Avainsana-arkisto: Omia jumppatuloksiani

Kuinkas sitten kävikään

Eli tyynyraportti jälleen kerran, olkaa hyvät! WellPurin niskatyynyä on nyt testailtu kuukauden päivät ja … no, ei voi mitään, eipä sekään ollut se unelmatyynyni. Heti ekana yönä totesin, että tyynyn niskaosa on liian korkea ja en vaan saa mukavaa nukkuma-asentoa. Tuo on kyllä ihan normaali ilmiö näissä niskatyynyissä ja varmaan hyvin luonnollinenkin – eihän niiden kanssa ole tarkoitus pitkällään pötkötellä, vaan ne tukevat päätä lähinnä istuma-asennossa ja silloin hyvä tuki juuri niskalle onkin tarpeellinen. Mutta tuloksena on sitten se, että vaikka makuullaan tyyny tukeekin pään mukavasti sivusuunnassa, niin niska (ainakaan minun) ei vaan tykkää.

Noh, mutta on minulla tuo tyyny silti ihan aktiivisessa käytössä 😀 Näkisittepä vaan… En taaskaan ole jaksanut valokuvaa ottaa, mutta kuvitelkaapa se minun aikaisemmin kuvaamani tyyny, johon olen tehnyt syvennyksen keskelle. Ihan tavallinen tyyny siis, mutta selällään ollessa takaraivo on syvemmällä ja pää saa siis sivutukea. Tämä sivutuki ei ole oikein kuitenkaan riittänyt minulle, joten siksi olen uutta tyynyä haeskellut.  No, nyt olen sitten yhdistänyt tuon WellPurin niskatyynyn ja tämän oman viritystyynyni 😛 Viritystyyny on tyynyliinan sisällä, ihan viattoman ja normaalin näköisenä. Mutta sitten olen työntänyt saman tyynyliinan sisään tuon niskatyynyn siten, että kun painan pääni tyynylle, niin tuo niskatyyny tulee kaarena korvalta korvalle, päälaen kautta. Pääni siis on tukevasti paikallaan, nassu suoraan kohti kattoa, ja myös pysyy siinä (tämähän mun tavoitteeni siis koko ajan on ollut). Kuulostaako mukavalta systeemiltä? No… ei se aina kyllä sitä ole. Illalla nukkumaan mennessä jos virittää tyynyt sopivasti, eikä yöllä möngi kovin paljoa, niin itseasiassa tuo tyynyviritelmä on ihan kiva ja mukava nukkua. Mutta jos tekee yöllä jotain akrobaattitemppuja ja kääntyilee kyljelleen jne., niin siinä tapauksessa voi päätyä aika epämukaviin asentoihin.

Ai että onko tää nyt siis vaivan arvoista? Eikö olisi fiksumpaa vaan nukkua mukavasti hyvässä asennossa? No oikeastaan kyllä nukun mukavasti hyvässä asennossa (kunhan en tee akrobaattitemppuja). Eli uneni ei kärsi näistä virityksistä, paitsi niistä epäonnistuneista 😛 Nykyinen viritys kyllä on ihan toimiva, joskin aiiiika kummallisen näköinen. Mutta miksi siis pitää tätä unipuolta näin viritellä? Voi… näkisittepä vaan – tai siis, ehhh… onneksi ette näe! Koska ei ole mitään nähtävää 😀 Ja se on juuri se tavoite! Dekolteeni on ihanan rypytön – ei mitään jokisuistoa enää, toisin kuin vielä olikosenyt vuosi sitten. Kulmakarvojen välistä huolikurtut ovat pienenneet ihan uskomattomasti, kolmesta kurtusta on jäljellä yksi, toisista vain hennot viivat ihossa. Wau! On tuohon hienoon tilanteeseen kyllä muitakin syitä kuin selällään nukkuminen, mutta sillä on iso merkitys. Ottakaapa peili käteen, niin kuin olen ennenkin ehdotellut, ja menkää kyljelleen pää tyynylle ja katsokaa miten upea kurttu painuukaan kulmien väliin… Kolmasosa elämästä tuossa asennossa – ei ihme jos jää pysyviä jälkiä! Niistä muista kurttujen katoamissyistä sitten toisessa postauksessa lisää.

Onhan se tämäkin jumppatulos…

Olen tässä hoksannut taas uuden jumppatuloksen itselläni, mutta se on kyllä sitä sarjaa, jota ei saa näkymään valokuvissa ja jollaisista kaikki eivät edes halua kuulla (wimps! – no, tässä sitä julistan kaiken kansan nähtäväksi kuitenkin). CFF:ssä nimittäin on jumppaliike, jonka osana työnnetään kieli ulos suusta niin pitkälle kuin suinkin. Erittäin ulkoisesti viehättävä kasvojumppaliike siis. Yksi niistä liikkeistä joita rakastan tehdä muitten nähden … not. Mutta se tehoaa kaksoisleukaan, ja se on mukana ohjelmassa – siispä teen sitä.

Ai että mikä jumppatulos? No, alkuun, piiiiiitkän aikaa joka kerta kun työnsin kieleni ulos suusta, oikealla puolella suutani rusahti jokin. Kuului vain semmoinen ärsyttävä rusahtava ääni, ja jonkunlainen tunnekin siihen liittyi. Mutta nyt kun olen viimeisen vuoden säännöllisesti pukannut kieltäni ulos suusta, tuo rusahdus on kadonnut taivaan tuuliin.

Että silleen. Tämmöisiäkin tuloksia voi kasvojumppa tuoda tullessaan 😀 Ei ehkä niitä mieltäylentävimpiä stooreja, joilla voi leuhkia kuinka kasvojumpalla saa aikaan vaikka mitä, mutta … no, itse olen kyllä siihenkin tyytyväinen. Tuo rusahduksen puuttuminen on itselleni selvä indikaatio siitä, että JOTAIN jumppa on saanut aikaan. Näkyykö se sitten ulkoisesti missään, eipä sillä niin hirveästi edes ole väliä.

Eipä siis muuta kuin seurailemaan uusia rusahduksia ja niiden mahdollista katoamista. Lupaan kertoa teille (melkein) kaikki groteskit yksityiskohdat.

Pohdintoja hamsterinpussien syvimmästä olemuksesta

… köh. Olen siis jo hyvän aikaa pohdiskellut miksi leukalinjani on sellainen kuin on ja miksi nuo ryökäleen poskipussit eivät vaan voi kiltisti kadota, vaikka kuinka jumppaan. No, ei minulla sinänsä siihen ole tullut mitään muuta vastausta pohdintojen myötä, kuin että parempi jatkaa jumppaamista. Mutta jos nyt joku muukin on yhtä hidas ymmärtämään sitä, millä tavoin leukalinja muuttuu ajan saatossa ja miten jumppaaminen siihen vaikuttaa, niin kerronpa jotain omia ajatuksiani. Ne eivät kyllä perustu kauhean syvälliseen tietämykseen kasvojen lihaksistosta, koska minulla ei sellaista ole 😛 Jotain pientä olen kuitenkin oppinut matkan varrella.

Mutta niin. Jos muistatte, niin ihmettelin aikoinani sitä, miksi leukani on muuttunut jotenkin näpsäkämmän näköiseksi, mutta samalla leukapussit sen kun korostuvat entisestään. Joku siihen tarjosi fiksun vastauksen, joka jäi sitten muhimaan päässäni: olisiko niin, että kun tiettyjen lihasten kunto paranee, niin leukalinja muuttuu ”terävämmäksi”, mutta koska toiset lihakset eivät vielä oikein pysy perässä, pussit eivät kuitenkaan häviä samaa tahtia, ennemmin oikeastaan korostuvat. Tietyn asteinen ”pöhötys” siis leukalinjasta katoaa ja pussit näkyvät entistä armottomammin sen ansiosta. Tämän teorian mukaan jumppa siis on tuottanut tulosta, mutta vielä pitää tehdä lisää töitä.

No, olen siis tätä pohtinut ja katsellut omia kuviani ja … no, kyllä se vaan taitaa olla oikea teoria 🙂 Katsokaapa tätä kuvaparia kaulastani ja leuastani:

Keväällä 2008 leukani ja kaulani ovat vielä kuvitelleet, että ne ovat oikeastaan aika lailla sama asia, ainakin tuosta pussien kohdalta. Tämän vuoden kevääseen mennessä ne ovat huomanneet olevansakin erillisiä, mutta pussit ovat vielä paikallaan. Tässä kuvassa tosin näyttää, että pussitkin olisivat aika lailla kaikonneet, mutta ei se pidä paikkaansa – kyllä ne siinä edelleen olla möllöttävät. Vieläkin, jos sopivasti painan leukaa rintaa kohden, niin leukalinjaan tulee ihan sama ilmiö kuin mikä tuossa vanhemmassa kuvassa näkyy, ja ihan muulloinkin pussit näkyvät.

Kahden (ja aika monen muunkin) lihaksen yhteispeliä

Tässä aika hiljattain törmäsin FlexEffectin julkisilla foorumeilla aiheeseen liittyvään keskusteluun ja ilokseni opin jotain pientä uutta tähän liittyen: leukalinjaan vaikuttaa mm. kahden lihaksen yhteistyö (ja lukuisten muiden todennäköisesti lisäksi, kasvojen lihakset kun ovat melkoinen verkosto), nimittäin Platysman ja Risoriuksen. Platysmahan on kaulan ja rintakehän peittävä iso lihas, joka nousee ihan Risoriukseen asti. Risorius puolestaan on suupielistä vaakasuuntaan kohti korvia lähtevä lihas. Näiden lihasten yhteistyönä hamsterinpussien pitäisi nousta, ja minulla mitä ilmeisimmin Platysma on reagoinut mukavasti jumppaan, mutta Risorius (ja kaikki ne muut poskien lihakset) ei ole ihan pysynyt perässä.

Jos siis leukapusseista yritätte päästä eroon, niin CFF:n mukaan jumppaavat, tehkääpä jumppa tiukasti selällään (jotta Platysma saa paljon jumppaa) ja tehkää normijumpan lisäksi Carolynin vuoden 2009 uutiskirjeessä esittelemää liikettä. Jos taas jumppanne on FlexEffectin kolmas painos, niin esimerkiksi 24a ja 24b ovat eritoten Risorius-jumppaa ja Platysmalle löytyy omat liikkeensä. Agelessissäkin on kaulajumppaliike (Platysma!) ja Risoriukselle omansa. Ja jos jumppanne on joku muu, niin kaiken maailman kaulanvenytykset siis auttavat Platysmaan ja tiukasti korvia kohti hymyileminen Risoriukseen.

Mutta niin! Kaikki kanssakasvojumppaavat (oi miten rakastan joitakin svetisismejä :D), jos olette törmänneet vastaavaan tilanteeseen kuin minä oman leuka-kaulakalustonne kanssa, niin älkää vaipuko epätoivoon! Päinvastoin, olkaa onnellisia siitä, että jumppa on tuottanut tulosta ja jatkakaa vain sitkeästi.

Pieni varoituksen sana kuitenkin

Niin… on aina hienoa puhua asiantuntevasti lihaksista niiden latinankielisillä nimillä ja kertoa kuinka mikäkin lihas vaikuttaa mitenkäkin kasvojen muotoon… Mutta kannattaa huomata, että me olemme kaikki erilaisia, myös siinä mielessä, miten lihakset ovat kiinnittyneet kasvoihin.  Voi olla että yhden hamsterinpussit katoavat jumppaamalla Platysmaa ja Risoriusta, ja voi olla että toisella niihin auttavat vaikkapa Platysma ja Zygomaticus major. Eli elkääpä hyvät immeiset alkako mihinkään spot trainingiin! Tässä lienee yksi syy siihen, miksi esimerkiksi Carolyn CFF:ssä on niin vastahakoinen tarkemmin puhumaan siitä, että mikä jumppaliike vaikuttaa mihinkäkin lihakseen, samoin kuin siihen että kasvojumppagurut ankarasti vastustavat spot trainingia. Jumpatkaa siis vaan mieluummin koko kasvoja, mutta vaikkapa erityisellä intensiteetillä ja huolellisuudella suurimpia ongelmakohtia.

Loma on sitten virallisesti ohi

Ainakin blogin osalta 🙂 Aika hyvin pidin pintani, enkä kirjoitellut mitään kasvojumppajuttuja blogiloman aikana. Ihan niin hienosti ei loma mennyt kuitenkaan kasvojumpan osalta kuin mitä suunnittelin – minullahan oli tavoitteena, että teen CFF:n viisi kertaa viikossa koko loman ajan, mutta vähän toisin kävi. Oltiin sen verran reissussa kuitenkin ja päivät oli pitkiä ja raskaita, että ei kyllä illalla kasvojumppa enää tullut mieleen. Mutta jumppasin yhtä kaikki! Ja ihan kohtuullisen määränkin.

Aina välillä ehdin ja sain aikaiseksi tehdä jumpan heti aamulla, ja se on selvästi ihan paras juttu kaiken kaikkiaan. Silloin on jumppa heti tehtynä pois, eikä tarvitse päivän mittaan miettiä, koska olis sopiva hetki jumpata. Kasvotkin ovat aamusta ihanan virkeät ja hehkeät 😀 Olen pääni puhki miettinyt, miten saisin homman toimimaan arkiaamuisin, mutta en oikein ole vielä keksinyt toimivaa systeemiä. Perheemme aamut ovat salama-aamuja, jolloin ei ole minuuttiakaan ylimääräistä aikaa. Minun siis pitäisi laittaa herätyskello soimaan 20 minuuttia aikaisemmin kuin tavallista, mutta sitä ei oikein mies arvostaisi ja itsellenikin se olisi aika vaikeaa, kun yöunet muutenkin tuppaavat jäämään turhan lyhyiksi. Mitään fiksua ratkaisua ei siis toistaiseksi ole tullut vastaan.

Vuoden maaginen raja aktiivista kasvojumppaamista alkaa muuten lähestyä! Hmmm… tai veikkaan että se on nyt jo saavutettu (kun ei ole tallessa sitä ”virallista” aloituspäivää). Näkyykö siis nyt sitä wau-efektiä,  jota pohdiskelin jo muutama kuukausi sitten ja jonka ”pitäisi” viimeistään tässä vaiheessa olla nähtävissä? No… en oikein osaa sanoa. Luulen että kyllä näkyy, ainakin jos vertaa vanhoihin valokuviin. Minulla on muutama vuosi sitten otettuja kuvia, joissa kasvoni ovat ehkä monessa suhteessa muuten paremmassa kunnossa, mutta ne ovat jotenkin ”pehmeämmät”, posket pyöreämmät, nenäkin ehkä pyöreämpi, silmät enemmän kiinni, leukalinja epäselvempi. Kiloja silti on ollut vähemmän kuin nyt. Nyt kun katson peiliin, näen satunnaisesti asioita, joita en muista ennen nähneeni: poskipääni nousevat korkealle hymyillessäni ja niiden alle tulee jännästi ”lommoa”, huuleni ovat sievästi törröllään, silmäni enemmän auki.

Tunnen olevani tyytyväisempi peilikuvaani kuin ehkä koskaan ennen elämässäni huolimatta siitä, että poskipussit, silmäpussit, otsarypyt ja ties mitkä hirvitykset voivat edelleen paksusti 🙂 Edes nuorena tyttönä en ollut yhtä tyytyväinen katsoessani peiliin. Ai että näytänkö nyt paremmalta kuin 20 vuotta ja 10 kiloa sitten…? 😀 No en varmaan. Mutta olen sinut itseni kanssa!

Hei, muistatteko vielä naiset (ja miehet) kuinka ihanaa ja kamalaa oli olla nuori? 😀 Oli hirveästi kaikenlaisia epävarmuustekijöitä elämässä, pohdittavaa ja opittavaa, kasvettavaa. En edes muista, että olisin silloin koskaan ollut kovin tyytyväinen, kun katsoin peiliin – aina oli jotain vialla.  Mutta toisin on nyt! On oikeastaan tosi upeaa olla tämän ikäinen, toivottavasti kaikkein isoimmat kipuilut hiljalleen takana, aikuinen nainen, tyytyväinen itseensä monella tavalla. Luulen että suurimpina tekijöinä siinä, että peilikuvakin on ihan kivan näköinen, ovat iän mukanaan tuoma itsevarmuus ja hyvä olo – tyytyväisyys itseeni sellaisena kuin olen, sen huomaaminen, että hei, olen oikeastaan ihan hyvä tyyppi. Ja lisänä sitten jumppaamisen mukanaan tuoma itsehallinnan tunne, ilo siitä että voin itse aktiivisesti vaikuttaa niinkin tärkeään asiaan kuin omiin kasvoihini.

Ugh, olen puhunut.

Kahden vuoden saldo

Nyt on jonkunlainen kooste tehty kuvien muodossa kahden vuoden jumppaamisen tuloksista. Edelleenkään kaikkea ei ole saanut dokumentoitua kameralla, mutta jotain kuitenkin.

On todella hankalaa, kun etsii sopivia vertailukuvia toisille esitettäväksi, kun en halua huijata itseäni enkä lukijoitani. Olen ottanut paljon kuvia, mutta sittenkään en läheskään riittävästi, varsinkaan alkuun. En ole ottanut kuvia kaikista niistä kuvakulmista, mistä olisi pitänyt. Osa kuvista on salamalla – tai ilman salamaa – tuloksena joko liian kirkas kuva, jossa kaikki rypyt katoavat tai liian tumma kuva, josta ei saa selvää. En ole alussa osannut ottaa kaikista miinuspuolistani lainkaan kuvia. En siis monestakaan asiasta pysty suoraan sanomaan, mitä kehitystä on tapahtunut tai onko sitä tapahtunut. Mutta onneksi kuvia kuitenkin on ja muutoskin niissä näkyy. Katsotaanpa mitä jumppaamiseni on saanut aikaan:

Iho

Näitä tuloksia ei varmaan kuvissa saa juurikaan näkymään. Mutta tuloksia on ainakin

  • Silmäluomet: paperisilmäluomesta normiluomeksi, eli molempien luomien iho tuntuu nyt samalta – normaalilta, pehmeältä, joustavalta.
  • Kaulan iho: tästä näkyy tuloksia kuvissakin, mutta lisäksi sormissa tuntee sen, kuinka ”renkaiden” kohdalta iho on vähemmän karhea. En ihan varmaksi osaa sanoa, kuinka paljon renkaat ovat todellisuudessa muuttuneet näkymättömämmiksi, mutta sormet tuntevat tuloksen.

Näihin tuloksiin olen todella tyytyväinen ja suorastaan ällistynyt.

Otsan seutu

Otsan vaakarypyistä en kyllä tiedä mitä niille on tapahtunut, jos on tapahtunut mitään. Kuviin en ole saanut oikein näkymään mitään. Arvelen kuitenkin, että jotain muutostakin on olemassa, sillä sormiini rypyt tuntuvat vähemmän syviltä kuin ennen. Mutta mutu-tuntumalla mennään tässä.

Sama tilanne on kulmakurttujen eli kulmakarvojen välissä olevien 11-ryppyjen kanssa. Mitään hyviä kuvia ei löydy, ja osaan tähän sanoa vielä vähemmän kuin otsan ryppyihin

Nenänvarressa silmien välissä minulla on myös vaakaryppyjä – edelleen, ei näy kuvissa mitään tulosta. Luulen, että pientä kehitystä tässä on tapahtunut, mutta varma en ole.

Silmät

No nyt on jo kuvakin tarjolla:

Ilmeeni on minusta paljon valoisampi. Luomet ovat vähemmän raskaat, eivätkä enää roiku niin paljoa ulkonurkista. Silmien alla painaumat ovat ehkä vähän täyttyneet ja nenänvarsi on jotenkin leveämpi, joskaan nämä asiat eivät minusta kauheasti erotu kuvissa.

Vaikka näissä kuvissa periaatteessa näkyy 11-rypyt ja ehkä voisi päätellä, että rypyt ovat laimistuneet, niin en itse uskalla ollenkaan vetää sitä johtopäätöstä. Vanhemmassakaan kuvassa juonteet eivät näy kauhean selvästi, vaikka ne kyllä olivat silloin selvästi olemassa, ja uudemmassa salama latistaa ne täysin. Eipä siis toistaiseksi oteta tähän kantaa.

Poskipäät

Ei kuvia tarjolla. Kaipa posket ovat nousseet, mutta mitään varmuutta minulla ei siitä ole. Tai no. Minulla ei alkujaankaan ollut kovin selvät nenä-suupieli -juonteet, mutta nyt niitä on vielä vähemmän. Juonteiden paikalle on ilmestynyt sen sijaan ärsyttävät rypyt, joita minusta ei siinä aikaisemmin ollut. Eli ovat poskeni siis nousseet ja samalla nostaneet mukanaan nenä-suupieli -linjaa. Pohjalta ovat sitten paljastuneet nuo tylsät rypyt, joita tarmokkaasti hieron pois. Harmi vaan, että kuvia tästä prosessista ei ole tarjolla.

Huulet

Tämä on minusta aika jännä juttu. Jos katsotte alla olevaa kuvaa, niin minusta siinä on nähtävissä, että pystyrypyt huulissani ovat jotenkin tasoittuneet.

Ikuinen huulten rohtumiseni on ollut jo aika pitkään hyvässä mallissa (siis huulet eivät ole olleet siinä kunnossa, että kaipaavat jatkuvaa rasvausta), mutta vuosikymmenten rohtuminen on jättänyt jälkensä huuliini: pystyryppyjä on vaikka kuinka paljon. Mutta luulen että jumppa on vaikuttanut positiivisesti huuliini! Minusta rypyt eivät ole enää niin syviä ja huulten rajoista on ehkä kokonaan kadonnut (?) millin, parin mittaisia ryppyjä. Hmm!

Huulten muotoa ei kannata muuten kauheasti vertailla näissä kuvissa. Eroa on, mutta se saattaa olla ihan vaan joku kuvaustekninen juttu.

Leukalinja

Ikuinen ongelmani… Poskipussit eivät vaan halua nousta. Mutta on tässäkin jotain kuitenkin tapahtunut:

Tuossa vanhimmassa kuvassa ei minusta oikein hyvin näy leukalinjan pussitus, mutta uskokaa pois, siellä ne hamsterinpussit ovat! Joulukuussa 2009 leukalinjani on napakampi, mutta pussit entistä selvemmät. Nyt toukokuussa 2010 toiselta puolelta pussi on jo lähtenyt nätisti siliämään pois, mutta toisella puolella sitä on vielä jäljellä. Toivoa siis on, että joskus leukani olisi yhtä kauniin pyöreä kuin nuorena tyttönä 🙂

Tästä kuvasarjasta muuten näkee jännästi huulten muotoa – ehkä vanhimmassa kuvassa ilmeeni on jotenkin pöljä ja senkin vuoksi huuleni vähän littanat, mutta minusta suuni muoto on muuttunut pehmeämmäksi ja huulet pulleammiksi. Alahuuli hassusti vielä näyttää siltä kuin se olisi erityisesti plumpsahtanut esiin.

Minusta kasvoni ovat jotenkin rennomman näköiset uudemmissa kuvissa.

Kaula

Oih, tässä saa sitten vain huokailla ihastuksesta 😀 Onneksi olen kaulastani onnistunut ottamaan aika … realistisen kuvan aikoinaan, niinpä myös tulokset näkyvät selvästi. Nyt en voi muuta kuin sanoa, että Carolyn, olet ihana ihminen, kun olet kehittänyt jumpan, jolla saa näin hienoja tuloksia ❤ ❤ ❤

Suurimmaksi osaksi tosiaan nämä tulokset ovat CFF:n ansiota. Agelessin kaulajumppaliikettä inhoan, enkä ole sitä juuri tehnyt. Mutta olen kyllä tämän kevään aika armotta käsitellyt kaulani ihoa, hieronut sitä jne., joten siitä on varmasti jonkin verran ollut lisäapua.

Näissä kuvissa näkee hienosti myös sen, mitä leualleni on tapahtunut.

Ainiin! Tiedättekö mitä 😀 Kaulani on selvästi paksumpi kuin ennen.  Ei ehkä kuulosta kauhean positiiviselta asialta, mutta no, ei se ole negatiivinenkaan. Ei mulla vieläkään mikään sikaniska ole 😛 OIkeastihan se vain tarkoittaa, että kaulan lihakset ovat paremmassa kunnossa, ja sitä kautta tietysti sitten kaulakin näyttää paremmalta. Näissä kuvissa tuo muutos ei näy, kun se peittyy tuonne villatakin kaulukseen osittain, mutta edellä olevista leukakuvista sen voi ihan mitata, jos haluaa. Syyttää/kiittää tästä voi varmaan osittain CFF:ää, mutta ehkä enemmänkin ahkeraa kuntosalilla pyörimistä ja pallolla tehtyjä vatsaliikkeitä.

Profiili

Näissä kuvissa näkyy aika kivasti myös leukalinjan muutos ja tietysti se, kuinka kaksoisleuan pieni alku on kadonnut. Ylähuuleni törröttää sievästi ja silmätkin näyttävät avoimemmilta. Poskiin on oikeasti tullut lommoa tuohon poskipään alle, siitä näkyy pieni viite viime joulukuun kuvassa. Sinänsä profiilissani ei  minusta näy juuri muutosta viime joulukuuhun nähden. Tuo joulukuun kuva on kyllä jotenkin yli-imarteleva omasta mielestäni ja esim. poskipussit piilottuvat siinä johonkin varjoon.

Uusimmassa kuvassa taas salama on saanut aikaan melkoiset varjot esim. suupieliini – eivät ne minusta ihan noin ankeasti roiku. Toki tässä kuvasarjassa näkyy ihan selvästi positiivinen muutos, mutta minusta siinä näkyy myös se, kuinka paljon vaikuttaa valaistus ja kuvakulman pienenpienikin muutos (viimeinen kuva on hivenen eri kuvakulmasta). Eikä vireysastekaan voi olla näkymättä kuvissa, ilme kun on valppaampi, niin koko kuva on positiivisemman näköinen.

Tässä siis saldo. Ei hassumpi! Kiva kun tuli tehtyä tämä kooste, niin itsekin näkee konkreettisesti, mitä oikein on tapahtunut. Jos näette kuvissani jotain muuta kuin mitä itse näen, niin kertokaa 😀

Hei, katsokaapa muuten ripsiäni tässä vimpassa kuvasarjassa! Eivätkös olekin selvästi pitemmät mitä pidemmälle ajassa mennään? Haluatteko tietää mistä syystä? 😀 Ei ole pidennyksiä, ei!

Mitäh??? Kaksi vuotta kulunut jumpatessa?!!!

Oivalsin tänään, että olen maalis-huhtikuussa 2008 innoissani googlannut kasvojumppaa (mistähän kummasta koko kasvojumpan idean alunperin edes keksin, ei mitään muistikuvaa) ja päätynyt tilaamaan Carolyn’s Facial Fitnessin. Huhtikuussa 2008 olen sitten aloittanut jumpan. Wau! Kaksi vuotta sitten!

Olen tähän asti jotenkin odottanut ensi elo-syyskuuta ja ajatellut, että silloin minulla on vuoden merkkipaalu kasvojumpan kanssa. No, on tietysti totta, että vaikka alkuun 2008 jumppasinkin innokkaasti, niin sitä seurasi aika laimea jakso, ja aloitin taas kasvojumpan oikein toden teolla alkusyksystä 2009. Eli siinä mielessä vuosi on tosiaan kulunut ensi syksynä. Mutta tokihan tuon ekankin vuoden jumppasin, laiskasti vain, mutta kyllä sillä varmasti jotain merkitystä on ollut.

No, minähän olen itse mainostanut, että vuoden ahkeran jumpan jälkeen kasvoissa pitäisi näkyä wau-efekti. Eli että jumppa on saanut aikaan niin hienoa tulosta, että toiset sen kun haukkovat henkeä ja kilvan ylistävät kuinka nuorekas olet. Jos siis kerran olen jumpannut jo kaksi vuotta, niin luulisi että tuo wau-efekti alkaisi jo minullakin näkyä. Näkyykö siis?

Vastaus on, että en todellakaan tiedä. On se jumppa jotain saanut aikaan, mutta mitä. Ei kyllä wau-efektiä minusta näy, mutta ihan kivoja juttuja. Yritän nyt tehdä inventaariota tuloksista ja kunhan saan kaivettua valokuva-arkistoni ja otettua vertailukuvat, niin raportoin teillekin. Sen voin kyllä suoralta kädeltä sanoa, että iholleni tämä on tehnyt todella hyvää! Muiden tulosten osalta palataan asiaan lähiaikoina.

Ihoni tykkää tästä ja se tuntuu (sormissa) <3

Muistattehan mun paperisilmäluomen ja normisilmäluomen? Edelleenkin päivittäin tunnustelen silmäluomiani ja vertailen niitä toisiinsa, enkä oikein vieläkään osaa uskoa todeksi sitä, että minulla on kaksi normiluomea 😀 Jos oikein supersupertarkkaan tunnustelen, niin voi olla että entinen paperiluomi on vielä hiukan eri tuntuinen kuin se vanha normiluomi, mutta ero on niin pieni, että ehkä vain kuvittelen.

Mutta! Huomasin toisenkin asian toissapäivänä! Minulla on ollut kaulan iho aika kivassa kunnossa ja kaulassa on näkynyt vain yksi ”rengas” eikä sekään ole ollut kovin selkeä, mutta sormiin se on silti tuntunut selvästi. Kokeilkaapa vaikka: kaulan ihoa kun tunnustelee ja venyttelee kevyesti sellaisen renkaan kohdalta, niin sormenpäissä tämä rengas tuntuu tavallaan karheammalta ihon kohdalta, sitä pystyy peiliin katsomatta seurailemaan sormella ihan tuntoaistin perusteella. Minulla ainakin voisi kuvata, että se tuntuu kuin ihossa olisi pientä epätasaisuutta koko tämän renkaan kohdalla, siis juuri siinä, missä on ihossa vaakaryppy.

Tadaaaaaa! Eipä tunnu enää! (heh, voisin laittaa vaikka kuinka paljon huutomerkkejä, kun olen asiasta niin riemuissani) Eli kun katson peiliin, niin kyllä se rengas vielä kaulassa olla möllöttää, ehkä vähän vähemmän näkyvänä kuin ennen (vaikea sanoa, ei se ennenkään niin hirveän selvä ollut), mutta sormiin iho ei enää tunnu yhtä epätasaiselta. Ei se vauvanpepunsileä vieläkään ole, mutta ihan selvästi eri tuntuinen, kuin aikaisemmin, vaikka kuinka kriittisesti ihoaan hiplaisi.

Mistä tämä riemukas tulos sitten voi johtua? Taas pitää sanoa, että eipä voi varmaksi tietää. Kolme asiaa tiedän, jotka siihen varmaan ovat vaikuttaneet, mutta millä on isoin merkitys – mene tiedä. Ensinnäkin olen tehnyt ahkerasti Carolynin jumppaa. Sehän ihan ehdottomasti pitää tehdä makuullaan ja syy on selvä – jumppa on rakennettu siten, että makuullaan tehdessä se tavallaan siinä sivussa vaikuttaa kaulan  ja dekolteen alueeseen (kaula- ja niskalihaksiin, platysmaan, ehkä muihinkin lihaksiin). Ja kun lihasten kunto paranee, virkistyy myös iho.

Toinen mitä olen tehnyt, on myös Carolynilta opittua, eli olen silitellyt tuota kaulan rengasta pois. En valitettavasti voi tarkemmin kertoa miten se tehdään, koska se on jumpan lisäosa, mutta tätä siis olen jonkun verran harrastanut, välillä enemmän välillä vähemmän.

Ja kolmantena sitten Agelessissä Louise neuvoo eräänlaisen kasvohieronnan, jota en kyllä hieronnaksi sanoisi, vaan puhuisin vaikka kasvojen ihon manipulaatiosta. Se on vähän samantapaista puuhaa kuin FlexEffectin cross stretching eli ihon venyttely. No, olen tämän ja cross stretchingin risteytystä aina silloin tällöin tehnyt, koko kasvoille mutta ehkä eniten kaulalle ja nimenomaan tuon renkaan kohdalle.

Mikä sitten noista kolmesta olisi vaikuttanut eniten eniten? Jaa-a. Veikkaan että jumpan ja hieronnan yhdistelmä. Luulen että pelkkä jumppa ei olisi saanut tätä aikaan(?). FlexEffectissäkin mainostetaan hieronnan tärkeää merkitystä ihon kunnolle, eli että pelkkä jumppa ei riitä.

Ainiin, olenhan minä lisäksi käyttänyt Carolynin rasvoja, mutta en kyllä ollenkaan usko, että niillä olisi tämän asian suhteen ollut vaikutusta. En ole kovin ahkerasti rasvaillut juuri tuota aluetta.

Mutta uskallan siis sanoa, että ihoni todella tykkää jumpasta ja hieronnasta ❤ Taidan tämän kaulan lisäksi ottaa seuraavaksi projektiksi suun ympärystän, sen toisen paikan, joka aina kärsii atopiastani, ja jossa iho on  kyllä paksu, mutta aika karhea ja laikukas koko ajan. Jos SE tuosta paranee, niin … no, sitä en kyllä usko tapahtuvaksi, mutta ainahan voi kokeilla!

Sattumaa vai kasvojumpan tulosta?

Tajusin tässä muutama päivä sitten kiinnostavan asian: silmäluomeni tuntuvat nykyään keskenään samanlaisilta!

Vähän outo kommentti, vai? No tässä taustaa: tällä onnettomalla atooppisella ihollani on tapana reagoida ärsytykseen kahdella eri tavalla – joko suuni ympärille tulee punaisia läikkiä tai silmäni turpoavat. Ja jos silmäni turpoavat, niin se aina alkaa vasemmasta silmästä. Olen jo oppinutkin, että jos vasen silmäni alkaa tuntua vähän oudolta, niin nappaan heti antihistamiinia, ja useimmiten selviänkin pelkällä säikähdyksellä. Mutta aina en hoksaa ottaa antihistamiinia ajoissa tai sitten se vaan ei auta. Seurauksena on se, että ensin vasen silmä turpoaa ja siitä päivän, parin päästä oikeakin kaveriksi. Oikein kaunista. Antihistamiineilla ja pienellä kortisonin käytöllä tästä vaivasta päästään eroon viikossa, mutta muistoksi jää silmäluomiin kauniisti hilseilevä iho. Sitä sitten kestää muutaman päivän.

Tätä kun on jatkunut … no, niin kauan kuin muistan, niin tuloksena on ollut se, että vasemmassa silmässäni yläluomen iho on jo vuosikausia ollut jännästi ohuen, kuivan ja hyvin sileän paperisen tuntuinen, silkkipaperiksi olen sitä mielessäni kutsunut. Oikeassa silmässä iho on ollut ihan normaali, saman tuntuinen kuin muuallakin kasvoissa. Olen jopa laittanut miehen tunnustelemaan silmäluomiani ja hänkin on todennut saman eron – luomet ovat todella tuntuneet keskenään ihan erilaisilta.

Mutta mutta. Nyt ne ovat ihan saman tuntuiset! Rasvaaminen ei voi tätä saada aikaan, sen verran monenlaisia konsteja ja erilaisia rasvoja olen vuosien mittaan kasvoihini taputellut. Jäljelle jää kaksi mahdollisuutta: joko tämä on ihan vaan sattumaa tai sitten kasvojumppaaminen on oikeasti tehonnut. Kasvojumpallahan ei ole vaikutusta pelkästään lihaksiin vaan myös kasvojen ihoon. Kaikensorttinen kasvojen manipulointi jumppaamalla ja hieromalla saa aikaan sen, että ihoon virtaa enemmän happea ja ravintoaineita ja toisaalta kuona-aineet kiertävät tehokkaammin pois. Kasvojumpan pitäisi auttaa myös auringon pahasti vaurioittamaan ihoon, joten miksi siis se ei tehoaisi ihottuman aikaansaamiin vaurioihin.

Luulen tietäväni, että vielä joskus viime kesänä minulla on ollut paperiluomi ja normiluomi. Ja nyt on vain kaksi normiluomea. Viime kesän jälkeen olen kasvojumpannut ahkerasti ja loppusyksystä alkaen tehnyt myös Agelessin jumppaa ja kasvohierontaa, jotka molemmat kohdistuvat myös silmäluomiin. Tästä voi siis halutessaan vetää johtopäätöksenä sen, että kasvojumpalla todellakin on merkitystä ei vain lihaksille vaan myös kasvojen iholle. Tai sitten voi tietysti olla uskomatta koko asiaa. En mitenkään voi todentaa edes itselleni asiaa kunnolla, koska en ole kiinnittänyt silmäluomiini mitään huomiota pitkään aikaan. Itse haluan tietenkin uskoa, että jumpalla on ollut positiivinen vaikutus 🙂 No, katsotaan kun tulee seuraava allerginen reaktio jollekin randomille asialle, mitä silloin silmäluomille tapahtuu. Eiköhän mulla taas silmät kohta turpoa, kevätkin kun on vauhdissa. Raportoin sitten.

Jos nyt alan jumpata, niin kuinka nopeasti alkaa näkyä tuloksia?

Tämä lienee kysymys, jota jokainen kasvojumppaaja pohtii.

FlexEffectin foorumeilla Claudia Crowley kertoo, miten FlexEffectin mukaan jumpatessa tulokset usein näkyvät. Hänen mukaansa

”…people can ”feel” changes in their face within 2-3 weeks, Then they start seeing little things… but can’t tell if it’s the lighting or their mind playing tricks…. In 3-6 months there are noticeable differences to the self… Then others start wondering what’s different but can’t pinpoint it… and ask questions like ”did you do something different with your hair (makeup? Lost weight?)””

Eli itse alkaa tuntea kasvoissaan jotain muutosta kahden, kolmen viikon kuluessa. Sitten alkaa peilissä näkyä häivähdyksiä jostakin, mutta on hankalaa sanoa onko muutos todellista vai vaikkapa vain valaistuksen aikaansaamaa. Kolmen ja kuuden kuukauden välillä alkaa näkyä selviä muutoksia. Sitten jo muutkin alkavat pohtia, mitä oikein on tapahtunut ja kyselevät oletko kenties tehnyt jotain hiuksillesi tai meikillesi tai ehkä hoikistunut. Claudian mukaan vuoden jumppaamisen tuloksena alkaa olla niin selviä muutoksia, että hymy on herkässä, kun katsoo peiliin : )

Carolyn Cleavesin mukaan (CFF) muutokset tulevat hypähdyksinä. Ensin kuluu kolme kuukautta ja mitään havaittavaa muutosta ei ole tapahtunut. Sitten yhtäkkiä huomaatkin, kuinka olet virkeämmän  ja viehättävämmän näköinen kuin aiemmin ja joku ongelmapaikka on kenties silinnyt. Carolynin mukaan näitä hypähdyksiä tulee säännöllisesti ja vaikka jumppaa vuosikausia, niin hyppyjä tulee edelleen, harvempaan tahtiin vain.

Entä jos iän tuomat muutokset kasvoissani ovat vielä aika vähäisiä?

Claudian mukaan mikäli kasvot ovat hyvässä kunnossa siinä vaiheessa, kun aloittaa jumppaamisen, ei kannata odottaa mitään valtaisia muutoksia. Muutokset näkyvät pienissä asioissa – ihon paksuus lisääntyy, hennot rypyt katoavat… Tässä tapauksessa jumppa on ennaltaehkäisevää. On hyvinkin mahdollista, että kukaan muu ei muutoksia kasvoissasi huomaa lainkaan. Näytät vain yksinkertaisesti (vieläkin) paremmalta : ) Kasvojumppaaminen kannattaisikin aloittaa jo nuorena, niin välttyisi monelta rypyltä  ja sen pohtimiselta, millä rypyistä pääsisi eroon. Nuorena jumppaaminen voi olla aika rentoa puuhaa – lihakset ovat hyvässä kunnossa ja niitä vain pitää muistuttaa pysymäänkin hyväkuntoisina.

Näytänhän jumppaamisen seurauksena 20 vuotta nuoremmalta, näytänhän…?

Valitettavasti et : ( Näytät ehkä muutaman vuoden nuoremmalta. Ja ennemminkin: näytät tosi hyvältä ikäiseksesi! Kasvojumppa ei lopeta vanhenemista sinänsä, se vain vähentää vanhenemisen merkkien näkymistä. Eli lopputuloksena on se, että kun olet luokkakokouksessa rinnakkain luokkatoverisi kanssa, joka ei tee kasvojumppaa, näytät todella upeasti ikäiseltäsi. Luokkatoverisi sen sijaan saattaa näyttää kymmenen vuotta ikäistään vanhemmalta.

Vanhenet siis kauniisti. Miten ihana ajatus!

Omia kokemuksiani

Minähän aloin jumpata vajaa kaksi vuotta sitten, pidin taukoa ja jatkoin taas. Huhtikuun 2008  ja lokakuun 2009 välillä omasta mielestäni valokuvissani näkyy merkittävä ero. Aktiivista jumppaa siihen mahtuu ehkä 4-5 kk maksimissaan, yhtäjaksoista jumppaa syksyllä 2009 noin 2,5 kk. Lokakuun ja joulukuun välillä kasvoissani taas näkyy jotain eroa. Tähän päivään mennessä olen jumpannut aktiivisesti yhtäjaksoisesti (eli lasken tämän kauden alkaneen viime elokuussa) aika lailla puoli vuotta. Tuloksia siis näkyy tässä ja lyhyemmässäkin ajassa, mutta ei vielä mitään aivan hirveän selvää. Odotan tuota vuoden merkkipaalua ja wow-efektiä, jota Claudia lupailee niille paikkeille. Minulle kyllä riittää sekin, että leukalinjani tasoittuu, siinä on riittävästi onnellisen ihmettelyn aihetta minulle (huomaattehan optimistisen ja positiivisen suhtautumiseni asiaan – uskon että tämä todella tulee tapahtumaan! : )