Mistähän tämäkin voisi johtua

Jotain kummallista on tapahtumassa otsassasi, tuossa kulmien välissä. Minulla on ollut siinä jo pitkään kolme pystyryppyä, vähän eri syvyisiä. Kasvojumpan ja otsan teippaamisen myötä ko. rypyt ovat madaltuneet huomattavasti, ja jossain vaiheessa totesin ällistyksekseni, että kaksi niistä on käytännössä kadonnut. Mutta nyt on tapahtunut jotain kummallista. Tässä havainnollistava kuva (joo, kuva on aika huonolaatuinen, koittakaa kestää):

1257

Vielä muutama viikko sitten tilanne oli se, että rypyt nro. 1 ja 3 olivat käytännössä hävinneet kokonaan. Kun kurtistin kulmiani, ryppy nro. 2 tuli näkyviin, mutta ykkönen ja kolmonen eivät enää (paljon aikaisemmin siis kaikki kolme ryppyä tulivat näkyviin kulmia kurtistellessa ja kakkonen oli aika näkyvä). Kakkonen on ollut se ryppy, jota olen ahkerimmin hieronut pois ja piikitellyt mikroneulauksen yhteydessä juuri siksi, että se oli näkyvin noista rypyistä. Mutta mitä ihmettä! Nyt tilanne onkin tuon yllä olevan kuvan mukainen. Ryppy nro. 3 on edelleen kiltisti aika lailla piilossa, mutta yhtäkkiä ryppy nro. 2 onkin kadonnut – ei edes näy tässä kuvassa juurikaan – ja ryppy nro. 1 muuttunut paaaljon näkyvämmäksi, kuin mitä muistan sen koskaan olleen. Täh, mitä oikein on tapahtunut?!

Jokin aika sitten, kun siis kurtistin kulmia, kakkonen sieltä tuli näkyviin. Mutta nyt, kun kurtistan kulmia, kakkonen pysyy piilossa ja ykkönen muuttuukin erittäin paljon syvemmäksi ja näkyvämmäksi (joo, kolmonen myös jonkun verran). Mikä juttu tämä oikein on?

Olen keksinyt tälle neljä mahdollista selitystä:

  • Kakkonen on hävinnyt, koska olen hieronut sitä niin paljon ja etenkin mikroneulannut, joten kollageeni ihon alla on lisinyt ja ryppy sen myötä silinnyt. Tämän takia sitten otsaa kurtistaessa ykkönen tuleekin esiin, koskapa kakkonen on pienentynyt niin paljon.
  • Olen tehnyt kasvojumppaa niin paljon, että jotain on tapahtunut lihaksille ja ehkä myös kollageenille, ja tämän myötä lihakset käyttäytyvät eri tavalla, ja siis myös kurtut näkyvät eri tavalla.
  • Uusi koiraluutyynyni (Save My face) jotenkin saa tämän aikaan. En kyllä tajua, miten asia voisi olla niin, koska aamulla otsateippaukseni eivät ole rutussa, joten otsanikaan ei ole voinut olla yöllä rutussa. Mutta silti.
  • Tämä on joku ohimenevä tilanne. Ihoni on vaikkapa turvoksissa tai jotain.

Voi tietysti olla, että kyseessä on kaikkien noiden yhteisvaikutus. Ja toisaalta, onko sillä nyt oikeasti väliä, mistä tuo johtuu… Mutta hassu juttu kummiskin! Olis kiva kyllä tietää syy. Seuraavaksi varmaan otan sitten työn alle tuon ykkösrypyn, lähinnä mikroneulauksen yhteydessä. Jospa sekin siitä katoaisi. Tai sitten tämä on vaan tosiaan joku väliaikainen juttu 🙂 No, lupaan tiedottaa jos/kun tilanteeseen tulee muutoksia.

Mainokset

6 thoughts on “Mistähän tämäkin voisi johtua

  1. Heissan jälleen!

    Kommentoinkin jo ekaa kertaa tuolla alempana. Nyt kysyisinkin tällaista: Minulla ei vielä ole mitään jumppaa/kirjaa/dvd:tä ja nyt meinasin sellaisen hankkia. Amazonista noita selailin ja nyt onkin vaikea arvioida, mitä ostaisi? Päädyitkö itse jo tilaamaan tuon Facercisen? Lähinnä mietin vasta-alkajana, että riittääkö pelkkä kirja tai dvd aluksi, vai pitäisikö olla molemmat. Vähän vaikea noista hahmottaa, mikä on ns. ”samaa” sisällöltään.

    Jos joku muu lukija on hiljattain tilannut, kuulisin mielelläni myös teidän kommenttejanne.

  2. Heippa!
    Tuosta otsan teippauksesta… Onko sinulla jokin nimenomaan tähän tarkoitukseen hankittu teippi ja minkä kokoinen? Itse olen käyttänyt paremman puutteessa aivan tavallista urheiluteippiä ja saanut innostavan hyviä tuloksia… eli aamulla ei ole ollenkaan niin syvät kiukkurypyt kuin muulloin. Aivan mieletön juttu, kiitos vinkistä! =)
    Tosin rypyt ilmestyvät aina uudelleen, mutta uskon, että olisivat varmasti syvemmät ilman öisiä teippihoitoja.
    terv. Janna

  3. Iines, kannattaa lueskella vielä lisää blogiani, olen tätäkin asiaa vähän yrittänyt pohdiskella siellä sun täällä 🙂 Periaatteessa mikä vaan jumppa on alkuun hyvä! Mutta tietysti tehokkaammalla tulee paremmin ja nopsempaan tuloksia. Itse ostin ekana CFF:n ja jumppailin pääasiassa sillä kolmisen vuotta, sitten olen vaihtanut FlexEffectiin ainakin väliaikaisesti.

    Pelkällä kirjalla voi olla vaikea joskus saada selkoa jumppaliikkeistä ja siitä miten ne täsmälleen tehdään. Melkein itse ostaisin vaan videon, jos jumpassa voi valita ostaako kirjan vai videon. Tai no, itse ostaisin molemmat, mutta tarkoitan että video taitaa olla hyödyllisempi jumppaliikkeiden suhteen. Kirjassa usein sitten on kaikkea muuta kiinnostavaa luettavaa. Tosi kiva että olet innostunut jumppaamisesta ja mukavaa, jos blogistani on sinulle hyötyä!

    Janna, eikös olekin tosiaan hieno juttu tuo teippaus! Minä kanssa uskon vakaasti, että sillä on iso merkitys otsani sileydelle. Käytän itse yhdenlaista laastaria, jolle en oikein tiedä nimeä (olisko haavateippiä???) – sitä jolla vaikkapa hoitaja teippaa tupon käsivarsitaipeeseen, kun on ottanut verikokeen 😀 Siis sellaista melkein läpinäkyvää, mutta ei ihan, vähän niin kuin kuitukangasta. Onpas hankala selittää! Rullalla sitä on ja kahden levyistä, itse ostan yleensä leveämpää ja ihon väristä, kun se ei näytä niin älyvapaalta (ihan kuin joku mua katsois kun nukun…) Apteekista löytyy, en muista olenko koskaan onnistunut löytämään ruokakaupasta muiden laastareiden joukosta.

  4. Hei Itseänipä juuri nuo 1. ja 2. ryppy häiritsevät. Ei niissä sinänsä mitään, mutta kun ikää ei itselläni ole 18 enempää ja ovat jo yhtä näkyvät jos eivät näkyvämmätkin, kuin sinulla. Mitään neuvoja mitä noille voisi näin kotikonstein tehdä?

  5. Joo, kyllä just nuo rypyt nuorellakin voivat olla jo aika selvät – olet ehkä ilmeikäs ihminen tai olisko sinulla tapana miettivästi kurtistella kulmiasi pitkin päivää? Tai ehkä oletkin ilmeikäs nukkuja!

    Sitä kannattaa ilman muuta miettiä, että onko sinulla tosiaan tapana kurtistella kulmiasi, ja sitten koittaa tästä tavasta päästä eroon. Jo pelkästään se voisi nuoren kohdalla olla aika hyvä apu. Mutta sitten toisena voisin ehdotella kulmien teippaamista yön ajaksi (tai voi sen päivälläkin tehdä muutamaksi tunniksi). Tuossa yllä Janna juuri viittaa tähän teippaamiseen, josta olen kirjoitellut aikaisemmin postauksen: http://kasvojenkohotus.blogit.fi/11-rypyt-eli-huolikurtut-pois-pois-pois/

    Sellainen asia tosin pitää ottaa huomioon, että teippaus vaatii sitä, että nukut pääsääntöisesti selälläsi tai että tyynysi on sellainen, että kyljellään nukkuminen ei kurtista otsaasi. Minulla esim. ”koiranluun muotoinen” Save My Face -tyyny on auttanut tässä asiassa. Jos nimittäin teippaa otsansa ja sitten nukkuu kyljellään, niin tuloksena voi aamulla olla kahta kauheammat rypyt. Kokemusta on 🙂

    Tämän kokeileminen ei paljoa maksa, eikä ole hankalaa. Kerro jos toimii! Tai jos ei toimi, sekin olis kiva kuulla 🙂

  6. Kiitos neuvoista! Totta tosiaan – itselläni on paha tapa keskittyessäni automaattisesti pitää otsaani kurtussa. Ja kuten epäilitkin, olen myös hyvin ilmeikäs ihminen. Mutta nytpä voin kiinnittää tähän jatkossa huomioa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s