Ei vieläkään FlexEffectiä…

Joka päivä tällä viikolla olen innoissani työpäivän jälkeen kaivanut postilaatikkoa, vaan ei ole pakettikorttia sieltä löytynyt : ( Eilen sitten jo laitoin FlexEffectille sähköpostia ja kyselin lähetyksen seurantakoodia, että voisin edes jotain tolkkua saada siitä, missä paketti on menossa. Laitoin samalla vähän moitteitakin menemään – minusta 12 päivää on jo aika pitkä aika odottaa pakettia tulevaksi. Sainkin sitten heiltä seurantakoodin, mutta eipä sekään kerro muuta, kuin että paketti on lähtenyt tänne Suomeen päin 8. helmikuuta ja on edelleen matkalla. Huoh. Ensi maanantaina on kulunut tasan kaksi viikkoa siitä, kun paketti (”International Letter”) on lähetetty.

USPS:n sivuilta yritin kaivella tietoja siitä, kuinka kauan voisi paketin/kirjeen saapuminen Suomeen kestää, mutta en onnistunut tätä tietoa löytämään. Suomen Postin sivuilta löytyi tieto, että kirjeen kulkeminen voisi kestää täältä Yhdysvaltoihin tyypistä riippuen 5-7 (priority) tai 10-15 (economy) päivää ja paketin 6-8  (priority) tai 20-24 (economy) päivää. Eli toisin päin lähetettynä paketti jo todennäköisesti olisi perillä. Luottamukseni USPS:n tehokkuuteen ei ole koskaan ollut kovin luja, eikä se tämän myötä kyllä ole parantunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.