Aihearkisto: Kauneus

Joskus tuloksena onkin lisää ryppyjä…

Viimeksi blogasin siitä, kuinka huolikurtut voi ihmeteipata pois kulmien välistä (älkää käyttäkö jeesusteippiä  lisäihme-efektin aikaansaamiseksi kuitenkaan, se ei ole iholle välttämättä hyväksi). Olen aika laiskasti itse tuota konstia testaillut, mutta jotta voisin sitä täällä mainostaa toisille tehoavana konstina, niin pakkohan minun on itsekin sitä käyttää. Siispä teippasin taas otsani pakettiin viime yöksi. Taisin viimeksi mainita, että kokemukseni teippaamisesta ovat olleet pääosin positiivisia, enkös? Pääosin… No, viime yön teippaus olikin sitten se poikkeustapaus.

Heräsin tänä aamuna komeat, syvät (ja huoh, punaiset) pystyrypyt otsassani juuri siinä teipin ja paljaan ihon rajassa. Joo, naureskelkaa nyt siellä vaan, että eihän tuommoinen höpökonsti oikeasti voikaan toimia. Ihan oikein sulle, että kävi niin, kun yrität huijata viattomia lukijoita tekemään itsensä naurunalaisiksi perheensä silmissä. Niinhän se varmaan onkin. Mutta mietin nyt kummiskin vielä aamusella, että mistä ihmeen syystä tämänkertaisella teippauksellani oli niin onnettomat tulokset. Päädyin kahteen todennäköiseen syyhyn: Ensinnäkin teippaukseni kulmien välissä taisi olla liian kapea, vaikka käytinkin sitä levempää teippimallia. Jos katsotte edellisestä postauksestani Frownies-kuvaa, niin siinä teippi on kulmien välissä aika leveällä. Minä sen sijaan laitoin tällä kertaa vain yhden teipinpätkän pystyyn. Olisi varmaan pitänyt laittaa kaksi teippiä rinnakkain, toistensa kanssa osittain päällekkäin. Teippaus olisi ollut leveämmällä alueella ja lisäksi kaksi teippikerrosta tuo siihen lisätukevuuttakin. Toiseksi syyksi arvelen mukavuudenhalua… Kun oli vaan niin iiiiihanaa välillä nukkua rötköttää kyljellään, itseasiassa oikeastaan melkein mahallaan, naama hautautuneena tyynyyn (no, oli kai siellä joku pieni henkireikäkin, kun vielä tässä istun ja tätä kirjoitan). Mutta uskon että se tällä kertaa kostautui. Ainakaan tuommoinen vähän laiska teippaaminen ja naamallaan nukkuminen, eivät tunnu istuvan yksiin. Niin, ja olihan siitä tietysti seurauksena ”kaunis” jokisuistokin herätessä. Olipa kiva laittaa avokaulainen pusero päälle 😐 Vähän sain jokisuistoa pienemmäksi hieromalla sitä, koitanpa muistaa blogata tästä konstista joskus, jos on muitakin avokaulaisista vaatteista tykkääviä mukavuudenhaluisia nukkujia kuin minä.

Mutta mitä siis tästä opimme? Jos teippaat, teippaa kunnolla. Ja jos teippaat (ainakin jos teippaat huonosti), niin selällään nukkuminen on hyvä idea.

Muuten, sitä teippiä löytyy myös ihonväristä! Iltahämärissä se ei juuri edes erotu ihosta. Suosittelen, vähentää perheenjäsenten hihitysreaktioita 😛

11-rypyt eli huolikurtut – pois pois pois?

Minulta kysyttiin vinkkiä 11-ryppyjen lieventämiseen ja tokihan semmoinen täältä löytyy! 11-rypythän ovat ne ikävät kulmakarvojen väliin ilmestyvät huolikurtut, joihin botoxiakin käytetään siloitukseksi. Monella ne ilmestyvät jo aika nuorena ja tietysti syvenevät, kun ikää tulee. Ne ovat siitä kiusalliset, että tekevät ilmeestä helposti aika vakavan, jopa vihaisen näköisen.

Näihin huolikurttuihin on kuitenkin olemassa botoxin ja (tietysti) kasvojumpan lisäksi toinenkin apu: otsan teippaaminen yön ajaksi : D Tähän löytyy ihan oikea sitä varten kehitetty tuotekin, Frownies. Frowniesit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan paperinpalasia, joissa on iholle sopiva liima. Ne sitten liimaillaan kasvoissa sopivaan paikkaan yön ajaksi, ja aamulla naama on sileämpi.

Heh, kuulen taas epäuskoista naurua : ) Ehkä täytyy selittää asiaa tarkemmin.

Miksi teippaaminen toimii?

Huolikurtut sekä kulmien välissä että otsassa johtuvat aika pitkälle siitä, että otsan ja kulmien kurtistelu vaan jää ”päälle” lihaksiin. Näitä lihaksia tulee käytettyä aika paljon päivisin ja hassua kyllä, myös öisin. Eipä tuota itse huomaa, mutta uneksiessa ilmeisesti myös ilmeilemme runsaasti – jotkut vielä enemmän kuin toiset. Otsan ja kulmien lihakset sitten ovat sellaiset, että niihin oikein erityisesti jäävät nämä ilmeet päälle.

Ideana tässä teippien käytössä on yksinkertaisesti se, että kun otsa teipataan sopivasti, niin kulmat ja otsalihakset oppivat, että kurtistelu on turha asia, kun eivät oikein pääse rauhassa kurtistumaan unen aikana. Kuulemma jos kuukauden pitää putkeen öisin teippejä, niin siinä ajassa lihakset jo rauhoittuvat ja sitten ei enää tarvitse ihan joka yö käyttää.

Ostanko siis nyt niitä Frownieseja, kun haluan huolikurtuistani eroon?

No ei tarvitse välttämättä. Frowniesin webbisaittia kannattaa kyllä katsoa,  koska sieltä löytyy vähän lisätietoa asiasta. Minä näin kuitenkin vinkin jollain keskustelupalstalla, että tavallinen kirurgin laastari/kuituteippi olisi yhtä hyvää, ja kyllä se onkin, olen itse kokeillut. Siis, mikähän sen nimi oikeasti on… Tarkoitan sitä valkoista/ihonväristä laastarin tapaista, jolla esim. teipataan käsivarsitaipeeseen se tuppo, kun käyt verikokeessa. Siis sellaista useimmiten valkoista vähän läpinäkyvää ”harsolaastaria”. Sitä on n. 1,5 senttiä leveää ja sitten vähän leveämpää. Minulla on sitä leveämpää (taitaa olla  leveydeltään 2,5 cm), se on minusta parempaa tähän tarkoitukseen. Ja ajaa siis saman asian kuin Forwniesit.

Miten teippaaminen kannattaa tehdä

Minä teen niin, että ensin hieron sen kurttukohdan (eli minullakin juuri tuon kulmakarvojen välin) rennommaksi. Puristelen ja hieroskelen ihoa sormien välissä, kunnes kurttu siitä vähän nousee ylöspäin. Sitten kevyesti levitän kurttua auki ja laitan teipinpalan (ehkä n. 5 cm pituudeltaan) pystysuuntaan kulmien väliin. Siihen voi laittaa vierekkäin/päällekkäin parikin, jos tuntuu että tarvitsee leveämmälle alueella tai tukevammin. Itse laitan sitten joskus vielä kulmakarvojen yläpuolelle vaakaan teipit hillitsemään otsan kurtistelua. Frowniesin sivuilta löytyy otsaa varten tämmöisiä esimerkkiteippauksia:

Ja voi näitä teippejä laittaa muuallekin kasvoihin vastaavaa tarkoitusta varten:

Toimiiko tämä konsti ihan oikeasti???

Kyllä se toimii, olen testannut : D Aamulla kun otan teipit pois, niin otsa ja kulmien väli on todella sileämpi. Päivän aikana se ehkä siitä kurtistuu taas jonkun verran, mutta kyllä tuossa jotain taikaa on. En ole tosin koskaan jaksanut kokeilla tätä kokonaista kuukautta putkeen – aina on tullut välillä jotain muuta tielle, niin että tämmöiset höpötykset ovat jääneet vähemmälle : P

Joskus voi käydä niin, että teipin sijoittelu on vähän väärä tai on liikaa levittänyt otsanahkaa ja sitten teipin reunaan tuleekin toinen kurttu tai se varsinainen, josta haluaa eroon, onkin painuneena siellä teipin sisällä. Mutta tämän hoksaa sitten käytännössä.

En muuten itse edes huomaa noita miksikään nukkuessa.

Ihoni on herkkä, miten saan teipit pois niin ettei se satu?

Minä saan otettua teipit pois sievästi nykimällä ihan sängyssä herättyäni, mutta jos oma ihosi ei oikein tykkää tästä nykimisestä, niin teipit lähtevät helposti pois siten, että kasvopesulla kostuttelee niitä hiukan ja sitten nykäisee pois.

Tämä on ainakin superhalpa ja helppo konsti, jos sitä vaan viitsii kokeilla. Vaarana on kyllä se, että petikaveria voi huvittaa turhankin paljon tällaiset höpötykset. Aiheellisesti tietysti : D

Senta Maria Rungé – Face Lifting by Exercise

Senta Maria Rungé on yksi kasvojumpan edelläkävijöistä, hänen kirjaansa mainostavalla webbisivulla sanotaan  hänen olevan ”originator of facial exercises” eli peräti kasvojumpan keksijä. Ihan tottahan tuo ei ole, mutta kyllä hän niitä ensimmäisiä kasvojumpan kehittäjiä oikeasti on.

Senta Maria Rungé itse kertoo, että hänen jumppansa sai alkunsa siitä, että nuorena tyttönä sodan aikana Euroopassa hän joutui käymään läpi niin ikäviä kokemuksia, että se näkyi kasvoissakin –  jo parikymppisenä hänen kaulansa ja poskensa roikkuivat ikävästi. Hän alkoi sitten etsiä ratkaisua tähän ongelmaansa ja tuli siihen tulokseen, että ratkaisu piilee kasvolihasten harjoittamisessa. Hän testasi liikkeitä omiin kasvoihinsa ja kun sai rohkaisevia tuloksia, kokeilutti niitä muutamilla läheisillä ystävilläänkin ja tulokset puhuivat puolestaan ja innostivat tietysti kehittämään jumppaohjelmaa edelleen.

Senta Maria Rungé muutti Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1959 Vogue julkaisi hänestä ja hänen jumpastaan artikkelin ja teki hänet tunnetuksi. 1961 Senta Maria Rungé julkaisi  bestseller-kirjan jumpastaan. Kirja meni niin hyvin kaupaksi, että siitä piti ottaa toinen painos puoli vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Itselläni on kirjasta 11. painos (2003). Hänellä oli myös aikoinaan oma puolen tunnin päivittäinen televisio-ohjelma, jossa hän esitteli kasvojumppajuttuja. 1960-luvun alussa hän avasi myös kauneussalongin Hollywoodissa asiakkainaan sen aikaisia filmitähtiä. Nyt Senta Maria Rungé itse on jo eläkkeellä, mutta hänen tyttärensä Christina Runge myy hänen kirjaansa edelleen.

Kirjan sisältö

168-sivuisesta kirjasta kuutisenkymmentä sivua on omistettu ihonhoidolle ja keskustelulle siitä, miten kantaa itseään kauniisti. Parikymmentä sivua käydään läpi kasvojumpan perusasioita: miksi jumppaaminen on hyvä asia, vastuksen käytöstä jumpassa jne. Loput noin 80 sivua onkin sitten omistettu jumppaohjelmalle. Jumpassa keskitytään yhteentoista eri kohtaan. Senta Maria Rungé sanoo, että jumppa ei täysin kata kaikkia kasvolihaksia, mutta hänen mielestään kuitenkin riittävän määrän.

Esimerkkinä oleva sivu kirjasta näyttää aika hyvin, sen millaisia jumppaohjeet ovat. Yhteen ohjeeseen tyypillisesti liittyy useita havainnollisia kuvia. Senta Maria Rungé ehdottaa myös, että kasvoihin voi meikkikynällä piirtää viivat tiettyihin kohtiin (hän näyttää kuvissa mihin) avuksi siihen, että paremmin tunnistaa missä lihakset ovat ja miten ne liikkuvat.

Aika usein arvellaan, että Senta Maria Rungén jumppa on Deborah Crowleyn FlexEffectin taustalla, koska jumpissa on paljon samanlaisia piirteitä. Ilmeisesti asia ei kuitenkaan ole näin, ainakin Debin tyttären Claudia Crowleyn mukaan Deb kehitti oman jumppansa Eurekan pikkukaupungissa täysin tietämättömänä Senta Maria Rungén jumpasta.

Toimiiko tämä jumppa?

No, tässä on taas yksi jumppa, jota en ole ehtinyt kokeilla. Jumppaohjeet kuitenkin näyttävät fiksuilta ja niissä käytetään vastusta, joten ihan pielessä ei siis voida olla 🙂 En oikein löytänyt käyttäjäkommenttejakaan muuta kuin kirjan webbisivulta ja kirjasta itsestään. Pari henkilöä foorumikeskusteluissa mainitsee, että tykkää jumpasta ja on sitä mieltä, että se on tehokas, myös verrattuna uudempiin kasvojumppiin.

Miten kirjan voi tilata

Kovakantisen kirjan voi tilata Face Lifting by Exercisen sivuilta. Kirja itsessään maksaa $35, mutta siihen tulee postikuluja päälle $21 eli yhteishinnaksi tulee $56, mikä ei ihan hirveästi ole, nyt kun dollarin kurssi on edelleen matalalla, noin 41 euroa. Tilaaminen alkaa täyttelemällä oma nimi ja maa, johon kirja lähetetään. Seuraavalla sivulla sitten valitaan maksutapa (shekki tai luottokortti) ja täytellään puuttuvat tilaustiedot (osoite yms.).  Luottokorttimaksu näyttää turvalliselta (toteutettu LinkPointin palvelun kautta), ainakin  selaimen alakulmaan ilmestyy lukon kuva. Kirjaa voi yrittää myös löytää käytettynä netistä antikvariaateista.

Esimerkkijumppaohje

Seuraava jumppaohje löytyy kirjan sivuilta. Sen tarkoituksena on korjata roikkuvaa leuanalustaa:

  1. Nosta hiukan leukaa
  2. Paina toisen ja kolmannen sormen sormenpäillä siitä ”ontosta” kohdasta, missä leuka ja kaula yhtyvät. Sormien painetta käytetään vastuksena jumppaliikkeessä.
  3. Purista takahampaat yhteen. Paina kielenkärki alahampaiden alareunaa vasten, lisää painetta asteittain samalla kun lasket kymmeneen.
  4. Pysy tässä kuuden sekunnin ajan.
  5. Vähennä painetta asteittain samalla laskien kymmeneen.
  6. Poista sormet kaulalta
  7. Toista neljä kertaa.

Tiedät, että teet liikkeen oikein, kun tunnet leuan alla olevissa sormissa kuinka paine kasvaa. Näkyviä tuloksia saadaan Senta Maria Rungén mukaan jo viikossa.

Tätä ohjetta voi parantaa sillä, että painaa kielen kärjen alahampaiden sijasta kitalakeen, jolloin paineesta saa tehokkaamman.

Senta Maria Rungén sanoin

”The desire to see yourself beautiful is the very root of a healthy psyche. This book
will guide you to the affirmation:

I am beautiful and I enjoy being me!”

Eli meillä kaikilla on kaipuu nähdä itsemme kauniina, ja tämän kirjan johtotähtenä on ajatus siitä, että ”olen kaunis ja nautin siitä että olen oma itseni”.

Facelift4u – mikähän tämä mahtaa olla

Huh, sairastaminen ja sen seurauksena kasaantuvat työt ovat bloggaajan tuho : )

Netin syövereissä uiskennellessani tartuin yhteen verkon silmukkaan kiinni eli vastaan tuli  Facelift4u, 47-vuotiaan Gillianin tarjoama kasvojumppa, jolla on hintaa vain 3.99 GBP eli noin 4.50 €. Käytännössä ilmainen siis. Mieleni tekisi kovasti tutkia, mitä tällä rahalla oikein saa vastineeksi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.

Gillian itse sanoo jumpastaan

What a lot of people do not realise is that you can exercise your facial muscles and get striking results.   I first came across the concept of exercising your facial muscles about twenty eight years ago when I was concerned about a double chin.

At that time there was one book available by Senta Maria Runge, she had been running classes in Hollywood for those in the acting profession. Years later I looked again for more on this topic.  I noticed that I always seemed to look tired, fine lines were changing to deeper ones and my face was losing definition.  There are many books available now, some good, some not so good.  Many pack their pages out with superfluous babble. I spent a year looking into the best exercises that actually worked and did not require too much time, energy or any electrical equipment. That is what I am bringing to you now as one woman to another.

Eli Gillian parikymppisenä murehtiessaan kaksoisleukaansaa törmäsi Senta Maria Rungen kasvojumppakirjaan (ei, en ole lukenut sitä, haluaisin kyllä! jos joskus hommaan, niin kerron teillekin mitä ko. klassikkojumppa pitää sisällään). Vuosia myöhemmin häntä alkoi kiusata omissa kasvoissaan väsynyt ilme ja uurteiden syveneminen. Vuoden ajan hän kaiveli erilaisia kasvojumppia ja kehitti sitten oman ohjelmansa, joka ei vie liikaa aikaa, energiaa tai tarvitse mitään erityistä laitetta jumppaamisen avuksi.

What you will receive is a simple, full facial exercise routine (including some acupressure points) to practise for ten minutes each day.  Each exercise has clear instructions and there are photographs. The exercises cover all the main areas of concern: forehead and frown lines, heavy/sagging upper eyelids, under eye bags, sagging cheeks and jawline, lines from nose to mouth and general loss of tone, vitality.

Gillianin jumppa siis sisältää koko kasvot käsittävän jumpan, joka tehdään päivittäin ja joka kestää 10 minuuttia. Jokaisesta liikkeestä on ohjeet ja valokuvia. Liikkeet kattavat otsan ja kulmien välin, yläluomet, silmien alla olevat pussit, roikkuvat posket ja leukalinjan, nenä-suupieli -juonteet ja kasvojen yleisilmeen.

Näkemättä jumppaa on vaikea sanoa, mitä vastinetta rahalleen saa. Utelias olen, ehkä jossain vaiheessa tutkin asian. Jos joku muu ostaa jumpan, niin olisi kiva kuulla mitä tuumaatte. Gillianin sivulla on yksi tyytyväisen käyttäjän kommentti, mutta ei yhtään valokuvia tuloksista.

Jumpan tilaaminen

Jälleen kerran maksuvälineenä on PayPal. Gillianin sivulla mainitaan ”by email” eli ehkä Gillian sitten lähettää jumpan (pdf-tiedoston?) sähköpostitse, kun on saanut maksun. Jälleen kerran, jos joku innostuu testaamaan, kertokaahan mitä tapahtuu : )

Tulihan se FlexEffect sieltä

Eli olin sitten kuitenkin turhan hätäinen. Tasan kaksi viikkoa kirjeellä meni saapua Suomeen – se postitettiin 8. helmikuuta ja perillä se oli 15. helmikuuta. Mahtui ihan näppärästi postilaatikkoon eli ei tarvinnut lähteä hakemaan postista.

Kunhan tässä ehdin, niin raportoin sisällöstä tarkemmin ja ensi fiiliksiä. Koko perheen läpikäynyt norovirus

pisti vähän systeemit sekaisin – jopa niin pahasti, että kun sain paketin, niin avasin sen kyllä, mutta ei olis voinut vähempää kiinnostaa lukea matskuja läpi : D Aika poikkeuksellinen tilanne siis! Mutta raporttia on tiedossa lähiaikoina, kunhan vaan ehdin sellaisen kirjoitella.

Mikä ihmeen Ageless?

Tuntuu että joka toisessa blogitekstissäni intoilen jotain Ageless sitä ja Ageless tätä… Mutta en ole tainnut missään oikein kertoa millainen jumppa Ageless if You Dare on.  Tai Ageless if We Dare. Rakkaalla lapsella on kaksi nimeä, enkä ole oikein varma kumpaa jumpan kehittäjä Louise oikein siitä haluaa käyttää – jumppakirjan nimi on Ageless if YOU Dare, mutta webbisaitin nimi on Ageless if WE Dare. No, minä puhun vain Agelessistä, niin ei tarvitse ihmetellä tuota nimiasiaa. Nimenhän voisi suomentaa vaikkapa ”Uskalla olla iätön”. Nimi viittaa ainakin siihen, että jumpassa tehdään monia asioita toisin kuin mitä yleensä ihon käsittelystä opetetaan.

Perusfilosofia

Ageless on vähän erilainen jumppa kuin moni muu. Siinä on yhteensä 16 liikettä. Kirjassa neuvotaan jumppaamaan siten, että ekat viisi liikettä tehdään päivänä 1 (5 minuuttia jumppaa). Toiset viisi liikettä tehdään päivänä 2 (taas 5 minuuttia jumppaa). Tätä sitten toistetaan. Minimi on, että liikkeet tehdään kaksi kertaa viikossa, ts. yhteensä vähintään neljänä päivänä viikosta jumppaa. Loput kuusi liikettä tehdään erittäin harvakseltaan, ehkä vain kerran neljässä viikossa. Näiden loppujen liikkeiden tekemiseen menee ehkä taas 5 minuuttia. Jumppa on siis todella kevyt, ainakin ajankäytöltään. Tausta-ajatuksena on kuitenkin se, että se viisi minuuttia mitä jumpataan, jumpataan sitten perusteellisesti!

Agelessin kehittäjä Louise Annette on alunperin FlexEffectin käyttäjä ja sittemmin myös kouluttaja. Louise jumppasi itse FlexEffectin mukaan, mutta jo aika alkuvaiheessa sovelsi FlexEffectiä oman makunsa mukaan (mikä siis on kyllä FlexEffectin filosofian mukaistakin) ja kyseenalaisti sitä, että tarvitseeko kaikki kasvolihakset jumpata läpi vai riittäisikö se, että jumppaa vain osan lihaksista timmiin kuntoon. Hän kehitti sitten oman jumppansa tähän ideaan perustuen ja siksi jumppaohjelma on niin lyhyt. On syytä huomata, että koska jumppaohjelma on todellakin näin lyhyt, niin sen kaikki liikkeet on syytä tehdä erityisellä intensiteetillä, jotta jumppa todella tehoaa. Itse esimerkiksi tein sen virheen, että koska en oikein tykkää kaulajumppaliikkeestä, jätin sen aika vähälle ja veikkaan että mm. siksi jumppa ei tuottanut minulle ihan sellaisia tuloksia kuin toivoin.

Sitä filosofiaa että osa kasvojen lihaksista jätetään jumppaamatta, voi tietysti kritisoida ja esimerkiksi CFF:n Carolynkin otti siihen kantaa, kun jutustelimme sähköpostitse. Mutta itse en sinällään osaa sanoa, onko asia hyvä vai huono – sen kuitenkin tiedän, että molemmilla lähestymistavoilla saadaan hyviä tuloksia.

Agelessiin kuuluu kaksi osaa: kirja ja video. Molemmat voi ostaa erikseen. Molemmat on myös tarjolla sekä ”fyysisinä” tuotteita tai vaihtoehtoisesti netistä ladattavina tuotteina. Itse tilasin sekä kirjan että DVD:n, mutta jumpan saa todella edullisesti, jos riittää se, että lataa kirjan verkon kautta PDF:nä tai videon suoraan netistä.

Jumppakirja

Kirjan kannessa on Louisen oma kuva ennen kasvojumppaamista (38-vuotiaana) ja sen jälkeen (45-vuotiaana). Ero on aika radikaali., jotkut ovat jopa kyseenalaistaneet onko kuvissa sama henkilö. Louise käyttää kirjansa alussa aika pitkän pätkän siihen, että selittää kuinka ihoa voi/saa kohdella (eli perustelee omaa näkemystään siitä, että ihoa saa kohdella melkoisen rajusti ja silti se vain voi paremmin, eli aika lailla päinvastaista kuin mitä yleensä puhutaan), hän kertoo ryppyjen muodostumisen syistä ja näyttää pari esimerkkiä kasvojen vanhenemisesta. Lisäksi hän kertoo miten eri lihakset vaikuttavat kasvojen muotoon. Tähän kuluu noin puolet kirjan 110-sivusta. Kirjan loppuosassa sitten käydään läpi itse jumppaohjelma: päivät 1 ja 2 ja lisäliikkeet. Lopuksi Louise vielä puhuu itsensä kantamisesta ja siitä, kuinka naiset iän myötä muuttuvat ”näkymättömiksi” ja kuinka kasvojumppaaminen ja itsensä tietoinen ”hyvin kantaminen” tekevät naisen taas näkyväksi. Ihan kirjan viimeisillä sivuilla on kasvohierontaohje. Itse tykkään tästä ”hieronnasta” erityisen paljon – se on aika rajun tuntuista ehkä alkuun, mutta jättää minusta ihon elävän ja hehkeän tuntuiseksi, eikä ole ainakaan minun ihoani mitenkään vahingoittanut, päinvastoin.

Kirjassa on vähän kotikutoinen fiilis : ) Se on kauniisti nidottu, mutta sen taitto on välillä vähän outo ja fonttien käytön olisin itse tehnyt toisin. Kun kirjan ostaa PDF:nä ja printtaa sen, niin siinä on muutamia hassuja tyhjiä sivuja. Mutta sisältö on erinomaista ja kiinnostavaa luettavaa. Kirjan esittelytekstissä sanotaan:

Lift and firm the face precisely where it benefits most in five minutes a day. Daring women will find it easy to make the face youthful and fresh, to make it feel and behave like a young, healthy face, not just sit on the bones looking well-preserved.

Alongside her ten simple, intensive exercises Louise Annette describes the reasons why women have become afraid to give their face what it really needs. She challenges irrational beliefs about the skin, explaining that wrinkles are not caused by skin ageing, that facial exercise has far more in common with Botox than people would have you believe, and that an older face can look every bit as good as a younger once you realise that looking tired and faded isn’t inevitable.

Shine like you can, let’s go!

Jumppavideo

Videolla Louise itse esittelee kaikki liikkeet ja kertoo liikkeistä vielä lisääkin siihen nähden, mitä kirjasta löytyy. Lisäksi itse jumppaohjelman voi tehdä videon mukaan. Video on minusta todella hyvin tehty ja helppo seurata, ja Louise puhuu selkeätä englantia (hän on britti).

Tilaaminen

Sekä jumppakirjan että jumppavideon voi tilata Louisen webbisaitilta. Saitilta löytyy myös pari ennen ja jälkeen -kuvaa ja tekstinpätkä kirjasta.

Kirjan ja DVD:n voi tilata maksamalla Paypalilla (samoin kuin tietysti PDF-version ja videon). Tämä jumppa on todella edullinen: paperiversio kirjasta maksaa $16 (n. 12 €) ja DVD $22 (n. 16 €). Hintaan sisältyvät postikulut. Yhdessä tilaamalla saa pienen alennuksen: kirja + DVD maksavat yhteensä $35 (n. 26 €).

Jos haluaa mieluummin ladata kirjan ja videon netin kautta, kirja maksaa $10 (n. 7,50 €) ja video $14 (n. 10,50 €). Kun on maksanut tuotteen Paypalilla, saa latauslinkin, josta voi ladata videon tai kirjan. Itse ostin DVD:n ja painetun version kirjasta, joten en tarkemmin osaa kertoa miten tämä systeemi toimii, mutta käsittääkseni se on ihan yksinkertaista.

Louise myös tarjoaa henkilökohtaista opetusta joko ihan kasvokkain (Oxfordissa tosin…) tai valokuvaan perustuen.

Keskustelufoorumi

Ageless if You Darella on myös oma keskustelufoorumi, jota lukeakseen ei tarvitse kirjautua sisään. Louise itsekin joskus siellä vastailee kysymyksiin, mutta pääasiassa foorumi on jumppaajien omaa keskustelua. Itse olen löytänyt sieltä kaikenlaista hyödyllistä tietoa.

Kun peilistä katsoo vastaan leuka

Tiedätte varmaan ilmiön: kasvoissanne (tai muualla kropassanne) on joku ilmiselvä karmaiseva vika, ja joka kerta kun vilkaisee peiliin, niin tuo vika suorastaan huutaa sieltä vastaan. Peilissä siis ei näy mitään muuta.

Noh, minua on viime aikoina peilistä tuijottanut leuka. Se Carolynin moittima. Aiemmin se ei yhtään kurkistellut vahingoniloisesti minua peilistä, mutta nyt se oikein vinkkaa silmää sieltä. ”Katsohan nyt minua!” se sanoo joka kerta ”jos olisit jumpannut kiltisti CFF:n mukaan koko ajan, niin olisin sievä ja siloinen nyt jo, oma vikasi!” Ja vaikka kuinka yritän sille sanoa, että ole hiljaa siellä, mistä sen tietää mitä olisi tapahtunut, voi olla että olisin paljon vähemmän hyvän näköinen, Ageless on tosi hyvä jumppa ja sillä tulee hienoja tuloksia, olen ihan tyytyväinen naamaani nytkin, niin silti leuka vaan irvistelee joka kerta, kun satun vilkaisemaan peiliin.

Ja niitä peilejäkin pitää olla joka paikassa! En ole ennen huomannutkaan kuinka paljon peilejä maailmaan mahtuu. Ja aina sieltä vaan näkyy se leuka… Eikös kuulostakin turhamaiselta? Siltä että en tee muuta kuin tuijotan peiliin koko ajan? Hävettää tunnustaakin koko leukaongelma, mutta jostain syystä se nyt vaan on kakaistava kaiken maailman luettavaksi. Kenkuttaa koko homma. Ennen Carolynin ”moitteita” peilejä ei ollut ollenkaan niin paljon maailmassa ja silloin kun sinne sattui kurkistamaan, sieltä näkyi ihan kivan näköinen naama ja se leukakaan ei erityisesti mitään jutellut mulle, kunhan hymyili ystävällisesti takaisin. Mutta nyt…!

Pakkohan tuolle leualle on alkaa pistää hanttiin, kun olisi mukava joskus jotain muutakin peilistä katsella. Toivottavasti sen tilalle ei vaan tule… no vaikka … kurttuotsa, huoh. Inhaa jos otsa alkaa vuorostaan selittää kuinka liian ahkera jumppaaminen saa sen vain pysymään kurttuisena jne. Katsoisin mieluummin ihan sitä tavallista kokovartalo- tai kokokasvokuvaa, joka ei puhu mulle mitään sen kummempia (yleensä…).

Ei vieläkään FlexEffectiä…

Joka päivä tällä viikolla olen innoissani työpäivän jälkeen kaivanut postilaatikkoa, vaan ei ole pakettikorttia sieltä löytynyt : ( Eilen sitten jo laitoin FlexEffectille sähköpostia ja kyselin lähetyksen seurantakoodia, että voisin edes jotain tolkkua saada siitä, missä paketti on menossa. Laitoin samalla vähän moitteitakin menemään – minusta 12 päivää on jo aika pitkä aika odottaa pakettia tulevaksi. Sainkin sitten heiltä seurantakoodin, mutta eipä sekään kerro muuta, kuin että paketti on lähtenyt tänne Suomeen päin 8. helmikuuta ja on edelleen matkalla. Huoh. Ensi maanantaina on kulunut tasan kaksi viikkoa siitä, kun paketti (”International Letter”) on lähetetty.

USPS:n sivuilta yritin kaivella tietoja siitä, kuinka kauan voisi paketin/kirjeen saapuminen Suomeen kestää, mutta en onnistunut tätä tietoa löytämään. Suomen Postin sivuilta löytyi tieto, että kirjeen kulkeminen voisi kestää täältä Yhdysvaltoihin tyypistä riippuen 5-7 (priority) tai 10-15 (economy) päivää ja paketin 6-8  (priority) tai 20-24 (economy) päivää. Eli toisin päin lähetettynä paketti jo todennäköisesti olisi perillä. Luottamukseni USPS:n tehokkuuteen ei ole koskaan ollut kovin luja, eikä se tämän myötä kyllä ole parantunut.

Mutta kun näytän niin kamalalta!

Eli: Iik, kasvojumppa on saanut minut näyttämään ihan kamalalta, mitä nyt teen?!?

No, okei. En siis omista kasvoistani näin onneksi ajattele, vaan Carolynin moitteista huolimatta olen ihan tyytyväinen jumppaamisen lopputulokseen. Mutta kun lukee kasvojumppajuttuja foorumeilta, niin aika yleinen kommentti on, että jumppa on saanut aikaan jotain ikävää. Mistä tämä ilmiö sitten johtuu ja mitä sille voi tehdä?

Miksi?

Aika usein saa myös lukea, kuinka jonkun kasvot ovat niin ”gaunt” – eli posket lommollaan ja muutenkin vähän ankea ja väsynyt ilme kasvoilla. Tämä johtuu usein siitä, että on niin innoissaan jumppaamisesta, että jumppaa  monta kertaa päivässä, päivästä toiseen, ja unohtaa että kasvot siinä missä muutkin lihakset kaipaavat välillä lepoa.

Umpi-innokkaalla jumppaamisella, jolla pyrkii eroon jostain tietystä ongelmasta (eli spot trainingilla), voi myös aikaansaada uusia ongelmia. Vastikään luin kuinka eräs epätoivoinen 11-ryppyihin (eli niihin kulmakarvojen välisiin pystyryppyihin)  ja muuten vaan otsansa ilmeeseen kyllästynyt oli jumpannut ja jumpannut ja kokeillut vaikka mitä konsteja ja naama eikun meni vaan hullumman näköiseksi. Joku sitten keksi kysyä, että onko sulla semmoinen neandertalilainen tai Klingon-ilme … Ja heti soitti kelloa, tutulta kuulemma kuulosti. Klingon-lady oli epätoivoissaan jumpannut otsalihaksensa turhankin vahvoiksi. Lisäksi hän ilmeisesti näki huomattavan huolestuttavia unia, koska aamulla aina heräsi otsa kurtussa.

Elämäntavatkin mokomat vaikuttavat kasvoihin. Jos viettää villiä elämäää, nukkuu vähän, juo paljon, polttaa tupakkaa ja syö huolettomasti, niin missäpä muualla tulokset näkyvät kuin kasvoissa. Kasvojumppaaminen ei tähän paljoa auta. Tai oletko kenties lihonut tai laihtunut? Kasvoissa sekin näkyy.

No mikä auttaa?

Villiä elämää voi aina rauhoittaa, nukkua enemmän, syödä paremmin, juoda enemmän vettä… Kannattaa miettiä syökö monipuolisesti ja saako riittävästi proteiinia. Vaikka kasvolihakset ovatkin pienet, myös ne tarvitsevat proteiinia kasvaakseen.

Yleensä kuitenkin kun innokkaalla kasvojumppaajalla tulee sellainen tunne, että kasvojumppa on saanut aikaan enemmän tuhoja kuin hyvää, ensimmäinen mitä suositellaan on yksinkertaisesti LEPO. Lopeta jumppaaminen! Pidä taukoa edes pari päivää ja katso paraneeko tilanne. Jos ei parane, pidä pidempi tauko. Pidä taukoa kaksi viikkoa tai vaikka kaksi kuukautta, kunnes kasvot taas näyttävät mieluisalta. Sitten voit aloittaa jumppaamisen taas varovasti ja vähän makustellen mikä tuntuu hyvältä.

Lepo vaikuttaa kasvoihin kahdella tavalla: Jos olet jumpannut superinnokkaasti, etkä ole antanut lihasten levätä, ne ovat yksinkertaisesti vain levon tarpeessa. Tällöin muutaman päivän tai viikon mittainen lepo yleensä auttavat. Jos taas olet onnistunut jumppaamaan yhtä paikkaa kasvoissasi liian tehokkaasti, niin lepo saa aikaan sen, että tilanne tasoittuu, kyseisen ongelmapaikan lihakset hiljalleen palaavat vanhaan malliinsa. Tähän voi mennä sitten useampi kuukausikin. Voit toki samaan aikaan varovasti jumppailla kasvojesi muita lihaksia.

Itseänikin kurkisti peilistä alkuviikosta niiiiin vanhan ja väsyneen näköinen naisihminen, että oikeasti vähän hirvitti! Hamsterinpussit roikkuivat, poskipäiden yläpäässä oli ankean näköiset pussit ja kulmatkin roikkuivat ikävästi silmien päällä. Tukka tietysti pystyssä. Ei näyttänyt kivalta. Oikeasti mietin mikä minua vaivaa. Pohdin spot trainingiä ja liikaa jumppaamista ja vaikka mitä. Sitten aamutoimien yhteydessä laitoin sormuksia ja koin ahaa-elämyksen: sormukset eivät millään menneet sormiin. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Aivan liian vähän unta jo ainakin viikon ajan, suolaista ruokaa edellisenä iltana, liian vähän juotavaa jo pidemmän aikaa … Mitäs muuta kuin turvotusta siis! Nukkuminen ja veden kittaaminen yhdessä saivat sormukset taas mahtumaan sormiin ja kasvotkin näyttämään taas paljon mukavemmilta. Ei se paljosta ole kiinni.

Kasvojumpan lopettaminen sai kasvoni paremman näköisiksi!

Kyllä vain. Aika useinkin saa lukea, kuinka joku kertoo jumpanneensa jonkun aikaa ja muuttuneensa kovin ankean näköiseksi. Sitten hän lopetti kasvojumpan ja kas kummaa, taas näytti omalta itseltään ja sai vielä kohteliaisuuksiakin ulkonäöstään. Mitä tästä siis voi päätellä? Kasvojumppaaminen on huono idea, eikös?

Mutta asian voi tulkita toisellakin tapaa : ) Kasvojumppaaja on kenties jumpannut ahkerasti, lihakset ovat olleet huonossa kunnossa, eivätkä saaneet riittävästi lepoa, siispä kasvot ovat näyttäneet surkeilta. Jumppa lopetetaan, lihakset saavat tarvitsemaansa lepoa, ja kasvot kukoistavat jumpattujen lihaksien ansiosta. Eli todellisuudessa kasvot siis näyttävät paremmilta juuri jumpan ansiosta, eivät jumpan lopettamisen ansiosta.

Siis lepoa lepoa lepoa sopivassa suhteessa jumppaamisen kanssa. Muista että olet naimisissa kasvojumpan kanssa lopun ikääsi! Kyllä sinä ehdit jumpata vielä sen tuhannen kertaa : D Ageless if You Daren Louise Annetella on hyvä filosofia: tärkeämpää on että näytät hyvältä NYT kuin että näytät hyvältä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Älä siis jumppaa kasvojasi ikävän näköisiksi vaan jumppaile kaikessa rauhassa ja nauti siitä, että jumpan tulokset näkyvät hiljalleen kasvoissasi.