Otsarypyn paluu – ja uusi poistuminen – ja palaaminen ja …

Jos muistatte, niin olen viime marraskuussa ihmetellyt sitä, minkä vuoksi huolikurttuni näyttävät erilaisilta kuin ennen. Tämä oli siis sen aikainen tilanne kulmieni välissä:

1257

Ykkösryppy olla möllötti selvästi näkösällä, kakkosryppy oli ihan sievästi piilossa ja kolmonen sitten vähän esillä. Ihmettelin silloin, että mihin kummaan tuo kakkosryppy oli kaikonnut ja ennen kaikkea miksi. No, arvatkaas kuinka kävi… Tilanne pysyi kutakuinkin samana kuukauden päivät, kunnes marraskuun lopussa mikroneulasin noita ryppyjä jälleen kerran (yksittäisellä neulalla). Tuo neulaus kun on aika ilkeän tuntuista, niin päädyin neulaamaan ankarimmin ykköstä ja kolmosta ja kakkosta hyvin vähän, koska se oli niin kiltisti piilossa. Ja kuinkas kävikään: tämän tuloksena kakkosryppy kulmia kurtistaessa taas nousikin ankarimmin esiin ja ykkönen ja kolmonen olivat aika lailla pieninä.

No, sitten kului aikaa pari viikkoa, kun huomasinkin, että ykkösryppy taas näkyi huomattavasti selvemmin kuin muut rypyt ja kakkonen siis oli taas aika piilossa. Tässä vaiheessa atopiani rehotti vaihteeksi ankarasti (koko talvi on ollut iholleni tosi hankala), ja juuri tuo nenänvarsi ja kulmien välinen alue olivat rutikuivina ja punaisena. Atoopikoille on tuttu juttu, että rypyt näkyvät paljon normaalia selvemmin kuivissa paikoissa ja niin sitten oli näiden kulmakurttujenikin kanssa.

Mutta kas, atopiani vähän tokeni tuossa muutamia päiviä sitten ja ajattelin, että nyt on sopiva hetki mikroneulata taas kulmien väli (en uskalla nyt koskea muuhun osaan kasvoistani, vaan pidät kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivon että tilanne pysyisi näin hyvänä). Ja kuinkas kävikään tällä kertaa: ykkös- ja kolmosryppy ovat lähes piilossa ja kakkosryppy kulmia kurtistaessa on hyvin uhkaavan ja syvän näköinen. Hmm.

* * * *

No, mitä tästä turhanpäiväisestä ja vähän sekavasta stoorista voisi siis päätellä ja oppia? Itse ajattelen, että mikroneulaus selvästikin vaikuttaa kurttujen katoamiseen ja esiin tulemiseen, mutta varmaankin sen kautta, että ihossa on paranemisprosessi meneillään ja iho on ihan vaan yksinkertaisesti turvoksissa ja sen vuoksi kurtistuu miten milloinkin. Turvonneimmat (= ankarimmin neulatut) paikat tietysti jaksavat kurtistua vähemmän ja iho sitten menee kurttuun siitä, mistä se on helpointa, eli nyt taas tuosta keskirypyn alueelta.

Toisaalta, luulen että mikroneulaus (tai kasvojumppa! tai kurttujen teippaus! en voi varmaksi tietää mikä noista on ”syypää” – todennäköisesti kaikki yhdessä) on kyllä jotain aidosti positiivista saanut aikaan noissa huolikurtuissani, eikä siis pelkästään väliaikaista tulosta. Kurtut ovat sormiini huomattavasti vähemmän syvän tuntuiset ja vaikka valokuvissa en oikein ole saanut tuloksia näkyviin, niin peilini kertoo, että kurtut ovat myös paljon vähemmän näkyvät. Ihon kunto myös vaikuttaa asiaan todella selvästi: kun atopia kukoistaa, niin kukoistavat myös kaikki mahdolliset rypytkin kasvoissani.

Uskallanko siis suositella tämän perusteella jotain? No juu: kasvojumpatkaa 😀 Ja jos tuo mikroneulaus ei oikein iske tai sattuu ihan kamalasti, mutta silti tekisi mieli vähän sen kanssa värkätä, niin ihan hyvä idea on tehdä sitä vaikka vain paikallisesti noihin huolikurttuihin. Jos tätä innostutte kokeilemaan, niin ei muuten kannata neulata sitten ihan vaan sitä kurtun pohjaa, vaan myöskin vähän leveämmältä alueelta kurtun sivuiltakin (siis millin, pari). Itse alkuun neulailin vain tuota rypyn selkeintä pohjaa, mutta minusta tulokset ovat olleet selkeämpiä, kun olen neulannut hivenen leveämmältä alueelta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.