Eli olin sitten kuitenkin turhan hätäinen. Tasan kaksi viikkoa kirjeellä meni saapua Suomeen – se postitettiin 8. helmikuuta ja perillä se oli 15. helmikuuta. Mahtui ihan näppärästi postilaatikkoon eli ei tarvinnut lähteä hakemaan postista.
Kunhan tässä ehdin, niin raportoin sisällöstä tarkemmin ja ensi fiiliksiä. Koko perheen läpikäynyt norovirus
pisti vähän systeemit sekaisin – jopa niin pahasti, että kun sain paketin, niin avasin sen kyllä, mutta ei olis voinut vähempää kiinnostaa lukea matskuja läpi : D Aika poikkeuksellinen tilanne siis! Mutta raporttia on tiedossa lähiaikoina, kunhan vaan ehdin sellaisen kirjoitella.
Kolme päivää sitten etsin apua valuville poskilleni. Löysin tämän sivuston ja uteliaisuuttani tutustuin kasvojumppaan..höh kaikenlaista ajattelin. Vierähti tunti ja toinenkin surffatessa ja ajattelin että samahan tuo on työttömän kotiäidin kokeilla vaikka aikansa kuluksi kasvojumppaa. Irvistelin ja vääntelin kasvolihaksiani täydellä teholla jotta näkisin tuloksia mahdollisimman pian. Parin tehotreeni päivän jälkeen kurkkasin sivuprofiiliani onko mitään muutoksia näkyvissä. Korvannipukkani edessä on ollut juonteita poskien roikkumisen vuoksi ja nyt en nähnyt enää kuin yhden!! Voiko näin pikaiset tulokset olla mahdollisia? Seuraavana aamuna tein uuden tarkistuksen ja löysin edelleen vain yhden. Skeptisenä aion vielä jatkaa irvistelyä ja yritän saada luomeni oikeille paikoilleen. Täytyypä vielä ottaa itsestäni ”ennen”-kuvia johon sitten vertaan.
Aika nopsaa on, jos parissa päivässä jo saa näkyviä tuloksia. Joissakin kasvojumppamainoksissa ilmoitetaan, että viikossa olisi näkyviä tuloksia ja itse valitettavasti lasken sellaiset jumpat aika lailla huuhaakastiin : ( Kasvojumppa kun ei ole mikään ihmekonsti, sen kummemmin kuin mikään muukaan jumppa. Mutta en sano että se mahdotonta olisi, ja todella hienoa jos pitää paikkansa! Valokuvat ovat tosiaan hyvä todistuskappale, joista voi tsekata onko muutoksia todella tapahtunut vai onko kyseessä vain toiverikas ajattelu.
Joka tapauksessa paljoa ei siinä menetä, kun jumppaa, vaikka ei oikein asiaan uskoisikaan : ) Aikaa lähinnä ja jumpan hinnan verran rahaa. Nimittäin jos jumppaamisen ottaa tosissaan, niin kannattaa investoida johonkin jumppaan. Ilmaisohjeillakin pääsee eteenpäin, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kiinnostuneena jään odottamaan päätyvätkö luomesi takaisin paikalleen : D Raportoithan täällä joskus, pliis! On niin hauska kuulla miten toisilla jumppaaminen on mennyt, vaikka tulokset eivät aina olisi niin positiivisiakaan (joskin tietysti jumppafanina haluan uskoa että jumppa tehoaa kaikille ja kaikkiin ongelmiin 🙂
Minäkin menin ja tilasin FlexEffectin. Tilaus oli helppoa ja maksu kätevästi Paypalin kautta. Toimitukseen meni noin pari viikkoa. Pettymys oli se, että dvd, jossa opastetaan liikkeet ei toiminut tietokoneen dvd-asemassa lainkaan…? Kokeilin kolmea eri tietokonetta, joissa kaikissa on nimenomaan dvd-asema. Televisioon kytketyssä dvd-soittimessa sain sen lopulta näkymään. Mites sun dvd, toimiiko se pc:ssä?
Hmm, kyllä mun DVD:ni toimi ihan hyvin tietsikassa, en edes testannut sitä erillisessä DVD-soittimessa. Voisiko olla niin tyhmästi, että kaikissa niissä tietokoneissa, missä kokeilit, DVD-asema ei olekaan region free/all regions? Ts. että se ei soittaisi noita jenkkilän levyjä.
Olen aika huonosti tutustunut näihin juttuihin, mutta käsittääkseni löytyy ilmaisia(kin) ohjelmistoja, joilla tuon aluekoodauksen voi muuttaa. Hmm, ja ehkä jotkut player-ohjelmat osaavat soittaa mitä vaan alueita. Kokeilepa ladata sellainen kuin VLC Player, sen pitäisi olla hyvä (hmm, taidan itseasiassa itsekin käyttää sitä): http://www.download.fi/general/download_splash.cfm/vlc
Kerro jos toimii 😀
Hei, kiitos, mahtavaa!!! Nyt näkyy… =) Ei tarvikaan palauttaa sitä.
Mitäs muuten pidät ohjelmasta? Mä en ole vielä ehtinyt hirveesti tutustua…
Olen kokeillut hieronnat läpi ja muuten vaan selaillut itse jumpan, joitain liikkeitä kokeeksi koittanut. Mutta ei mullakaan vielä oikein selvää käsitystä siitä ole. Jonkunlainen blogiteksti siitä on työn alla, mutta pitäisi ensin olla jotain asiaa, että voisi kirjoittaa sen loppuun 😀 En ihan hirveästi ihastunut ohjelmaan, mutta en missään nimessä pidä sitä ainakaan huonona. Hieronnat yms. edelleen kutkuttavat 🙂