Tag Archive | Vanheneminen

Voiko silmäluomet lihoa?

Olen ollut tässä viime aikoina tosi tympiintynyt omaan peilikuvaani. En oikein ole varma miksi, jotenkin vaan oma naamataulu on ollut kaikkea muuta kuin hehkeän näköinen. Tuntuu, että leukalinja ei ikimaailmassa tasoitu, menee vaan pahempaan suuntaan, leukani ja kaulani eivät millään halua muistaa olevansa erillisiä entiteettejä, vaan haluavat vaan kasvaa yhteen. Ja malar crescentit – ne poskien yläreunassa sijaitsevat inhat pussitukset – senkun vaan pahenevat. Ei siis mitään positiivisia jumppatuloksia kerrottavana, vaikka toivorikkaana joskus huhtikuussa vielä sellaisista haaveilin. Olin silloin näkevinäni naamassani hienoisia muutoksia leuan seudulla ja silmätkin tuntuivat jotenkin avoimemmilta kuin ennen. Nyt nämä haaveet ovat ihan kadoksissa.

Sekin on masentanut, että painoa on tullut pari kiloa lisää. Kaikki te varmaan tiedätte varmaan ne kirotut kaksi kiloa, jotka haluaisi saada pois, ja jotka istuvat etenkin tuossa mahan seudulla kuin tauti, vaikka mitä tekisi. Siihen tuo otsikkokin viittaa – olen nimittäin ihan vakavissani pohtinut, että nuo kilot näkyvät jo naamassanikin. Ainakin leukalinjassani se on ihan loogistakin, kilothan tulevat tasaisesti koko kroppaan ja kyllä naamakin niistä osansa saa. Ja miksei sitten myös silmäluomet! Se selittäisi sitä, että silmäni eivät näytä yhtä avoimilta kuin aikaisemmin, jos silmäluomeni oikeasti tosiaan ovat raskaammat kuin ennen.

Huoh, ette tiedä kuinka olen suominut itseäni tästä peiliin tuijottamisesta ja rupuisen kahden ylimääräisen kilon murehtimisesta (no, okei, oikeasti niitä on neljä, mutta yritän olla armollinen itselleni). Kävin tässä taannoin ystävättäreni kanssa pitkän tekstiviestikeskustelunkin aiheesta, kun PMS-höyryissä olin jo koko perheelle itkenyt asiaa, ja podin sitten tuskaa siitä, etten osannut pitää mölyjä mahassani. Keskustelu päätyi siihen, että itse analysoin itseäni: en ole mielestäni oikeasti anorektinen tai omaa vääristynyttä minäkuvaa (olen nimittäin aika hoikka joka tapauksessa, mutta tuo muutama kilo ahdistaa vaan silti, joten voisi minua tuollaisestakin syyttää), olen vain tosi vahvasti ulkonäkökeskeinen 😀 ja minulla on hyvin tarkka mielikuva siitä, miltä haluan näyttää. Kasvoissani jotenkuten pystyn hyväksymään ajan tuomat muutokset (ehh, no … jotenkuten :), mutta minua tympii suunnattomasti se, että en voi käyttää niitä vaatteita, mitä haluan, tai että vaatteet näyttävät päälläni väärältä. Minua vain katsoo peilistä joku ihan väärän näköinen ihminen, kun painoa on muutama kilo liikaa. Ja se sitten ahdistaa, kun en tunne olevani oma itseni.

Noh, tästä tekstarikeskustelusta oli kulunut viikko pari, kun istuin hammaslääkärin odotushuoneessa ja luin vanhoja naistenlehtiä. Käteeni sattui Anna nro 35 vuodelta 2011 ja siinähän olikin vallan maanmainio kolumni, joka liittyi samaan aiheeseen. Kirjoittaja oli Sirpa Numminen ja ikää hänellä on ainakin kymmenkunta vuotta enemmän kuin minulla ja ehkä kilojakin riesana enemmän kuin minulla, joten hän on tätä tunteiden ylä- ja alamäkeä ennättänyt pitempään käydä kuin minä. Hän tiivisti omassa tilityksessään minusta aivan loistavasti omat tuntoni sanoessaan

Ei muutamassa ylikilossa, juonteissa tai piirteiden ryhdittömyydessä mitään häpeällistä ole – mutta kun niihin muutoksiin hukun minä itse sellaisena kuin tunnen olevani. Sieluni on hennon tytön sielu.

Monta muutakin fiksua asiaa hän totesi tässä kolumnissa, mutta näihin tartuin oljenkortena: en ole ainoa, joka ajattelee näin! Ehkä en sittenkään ole niin neuroottinen ja ulkonäkökeskeinen, ehkä tämä onkin ihan tavallista meille naisille? Ainakin niille, jotka ovat peiliin (turhan) paljon tuijottaneet ja aina tykänneet itseään puunata ja laittaa. Vanheneminen on ihan ok, en yhtään haluaisi olla nuorempi kuin nyt, mutta se hennon tytön sielu (joo-o, 11 kiloa kevyempi kuin tämä nykyinen ja harmaita paljon vähemmän) kun katsoo peiliin, se vaan ei näe siellä itseään. Mitä ihmettä tälle edes voi tehdä?! Aina voi sanoa ”hyväksy itsesi sellaisena kuin olet” … jee jee, vaan entäpä kun en hyväksy??? Mutta jotenkin asian kanssa kuitenkin on tultava toimeen. Ei kai tässä sitten muuta voi tehdä kuin kasvojumpata ja mikroneulata ja lenkkeillä ja laihduttaa ja … mutta kun niihinkin välillä niin kovin väsyy 😦

Sirpa Numminen kysyy myös ”voikohan sieluaan stailata” siinä toivossa, että kun ei ulkokuorelle enää oikein saa mitään (hah, sanon minä, sille saa aina! :D), niin jos edes jotain paikkaa itsessään voisi kohentaa. Ajattelisin, että sielun stailaus kai on ikuista 😛 Sitä voi aina kasvattaa itseään paremmaksi ihmiseksi (hmm, kävimme tästä kyllä keskustelua ihan pari postausta sitten kommenttiboksissa, sain vähän pyyhkeitä näistä kuvitelmistani), tai sitten voi vähintäänkin yrittää epätoivoisesti suggeroida itseään katsomaan peilikuvaansa lempeämmin. Mutta siellä se hennon tytön sielu silti vaan vääntelehtii tuskissaan vanhenevan kroppani kätköissä, eikä siihen itsesuggestio tahdo tehota 😦

En siis usko, että ainakaan minä itse pystyn sieluani stailaamaan siihen kuntoon, että sen avulla jaksaisin hyväksyä vanhenemisen tai painon lisimisen. Kasvojumppa on kuitenkin onneksi tainnut naamani lisäksi jotenkin tuota sielupuoltakin kohentaa, jotenkin jumppaamisen myötä olen ainakin kasvojeni suhteen oppinut armollisemmaksi – jopa niin, että pidän itseäni omissa silmissäni nyt kauniimpana kuin mitä joskus nuorena tyttösenä olin. Aika paljon on auttanut myös Advanced Style -blogin lukeminen ja sen näkeminen, että ikä ei todellakaan tarvitse olla este kauniin ja omaperäisen tyylin ylläpitämiselle. Mutta edelleen ne kirotut kaksi kiloa tuossa kropassani olla möllöttävät minua kiusaamassa…

Ai näille on nimikin

Olen aina joskus täällä voivotellut naamatauluni ongelmapaikkoja ja ärsyttävimmistä päässä niissä ovat poskipussini. Eivät tällä kertaa ne siellä leuan seudulla (joo, vihaan niitäkin :), vaan ylimääräiset pussit tuossa poskipäiden yläpuolella, ei aivan silmien alla kuitenkaan. Minulla on aina ollut hankaluus löytää niille kuvaavaa nimitystä, vaan jatkossapa tämmöinen on, ainakin enkuksi! Lueskelin nimittäin tässä taas jotain satunnaista ja kas kummaa, törmäsin kasvoleikkauksia käsittelevissä jutuissa juurikin tuohon ongelmaani. Kyseessä siis ovat malar crescents, malar bags tai malar mounds! Kas tässä kuvan kera:

Öö, jaa että mitä se olis suomeksi? Yritin haeskella suomenkielisiltä kasvoleikkauksia käsitteleviltä sivuilta josko sieltä löytyisi ko. termiä suomeksi, mutta ei tärpännyt. Joka tapauksessa ”malar” siis tarkoittaa jotakin poskeen, poskipäähän tai poskiluuhun liittyvää ja ”bag” on tietysti vaikkapa pussi ja ”crescent” on puolikuu, ”mound” puolestaan kumpu. Ja puolikuun muotoiset poskipään pussithan tosiaan tuossa on kyseessä, jotenkin tuolla tavalla olen niitä tainnut aina ennenkin kuvata 😀

No, kun ei suomenkielistä termiä asialle ainakaan vielä löytynyt, niin ehkä sitten vaan jatkossakin puhun poskipään pussituksesta, mutta nytpä siis tiedämme, että nimikin tälle ilmiölle on olemassa 😀 Mutta mikä kyseisen ilmiön kasvoissa aiheuttaa? Kahlailin läpi aikamoisen kasan lääketieteellistä terminologiaa englanniksi mm. täältä, enkä kyllä niin tarkkaan jaksanut asiaan perehtyä, että sitä voisin tässä kunnolla selostaa. Mutta yksinkertaisimmillaan, jos nyt olen asian oikein ymmärtänyt, siis nuo poskipäiden pussit ovat a) nestettä, b) rasvaa, joka on valunut omalta paikaltaan pois tai c) orbicularis oculi -lihaksen (silmänympäryslihas) korkealla oleva reuna, tai jonkunlainen yhdistelmä näitä. Joka tapauksessa silmänympäryslihas väsyy ajan myötä ja valuu alaspäin. Ihon ligamentit myös venyvät ja nämä yhdessä (varmaan vielä muidenkin tekijöiden kanssa) saavat aikaan sen, että ihon alla vähän niin kuin ”taskuissa” oleva rasva liikkuu alas päin ja esimerkiksi tästä syystä poskien pehmeä ja sileä linja muuttuu pussittavaksi. Tämä ei todellakaan ole välttämättä edes ihan oikea selitys ilmiölle, mutta jotain siis tämän suuntaista kasvoissa tapahtuu. Noiden poskipääpussien lisäksi sama ilmiö saa aikaan sen, että silmien alle muodostuu kuopat.

Minä vähän epäilen, että itselläni olisi mahdollisesti eniten kuitenkin kyse nestekertymästä samalla alueella. Siellä kun ne rasvat ja lihakset ja ligamentit liikkuvat, niin kaipa sinne sitten syntyy myös nestekertymälle otollisia paikkoja. Olen kokeillut lymfahierontaa (laittaa nestekierron liikkeelle): ei auta. Kasvojumppaa: ei ole toistaiseksi juuri auttanut, mutta siihen panen toivoni 🙂 Kerran testasin myös selluliittivoidetta: minusta pussit pienenivät reilusti! Mutta en kyllä aio selluliittivoidetta lätkiä naamaani jatkossa, kunhan vaan halusin kokeilla olisiko kyse tosiaan nesteestä.

Noita pusseja kun tuossa katselee ja kun on nyt vähän käsitystä siitä, miksi ne syntyvät, tulee kyllä väkisin mieleen toivoton haave: voi miksi en aloittanut kasvojumppaa aikaisemmin, silloin kun tätä ilmiötä ei ollut vielä syntynyt. Luulen että noiden pussien tulon olisi saanut kokonaan estettyä, jos olisi aloittanut jumppaamisen silloin, kun ligamentit vielä olivat lujat ja rasvat oikeilla paikoillaan. Vaan turhapa tuota tietysti on itkeä. Uteliaana nyt sitten seuraan, miten kasvojumppa vaikuttaa tähän ongelmaan, vai vaikuttaako ollenkaan.