Pieniä päivityksiä 10.10.2011
Mikroneulaus, dermarollaus, rollaus (toisella kotimaisella micro needling, dermarolling, rolling) … rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen ensimmäisen kerran rollannut kasvojani tammikuussa 2011, joten siitä eteenpäin ei kaikkia (toivottavasti) hyviä tuloksia enää voi laittaa pelkän kasvojumpan ansioksi.
Huomatkaa, että kerron tässä artikkelissa vain omia ajatuksiani mikroneulauksesta. Teksti perustuu lukemiini käyttäjäkokemuksiin ja erilaisiin ohjeisiin sekä omaan kokemukseeni mikroneulauksesta. Toimin itse alla kirjoittamani mukaisesti, kun mikroneulaan, mutta en ota mitään vastuuta siitä, mitä joku muu tekee tai miten ihoansa käsittelee tai mitä sillä saa aikaan. Lukekaa asiasta itse! Tarjoan tässä artikkelissa aika paljon linkkejä, joista löytyy hyvää luettavaa. Lisää löytyy hakusanalla ”dermarolling”. Etenkin Essential Dau Span foorumeilla on pitkät ja hyvät keskustelut aiheesta.
Mitä mikroneulaus oikein on?
Mikroneulauksessa ihoa käsitellään pienen pienillä neuloilla, jotka tekevät ihon pintaan mikroskooppisen pieniä reikiä. Neulojen pituudesta riippuen nämä reiät jäävät joko ihan pinnallisiksi tai ulottuvat syvemmälle ihoon. Lyhyemmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) tehtynä erilaiset tehoaineet imeytyvät erittäin paljon normaalia paremmin syvemmälle ihoon mikrokanavien kautta. Tämä neulapituus onkin tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen. Pidemmillä neuloilla (0,5-3,0 mm) tehty mikroneulaus puolestaan tehoaa ihon hienoon pintaryppyyn, yksittäisiin syvempiin ryppyihin, auringon vahingoittamaan ihoon, pigmenttiläiskiin, aknearpiin, arpiin ja raskausarpiin. Vaikutus perustuu siihen, että syvemmät reiät tekevät miniminivaurion ihoon ja aikaansaavat kehon oman paranemisreaktion ja sitä kautta käynnistävät kollageenin tuotannon. Molemmissa tapauksissa myös ihon verenkierto paranee, mikä taas on hyväksi iholle.
Käsittelytapoja on oikeastaan kolme:
Ehkä tavallisin tapa on käsitellä ihoa telalla ja siitä tuo ”rollaus” -nimikin tulee. Kuva kertoo parhaiten mistä vempaimesta on kyse. Ihoa rollataan telalla edestakaisin ja tela siis tekee ihoon samalla reikiä. Tällä on hyvä käsitellä suuria ihoalueita, kuten kasvoja, dekolteeta tai vaikkapa käsivarsia tai reisiä.
Toinen tapa on käyttää ”leimasinta”. Tällä tavoin on näppärää käsitellä esim. leveitä tai suuria arpia tai isoja aknearpia.
Ja kolmas tapa sitten on käyttää ihan yksittäistä neulaa, jolla pistellään esim. arpeen koko sen alueelle reikiä.
Näitä kaikkia kolmea voi tietysti yhdistääkin ja itsekin teen niin.
Lisäksi löytyy vielä rollerin ja neulan ”yhdistelmä” eli rolleri, jossa on vain yksi rivi neuloja. Tällainen rolleri ei ole yhtä tehokas kuin leveämpi rolleri tai toisaalta pelkkä neula, mutta se on kätevä esimerkiksi pitkien raskausarpien käsittelyssä.
Lisätietoa netistä aiheesta löytyy, mutta on aika vaikea päätellä, mikä on myyntipuhetta ja mihin voi luottaa. Suosittelen tutustumaan ainakin Iskuryhmän blogitekstiin, Nettexin suomenkieliseen ohjeeseen ja toiseenkin, Sarah Vaughterin erinomaiseen sivustoon ja foorumeihin ja Essential Day Span keskusteluihin mm. täältä ja täältä.
Tuloskuvia mikroneulauksesta netistä löytyy myös, mutta niistäkin on aika vaikea tietää kuinka luotettavia ne ovat. Laitan kuitenkin tarjolle tähän joitakin, päätelkää itse mihin uskotte. Ennen ja jälkeen -kuvia löytyy esim. täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Tosi hienoiltahan nuo tulokset kyllä näyttävät. Itse luotan enemmän siihen, mitä Essential Day Spassa on kerrottu kokemuksia. Hyviä ne useilla ovat olleet.
Kotona vai kosmetologilla?
Mikroneulausta tekevät kosmetologit ja jopa ihotautilääkärit, mutta sitä voi tehdä myös kotona ihan itse. Kosmetologilla hoito maksaa aika paljon, pidemmilläkin hoitojaksoilla hinnaksi tulee ehkä satasen tai vähän alta kerta ja ainakin yksittäinen kerta maksaa tyypillisesti n. 120 e ja siitä ylöspäin (kevät 2011). Hoitokertojen määrästä ja tiheydestä on aika monenlaista tietoa, mutta itse ajattelen että alkuun olisi hyvä tehdä esimerkiksi n. 6 hoitokertaa 6 viikon välein (= n. puolen vuoden aikana) ja sitten väliä voi halutessaan harventaa esim. 2-3 kuukauteen. Hoitoa on syytä jatkaa noin 20 kk ajan. Kauneushoitoloissa aika tyypillisesti tehdään muutaman kerran sarja viikon välein ja sitten jatketaan hoitoa harvemmalla tahdilla. Tähän voi olla monenlaisia hyviä syitä eli en siis sano, että kauneushoitoloissa toimittaisiin väärin. Oma ajatukseni hyvästä neulaustiheydestä on yllä mainitun mukainen, mutta sopiva tiheys riippuu monesta asiasta, mm. käytettyjen neulojen pituudesta, kuten myöhemmin tässä artikkelissa tulee esiin.
Lueskelin aika pitkään ennen kuin rohkaistuin ostamaan rollerit yms. vempaimet kotiin. Essential Day Span foorumeilta lukemieni käyttäjäkokemusten ja ehkä ennen kaikkea Sarah Vaughterin nettikaupasta lukemieni käytännöllisten ohjeiden rohkaisemana päätin kuitenkin, että ehkä tätä uskaltaa kotonakin tehdä.
Miten itse toimin
En ole käynyt kertaakaan kosmetologilla, vaan olen lukenut ohjeita ja toisten kokemuksia tosi tarkkaan ja rollaillut sitten ihan itse. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on käyttöä kaikille yllä näkyville vimpaimille ja lisäksi eri pituisilla neuloilla varustetuille rollereille.
Kollageenintuotannon stimulointiin olen päätellyt että neulojen pituus saisi olla kasvojen alueella 0,75-1,5 mm, orvaskeden ja dermiksen yhteispaksuus kun on n. 0,55-1,7 mm ja kasvojen iho on tyypillisesti naisilla ohut. Arvelen, että omissa kasvoissani hyvä arvaus tuoksi yhteispaksuudeksi on noin tuo minimipaksuus eli 0,55 mm. Rollerin neulojen siis on tarkoitus ylettyä dermikseen, eikä juurikaan sen ”ohi”. Päädyin ostamaan 1,0 mm pitkillä neuloilla varustetun rollerin ihan siitä käytännön syystä, että nettikaupassa ei ollut juuri silloin tarjolla 0,75 mm rollereita ja toisaalta ajattelin, että kokeilen ensin miltä lyhyemmät neulat tuntuvat ja katson, mitä tulee tuloksia, ja siirryn sitten pitempiin neuloihin (1,5 mm), jos on tarvetta. Toistaiseksi itselleni on hyvin riittänyt tuo neulapituus 1,0 mm ja arvelen edelleen, että minulle 0,75 mm olisi sekin ollut riittävä.
Lisäksi ostin kapeamman rollerin silmien ympärystä ja ylähuulta varten, koska niihin on hankalaa tuolla normaalilevyisellä rollerilla päästä. Tämän rollerin leveys on noin puolet normirollerin leveydestä. Silmien ympärysiho on vielä ohuempaa kuin muualla kasvoissa, joten tähän saattaisi hyvinkin riittää 0,5 mm rolleri tai vielä lyhyempineulainenkin.
”Leimasimen” ostin sitä varten, että polvissani on mojovat arvet yli kolmenkymmenen vuoden takaa pyörällä kaatumisten tuloksena ja ajattelin huvikseni kokeilla, muuttuisivatko ne miksikään. Lisäksi minulta löytyy pari pientä leikkausarpea, jotka ovat aika rumat ja niihinkin testaan tuota leimasinta.
Yksittäisellä neulalla voi käsitellä myös noita arpia, mutta lisäksi ajattelin testata sitä kasvoissa lähinnä kulmakarvojen väliseen pystyryppyyn.
Tämän lisäksi ostin lyhytneulaisen (0,25 mm) rollerin voiteiden imeyttämiseen ihoon syvempien rollausten välillä ja kämmenselkien rollaukseen.
Kuinka tiuhaan rollataan ja koska tulokset alkavat näkyä?
Rollausvälistä on tarjolla todella monenlaista tietoa, mutta itse päätin perustaa oman rollausvälini osittain Sarah Vaughterin ohjeisiin, jotka tuntuvat perustuvan aidosti tutkimustietoon, ja kaikkeen muuhun mitä olen aiheesta lukenut. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että rollaan pidemmillä neuloilla (=yli 0.5 mm) n. kuuden viikon välein. Joissakin halpiskauppojen ohjeissa neuvotaan rollaamaan pidemmilläkin neuloilla jopa joka toinen päivä, mutta tämä on ihan ehdottomasti epäsuositeltavaa ja saattaa olla jopa haitallista. Pidemmillä neuloilla rollatessa tarkoitus on buustata ihon omaa kollageenintuotantoa, ja kollageenin uusiutuminen on pitkä prosessi. Rollauksessa oikeastaan vähemmän on enemmän – kärsivällisyyttä tarvitaan. Jotkut sanovat, että jo kolmen neljän kuukauden kohdalla alkaisi näkyä pieniä tuloksia, mutta puolen vuoden päästä ensimmäisestä rollauksesta voisi aidosti odottaa jotain näkyvää ja ehkä oikeasti tuloksia näkyy vasta jossain 10 kk kohdalla. Koko prosessiin kannattaa sitoutua hyvinkin yli puoleksitoista vuodeksi, jos haluaa hyviä ja pysyviä tuloksia. Eikä sittenkään tietysti kannata tyystin lopettaa, harventaa vain edellisestään rollausväliä. Tiuha rollausväli pitkillä neuloilla saattaa vain häiritä kollageenin uusiutumista. Lisäksi rollaus aiheuttaa ihossa pienimuotoisen tulehdustilan (mikä siis on tarkoituksellista, koska juuri se pistää liikkeelle kollageenin uusiutumisen), ja ei toden totta ole kropalle hyväksi, että koko ajan on päällä pienikään tulehdus.
Jotkut myös ovat kertoneet omasta kokemuksestaan, että on tehokasta rollata vielä harvemmin (2-3 kk välein), mutta tehdä rollaus sitten erityisen intensiivisesti. Muutaman tällaisen kerran jälkeen rollauksen voi harventaa enää 1-2 kertaan vuodessa.
Lyhyemmillä neuloilla saa rollata tiuhempaankin. Alkuun voi kokeilla esim. kerran viikossa ja sitten jos homma tuntuu hyvältä, niin väliä voi tiuhentaa jopa niinkin tiuhaksi kaikkein lyhyimmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) kuin joka toinen päivä. En ota kantaa noihin kauneushoitoloiden aika tiuhoihin rollaustahteihin, kun en tiedä perusteluja, enkä sitä minkä mittaisilla neuloilla rollausta tehdään. Itse olen nyt rollannut lyhyemmillä neuloilla kerran viikossa.
Heti rollauksen jälkeen (ainakin pidemmillä neuloilla rollatessa) iho tyypillisesti muistuttaa aika lailla auringonpolttamaa. Se on punainen (minulla jopa vähän violetinpunainen) ja kiristää. Pieniä veripisaroita saattaa tulla. Joillakin veripisaroita tulee enemmän, minulla ei ole joka kerta tullut lainkaan. Iho on usein vielä seuraavanakin päivänä kiristävä, mutta ei välttämättä enää punainen. Itse näytän seuraavana päivänä lähinnä siltä, että olen saanut vähän aurinkoa. Meikkausta on syytä välttää n. parin päivän ajan. Netistä löytää kaiken maailman kauhukuvia ja -videoita, joissa veri tirskuu rollatessa. Näissä tapauksissa useimmiten rollaus on tehty joko kauneushoitolassa tai lääkärin vastaanotolla ja pidemmillä neuloilla – ehkä 2,0 tai 3,0 mm. Suhtaudun itse hyvin epäilevästi tällaiseen rollaukseen, enkä uskaltaisi sitä itse tehdä, enkä kenelläkään muullakaan teettää (lähinnä sen vuoksi, että epäilen että niin pitkillä neuloilla saadaan aikaan enemmän pahaa kuin hyvää).
Lyhyemmillä neuloilla rollatessa iho on itselläni tullut kyllä punaiseksi, mutta ei ihan yhtä paljon kuin pidemmillä neuloilla. Seuraavana päivänä tuntemuksia on vaihtelevasti, lähinnä kämmenselissä on ollut enemmän tuntemuksia. Mutta iho niissä onkin tietysti tosi ohut.
Huom! Kun tietoa mikroneulauksesta saadaan ajan kuluessa lisää, vaikuttaa siltä, että ajatukset rollausvälistäkin muuttuvat ja tässä artikkelissa esitetyt tiedot eivät välttämättä enää pidä sen suhteen täysin paikkaansa. Sarah Vaughter on tämän artikkelin kirjoituksen jälkeen hivenen muuttanut omaa kantaansa rollaustiheyteen (suosittelee joissakin tapauksissa tiuhempaa rollausväliä eli noin 4 viikkoa). Uskoisin, että hänen webbisivullaan ja ohjeistuksessaan tieto on aika hyvin ajantasaista. Suosittelen siis tutustumaan, mikäli rollausväli mietityttää. Itse kyllä noudatan edelleen tämän artikkelin mukaista rollausväliä.
Miltä se tuntuu?
Minua rollaus ihan rehellisesti sattuu, jopa lyhyemmilläkin neuloilla, vaikka omasta mielestäni minulla on korkea kipukynnys. Tämä kuitenkin tuntuu olevan todella henkilökohtainen juttu. Yleensä sanotaan, että 0,2-0,3 mm neuloilla rollaus lähinnä kutittaa, koska neulat eivät ylety niin syvälle ihoon, että osuisivat hermopäätteisiin. Ihon paksuus kuitenkin vaihtelee ihmisillä ja kehon eri kohdissa ja kasvoissakin on toisissa paikoissa ohuempi iho kuin toisissa. On siis todella hankalaa ennustaa, sattuuko juuri sinua rollaus vai ei. Toisaalta, pidemmillä neuloilla rollaus ei satu minua juurikaan enempää kuin lyhyillä neuloilla. Ilmeisesti minulla sitten on vaan aika ohut iho?
Kuinka paljon se sitten sattuu… Ei niin paljoa, ettenkö voisi rollata. Kasvoissa arimmat kohdat ovat tyypillisesti silmien ympärys, otsa ja ylähuuli. Ovathan ne varmaan minullakin arimmat paikat, mutta eivät kohtuuttomasti aremmat kuin vaikkapa posket. Ensimmäisellä kerralla pidemmillä neuloilla rollatessa tein sen kuitenkin ilman mitään kivunlievityksen yritystä ja homma onnistui ihan hyvin. Toisella kerralla käytin jääpussia apuna (eli kylmensin ihon ennen rollausta) ja kyllä se selvästi auttoi jonkun verran kipuun. Tässä on hankaluutena lähinnä se, että jääpussi pitää tietenkin desinfioida. Ja no, minä desinfioin sitä uskollisesti joka välissä Neoamiseptillä ja se kirveli ihoa reilusti, eivätkä alkoholihuurut hengitettyinä tehneet hyvää. Ei siis ole kauhean hyvä idea laittaa suoraan kasvoille jääpussia, joka on vielä märkä desinfiointiaineesta. Desinfiointiaineen haihtuminen kestää muutaman minuutin.
Lyhyemmillä neuloilla rollatessa en ole kokeillut kivunlievitykseksi mitään; syytä ehkä kyllä olisi, sen verran inhalta se tuntuu. Arpia olen vain huolettomasti tökkinyt leimasimella tai neulalla, eikä se ole kovin kummalliselta tuntunut. Sattuu kyllä, mutta on ihan kestettävissä. Kämmenselkiä saa rollata aika rauhassa, ainakaan minulla se ei ole erityisen arka paikka. Joissakin kauneushoitoloissa käytetään rollauksessa (varsinkin syvemmissä rollauksissa) puudutusainetta iholla, esim. Emlaa. Tiedän että jotkut ovat sitä kokeilleet kotonakin. Tulokset ovat olleet tosi vaihtelevia, joillakin se auttaa, joillakin ei mitään.
Mutta on siis mahdollista, että homma ei juurikaan satu tai ainakaan mitenkään kohtuuttomasti. Toisaalta joitakuita rollaus sattuu ihan silmittömästi. Kokeilematta ei voi tietää, miltä juuri sinun kohdallasi se tuntuu.
Sanotaan myös, että rollaukseen tottuu. Toisaalta, kun kollageenin määrä ihossa useiden rollauskertojen tuloksena lisääntyy, niin ihokin paksuuntuu, joten rollaus ehkä sattuu vähemmän? Jotkut tiuhaan rollaavat kertovat myös, että rollaaminen on omalla tavallaan addiktoivaa – ehkä keho kehittää endorfiineja kompensoimaan kivun tunnetta?
Varoituksia
Etenkin rollaustiheydestä on liikkeellä tosi ristiriitaista tietoa. Tiuhaan rollatessa ihossa on koko ajan tulehdusreaktio päällä ja pieni turvotus sen seurauksena, joten on aika selvää, että rypyt näyttävät sileämmiltä, ja voisi kuvitella, että rollauksella on välittömiä tuloksia. Mutta ei ole! Se ei ole fysiologisesti mahdollista, paitsi tietysti siinä mielessä, että veri kiertää paremmin jne., mutta kollageenia ei kroppaan ilmesty kuin taikaiskusta heti rollauksen jälkeen. Kauneushoitoloissa imeytetään kasvoihin rollauksen yhteydessä erilaisia seerumeita (mm. kollageeniseerumia) ja näiden ja rollauksen aiheuttaman turvotuksen yhteisvaikutelma toki saa kasvot näyttämään hehkeämmiltä pian rollauksen päälle. En ota kantaa kollageeniseerumeiden pitempiaikaiseen tehoon, niistä on ristiriitaista tietoa. Maltti on joka tapauksessa rollauksessa parempi. Suosittelen suhtautumaan tosi kriittisesti tiuhoihin rollausväleihin pitemmillä neuloilla, jos joku tällaista ehdottaa.
Neulojen pituudesta on myös paljon erilaista tietoa liikkeellä. Lääkärit tekevät rollauksia jopa 3,0 mm neuloilla. Itse en ikinä suostuisi siihen sillä perusteella, mitä olen lukenut asiasta. Uskon itse tämänhetkisen tietoni pohjalta, että 2,0 mm neulat ovat pisimmät, joilla rollaus kannattaa tehdä ja nekin saattavat olla liian pitkät kasvojen ohuelle iholle (ainakin kun puhutaan naisista, miehillähän iho on paksumpi ja valitettavasti en ole tutustunut tarkemmin siihen, miten miesten kannattaa rollata). Uskon, että itselleni riittää jo tuo 1,0 mm pituuskin ihan hyvin, enkä kosmetologillakaan suostuisi kuin korkeintaan 1,5 mm neuloihin. Pidemmillä neuloilla rollatessa on pienenä riskinä se, että ihossa kollageenin muodostumisen sijaan alkaakin syntyä arpikudosta ja ainakin yhden tarinan olen kuullut tästä seuranneista erittäin ikävistä ongelmista. Olen siinä käsityksessä, että tällä hetkellä tuo 2,0 on maksimisuositus neulojen pituudelle.
Neulat tylsyvät käytössä. Tämähän on ihan ilmeinen juttu, mutta ehkä ei kaikille itsestäänselvä. Kosmetologit käyttävät ymmärtääkseni kertakäyttöisiä rullia (tämä varmaan selittää yhtenä asiana hoitojen aika korkeaa hintaa), mutta se on tietysti luonnollista, koska rulla on ihan ehdottomasti henkilökohtainen. Kotikäytössä kuitenkin hyvälaatuinen rulla kestä useita käyttökertoja. Montako? En kyllä osaa sanoa. Paljon riippuu oman ihon paksuudesta. Arvaisin itse ehkä n. kymmentä käyttökertaa. Viimeistään sitten on aika ostaa uusi rulla, kun rollaus alkaa tuntua erilaiselta, neulat vääntyvät jne. Rolleria pitäisikin tutkia aina tosi tarkoin ennen käyttöä, ettei siinä ole vinoja tai vääntyneitä neuloja tai jokin neula törrötä korkeammalla kuin muut. Vääntyneet yms. neulat voi vetää pihdeillä tai pinseteillä irti, jos rolleri näyttää muuten olevan hyvässä kunnossa.
Rollereita on myynnissä todella paljon eri hintaisia ja laatuisia. Oikeastaan mistään ei voi tietää, mikä rolleri on hyvä ja mikä ei. Suosittelen tutustumaan esim. Sarah Vaughterin tekemään rolleritestiin, jonka perusteella he ovat valinneet rollerit myyntiin.
Mistä rollerin voi ostaa?
Nettikauppoja piisaa. Suomenkielisistä kaupoista ainakin sinunapteekki.fi, Kauneudenmaailma.fi ja nettex.fi myyvät rollereita. Itse olen ostanut omani Sarah Vaughterin nettikaupasta, toisaalta sen vuoksi, että hinnat ovat niin älyttömän paljon edullisemmat ja toisaalta siksi, että aidosti luotan enemmän hänen tuotteisiinsa. Hänellä on myös myynnissä tärkeimmät rollaukseen liittyvät ihonhoitotuotteet (C-vitamiinijauhe, kuparinaamio, rollauksen jälkeen käytettävä A-vitamiinivoide ja muulloin käytettävä A-vitamiinivoide), ja palvelu on hyvää ja nopeaa. Postitus on Euroopasta (paitsi A-Ret Tretinoin lähetetään Intiasta), joten tullia ei tule ja paketti on perillä 5 päivässä, jopa nopeamminkin joskus. Hänelle voi maksaa tilauksen PayPalilla. Nykyään ei PayPaliin enää tarvitse tehdä tunnusta, joten maksaminen PayPalin kautta onnistuu ihan samalla tavalla kuin muutenkin luottokortilla maksaessa. PayPal on eBayn omistama hyvä ja luotettava systeemi. Rollereita saa ostaa myös eBaysta ja monista muista nettikaupoista. En ole tutustunut tarjontaan.
Käytännön ohjeita pitkillä neuloilla rollaukseen
Nämä ohjeet perustuvat pääsääntöisesti Sarah Vaughterin englanninkieliseen ohjeistukseen sekä jonkun verran siihen, mitä olen muuten lueskellut netistä. Kuten jo aiemmin totesin, itse toimin näiden ohjeiden mukaisesti, mutta en ota yhtään mitään vastuuta siitä, mitä joku saa näillä ohjeilla omille kasvoilleen aikaan hyvää tai pahaa 🙂 Lukekaa ja tutkikaa itse asioita ja tehkää omat johtopäätöksenne! Ohjeita voi soveltaa myös lyhyillä neuloilla rollaukseen. Hygieenisyyden suhteen ei tällöin tarvitse olla ihan yhtä neuroottinen, joskin etenkin omat kädet ja rolleri kannattaa desinfioida.
Ihon kunnon kannalta tärkeimmät vitamiinit (ainakin rollauksen yhteydessä) tuntuvat olevan C-, D- ja A-vitamiinit. C-vitamiiniseerumilla ja A-vitamiinivoiteilla pitäisi prepata ihoa minimissään muutaman päivän ajan ennen rollausta (ainakin 4 päivää ennen), mutta mielellään jopa muutaman viikon tai puolen vuoden ajan. Rollauspäivänä ei kannata laittaa C-vitamiinia, koska se saattaa ärsyttää ihoa turhaan.
C-vitamiiniseerumi, josta tässä puhun, on tehty Sarah Vaughterin ohjeiden mukaan: C-vitamiinijauhetta (L-Ascorbic acid) ja keitettyä vettä suhteessa 1:20. En ole itse selvittänyt saako esim. suomalaisista apteekeistä tätä muotoa C-vitamiinista, ehkä saa ihan ilman muuta. Olen tilannut sitä Sarah Vaughterilta.
Kuivaharjaa ennen rollausta iho 2-3 krt viikossa ja laita heti päälle C-vitamiiniseerumia. Anna seerumin vaikuttaa puoli tuntia ja laita vasta sitten päälle A-vitamiinipitoinen voide. C-vitamiinia varten ihon pitää olla rasvaton, muuten seerumi ei imeydy. C-vitamiiniseerumi laitetaan mielellään iholle iltaisin, koska auringonvalo hajottaa sitä. Ei välttämättä kannata pestä aamulla kasvojaan, jos ei ole pakko, niin seerumi ehtii vaikuttaa pidempään. Se säilyy iholla pari, kolme vuorokautta. C-vitamiiniseerumi säilyy n. 20 päivää kylmässä ja pimeässä.
Pidemmillä neuloilla rollatessa ei ole tarkoitus imeyttää mitään voidetta ihoon (kuten lyhyemmillä neuloilla), vaan neulat saavat aikaan ihon oman korjausmekanismin käynnistymisen. Sen vuoksi rasvoilla ei ole niin merkitystä (paitsi C-, D- ja A-vitamiineilla).
Älä rollaa silmäluomia. Silmien ympärillä voit rollata silmäkuopan luun päältä eli voit vetää silmäluomien ihoa alas- ja ylöspäin luun päälle ja rollata siinä niin läheltä silmää kuin pystyt. Ole varovainen! Iho on ohut. Älä paina liian lujaa.
Rollatessa pitemmillä neuloilla pitäisi kuulua pientä poksahtelevaa ääntä, siitä tietää että neulat menevät ihon läpi.
Rollatessa voi tulla pieniä veripisaroita, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Joillakin veripisaroita tulee herkemmin ja joillakin ei lainkaan. Rollauksen tulos ei ole riippuvainen tästä. Sinänsä rollatessa ei ole tarkoitus pyrkiä siihen, että verta tulisi, mutta toisaalta ei tarvitse kauhistua, jos muutama veripisara tulee näkyviin.
Älä rollaa vahingoittunutta ihoa (herpes, näpyt, haavat, luomet, ihottuma…).
Itse huulia ei rollata, vain niiden ympärillä olevaa ihoa. Huom! Ylähuulen rollauksessa kannattaa varoa, jos on taipumusta saada herpes. Muutama päivä ennen rollausta olisi syytä syödä herpeslääkettä (asikloviiria?). Tai jos se ei ole mahdollista, niin kannattaa rollata ko. alue varoen ja ehkä välttää niitä alueita, joissa herpes vakiona esiintyy.
Älä lainaa rolleria toisille. Säilytä rolleri rasiassa, että se pysyy mahdollisimman puhtaana, ja rasia kaapissa. Noudata muutenkin tiukkaa hygieniaa rollatessa.
Vähintään viikko ennen rollausta ja 2 viikkoa jälkeen minimoi auringossa olo.
Rollerin puhdistus
Käytön jälkeen puhdista rolleri kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Voit esim. laittaa mukiin vettä ja astianpesuainetta ja huljutella rolleria siellä. Huuhtele sitten rolleri kuumalla vedellä ja desinfioi alkoholilla (esim. NeoAmisept apteekista, pitää olla vähintään 45% alkoholia): laita astiaan desinfiointiainetta ja rolleri sinne 20 minuutiksi. Alkoholin pitäisi peittää vähintään neulat. Neulat eivät vahingoitu, jos lasket rollerin astiaan hellästi. Huuhtele rolleri vielä kuumalla vedellä (älä käytä kiehuvaa vettä, se tylsyttää neuloja). Heitä alkoholi pois, älä käytä sitä uudestaan. Anna rollerin sitten kuivua itsekseen esim. puhtaan pyyhkeen päällä. Kun se on täysin kuiva, laita se takaisin omaan koteloonsa.
Itse rollaus
Puhdista ympäristö (pöytä jne.) alkoholilla.
Pehmentääksesi ihoa rollausta varten, ota pitkä kuuma suihku juuri ennen rollausta tai höyrytä kasvojasi, jos rollaat vain kasvot.
Pese rollattava alue saippualla. Pyyhi kädet ja rollattava alue desinfiointialkoholilla. Alkoholi haihtuu muutamassa minuutissa. Voit käyttää halutessasi kertakäyttökäsineitä. Desinfioi myös ne ennen rollausta.
Käytä jääpakkausta tai puudutusvoidetta halutessasi. Poista puudutusvoide alkoholilla ennen rollausta. Jos käytät jääpakkausta, puhdista se alkoholilla ennen kuin laitat iholle.
Rollatessa venytä ihoa toisella kädellä, tällöin neulat menevät helpommin ihon läpi.
Rollaa tähtikuviossa: 8 kertaa vaakaan, 8 kertaa pystyyn, 8 kertaa vinoon molempiin suuntiin. Eteen ja takaisin = 2 kertaa.
Paina keskinkertaisesti, mutta silmien lähellä hyvin kevyesti! Älä rollaa lähemmäs silmiä kuin luun päälle. Otsa voi olla hyvin kivulias paikka, samoin ylähuuli.
Suihkuta iho rollauksen jälkeen ja pese iho hellästi pelkällä vedellä, älä käytä saippuaa. Käytä kädenlämpöistä vettä, ei liian kuumaa. Ilmakuivaa iho, älä kuivaa pyyhkeellä, ettei tule pöpöjä.
Ihon hoito rollauksen jälkeen
Rollaus avaa ihoon mikrokanavia, joita myöten aineet imeytyvät ihoon erityisen tehokkaasti. Pitkillä neuloilla rollatessa imeyttäminen ei kuitenkaan ole pääpointti, mutta toisaalta kannattaa kuitenkin käyttää ”oikeita” aineita tässäkin tilanteessa. Voit laittaa heti rollauksen jälkeen (tai n. tunnin kuluttua, kun kanavat ovat hivenen sulkeutuneet) iholle esim. kuparinaamion (itse tilasin niitä Sarah Vaughterilta), jos se ei kirvele ihoasi liikaa. Anna vaikuttaa n. 10 minuuttia ja pese sitten pois. Sen päälle voit laittaa C-vitamiiniseerumia, jälleen jos se ei kirvele liikaa. C-vitamiiniseerumin voi laittaa vasta seuraavana päivänäkin. Kirvely on todella yksilöllistä, toisilla kirvelee silmittömästä ja toisilla taas ei lainkaan. Ehkä tärkeintä rollauksen jälkeen kuitenkin on se, että laitat jotain A-vitamiinipitoista voidetta, joka on niin rasvaista, että se estää kosteuden haihtumisen iholta. Jälleen kerran Sarah Vaughterilla on tähän ratkaisu: Infadolan. Itse olen kokeillut sitä, mutta tykkään ehkä enemmän laittaa BM Optiretiniä, jota käytän muutenkin.
Ihon pitäisi tuntua rollauksen jälkeen vähän niin kuin auringon polttamalta, se punoittaa ja on vähän turvonnut ja kireän tuntuinen. Joillakin tämä reaktio kestää useamman päivän, joillakin se on ohi jo seuraavana päivänä tai muutaman tunnin kuluttua rollauksesta. Reaktion voimakkuus riippuu myös rollauksen syvyydestä. Niin kauan kuin ihossa on jonkinlaista tunnetta rollauksesta jäljellä, olisi syytä käyttää rasvaista voidetta, sillä se pidättää ihossa kosteutta. Rollauksen aiheuttaman tulehdusreaktion takia ei ole hyvä käyttää sellaista voidetta, joka parantaa tulehdusta, koska tulehdus on tässä tapauksessa nimenomaan toivottu asia. Kun tuntemukset häviävät iholta, voi taas käyttää huoletta mitä vain voiteita, mutta C-vitamiiniseerumin ja A-vitamiinipitoisen voiteen käyttöä olisi syytä jatkaa.
Iho saattaa kesiä, älä nypi sitä.
Vältä aurinkoa rollauksen jälkeen 1-2 päivää mahdollisimman paljon ja käytä korkeaa auringonsuojakerrointa.
Kun olet rollannut 1,0 mm tai pidemmillä neuloilla, niin odota kaksi päivää ennen kuin meikkaat. Vältä myös itseruskettavien voiteiden tms. käyttöä ainakin n. viikon ajan rollauksen jälkeen. Luin tapauksesta, jossa sääriin oli laitettu itseruskettavaa voidetta pari viikkoa rollauksen jälkeen, ja se oli ilmeisesti saanut aikaan säärissä joko hyperpigmentaatiota tai vain imeytynyt ihoon tehokkaammin rollausreikien kohdalta. Tuloksena oli jännä kuvio säärissä. Ilmeisesti tilanne oli kuitenkin väliaikainen (eli tuskin siis kyseessä oli hyperpigmentaatio) eikä ihan tavallinen. Varovainen kuitenkin kannattaa olla.
Lyhyillä neuloilla rollaus eli tehoaineiden imeyttäminen
Perussysteemi tässä on sama kuin pitkillä neuloilla rollatessakin. Lyhyemmillä neuloilla voidaan kuitenkin halutessa ensin levittää kasvoille tehoaine (vaikkapa kollageeniseerumi tai valittu hyvä kasvovoide) ja sen jälkeen rollata päälle (”rollata voide ihoon sisään”). Sitten päälle levitetään muut halutut voiteet yms. Itse olen kuitenkin tässäkin tapauksessa rollannut puhtaan ihon ja sen päälle laittanut rollauksen jälkeen kuparinaamion, C-vitamiinin ja normaalit kasvovoiteeni. Kannattaa kuitenkin huomata, että vanha tuttu voide voikin yllättäen kirvellä kivuliaasti, kun sitä käyttää rollauksen yhteydessä. Kannattaa siis ehkä ensin testata pienemmälle alueelle kuinka käy.
Lyhyillä neuloilla rollatessa hygienian kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkkana, rolleri pitää kyllä pestä joka käytön jälkeen, mutta sitä ei ole ihan pakko desinfioida joka kerta, kunhan desinfioi ainakin kerran viikossa. Jotkut rollaavat lyhyillä neuloilla aamuisin, jotkut iltaisin. Minä en uskaltaisi tehdä sitä aamulla, koska ihoni reagoi lyhyillä neuloillakin rollaukseen aika rajusti, eikä olisi kiva olla päivällä kovin punanahkainen.
Sitten ei muuta kuin kärsivällisenä odottamaan hyviä tuloksia 🙂
Olipas hyvä ja perusteellinen selostus aiheesta. Kiitos tästä! Täytyypä pistää harkintaan.
Aika näyttää että mitä tuloksia tämä tuo tullessaan ja joka tapauksessa jatkan itse kuitenkin kasvojumpaa, joten on tosi vaikea erottaa, ovatko (toivottavasti) hyvät tulokset rollauksen vai kasvojumpan ansiota. Mutta ainakin kasvojumpan voimaan uskon lujasti, rollauksen teho jää nähtäväksi 🙂
Suurkiitos tästä perusteellisesta kirjoituksesta. Tulen lukemaan vielä monta, monta kertaa…
Hmm. Mielenkiinnolla tuloksia odotellessa, oli se sitten neulojen tai jumppien ansiota.
Laitoin tämän jutun tuonne sivulistaan omaksi kohdakseen, niin siihen on helpompi palata, jos tuo rollaus kiinnostaa. Teksti on käytännössä sama kuin tässä postauksessa pienillä editoinneilla.
Hieno ja laaja kirjoitus aiheesta! Kun mainitsit loppuosassa kollageeniseerumista, niin onko kokemusta Purelogicol kasvoseerumi tuotteesta hoidon yhteydessä?
En ole itse käyttänyt mitään kollageeniseerumeita, enkä siis tuota Purelogicolinkaan, joskin olen laiskasti miettinyt, että kannattaisiko. Yritin tässä epätoivoisesti löytää yhtä aiemmin kommenttiosiossa käytyä keskustelua, jossa vähän tiivistin omia ajatuksiani yleensäkin kollageeniseerumeista, mutta eihän sitä tähän hätään löytynyt.
Joka tapauksessa, oma käsitykseni kaiken kaikkiaan noista kollageeniseerumeista on se, että yhdistettynä oikeaan ruokavalioon (mahdollisesti lisäravinteisiin), kasvojumppaan, kasvovoiteisiin (C-vitamiini ja A-vitamiini) ja rollaukseen niistä voisi olla pientä hyötyä. Mutta ei mitään kovin massiivista. Jos löydän tähän jotain hyviä linkkejä, niin laitan myöhemmin lisätietoa.
Hei
Mistä sait tilattu noita rullia?
Kuten tuossa ylläkin olen todennut, Sarah Vaughterin nettikauppa on ainakin ihan hyvä ja turvallinen kauppa, josta saa laatutavaraa – http://webshop.owndoc.com/ ja aika edulliseen hintaankin. Katso artikkelista lisätietoja.
En yhtään epäile, etteikö muissakin kaupoissa olisi laatutavaraa, mutta ihan kaikissa ei todellakaan ole, vaan myyvät aika järkyttäviä vimpaimia. Kannattaa tsekata Sarahin rollerivertailu, johon siihenkin linkki löytyy yllä.
Olin todella yllättynyt kun minulta raskausarvet vaalenivat huomattavasti jo ensimmäisen rollauskerran jälkeen ja käytin siis 0,5 mm neuloja!
Oho, hienoa! Olen utelias 😀 Kerrotko tarkemmin: missä arvet olivat, rinnoissa, vatsassa, reisissä…? Ja kuinka pian rollauksen jälkeen huomasit, että arvet olivat vaalenneet? Itselläni en ole kasvoissa huomannut että rollaus olisi tuottanut tulosta, mutta toisaalta kasvoissa ei ehkä niin selkeitä juttuja olekaan kuin raskausarvet. Raskausarpiin en ole kokeillut, polvien arpiin kyllä, mutta niissäkään en ole toistaiseksi huomannut muutosta.
Huomasitteko, että Nettexillä on tarjous Kimppadiili.com sivuilla 3.9.- 5.9.
Mikroneulaustela vain 49 euroa.
Luin kauhun sekaisin tuntein testejäsi. Suosittelen todellakin oikean ja koulutuksen saaneen kosmetologin mikroneulausta. Käy ihmeessä tutustumassa [mainoslinkki poistettu] ja nimuen mikroneulaukseen. Toivon kovasti, ettei ihmiset innostu kovin paljon itseään ”hoitamaan” ainakaan pidemmillä neuloilla. Ja pakko vielä kommentoida, että se veren tulo ei todellakaan ole hyvä merkki:)
Minä suosittelen lukemaan pitkään ja hartaasti muitakin juttuja ja kokemuksia mikroneulauksesta kuin tämä minun kirjoittamani. Olen tarjonnut jonkun verran linkkejä tuolla tekstin seassa ja lisää löytyy hakusanalla ”dermarolling”. Essential Day Span foorumeilta löytyy erityisen paljon aiheeseen liittyvää keskustelua ja runsaasti linkkejä.
Jokainen tehköön itse omat johtopäätöksensä sen suhteen meneekö mikroneulaukseen kosmetologille vai päättääkö tehdä sitä itse vai jättääkö kokonaan väliin. Maailmalta löytyy joka tapauksessa paljon ihmisiä, jotka mikroneulaavat itse ja kokemuksia siitä on luettavissa jo monien vuosien ajalta. Tuo neulojen pituus on yksi aika kriittinen asia mikroneulauksessa ja liian pitkät neulat tosiaan saavat enemmän aikaan pahaa kuin hyvää.
Veren tulo taitaa olla aika yksilökohtainen asia – toisilla vaan herkemmin tulee verta kuin toisilla, tältä vaikuttaa sen perusteella, mitä olen lukenut toisten kokemuksista. Tarkistin vielä, mitä olen itse tästä kirjoittanut, ja korjasin vähän tekstiä – olin tainnut antaa vahingossa sen käsityksen, että verentulo olisi jotenkin välttämätöntä tuloksen kannalta. Korjaan mielelläni tekstin virheitä tai epäjohdonmukaisuuksia, jos sellaisia löytyy, ja päivittelen muutenkin tekstiä, jos opin jotain uutta.
Toisaalta harmittaa, ettei noin tiedonhaluinen ja analyyttinen ihminen ole opiskellut ammattilaiseksi. Nimittäin niitä tyhjäpäisiä rutiinilla tekeviä kosmetologeja vähän liikaa;D Itse olen kosmetologin ammatin lisäksi terveydenhuollon ammattilainen. Eli rohkeasti vain aikuislinjalle… sinusta voisi tulla todella PRO.
Voi kiitos! Otan tuon kyllä suurena kohteliaisuutena ❤ Tämä kauneudenhoitopuoli ja sen kanssa hössöttäminen on minulle ihana itseensä satsaamisen ja hemmottelun väline ja tärkeä osa sitä, mikä ja kuka minä olen. Alanvaihtoakin olen joskus miettinyt, mutta koskaan ei ole tullut mieleeni, että voisin esimerkiksi kosmetologiksi ryhtyä. Hmm! Nykyisessä työssäni pääsen kyllä toteuttamaan tätä tiedonhaluista ja analyyttistä puolta itsessäni niin paljon kuin ikinä ehdin, mutta se tosiaan pursuaa sitten tänne harrastustenikin puolelle 😀
Hei. Itse innoistuin neulailusta luettuani tämän blogin. Tällä hetkellä käyn sarjaa hoitolassa pitemmillä neuloilla(1.5mm) ja välillä teen kotona 0.5millisillä imeytystä. Saan kosmetologiltani ostaa hualuronihappoampulleja jonka sitten imeytän iholle neulauksen jälkeen. Olen käynyt siellä nyt kolme kertaa ja otsan iho on ainakin jo ihan selvästi sileämpi. Tilasin ennen hoitolakäyntejä nettexiltä kultanaamioita, mutta en ainakaan kolmen naamion jälkeen huomannut eroa, kun tein lyhyillä neuloilla. Nyt on tarkoitus tilata tukihoidoksi Environ vitamiini voiteita. Olen 44 vuotias, ja ikä näkyy ihon velttouteja, ei niinkään ryppyjä. Toivon saavani näin lisättyä ihon napakkuutta. Olisi ihanaa kun raskisi neulauttaa myös pakarat 🙂
Kiva kuulla että olet ollut tyytyväinen tuloksiin 🙂
Minua vähän hirvittää tämä mikroneulausohjeeni saama suosio – en ole sen enempää aiheessa asiantuntija kuin mitä olen täällä kirjoitellut. Lueskelen kyllä siitä ihan vaan mielenkiinnosta ja sen vuoksi, että itse edelleen mikroneulaan. Kultanaamio on mulle uusi tuttavuus, johon olisi kyllä kiinnostavaa tutustua tarkemmin. En ole rollauksen yhteydessä siihen ennen törmännyt, mutta sen nyt ei tarvitse tarkoittaa yhtään mitään naamion tehokkuuteen tai tehottomuuteen liittyen 🙂 Itse olen käyttänyt Sarah Vaughterin webbikaupan kuparipeptidinaamiota rollauksen yhteydessä, mutta mitään erityisiä tuloksia en ole sen käytön yhteydessä havainnut. Tosin tulokset kaiketi näkyvätkin pitkän ajan kuluessa.
Oma ihoni on aika kimmoisia, joskin säälittävän rutikuiva (atopia+talvi=kuiva iho vaikka tekis mitä). Rollaus jotenkin tuo tuohon kuivuuteen hetkeksi apua – se ikään kuin herättää ihon toimimaan sisältäpäin. Kasvojumppa kyllä on myös tosi tehokas keino ihon kunnossapitoon, mutta ei sillä samaa efektiä ole kuin rollauksella. Mutta älkää nyt tämän perusteella kaikki atoopikot ala rollata ihon kuivuutta parantaaksenne! 😀 En ole itsekään oikein vielä varma missä vaiheessa atopiaa rollaus on fiksua ja missä vaiheessa ei.
Hei!
Minäkin olen lukenut mielenkiinnolla näitä mikroneulausta koskevia kirjoituksiasi. Kiitos! Ne ovat ainakin minulle tuoneet paljon vahvistusta ja tietoa mitä en ole saanut edes kosmetologilta.Olet perehtynyt asiaan hyvin ja realistisesti. Olen käynyt kuuden kerran sarjan kosmetologin vastaanotolla. Hoito tehtiin 1mm neuloilla.Sen jälkeen imeytettiin hyaluronihappoa ja vitamiininaamio. Ehkä odottelin vähän näkyvämpiä tuloksia..:)Olen 53-v ja huolehtinut ihostani suhtkoht hyvin ja käynyt kosmetologilla aika säännöllisesti. Myös Take ten on kuulunut ohjelmaani silloin tällöin.Ihoni on kuiva ja kaula,kädet alkavat iän myötä tietty rupsahtaa ja ne on aina jääneetkin vähemmälle hoidolle. Myös kosmetologilla.Nyt kirjoituksistasi rohkaistuneena ajattelinkin että jos hankkisin itselleni mikroneulausrullan ja tekisin hoidon seuraavaksi itse.Viimeisin hoito minulle tehtiin marraskuussa. Milloin luulet että minun kannattaisi tehdä hoito? Mitä tuotteita suosittelisit? BM Optireitinia olen joskus käyttänyt, ilman neulausta. -Kikka
Kuinka kauan hoitosarjastasi on? Mikroneulaus on kärsivällisen ihmisen puuhaa (kuten kasvojumppakin :), ja tulokset alkavat näkyä ehkä aikaisintaan puolen vuoden kohdalla ja usein vasta n. 10 kk paikkeilla, joillakin vasta jopa kahden vuoden kohdalla. Pitkä aika odottaa! Mutta ehkä sinullakin on vielä siis toivoa? Joka tapauksessa neulausta kannattaisi jatkaa vähintään 15-20 kk.
Neulaustiheydestä Sarah Vaughnin uusimmassa dermarollausoppaassa (http://dermaroller.owndoc.com/dermaroller-instructions.pdf) sanotaan, että 1,0 mm neuloilla voisi neulata kahden viikon välein ja pidemmillä sitten väli saa olla vähän pitempi. Tästä sopivasta välistä löytyy todella paljon keskustelua esimerkiksi Essential Day Spasta ja aika eriäviä mielipiteitä ja kokemuksia. Minä aika lailla luotan Sarah Vaughniin, hänen asenteensa mikroneulaukseen on minusta terve ja hän perustaa antamansa ohjeet tutkimukseen ja kokemukseen, vaikka hän myykin siihen liittyviä tuotteita. En ole toistaiseksi löytänyt yhtä omasta mielestäni luotettavan tuntuista kauppiasta, joka samalla antaisi yhtä paljon tukea ja informaatiota.
Eli tuota vasten voit ihan rauhassa neulailla vaikka heti. Minähän tuossa yllä olevassa tekstissäni puhun pidemmästä neulausvälistä, mutta se perustuu aiempaan versioon Sarah Vaughnin oppaasta ja muuhun lukemaani. Jos neulaus ei sattuisi minua niin paljon kuin mitä se sattuu, niin itse varmaan rollaisin aika tarkkaan kuukauden välein, mutta uskon että tuo 2 viikkoa on varmaan ihan passeli väli. Sinänsä n. 4 viikkoa tuntuu olevan sellainen väli, josta ainakin Sarah usein puhuu.
Edelleen Sarahin ohjeisiin ja muuhun lukemaani perustuen olen saanut sen käsityksen, että kaksi asiaa on erittäin olennaista neulauksen yhteydessä hyvän tuloksen saamiseksi: C-vitamiini ja A-vitamiini. C-vitamiiniseerumia (C-vitamiinijauhe+keitetty vesi) kannattaisi laittaa iholle ihan koko ajan, mutta ennen kaikkea prepata ihoa muutama päivä ennen neulausta, jos ei käytä seerumia koko ajan. Ja A-vitamiinivoidetta olisi syytä käyttää sekä ennen ja jälkeen neulausta. Ennen neulausta (jatkuvassa käytössä) Retinoic acid (A-Ret, retinolihappo) -voide edesauttaa ihon uusiutumista ja välittömästi neulauksen jälkeen Retinyl acetate parin päivän ajan ja sitten vaihto taas retinoic acidiin, ja C-vitamiiniseerumia myös.
Itse en ole mikään esimerkillinen kasvovoiteiden käyttäjä. Joudun temppuilemaan atopiani kanssa talvisin aika paljon ja sen vuoksi olen nyt jättänyt pois ainakin joksikin aikaa kokeiluni A-Retin kanssa (käytin voidetta nimeltä Tretinoin, Sarahilta), koska atopiani ei tykkää siitä yhtään. C-vitamiiniseerumia käytän periaatteessa jatkuvasti ja ainakin n. 4 päivää ennen neulaamista. Samoin Retinyl acetatea (Infadolan, Sarahilta) käytän muutaman päivän neulauksen jälkeen. Jatkuvassa käytössä minulla on BM-Optiretin, joka ei kovin paljoa ärsytä atopiaani, sekä sitten Carolyn’s Facial Formulas -tuotteita, jotka kosteuttavat ihoani kivasti, mutta en tiedä onko niillä mitään sen kummempaa virkaa tuon neulauksen suhteen 🙂 BM-Optiretin sisältää retinyl acetatea ja retinyl palmitatea, jotka ovat A-vitamiinin muotoja samoin kuin retinoic acid. En ole kauhean hyvin perehtynyt A-vitamiinin eri muotojen vaikutukseen ihonhoidossa, mutta olen siinä käsityksessä, että retinoic acidia pidetään tehokkaimpana ihon uudistajana, mutta samalla se myös ärsyttää ihoa eniten. Retinyl acetate ja palmitate ovat iholle lempeämpiä, mutta huomattavasti vähemmän tehokkaita. Jos joku lukijoistani on näistä paremmin selvillä, niin saa korjata/kertoa lisää ja mielellään tarjota vaikkapa linkkejä, joista asiasta voi lueskella!
Hmm, tästä tuli sen verran pitkä epistola, että saatan tehdä tästä blogitekstinkin 🙂 Hyviä tuloksia odotellessa ja toivoessa siis, Kikka! Niitä minäkin odottelen 😀
Kiitos vastauksestasi!Ei muuta kuin rullien hankintaan!:)
Olen nyt sen verran perehtynyt aiheeseen, käynyt kosmetologin tekemissä rollauksissa ja nyt kun ”löysin” sinut niin olen mielestäni valmis tuohon itsekin. Vielä kysyisin että miten laitat tuon c-vitamiiniseerumin (1-20) ihollesi? Miten sen saa levitettyä kun on noin vetistä? Laitatko jonkin seerumin tai voiteen joukkoon?
Teen tuon C-vitamiiniseerumin kanssa niin, että kaadan sitä pullosta mahdollisimman pienen tilkan vasemmalle kämmenelle (yleensä sitä aina hulahtaa turhan paljon) ja sitten vaan kastan oikean käden sormet seerumiin ja lätkin sitä kasvoille 🙂 Yleensä joudun ottamaan pullosta seerumia pari kolme kertaa. Osa seerumista hulahtaa aina hukkaan tässä operaatiossa, mutta kun suurin osa on ihan vaan vettä, niin en ole stressannut asialla. Varmaan ihan hyvä tekniikka olis sekin, että kastaa vanutupon seerumissa märäksi ja sillä taputtelee kasvoja. Missään en ole nähnyt mitään täsmällisiä ohjeita, mutta itse olen ajatellut, että on ihan hyvä asia läiskiä kasvot suht märiksi seerumilla.
C-vitamiinin voiteen/muun seerumin joukkoon laittaminen ei ole hyvä idea, koska tämä muoto C-vitamiinista ei imeydy ihoon, jos iho on rasvainen. Eli sen vuoksi pitää myös odottaa puolisen tuntia seerumin kuivumista ja imeytymistä ennen kuin lisää kasvovoiteen.
On olemassa sellainenkin muoto C-vitamiinista, joka soveltuu voiteen joukkoon sekoitettavaksi (mielellään kämmenellä siinä samalla kun voitelee kasvot), mutta en ole oikein perehtynyt asiaan niin hyvin, että osaisin sanoa millaista C-vitamiinia tähän pitäisi hommata.
Kiitos! Vichyn ihonhoitosarjassa on sellainen Antiox-seerumi johon sekoitetaan c-vitamiinijauhe (on pakkauksessa mukana). Valmiste säilytetään ohjeen mukaan 3 vk jääkaapissa. Mitenköhän lienee siitä tuo c-vitamiinin imeytyminen..? Aika mielenkiintoista on se että nyt kun näitä vitamiiniasioita lukee ja varsinkin miksroneulauksen yhteydessä jopa ihotautilääkärit kehoittavat preppaamaan ihoa varsinkin juuri c- ja a-vitamiinilla ennen hoitoa ja hoidon aikana niin kosmetologi ei maininnut minulle asiasta mitään. Toki hyaluronihappoa iholleni siveltiin ja jonkinlainen vitamiininaamio neulauksen jälkeen laitettiin, kerran kk:ssa.Kyllä jotenkin koen että kuuden hoidon sarja ja rullan hinta päälle oli hinta-laatusuhteeltaan (hilkun verran vajaa 1000e)ehkä hieman kyseenalainen? Perusteellisempaa tieoa olisi ammattilaisella luullut olevan myös?
Yritin opiskella tätä C-vitamiinin imeytymisasiaa, mutta olen vielä aika pihalla siitä. Itsekin olen lisännyt C-vitamiinijauhetta voiteeseen, mutta olen nyt alkanut epäillä kuinka paljon siitä on hyötyä (varmaan jotain on, koska monissa tuotteissa näin tehdään, mutta tärkeää olisi tietää mitä C-vitamiinin muotoa jauheessa käytetään) ja jotenkin nyt luotan enemmän tuohon supersimppeliin C-vitamiini + vesi -yhdistelmään ja kasvojen voiteluun vasta, kun C-vitamiini on kunnolla imeytynyt. Ilmeisesti on joitakin muotoja C-vitamiinista, kuten ainakin askorbyylitetraisopalmitaatti ja ehkä tetrahexyldecyl ascorbate, jotka passaavat suoraan voiteisiin lisättäväksi, ja kyllä jotkut itse seeruminsa tekevät käyttävät ihan perus askorbiinihappoakin rasvapohjassa. Mutta en kyllä vielä ollenkaan tiedä tästä asiasta riittävästi. Pitäisi joskus jaksaa kaivella asiaa tarkemmin. Olispa joku kemistituttu, joka osaisi selittää asian!
C-vitamiinipitoisen seerumin/voiteen ”tehoa” voi tarkkailla sillä, että muuttuuko väri: kun C-vitamiini hapettuu, seerumin/voiteen väri alkaa muuttua kellertäväksi ja loppujen lopuksi melkoisen rusehtavaksi ja siinä vaiheessa olisi kai syytä heittää voide pois. Omatekoinen seerumi säilyy jääkaapissa tummassa pullossa max. kolme viikkoa, sama varmaan on tuossa Vichynkin seerumissa. Joissakin voiteissa luvataan jopa kaksi vuotta säilymisaikaa, mutta ehkä niissä on käytetty jotain hitaasti hapettuvaa C-vitamiinin muotoa? Ihoon muuten imeytyy sellainen C-vitamiiniseerumi hyvin, jonka pH on alle 3,5. Eipä ole pH-tikkuja joilla tarkistella omatekoista seerumia 😀 Apteekista varmaan sais.
Olis ollut tietysti kiva, jos kosmetologilta olisit saanut kotihoito-ohjeeksi tietoa C- ja A-vitamiinin käytöstä neulauksen yhteydessä. Mutta ehkä kaikki sitten vaan ei tiedä siitä? Minäkin olen omat tietoni kaivellut sieltä sun täältä. Mutta tietysti kosmetologin _pitäisi_ tietää, ihan ammatin vuoksi, ja tuohon hintaan minusta saisi jo olla mukana aika reippaasti lisätietoa asiakkaalle 😀 Mutta kuten sanoin aikaisemmin, hoidoista on varmaan ollut hyötyä, pitää vaan jaksaa kärsivällisesti odottaa tuloksia! Kyllä monet neulaavat ilman A- ja C-vitamiinejakin, erinäisistä syistä, ja silti ovat raportoineet hyviä tuloksia.
Hei,löysin sattumalta tämän tosi mielenkiintoisen sivun.haluaisin. Tietää mistä näitä c jauheita,seerumeita ja rullauskoneita oikein saa.??kirjoitusvirheeni kauheita,koska harjoittelen vasta uutta i podiani!kirsi
Heippa Kirsi! Lukaisehan uusiksi tämä mikroneulausjuttuni, niin sieltäpä löytyy joitakin linkkejä alkajaisiksi. iPod on ihan jees! 😀
Heip, luin noita Sarah Vaughnerin sivuja, ja sielta bongasin sellaisen tiedon (keskustelupalstalta) etta kuparinaamion sisaltama metalli estaa C-vitamiinin toimimisen, joten niita ei kannattaisi kayttaa samaan aikaan. Tassa on muuten niin hyvat suomenkieliset ohjeet etta ajattelin kertoa, jos haluat paivittaa tiedon juttuusi? 🙂
Kiitos! Enpä ole itse huomannut tuota tiedon jyvästä. Mielelläni tällaiset asiat päivittelen ohjeisiin ja ihan itseänikin varten tuo tieto kiinnostaa.
Moi!
Ei ole tullutkaan rollailtua taas pitkään aikaan. Täytyy varmaan taas aloittaa.
Pitkillä neuloilla rollatessa käytän kipulääkkeenä Panadol/ Burana yhdistelmää. Toimii hyvin. Sain vinkin joskus plastiikkakikurgiltani. Siis otetaan kumpaakin yhdessä ja hyvin kestää kipua .
Tämä ei ole koskaan tullut itselläni mieleen – pitää kokeilla! Kiitos vinkistä, olispa ihanaa jos tästä löytyisi apu minun rollaustuskaani 🙂 Ilmeisesti siis noin tuntia ennen kannattaa ottaa molemmat tabut yhdessä, että lääke ehtii sopivasti vaikuttaa.
Hmm, tuosta ibuprofeenin käytöstä (Burana ym.)… Nyt jälkeenpäin kun olen ajatellut tuota lääkärin vinkkiä, niin en sittenkään itse toimisi niin. Parasetamoli varmaan olisi ihan hyvä idea, mutta ibuprofeeni on tulehduskipulääke = parantaa tulehdusta elimistössä, ja rollaus nimenomaan aiheuttaa tulehdusreaktion, joka siis on toivottu. Eikä sen paranemista siis pitäisi nopeuttaa, vaan antaa parantua omaan tahtiin. En tiedä sitten onko tämä yltiövarovaista, mutta itseäni ainakin rollaus sattuu niin paljon, että en halua sen tehoa millään heikentää 😀
Kiitos perusteellisesta jutusta. Onko sinulla tietoa kannattaako tätä kokeilla couperosa-iholle, vai onko liian rajua touhua herkälle iholle?
Yritin haeskella couperosaan liittyen ohjeistusta, mutta ainoa mitä nopeasti löysin, oli suomalaisten kauneushoitoloiden sivuilla. Esimerkiksi täällä http://www.katin.fi/hoidot/avut-couperousaan mainitaan, että mikroneulaus voisi auttaa couperosaan ja jostain toiseltakin sivustolta löysin vastaavan maininnan. Sarah Vaughterin ohjeistuksesta tai foorumeilta en ainakaan pikahaulla löytänyt mitään mainintaa asiaan liittyen. Koitan pitää jatkossa silmäni auki ja lisäilen vaikka tuohon ohjeistukseeni tietoa, jos törmään esimerkiksi kokemuksiin siitä, miten couperosa ja mikroneulaus ovat sopineet yhteen.
Auttaakohan rollaus häivyttämään syntymämerkkiä?
En tiedä, epäilen. Itse en kyllä uskaltaisi rollailla syntymämerkkejä tai luomia tai muulla tavoin ”poikkeavaa” ihoa. Arpia voi rollailla, jos ne ovat ns. tavallisia arpia, keloidiarpia ei pidä rollata. Tällä samalla logiikalla (jonka takana ei siis ole mitään tietoa) päädyin siihen tulokseen, että itse en rollaisi syntymämerkkejä. Yritin etsiä asiasta lisätietoja, mutta en ainakaan tähän hätään löytänyt mitään hyödyllistä. Palataan asiaan, jos suinkin löydän asiasta jotain parempaa tietoa kuin tämä oma arvailuni.
Hei,
Tilasin juuri Sarah Vaughterilta C-vitamiinijauhetta, Infadolania ja kuparinaamion. Siinä yhteydessä oli linkki päivitettyyn rollausohjeeseen ja siihen oli tullut selkeä muutos. Enää ei suositella tähtikuviota, sillä se rollaa epätasaisesti eri ihonalueet. Pitäisi rollata vain vaaka- ja pystysuunnassa ja vielä siten, että aina yhden rollauksen jälkeen nostetaan telaa, ettei seuraava kierros tee reikiä samaan kohtaan.
Kiitos vinkistä! Pitääpä käydä lukemassa Sarahin uudistettu ohje ja päivitellä tätä omaa ohjetekstiäni sen mukaisesti.
hei taas.Olen nyt tehnyt ohjeita kasvojumpalla: lihakset eivät lopu kaulaan ja on tosi tehokas. Ostin myös Carole Maggion Facercisen ja että tekee tosi häijyä jos pyrit tekemään ohjeet käsketyn mukaisesti! Eritoten käsketyn,koska Carolella on hieman käskevä sävy… Olen täysin hurahtanut näihin juttuihin ja myös rullaukseen ja infadolaniin ja maailman parhaimpaan keksintöön C-vitamiinijauhe jonka teen pieneen pipettipulloon, on helppo käyttää. Miljoona kiitosta näistä sivuista, nyt tunnen jo olevani 58 vuotta nuori ja marsunpussitkin ovat kaksoisleuan mukana kadonneet!!!!XXXXX
Tosi kiva että olet saanut hyviä tuloksia! Ja ihanaa että nyt fiilis on tuo 58-v nuori eikä suinkaan vanha!!! 😀 Itselläni on vastaava olo, vaikka täällä välillä rutisenkin ankeista peilikuvista sun muista. Se on mukava tunne, kun on jonkunlainen kontrolli siihen, miltä oma nassu näyttää.
Hei,
Kun iholle on dermarollaus tehty voiko siis heti laittaa seerumia tms hyarolonihappo tai kollageenipitoista voidetta? Toisissa ohjeissa sanotaan, että ei saa laittaa mitään kuin vasta seur.päivänä. Kuitenkin joissain ohjeissa ihoon rollataan hoitotuotteita ja toiset taas laittavat seerumit ja rasvat rollauksen jälkeen iholle.
Mikä siis on oikea tai suositeltavin tapa?
Tähän ei ole ihan suoraviivaista vastausta. Jos on rollannut lyhyillä neuloilla (0,5 mm tai alle), tilanne on toinen kuin jos on rollannut pidemmillä neuloilla. Lyhyillä neuloilla rollatessa tarkoitus on imeyttää voiteet ihoon paremmin kuin ilman rollausta => seerumit yms. laitetaan heti rollauksen jälkeen tai jo ennen rollausta.
Pitkillä neuloilla rollatessa voi oikeastaan valita, enkä kyllä oikein tiedä mikä tässä olisi ”enemmän oikea” tapa toimia. Paljon riippuu siitäkin, mitä voiteita/seerumeita/naamioita iholle laittaa. Kupari ja C-vitamiini eivät oikein sovi yhteen, joten jos laittaa esim. kuparinaamion tms., niin sitten pitäisi odottaa seuraavaan päivään ennen kuin laittaa C-vitamiinipitoista seerumia tai voidetta.
Pitkillä neuloilla rollatessa ihon mikrokanavat ovat tietysti syvemmät kuin lyhyillä neuloilla rollatessa, joten kaikki iholle laitettava päätyy syvemmälle ihon sisään. Sarah Vaughn, joka on mun suuri idolini ja guru tässä asiassa, suosittelee lähinnä tietysti itse myymiään tuotteita, mutta ne ovat ihan supersimppeleitä ja edullisia 😀 Ja niiden käyttötapa on myös yksinkertainen (lue tuosta minun tekstistäni tai Sarahin omista ohjeista). Mutta juuri tähän sinun kysymääsi asiaan Sarah ei varsinaisesti ota kantaa. Melkein sanoisin, että lue tarkkaan nuo minun ohjeeni ja tosiaan Sarahin ohjeet ja foorumitekstejä ja sitten vaan käytät omaa järkeäsi.
Sekin muuten vaikuttaa tähän, että C-vitamiini ja jotkut voiteet voivat kirvellä aika silmittömästi pian rollauksen jälkeen. Eli kannattaa kokeilla mitä oma iho sietää. Jos kirvely on liiallista, silloin kannattaa lykätä voiteita sun muita vähän myöhemmäksi, että mikrokanavat ovat sulkeutuneet.
Eipä tainnut olla paljoa apua tästä, sori!
Kiitos vastauksesta. Eli laitan rollauksen jälkeen seerumin tms kollageenia sisältävän voiteen iholle. Sitä ihon nipistelyä jo viimeksi pohdinkin. Iho oli aika ”liekeissä” enkä uskaltanut laittaa iholle mitään. Onkohan neulauksesta mitään hyötyä 0.5mm neuloilla mikäli ei käytä seerumeita yms ennen tai heti rollauksen jälkeen? Tehoaako pidemmät neulat reisien läskeihin? Vai auttaako niihin vain tiukka dieetti,urheilu ja lopulta rasvaimu ;)) ?
Kiitos vielä hyvästä informaatiosta blogissasi. Olet todella perehtynyt aiheeseen.
Olen taas lueskellut neulauksesta aika paljon ja ehkä jossain vaiheessa pääsen niin pitkälle, että pystyn jakamaan tietoa muillekin 🙂 Tällä hetkellä se on niin hajallaan omassa päässäni, että en pysty oikein mitään kovin koherenttia muille sanomaan. Olen tässä oppimassa uutta rollaustiheydestä ja siitä, missä vaiheessa kannattaisi iholle laittaa mitäkin ainetta ja mitä minkäkin kanssa yhdessä (tai erikseen). Yritän lueskella sekä käyttökokemuksia (Essential Day Spassa on rollaajia, jotka ovat ottaneet todella perusteellisesti asioista selvää) että tieteellisiäkin lähteitä.
Mutta neulauksesta on joka tapauksessa hyötyä, vaikka et käyttäisi yhtään mitään C- tai A-vitamiineja tai mitään muitakaan hienouksia. Ihan pelkkä rollauskin on hyväksi, jos iho vaikka ei tykkää voiteista.
Näyttäisi siltä, että Sarah Vaughter laskee jo 0,5 mm neulat ”pitkiksi” eli jo niillä neulaus saattaisi riittää, ja 1,0 mm pitempiä ei välttämättä tarvitsisi ainakaan kasvoihin lainkaan.
Essential Day Span fiksujen rollaavien naisten yhteisö tuntuu olevan sitä mieltä, että seerumit yms. kannattaa laittaa kasvoille vasta rollauksen jälkeen, ei ennen, vaikka neulaisi lyhyilläkin neuloilla.
Pidemmät neulat: Muistelen että Sarah Vaughter sanoisi, että 1,5 mm pidempiä neuloja ei tarvitse käyttää edes reisiin tms., sielläkin iho on sen paksuista, että 1,0 tai 1,5 mm neulat riittävät. Selluliittiinhan rollaus ei ilmeisesti auta, saati sitten reisiläskeihin 😛
Itse olen tällä hetkellä siinä uskossa, että iholle tekisi hyvää saada C- ja A-vitamiinia jossain muodossa ja kuparipeptidejä. Näillä pärjää ihonhoidossa pitkälle, eikä välttämättä juuri muuta tarvitse. Ja halvalla pääsee jos haluaa, maksaakin näistä tietysti voi aika roimastikin, kun ostaa kalliita tuotemerkkejä. Palataan tähän asiaan kunhan mun ”tutkimus” joskus valmistuu 😀
”Eksyin” tänne ja kiinnostuin.
En ole enää mikään teini, joten maanvetovoima alkaa tehdä pikkuhiljaa tehtäväänsä ja jos sitten ilmettä voisi hetken vielä nostaa.. ei paha asia ollenkaan. 😉
En vain tahdo löytää netistä paikkoja, jossa myydään näitä rullia enkä niitten hintoja. Siis suomalaisilta sivuilta, tuskin lähden tilamaan ulkomailta, kun ei tuo englanti oikein taitu. Sairaankallista microrullaushoitoa kyllä saa monstakin paikkaa ja hinnalle on varmasti hyvät perustelut..mutta jos alkaisi varovaisesti kotona testaamaan, tähän toivoisi apuja, mistä rullaisi esim. ensin jne. Olen lievästi piikkikammoinen.
Jos rullan käyttö on vain noin 6 kertaa, luulisi että hinta ei ole kallis? Hintahan on tietty suhteellista, joillekin 50€ ei ole mitään, joillekin se on paljon, samoten nämä voiteet joita käytetään vaikuttavat melko arvokkailta, löytyykö mitään halvempaa ja asiansa ajavaa voidetta? Ja onko niitä aivan pakko käyttää? Riittääkö esim. ravinto ja mahdollisesti purkista otettavat vitamiinit (C,D ym.)? Mikä niitten vaikutus on tällöin?
Arvista kysyisin, että mitä on keloidiarpia? Itselläni on raskaus/leikkasuarpia. Sorry, täällä käytettään ammattikieltä ja englantia (linkkejä) mitä en ymmärrä, joten sorry nämä tyhmät kysymykseni, mutta neuvoista olisin kiitollinen ja tästä blogistasi.
Hih, kyllä maan vetovoiman vaikutusta on mahdollista vähän yrittää hidastaa 😀 Paras konsti siihen on kasvojumppa, mikroneulaus on enemmänkin ryppyjen ja juonteiden korjausta (mihin kyllä kasvojumppakin auttaa).
Tuossa minun ohjetekstissäni on jonkun verran linkkejä kotimaisiin paikkoihin, jotka myyvät mikroneulausteloja. En ole koskaan ostanut niistä, enkä tiedä myytyjen tuotteiden laatua, joten sen enempiä neuvoja en kotimaisista ostopaikoista osaa antaa. Kannattaa lisäksi googlailla esimerkiksi sanalla ”mikroneulaustela”. Hinnat vaihtelevat, kannattaa shoppailla eikä ostaa ekasta vastaantulevasta nettikaupasta. Owndoc.com:sta saa edullisesti ja varmasti hyvää laatua, mutta kauppa on englanninkielinen.
Telan kestosta on vaikea sanoa mitään tarkkaa, se riippuu monesta asiasta. Teloja on myös kertakäyttöisiä: niissä piikit ovat niin pehmeää materiaalia, että tylsyvät nopeasti. Piikkien tylsymiseen vaikuttaa myös esim. desinfiointi: ei kannata keittää telaa, koska se tylsyttää piikkejä. Tylsymisen huomaa siitä, että piikit eivät enää mene niin helposti ihoon.
Piikkikammoinen voi kokeilla rollausta ekana vaikkapa omaan kämmenselkäänsä 🙂 Nekin rypistyvät ajan myötä, joten ovat ihan oiva paikka neulata joka tapauksessa.
Voiteet sun muut eivät ole pakollisia, kyllä mikroneulaus ilman niitäkin vaikuttaa, mutta C- ja A-vitamiini ulkoisesti kyllä parantavat tuloksia. C-vitamiinin syöminen on ilman muuta joka tapauksessa hyvä idea, vaikuttaa ainakin jonkun verran positiivisesti mikroneulauksen tulokseen.
Jos haluaa päästä edullisesti voiteiden kanssa, niin C-vitamiiniseerumia voi tehdä jauheesta, se on lähes ilmaista. Ja sen päälle voi sitten käyttää jotain A-vitamiinipitoista voidetta. Niissä on vaihtoehtoja lukuisia, mutta hinta on monissa aika kova. Edullinen versio on apteekista löytyvä Bella 30+, jossa on A-vitamiinia iholle ystävällisessä ja hyvin imeytyvässä muodossa ja muutenkin ihan kivoja tehoaineita (mm. C-vitamiinia). En osaa yhtään sanoa, kuinka tehokasta tai tehotonta voide on, mutta ainakin se sisältää oikeita aineita 🙂
Keloidiarpia kannattaa googlata (ja katsoa niiden kuvia), se on nopein tapa katsoa, onko itsellä tätä ongelmaa.
Kiitos näistä tiedoista! Ostin rullan ja hyvä että löysin nämä tiedot ennen kokeilemista!!!
Kiva että ohjeistani on sinulle hyötyä, Marjukka 🙂
Kiitos kaunis kaikesta tiedosta ja tutkimisesta! Sivusi on todellakin luonnollisen kauneuden puolesta!Tiedätkö kuinka aikaisin mikroneulauksen voi aloittaa? Olen pian/ vasta 33 v. täyttävä nainen, mutta kuiva ja ohutihoisena olen saanut jo ensimmäisiä juonteen alkuja ylähuuliin (hyi), silmäkulmiin ja sibeliukset ovat näkyvät. Voiko käydä niin, että jos stimuloinnin aloittaa liian nuorena, niin vanhempana hoidot eivät enään tehoa… ikään kuin iho tottuu ja lakkaa tuottamasta kollageenia. Jos näin niin,toki lykkään ihohoitojen aloittamista siihen, kun ihoni todella repsahtaa. Lähinnä aluksi kiinnostaisi kokeilla 0,5 mm rullaa. Tiedätkö auttaako hoidot pitkällä juoksulla, vai menettäävätkö ne tehonsa jossain vaiheessa? Onkohan siitä tutkimusta, tiedätkö?
Olen siinä käsityksessä, että mikroneulaus ei menetä tehoaan missään vaiheessa. Se kun perustuu kehon omaan paranemismekanismiin, joka pysyy periaatteessa samanlaisena vanhenemisen myötä. Mutta mitään tutkimusta tästä en ole kyllä nähnyt – koko asia on vielä sen verran uusi. Parikymmentä vuotta sitä käsittääkseni kuitenkin on jo tutkittu, joten jotain vähän ”pitkittäistutkimustakin” luulisi tehdyn, ainakin tietoa on varmaan anekdoottitasolla, eli itseään vuosikausia mikroneulanneilla henkilöillä on jotain kokemuksia, mutta enpä ole sellaiseenkaan törmännyt. Des Fernandes itse kuitenkin on mikroneulaillut itseään … olisko 50 kertaa? Muistelen tällaisen numeron joskus nähneeni. Muutama vuosi siihen on varmaan mennyt 😀
Valitettavasti siis mitään varmaa tietoa minulla ei asiasta ole, mutta itse en epäröisi neulaamista ainakaan tuosta syystä 🙂
Minunkin puolestani suuren suuri kiitos ihan mainioista sivuista, täältä löytyy kauheasti mielenkiintoista tietoa! Navigointi vaan on jotenkin vaikeaa, laitankin aina kirjanmerkkeihin kun jotain keskustelua löydän, niin löytyy sitten myöhemminkin.
Näiden sinun sivujesi ja muidenkin netistä löytämieni tietojen perusteella olen aloittanut nyt mikroneulauksen. Ikää on 42 vuotta ja kiitos rasvaisen ihon minulla ei ole vielä paljoakaan ryppyjä. Nyt kuitenkin viimeisen vuoden kuluessa olen kauhukseni huomannut, että pystyy se aika vaan meikeläiseenkin: piskuiset hamsterinpussukat on ilmaantuneet (tämä suurin harmin aihe), pieni ryppy tullut kahta puolta nenän sivustoja ja pystyrypyt kulmien välissä syventyneet.
Tilasin kauneusmaailma.fi:stä MT dermarollerin hintaan 26 Euroa. Piikin pituudeksi valikoitui lukemieni juttujen perusteella 0,75 mm. Neulasin ekaa kertaa viikko sitten sunnuntaina, melkolailla kyllä jännitti. Hyvin se sujui, kipua oli vain hieman, mitä nyt nenän alunen ja otsa toivat kyyneleet silmiin.
Ihon toipumiseen meni minulla nelisen päivää. Aluksi iho oli kiristävä ja kuumottava pari päivää. Kun illalla neulasin pidin parin tunnin tauon ennenkuin laitoin yöksi kasvovoidetta. Aluksi yritin pärjäillä tavanomaisilla ihonhoitotuotteillani, lähinnä E-kasvovedellä ja E-seerumilla, mutta ihon jano oli melkoinen. Jouduin turvautumaan bepantheniin ja eucerinin aquaphoreen, niin kuiva oli nassu. Päivät 3 ja 4 iho tuntui kovalta ja kesi, sitten helpotti. Olin luullut että paksu nahkani ei olisi neulaamisesta juuri milläskään, mutta yllättävän kauan mielestäni meni aikaa toipuiluun. Toisaalta, oirehdinta olisi mielestäni sitä luokkaa että varmaankin oli aika onnistunut ensineulaus, eli ei liian kovaa eikä liian hellästi. Onneksi iho ei näyttänyt kovin pahalta, vaikka siltä tuntuikin.
Nyt kun neulauksesta on aikaa viikko niin ihossa ei näy siitä enää merkkejä. Iho kyllä tuntuu raikkaammalta kuin aikoihin, mutta mitään muutoksia ei tietenkään vielä näy. (Paitsi että ne nenän varren sivuilla olleet uudet pikkurupyt näyttäisivät minusta jo pikkuruisen madaltuneen. )
Nythän se on sitten edessä homman vaikein osuus, eli mahdollisten vaikutusten odottelu… Tilasin dermosililta melkoisen läjän seerumeita ja voiteita kesäalen innoittamana, useat heidän tuotteensa kun ovat iholleni hyvin sopineet. Tarkoitus olisi jatkaa E, C ja vähän A-vitamiinienkin kanssa läträämistä. Sitä suosittelemaasi Bella 30+ -voidetta voisi myös kokeilla. Uudelleen yritän neulailla noin 4 viikon päästä, riippuen siitä milloin olisi mahdollisuus olla pari päivää mahdollisimman vähän ihmisten ilmoilla :).
Tuota dekolteen aluetta voisi varmaan vähän neulata tässä välilläkin: se on aikoinaan muutaman kerran pahasti palanut ja muistaa sen kyllä. Jos kasvoni saavat keväällä vähänkään aurinkoa niin dekolteehan siitä rypistyy, vaikka olisi kaiken talvea ollut kuinka siloinen eikä olisi aurinkoa nähnytkään.
Tervehdys taas! Olen nyt lätrännyt neulauksen jälkeen pari viikkoa noiden vitaamiinivoiteiden kanssa ja törmäsin tämmöiseen juttuun, jossa sanotaan, että liian suuret A-vitamiinipitoisuudet ihovoiteissa voisivat olla epäterveellisiä http://www.nettiet.fi/teemat/terveys/art6414-Nama-voiteet-auttavat-ryppyihin.html. ”Retinoli on tehokas ihon uudistaja, joka kosteuttaa ja pehmentää ihoa, silottaa pintaa, estää ikääntymistä ja parantaa ihon joustavuutta. Sen kauneusvoiteissa käytettävät turvarajat ovat erittäin tiukat. Rasvaliukoinen A-vitamiini rasittaa maksaa, ja liian suuri määrä ohentaa ihoa. Siksi sitä saa olla kasvovoiteissa hyvin vähän.”
Että mitenhän se nyt on, voikohan A-vitamiinivoiteilla tosiaan aiheuttaa elimistölleen vaaraa, jos kerran neulaus saa voiteet imeytymään ”jopa 100 kertaa tavallista paremmin”?
Itse ajattelen, että tuskinpa tuo ihovoiteiden imeytyminen montaa päivää on ihan tuota huippuluokkaa neulauksen jälkeen. Noissa A-vitamiinivoiteissa on vissiinkin suuria eroja sen mukaan missä muodossa vitamiini niissä on. Itselläni on käytössä dermosilin yövoide jossa lukee vain retinol, eli se kai ei ole imeytymisteholtaan kovin kummoista. Mutta jos kovin tiuhaan neulaisi, niin voisi varmaan tulla ongelmia vitamiinin liiallisesta imeytymisestä, vai mitä ootte mieltä?
Voiteiden imeytymiseen yleensäkin sekä myös mikroneulauksen yhteydessä vaikuttavat monenlaiset asiat, yhtenä isona tekijänä se, kuinka kauan mikrokanavat pysyvät auki iholla. Viimeisimpien tutkimusten mukaan mikrokanavat saattavat olla auki pitempään kuin on oletettu, eli muistaakseni jopa parin seuraavan vuorokauden ajan, jos iholla käytetään oikein rasvaista voidetta, kuten minä esimerkiksi itse käytän.
A-vitamiini liian suurina määrinä tosiaan rasittaa maksaa, mutta itse olen olettanut, että ihon kautta imeytyy niin pieniä määriä, että se ei maksaan asti todennäköisesti edes pääse. Voin olla väärässä! Pitääpä koettaa löytää asiasta jotain lisätietoa. Ihon ohentuminen: kyllä, A-vitamiinilla on sellaista vaikutusta, mutta toisaalta se myös uudistaa ihoa tehokkaasti. Nyt ollaan vähän sellaisella alueella, jolla omat tietoni ovat aika horjuvat. Täältä löytyy jotain tietoa A-vitamiinivoiteiden positiivisesta vaikutuksesta, mutta ei mitään negatiivisesta: http://www.karl-ludwig.fi/@Bin/122549/A-vitamiinit.pdf
Minulle siis tämä kommentti maksan rasittumisesta ja ihon ohenemisesta syinä siihen, ettei voisi A-vitamiinivoiteita käyttää, on aika yllättävä. Esimerkiksi Environ on tuotesarja, jossa portaittain siirrytään käyttämään erittäinkin paljon A-vitamiinia sisältäviä voiteita, eikä missään varoitella muusta kuin A-vitamiinireaktiosta, joka on ihan normaali, ohimenevä juttu. Ja Environhan siis on mikroneulauksen uranuurtajan kehittämä kasvovoidesarja. Mutta pistän tämän asian korvan taakse, ja jos löydän siitä lisätietoa, kertoilen kyllä!