. If you’d rather have a day by day approach, with daily messages from me, this is for you!”

Eli lisää tietoa on uudessa versiossa mukana ja jonkunlainen 30 päivän systeemi se on, jossa saa päivittäisiä kannustus/ohjesähköposteja Louise Annetelta, jos nyt oikein olen ymmärtänyt. Nimeään jumppa on ilmeisesti vaihtanut The Ageless Method’ksi.

Uutta jumppaa ei ole vielä julkaistu, mutta vanhoilla Ageless If You Daren sivuilla ei ole enää mitään tietoa eikä tilausohjeita, vaan ne johdattavat uusille The Ageless Method -sivuille, jotka ovat tosin toistaiseksi lähinnä tyhjää täynnä eli pelkkää mainospuhetta. Aika ärsyttävää mainospuhetta vielä… sitä perinteistä halpaa amerikkalaistyylistä ostos-TV -puhetta, yäks 😦 En ikinä ostaisi tuota jumppaa, jos en tietäisi mitään sen taustoista. Sivuilla voi kirjautua jumpan mainoskirjeen tilaajaksi. Minulle on tullut ainoastaan yksi sähköposti, joka sisältää lähinnä ennestään tuttua Ageless-asiaa ja pientä mainostusta uudesta jumpasta, mutta ei mitään selvää jumpan julkaisupäivää tms.

Löysin myös Essential Day Span foorumeiden kautta linkin videoon, jossa Louise Annette puhuu uudesta jumpastaan. Hän on edelleen huomattavan rypytön ja viehättävä, mutta sen huomaa, että aikaa on kulunut edellisen videon tekemisestä ja muutama kilo on vuosien mukana tarttunut matkaan. Vaan kenellepä ei meistä… 🙂

Uteliaana odotan, mitä tuleman pitää. Kunhan jumppa tulee tilattavaksi, taidan ensin kuunnella muiden  kommentteja siitä ja päättää sitten, tilaanko uuden version itsellenikin tutustuttavaksi.

Koska ajan patina saa vallan?

Eli kuinka pitkään kasvojumppa riittää pitämään rypyt loitolla? Tämä minulle esitetty kysymys jäi mietityttämään kovasti sekä käytännölliseltä että filosofiselta kannalta.

Kasvojumpalla selvästi saadaan viivytettyä ajan tekemiä tuhoja ja jopa korjattua jo ilmestyneitä merkkejä ihossa ja lihaksissa. Auringon ja tupakanpolton aikaansaamia vaurioita voi myös korjata (olettaen että nämä ”itsetuhoiset harrastukset” lopetetaan :), mutta geeneilleen ei kukaan voi mitään – joku vaan vanhenee aiemmin kuin joku toinen. Mutta sitä suvun kuuluisaa periytyvää riippuluomisuutta voi jumppaamalla silti estää. Paljon riippuu myös siitä, missä vaiheessa jumppaaminen on aloitettu. FlexEffectin perustaja Deborah Crowley on hieno esimerkki siitä, kuinka nuorena aloitettu kasvojumppa pitää todella pitkään nuorekkaan näköisenä. Hänen kuvistaan näkee kuinka hän vielä lähempänä kuuttakymppiä on malliesimerkki jumpan positiivisesta vaikutuksesta. Uusimmissa FlexEffectin videoissa

hänessä ikä näkyy jo enemmän (olisikohan ikää tässä noin 62?), mutta tähän on ilmeisesti vaikuttanut muukin kuin pelkkä ikääntyminen – jossain sivulausessa olin joskus huomaavinani maininnan sairastamisesta.

Toisaalta, CFF:n Carolyn Cleaves on päinvastainen esimerkki: hän on aloittanut kasvojumpan vasta n. 53-vuotiaana ja on siitä huolimatta saanut loistavia tuloksia. Minusta hän on muuttunut iän myötä vain koko ajan viehättävämmän näköiseksi ja nyt, 63-vuotiaana (hmm, aika tarkkaan saman ikäisenä kuin Deborah Crowley!) on aina vain nuorekkaampi. Hänestä tosin ei ole yhtä tarkkoja kuvia tarjolla kuin Deborah Crowleysta.

Eva Fraser on toinen kasvojumppaaja, joka on aloittanut ilmeisesti jumppaamisen vasta n. 50-vuotiaana, ja nyt 80-vuotiaana hän on kyllä aika upean näköinen, kuten alla olevasta videosta näkee 🙂

Toisaalta, kaikkeen iän tuomaan muutokseen pelkkä lihasten jumppaaminen ei riitä. Ihon kuntoon se vaikuttaa positiivisesti, mutta ei ehkä täysin riitä. Carolyn Cleaves suosittelee jumpan lisäksi ryppyrasvoja (omiaan tietysti 🙂 ja rasvojen myynnin yhteydessä antaa ihonkäsittelyohjeen, jolla itse kertoo saaneensa ihon hienot pintarypyt vähenemään. Ja on varsinaisessa CFF-jumppassakin itseasiassa mukana ihon käsittelyä, ihan perusosana jumppaa, vaikkei Carolyn siitä erikseen mitään puhukaan. FlexEffectin uusimmassa versiossa on mukana ihon manipulointiin tarkoitettu Cross Stretching kasvohieronnan lisäksi, ja  Ageless if You Daressa on siinäkin mukana oma ihon manipulointitekniikkansa.

Deborah Crowley on pistänyt vieläkin paremmaksi – FlexEffectiin sisältyy myös Bone Remodeling, jonka pitäisi jotenkin vaikuttaa niihin muutoksiin, joita luustossamme tapahtuu iän myötä. Saa nähdä koska muut jumppaohjelmien tekijät tuovat tämän omiin jumppiinsa! On vaikea sanoa, miten tämä vaikuttaa ikuiseen taistoon vanhenemista vastaan. FlexEffectin kouluttajat ja uskolliset käyttäjät puhuvat siitä hyvää, mutta vielä en ole kuullut riittävän puolueettomia lausuntoja, että itse osaisin uskoa asiaan. Tämä Bone Remodeling ei kyllä ole mikään Deborah Crowleyn itse keksimä juttu – se tuntuu olleen juurikin se ”juttu” jo maailman sivu Aasian suunnalla, ja on vasta hiljan rantautunut länteen.

Mitä siis tästä voisi jäädä käteen saldoksi kasvojumppaamisen vaikutuksista? Ilmeisesti ihan pelkällä kasvojumpalla päästään pitkälle. Alkuun tuntuvat riittävän kevyemmät tekniikat ja iän karttiessa on syytä siirtyä enemmän vastusta vaativiin jumppiin (á la CFF/FlexEffect/Ageless if You Dare). Mutta nekään eivät riitä loputtomiin, vaan jossain vaiheessa tarvitaan ehkä lisäksi ihon lisäkäsittelyä ja hienovaraista luiden muotoilua (jos sitä nyt oikeasti tapahtuu tuossa Bone Remodelingissa – jotain ilmeisesti se kuitenkin vaikuttaa).

Mutta vaikka mitä tekisi, niin kun laittaa rinnakkain 20-vuotiaan tai 40-vuotiaan tahi 50-vuotiaan ja 80-vuotiaan, niin jotenkin heidät vain erottaa eri ikäisiksi, on naamaa muokattu sitten jumppaamalla tai veitsellä. Tästä päästäänkin sitten ikuiseen filosofiseen kysymykseen: onko sillä väliä? Haluaako sitä oikeasti 60-vuotiaana, että vaikka 20-vuotiaat miehet tulevat esittämään ehdotuksia? Olisihan se imartelevaa, joo, mutta …

Luin sci-fi-kirjan (Elizabeth Moonin Serrano Legacy), jossa ihmiset kävivät nuorennuskäsittelyissä. Joillakin lähes satavuotiailla oli vakavia minäkuvaongelmia uuden, 20-vuotiaan kehonsa kanssa. Toiset kokivat tilanteen vapauttavana, toiset pelottavana. Yhdistelmä pitkästä elämänkokemuksesta ja nuoresta kehosta on jo ajatuksena aika outo. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei se olisi minua varten. Mutta jos todellinen tilaisuus tuollaiseen tarjoutuisi, voisiko siitä kieltäytyä… Mene tiedä. Ei varmaan tule ihan hetkeen vastaan tuollaista tilaisuutta. Sitä odotellessa ja ihmetellessä minä ainakin kasvojumppaan. Nuorekkuus sinänsä tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, se on kuitenkin ihan toinen juttu kuin ”aito” nuorelta näyttäminen.

Ihoni tykkää tästä ja se tuntuu (sormissa) <3

Muistattehan mun paperisilmäluomen ja normisilmäluomen? Edelleenkin päivittäin tunnustelen silmäluomiani ja vertailen niitä toisiinsa, enkä oikein vieläkään osaa uskoa todeksi sitä, että minulla on kaksi normiluomea 😀 Jos oikein supersupertarkkaan tunnustelen, niin voi olla että entinen paperiluomi on vielä hiukan eri tuntuinen kuin se vanha normiluomi, mutta ero on niin pieni, että ehkä vain kuvittelen.

Mutta! Huomasin toisenkin asian toissapäivänä! Minulla on ollut kaulan iho aika kivassa kunnossa ja kaulassa on näkynyt vain yksi ”rengas” eikä sekään ole ollut kovin selkeä, mutta sormiin se on silti tuntunut selvästi. Kokeilkaapa vaikka: kaulan ihoa kun tunnustelee ja venyttelee kevyesti sellaisen renkaan kohdalta, niin sormenpäissä tämä rengas tuntuu tavallaan karheammalta ihon kohdalta, sitä pystyy peiliin katsomatta seurailemaan sormella ihan tuntoaistin perusteella. Minulla ainakin voisi kuvata, että se tuntuu kuin ihossa olisi pientä epätasaisuutta koko tämän renkaan kohdalla, siis juuri siinä, missä on ihossa vaakaryppy.

Tadaaaaaa! Eipä tunnu enää! (heh, voisin laittaa vaikka kuinka paljon huutomerkkejä, kun olen asiasta niin riemuissani) Eli kun katson peiliin, niin kyllä se rengas vielä kaulassa olla möllöttää, ehkä vähän vähemmän näkyvänä kuin ennen (vaikea sanoa, ei se ennenkään niin hirveän selvä ollut), mutta sormiin iho ei enää tunnu yhtä epätasaiselta. Ei se vauvanpepunsileä vieläkään ole, mutta ihan selvästi eri tuntuinen, kuin aikaisemmin, vaikka kuinka kriittisesti ihoaan hiplaisi.

Mistä tämä riemukas tulos sitten voi johtua? Taas pitää sanoa, että eipä voi varmaksi tietää. Kolme asiaa tiedän, jotka siihen varmaan ovat vaikuttaneet, mutta millä on isoin merkitys – mene tiedä. Ensinnäkin olen tehnyt ahkerasti Carolynin jumppaa. Sehän ihan ehdottomasti pitää tehdä makuullaan ja syy on selvä – jumppa on rakennettu siten, että makuullaan tehdessä se tavallaan siinä sivussa vaikuttaa kaulan  ja dekolteen alueeseen (kaula- ja niskalihaksiin, platysmaan, ehkä muihinkin lihaksiin). Ja kun lihasten kunto paranee, virkistyy myös iho.

Toinen mitä olen tehnyt, on myös Carolynilta opittua, eli olen silitellyt tuota kaulan rengasta pois. En valitettavasti voi tarkemmin kertoa miten se tehdään, koska se on jumpan lisäosa, mutta tätä siis olen jonkun verran harrastanut, välillä enemmän välillä vähemmän.

Ja kolmantena sitten Agelessissä Louise neuvoo eräänlaisen kasvohieronnan, jota en kyllä hieronnaksi sanoisi, vaan puhuisin vaikka kasvojen ihon manipulaatiosta. Se on vähän samantapaista puuhaa kuin FlexEffectin cross stretching eli ihon venyttely. No, olen tämän ja cross stretchingin risteytystä aina silloin tällöin tehnyt, koko kasvoille mutta ehkä eniten kaulalle ja nimenomaan tuon renkaan kohdalle.

Mikä sitten noista kolmesta olisi vaikuttanut eniten eniten? Jaa-a. Veikkaan että jumpan ja hieronnan yhdistelmä. Luulen että pelkkä jumppa ei olisi saanut tätä aikaan(?). FlexEffectissäkin mainostetaan hieronnan tärkeää merkitystä ihon kunnolle, eli että pelkkä jumppa ei riitä.

Ainiin, olenhan minä lisäksi käyttänyt Carolynin rasvoja, mutta en kyllä ollenkaan usko, että niillä olisi tämän asian suhteen ollut vaikutusta. En ole kovin ahkerasti rasvaillut juuri tuota aluetta.

Mutta uskallan siis sanoa, että ihoni todella tykkää jumpasta ja hieronnasta ❤ Taidan tämän kaulan lisäksi ottaa seuraavaksi projektiksi suun ympärystän, sen toisen paikan, joka aina kärsii atopiastani, ja jossa iho on  kyllä paksu, mutta aika karhea ja laikukas koko ajan. Jos SE tuosta paranee, niin … no, sitä en kyllä usko tapahtuvaksi, mutta ainahan voi kokeilla!

Ihoni tykkää tästä ja se tuntuu (sormissa) <3

Muistattehan mun paperisilmäluomen ja normisilmäluomen? Edelleenkin päivittäin tunnustelen silmäluomiani ja vertailen niitä toisiinsa, enkä oikein vieläkään osaa uskoa todeksi sitä, että minulla on kaksi normiluomea 😀 Jos oikein supersupertarkkaan tunnustelen, niin voi olla että entinen paperiluomi on vielä hiukan eri tuntuinen kuin se vanha normiluomi, mutta ero on niin pieni, että ehkä vain kuvittelen.

Mutta! Huomasin toisenkin asian toissapäivänä! Minulla on ollut kaulan iho aika kivassa kunnossa ja kaulassa on näkynyt vain yksi ”rengas” eikä sekään ole ollut kovin selkeä, mutta sormiin se on silti tuntunut selvästi. Kokeilkaapa vaikka: kaulan ihoa kun tunnustelee ja venyttelee kevyesti sellaisen renkaan kohdalta, niin sormenpäissä tämä rengas tuntuu tavallaan karheammalta ihon kohdalta, sitä pystyy peiliin katsomatta seurailemaan sormella ihan tuntoaistin perusteella. Minulla ainakin voisi kuvata, että se tuntuu kuin ihossa olisi pientä epätasaisuutta koko tämän renkaan kohdalla, siis juuri siinä, missä on ihossa vaakaryppy.

Tadaaaaaa! Eipä tunnu enää! (heh, voisin laittaa vaikka kuinka paljon huutomerkkejä, kun olen asiasta niin riemuissani) Eli kun katson peiliin, niin kyllä se rengas vielä kaulassa olla möllöttää, ehkä vähän vähemmän näkyvänä kuin ennen (vaikea sanoa, ei se ennenkään niin hirveän selvä ollut), mutta sormiin iho ei enää tunnu yhtä epätasaiselta. Ei se vauvanpepunsileä vieläkään ole, mutta ihan selvästi eri tuntuinen, kuin aikaisemmin, vaikka kuinka kriittisesti ihoaan hiplaisi.

Mistä tämä riemukas tulos sitten voi johtua? Taas pitää sanoa, että eipä voi varmaksi tietää. Kolme asiaa tiedän, jotka siihen varmaan ovat vaikuttaneet, mutta millä on isoin merkitys – mene tiedä. Ensinnäkin olen tehnyt ahkerasti Carolynin jumppaa. Sehän ihan ehdottomasti pitää tehdä makuullaan ja syy on selvä – jumppa on rakennettu siten, että makuullaan tehdessä se tavallaan siinä sivussa vaikuttaa kaulan  ja dekolteen alueeseen (kaula- ja niskalihaksiin, platysmaan, ehkä muihinkin lihaksiin). Ja kun lihasten kunto paranee, virkistyy myös iho.

Toinen mitä olen tehnyt, on myös Carolynilta opittua, eli olen silitellyt tuota kaulan rengasta pois. En valitettavasti voi tarkemmin kertoa miten se tehdään, koska se on jumpan lisäosa, mutta tätä siis olen jonkun verran harrastanut, välillä enemmän välillä vähemmän.

Ja kolmantena sitten Agelessissä Louise neuvoo eräänlaisen kasvohieronnan, jota en kyllä hieronnaksi sanoisi, vaan puhuisin vaikka kasvojen ihon manipulaatiosta. Se on vähän samantapaista puuhaa kuin FlexEffectin cross stretching eli ihon venyttely. No, olen tämän ja cross stretchingin risteytystä aina silloin tällöin tehnyt, koko kasvoille mutta ehkä eniten kaulalle ja nimenomaan tuon renkaan kohdalle.

Mikä sitten noista kolmesta olisi vaikuttanut eniten eniten? Jaa-a. Veikkaan että jumpan ja hieronnan yhdistelmä. Luulen että pelkkä jumppa ei olisi saanut tätä aikaan(?). FlexEffectissäkin mainostetaan hieronnan tärkeää merkitystä ihon kunnolle, eli että pelkkä jumppa ei riitä.

Ainiin, olenhan minä lisäksi käyttänyt Carolynin rasvoja, mutta en kyllä ollenkaan usko, että niillä olisi tämän asian suhteen ollut vaikutusta. En ole kovin ahkerasti rasvaillut juuri tuota aluetta.

Mutta uskallan siis sanoa, että ihoni todella tykkää jumpasta ja hieronnasta ❤ Taidan tämän kaulan lisäksi ottaa seuraavaksi projektiksi suun ympärystän, sen toisen paikan, joka aina kärsii atopiastani, ja jossa iho on  kyllä paksu, mutta aika karhea ja laikukas koko ajan. Jos SE tuosta paranee, niin … no, sitä en kyllä usko tapahtuvaksi, mutta ainahan voi kokeilla!

Mikä ihmeen Ageless?

Tuntuu että joka toisessa blogitekstissäni intoilen jotain Ageless sitä ja Ageless tätä… Mutta en ole tainnut missään oikein kertoa millainen jumppa Ageless if You Dare on.  Tai Ageless if We Dare. Rakkaalla lapsella on kaksi nimeä, enkä ole oikein varma kumpaa jumpan kehittäjä Louise oikein siitä haluaa käyttää – jumppakirjan nimi on Ageless if YOU Dare, mutta webbisaitin nimi on Ageless if WE Dare. No, minä puhun vain Agelessistä, niin ei tarvitse ihmetellä tuota nimiasiaa. Nimenhän voisi suomentaa vaikkapa ”Uskalla olla iätön”. Nimi viittaa ainakin siihen, että jumpassa tehdään monia asioita toisin kuin mitä yleensä ihon käsittelystä opetetaan.

Perusfilosofia

Ageless on vähän erilainen jumppa kuin moni muu. Siinä on yhteensä 16 liikettä. Kirjassa neuvotaan jumppaamaan siten, että ekat viisi liikettä tehdään päivänä 1 (5 minuuttia jumppaa). Toiset viisi liikettä tehdään päivänä 2 (taas 5 minuuttia jumppaa). Tätä sitten toistetaan. Minimi on, että liikkeet tehdään kaksi kertaa viikossa, ts. yhteensä vähintään neljänä päivänä viikosta jumppaa. Loput kuusi liikettä tehdään erittäin harvakseltaan, ehkä vain kerran neljässä viikossa. Näiden loppujen liikkeiden tekemiseen menee ehkä taas 5 minuuttia. Jumppa on siis todella kevyt, ainakin ajankäytöltään. Tausta-ajatuksena on kuitenkin se, että se viisi minuuttia mitä jumpataan, jumpataan sitten perusteellisesti!

Agelessin kehittäjä Louise Annette on alunperin FlexEffectin käyttäjä ja sittemmin myös kouluttaja. Louise jumppasi itse FlexEffectin mukaan, mutta jo aika alkuvaiheessa sovelsi FlexEffectiä oman makunsa mukaan (mikä siis on kyllä FlexEffectin filosofian mukaistakin) ja kyseenalaisti sitä, että tarvitseeko kaikki kasvolihakset jumpata läpi vai riittäisikö se, että jumppaa vain osan lihaksista timmiin kuntoon. Hän kehitti sitten oman jumppansa tähän ideaan perustuen ja siksi jumppaohjelma on niin lyhyt. On syytä huomata, että koska jumppaohjelma on todellakin näin lyhyt, niin sen kaikki liikkeet on syytä tehdä erityisellä intensiteetillä, jotta jumppa todella tehoaa. Itse esimerkiksi tein sen virheen, että koska en oikein tykkää kaulajumppaliikkeestä, jätin sen aika vähälle ja veikkaan että mm. siksi jumppa ei tuottanut minulle ihan sellaisia tuloksia kuin toivoin.

Sitä filosofiaa että osa kasvojen lihaksista jätetään jumppaamatta, voi tietysti kritisoida ja esimerkiksi CFF:n Carolynkin otti siihen kantaa, kun jutustelimme sähköpostitse. Mutta itse en sinällään osaa sanoa, onko asia hyvä vai huono – sen kuitenkin tiedän, että molemmilla lähestymistavoilla saadaan hyviä tuloksia.

Agelessiin kuuluu kaksi osaa: kirja ja video. Molemmat voi ostaa erikseen. Molemmat on myös tarjolla sekä ”fyysisinä” tuotteita tai vaihtoehtoisesti netistä ladattavina tuotteina. Itse tilasin sekä kirjan että DVD:n, mutta jumpan saa todella edullisesti, jos riittää se, että lataa kirjan verkon kautta PDF:nä tai videon suoraan netistä.

Jumppakirja

Kirjan kannessa on Louisen oma kuva ennen kasvojumppaamista (38-vuotiaana) ja sen jälkeen (45-vuotiaana). Ero on aika radikaali., jotkut ovat jopa kyseenalaistaneet onko kuvissa sama henkilö. Louise käyttää kirjansa alussa aika pitkän pätkän siihen, että selittää kuinka ihoa voi/saa kohdella (eli perustelee omaa näkemystään siitä, että ihoa saa kohdella melkoisen rajusti ja silti se vain voi paremmin, eli aika lailla päinvastaista kuin mitä yleensä puhutaan), hän kertoo ryppyjen muodostumisen syistä ja näyttää pari esimerkkiä kasvojen vanhenemisesta. Lisäksi hän kertoo miten eri lihakset vaikuttavat kasvojen muotoon. Tähän kuluu noin puolet kirjan 110-sivusta. Kirjan loppuosassa sitten käydään läpi itse jumppaohjelma: päivät 1 ja 2 ja lisäliikkeet. Lopuksi Louise vielä puhuu itsensä kantamisesta ja siitä, kuinka naiset iän myötä muuttuvat ”näkymättömiksi” ja kuinka kasvojumppaaminen ja itsensä tietoinen ”hyvin kantaminen” tekevät naisen taas näkyväksi. Ihan kirjan viimeisillä sivuilla on kasvohierontaohje. Itse tykkään tästä ”hieronnasta” erityisen paljon – se on aika rajun tuntuista ehkä alkuun, mutta jättää minusta ihon elävän ja hehkeän tuntuiseksi, eikä ole ainakaan minun ihoani mitenkään vahingoittanut, päinvastoin.

Kirjassa on vähän kotikutoinen fiilis : ) Se on kauniisti nidottu, mutta sen taitto on välillä vähän outo ja fonttien käytön olisin itse tehnyt toisin. Kun kirjan ostaa PDF:nä ja printtaa sen, niin siinä on muutamia hassuja tyhjiä sivuja. Mutta sisältö on erinomaista ja kiinnostavaa luettavaa. Kirjan esittelytekstissä sanotaan:

Lift and firm the face precisely where it benefits most in five minutes a day. Daring women will find it easy to make the face youthful and fresh, to make it feel and behave like a young, healthy face, not just sit on the bones looking well-preserved.

Alongside her ten simple, intensive exercises Louise Annette describes the reasons why women have become afraid to give their face what it really needs. She challenges irrational beliefs about the skin, explaining that wrinkles are not caused by skin ageing, that facial exercise has far more in common with Botox than people would have you believe, and that an older face can look every bit as good as a younger once you realise that looking tired and faded isn’t inevitable.

Shine like you can, let’s go!

Jumppavideo

Videolla Louise itse esittelee kaikki liikkeet ja kertoo liikkeistä vielä lisääkin siihen nähden, mitä kirjasta löytyy. Lisäksi itse jumppaohjelman voi tehdä videon mukaan. Video on minusta todella hyvin tehty ja helppo seurata, ja Louise puhuu selkeätä englantia (hän on britti).

Tilaaminen

Sekä jumppakirjan että jumppavideon voi tilata Louisen webbisaitilta. Saitilta löytyy myös pari ennen ja jälkeen -kuvaa ja tekstinpätkä kirjasta.

Kirjan ja DVD:n voi tilata maksamalla Paypalilla (samoin kuin tietysti PDF-version ja videon). Tämä jumppa on todella edullinen: paperiversio kirjasta maksaa $16 (n. 12 €) ja DVD $22 (n. 16 €). Hintaan sisältyvät postikulut. Yhdessä tilaamalla saa pienen alennuksen: kirja + DVD maksavat yhteensä $35 (n. 26 €).

Jos haluaa mieluummin ladata kirjan ja videon netin kautta, kirja maksaa $10 (n. 7,50 €) ja video $14 (n. 10,50 €). Kun on maksanut tuotteen Paypalilla, saa latauslinkin, josta voi ladata videon tai kirjan. Itse ostin DVD:n ja painetun version kirjasta, joten en tarkemmin osaa kertoa miten tämä systeemi toimii, mutta käsittääkseni se on ihan yksinkertaista.

Louise myös tarjoaa henkilökohtaista opetusta joko ihan kasvokkain (Oxfordissa tosin…) tai valokuvaan perustuen.

Keskustelufoorumi

Ageless if You Darella on myös oma keskustelufoorumi, jota lukeakseen ei tarvitse kirjautua sisään. Louise itsekin joskus siellä vastailee kysymyksiin, mutta pääasiassa foorumi on jumppaajien omaa keskustelua. Itse olen löytänyt sieltä kaikenlaista hyödyllistä tietoa.

Argh, olenko pilannut kasvoni lopuksi ikää?!

Yön yli nukuttuani poden hirveitä tuskia siitä, olenko väärin jumppaamalla tehnyt ikuisia tuhoja kasvoilleni … NOT.  No en tosiaan. Se on kyllä ihan totta, että olen pohtinut nyt paljon spot trainingia ja sitä, että kuinka pitkälle Ageless on juuri tätä. Olen itse aina hurskaasti ajatellut, että MINÄ en ainakaan tee spot trainingiä kasvojeni kanssa. Enkä myöskään päädy ”ugly phaseihin” eli ns. rumiin kausiin, joita voi olla seurauksena juuri spot trainingista tai muuten vaan ”epätasaisesta” jumppaamisesta, jossa jotain paikkaa jumpataan liikaa, ja tuloksena on vaikka neanderthalilaisotsa tai lommoposket. Mutta kyllä Carolyn tuntui olevan sitä mieltä, että olen juuri sellaisessa tilanteessa nyt tuon leukani kanssa 😛

Tämä on minusta vähän hankala juttu kaiken kaikkiaan. Olen ihan samaa mieltä kuin Carolyn, eli että kannattaisi jumpata kasvoja kokonaisuutena, muuten voi tulla ongelmia. CFF:ssä jumpataan vartissa läpi kaikki kasvojen lihakset. Toisaalta, Agelessissä Louise sanoo, että hänen mielestään riittää, kun jumpataan tietyt lihasryhmät, koska ne vaikuttavat kasvojen muotoon kaikkein selvimmin ja saadaan nopein tulos. Ja muilla lihaksilla ei oikeasti olisi niin kovasti edes väliä. Ihan kokonaan en tätä kyllä niele, mutta Agelessillä on kyllä saatu aikaan todella hienoja tuloksia ainakin foorumikeskusteluiden perusteella.

Itsehän olen koko ajan suunnitellut, että jumppaan jonkun aikaa Agelessin mukaan ja sitten palaan takaisin CFF:ään, mutta olen kuvitellut, että tuo takaisinpaluu on vasta joskus … ehkä muutaman kuukauden päästä. Sitten kun minulla on poskipäät korkealla 😛 Mutta ehkä oikea aika on nyt. En vakavissani todellakaan usko, että olisin tehnyt kasvoilleni mitään vahinkoa Agelessillä, mutta toisaalta, ehkä olen jotain tärkeitä lihaksia jättänyt liian vähälle jumpalle ja sen vuoksi sitten heltatkaan eivät vielä ole nousseet kokonaan pois. Siispä, CFF rutiiniksi, Ageless kakkoseksi, jota tehdään vain silloin kun aika on ihan kortilla.

Jumppasin muuten eilen ja tänään läpi koko CFF:n ja auts! Kasvolihakseni ovat KIPEÄT 😀 Varsinkin juuri tuolta helttojen kohdalta. Auh auh, jokin tuossa CFF:ssä on kyllä ihan hirveän tehokasta, ainakin kun sen tekee kunnolla! Ainoana ekstrana tein sen, mitä Carolyn suositteli eli erästä jumpan lisäliikettä, joka sekin vaikuttaa juuri helttoihin (yksi niistä liikkeistä, joissa päätä käännetään taakse ja jumpataan kaulaa ja kaulanalusta). Hierontaa Carolyn lisäksi suosittelee joka päivälle, parikin kertaa päivässä. Carolynin hierontaan kuluu aikaa vain minuutti pari, eikä hän itseasiassa kutsu sitä edes hieronnaksi, mutta sellaiseksi minä itse sen luokittelen. Tuolla hieromisellakin saa jo lihakset aroiksi, jos sen kanssa on perusteellinen.

Noniin. Palaan siis takaisin ylistämään CFF:ää. Mutta on se Agelesskin edelleen ihan hyvä 😛