Tuntuu että joka toisessa blogitekstissäni intoilen jotain Ageless sitä ja Ageless tätä… Mutta en ole tainnut missään oikein kertoa millainen jumppa Ageless if You Dare on. Tai Ageless if We Dare. Rakkaalla lapsella on kaksi nimeä, enkä ole oikein varma kumpaa jumpan kehittäjä Louise oikein siitä haluaa käyttää – jumppakirjan nimi on Ageless if YOU Dare, mutta webbisaitin nimi on Ageless if WE Dare. No, minä puhun vain Agelessistä, niin ei tarvitse ihmetellä tuota nimiasiaa. Nimenhän voisi suomentaa vaikkapa ”Uskalla olla iätön”. Nimi viittaa ainakin siihen, että jumpassa tehdään monia asioita toisin kuin mitä yleensä ihon käsittelystä opetetaan.
Perusfilosofia
Ageless on vähän erilainen jumppa kuin moni muu. Siinä on yhteensä 16 liikettä. Kirjassa neuvotaan jumppaamaan siten, että ekat viisi liikettä tehdään päivänä 1 (5 minuuttia jumppaa). Toiset viisi liikettä tehdään päivänä 2 (taas 5 minuuttia jumppaa). Tätä sitten toistetaan. Minimi on, että liikkeet tehdään kaksi kertaa viikossa, ts. yhteensä vähintään neljänä päivänä viikosta jumppaa. Loput kuusi liikettä tehdään erittäin harvakseltaan, ehkä vain kerran neljässä viikossa. Näiden loppujen liikkeiden tekemiseen menee ehkä taas 5 minuuttia. Jumppa on siis todella kevyt, ainakin ajankäytöltään. Tausta-ajatuksena on kuitenkin se, että se viisi minuuttia mitä jumpataan, jumpataan sitten perusteellisesti!
Agelessin kehittäjä Louise Annette on alunperin FlexEffectin käyttäjä ja sittemmin myös kouluttaja. Louise jumppasi itse FlexEffectin mukaan, mutta jo aika alkuvaiheessa sovelsi FlexEffectiä oman makunsa mukaan (mikä siis on kyllä FlexEffectin filosofian mukaistakin) ja kyseenalaisti sitä, että tarvitseeko kaikki kasvolihakset jumpata läpi vai riittäisikö se, että jumppaa vain osan lihaksista timmiin kuntoon. Hän kehitti sitten oman jumppansa tähän ideaan perustuen ja siksi jumppaohjelma on niin lyhyt. On syytä huomata, että koska jumppaohjelma on todellakin näin lyhyt, niin sen kaikki liikkeet on syytä tehdä erityisellä intensiteetillä, jotta jumppa todella tehoaa. Itse esimerkiksi tein sen virheen, että koska en oikein tykkää kaulajumppaliikkeestä, jätin sen aika vähälle ja veikkaan että mm. siksi jumppa ei tuottanut minulle ihan sellaisia tuloksia kuin toivoin.
Sitä filosofiaa että osa kasvojen lihaksista jätetään jumppaamatta, voi tietysti kritisoida ja esimerkiksi CFF:n Carolynkin otti siihen kantaa, kun jutustelimme sähköpostitse. Mutta itse en sinällään osaa sanoa, onko asia hyvä vai huono – sen kuitenkin tiedän, että molemmilla lähestymistavoilla saadaan hyviä tuloksia.
Agelessiin kuuluu kaksi osaa: kirja ja video. Molemmat voi ostaa erikseen. Molemmat on myös tarjolla sekä ”fyysisinä” tuotteita tai vaihtoehtoisesti netistä ladattavina tuotteina. Itse tilasin sekä kirjan että DVD:n, mutta jumpan saa todella edullisesti, jos riittää se, että lataa kirjan verkon kautta PDF:nä tai videon suoraan netistä.
Jumppakirja
Kirjan kannessa on Louisen oma kuva ennen kasvojumppaamista (38-vuotiaana) ja sen jälkeen (45-vuotiaana). Ero on aika radikaali., jotkut ovat jopa kyseenalaistaneet onko kuvissa sama henkilö. Louise käyttää kirjansa alussa aika pitkän pätkän siihen, että selittää kuinka ihoa voi/saa kohdella (eli perustelee omaa näkemystään siitä, että ihoa saa kohdella melkoisen rajusti ja silti se vain voi paremmin, eli aika lailla päinvastaista kuin mitä yleensä puhutaan), hän kertoo ryppyjen muodostumisen syistä ja näyttää pari esimerkkiä kasvojen vanhenemisesta. Lisäksi hän kertoo miten eri lihakset vaikuttavat kasvojen muotoon. Tähän kuluu noin puolet kirjan 110-sivusta. Kirjan loppuosassa sitten käydään läpi itse jumppaohjelma: päivät 1 ja 2 ja lisäliikkeet. Lopuksi Louise vielä puhuu itsensä kantamisesta ja siitä, kuinka naiset iän myötä muuttuvat ”näkymättömiksi” ja kuinka kasvojumppaaminen ja itsensä tietoinen ”hyvin kantaminen” tekevät naisen taas näkyväksi. Ihan kirjan viimeisillä sivuilla on kasvohierontaohje. Itse tykkään tästä ”hieronnasta” erityisen paljon – se on aika rajun tuntuista ehkä alkuun, mutta jättää minusta ihon elävän ja hehkeän tuntuiseksi, eikä ole ainakaan minun ihoani mitenkään vahingoittanut, päinvastoin.
Kirjassa on vähän kotikutoinen fiilis : ) Se on kauniisti nidottu, mutta sen taitto on välillä vähän outo ja fonttien käytön olisin itse tehnyt toisin. Kun kirjan ostaa PDF:nä ja printtaa sen, niin siinä on muutamia hassuja tyhjiä sivuja. Mutta sisältö on erinomaista ja kiinnostavaa luettavaa. Kirjan esittelytekstissä sanotaan:
Lift and firm the face precisely where it benefits most in five minutes a day. Daring women will find it easy to make the face youthful and fresh, to make it feel and behave like a young, healthy face, not just sit on the bones looking well-preserved.
Alongside her ten simple, intensive exercises Louise Annette describes the reasons why women have become afraid to give their face what it really needs. She challenges irrational beliefs about the skin, explaining that wrinkles are not caused by skin ageing, that facial exercise has far more in common with Botox than people would have you believe, and that an older face can look every bit as good as a younger once you realise that looking tired and faded isn’t inevitable.
Shine like you can, let’s go!
Jumppavideo
Videolla Louise itse esittelee kaikki liikkeet ja kertoo liikkeistä vielä lisääkin siihen nähden, mitä kirjasta löytyy. Lisäksi itse jumppaohjelman voi tehdä videon mukaan. Video on minusta todella hyvin tehty ja helppo seurata, ja Louise puhuu selkeätä englantia (hän on britti).
Tilaaminen
Sekä jumppakirjan että jumppavideon voi tilata Louisen webbisaitilta. Saitilta löytyy myös pari ennen ja jälkeen -kuvaa ja tekstinpätkä kirjasta.
Kirjan ja DVD:n voi tilata maksamalla Paypalilla (samoin kuin tietysti PDF-version ja videon). Tämä jumppa on todella edullinen: paperiversio kirjasta maksaa $16 (n. 12 €) ja DVD $22 (n. 16 €). Hintaan sisältyvät postikulut. Yhdessä tilaamalla saa pienen alennuksen: kirja + DVD maksavat yhteensä $35 (n. 26 €).
Jos haluaa mieluummin ladata kirjan ja videon netin kautta, kirja maksaa $10 (n. 7,50 €) ja video $14 (n. 10,50 €). Kun on maksanut tuotteen Paypalilla, saa latauslinkin, josta voi ladata videon tai kirjan. Itse ostin DVD:n ja painetun version kirjasta, joten en tarkemmin osaa kertoa miten tämä systeemi toimii, mutta käsittääkseni se on ihan yksinkertaista.
Louise myös tarjoaa henkilökohtaista opetusta joko ihan kasvokkain (Oxfordissa tosin…) tai valokuvaan perustuen.
Keskustelufoorumi
Ageless if You Darella on myös oma keskustelufoorumi, jota lukeakseen ei tarvitse kirjautua sisään. Louise itsekin joskus siellä vastailee kysymyksiin, mutta pääasiassa foorumi on jumppaajien omaa keskustelua. Itse olen löytänyt sieltä kaikenlaista hyödyllistä tietoa.
Ei liity agelessiin, mutta kuriositeettina kun mainokseen törmäsin: http://ad.dermasee.fi/annonse23/euroads/700104 Köh, köh… o_Õ
Ehheh… olisikin rypyistä eroon pääseminen noin helppoa 😀 Jos olisi, niin eiköhän tuokin olisi keksitty jo aika kauan sitten. Dermasee on kyllä taas yksi esimerkki tehokkaasta mainonnasta. Mutta kasvorasva on kuulemma miellyttävän tuntuista, onhan sekin jotain, vaikkeivät rypyt häviäisikään 😛
Sepäs se. Mutta mainokset uppoavat vaikka lupaukset olisivat kuinka epärealistisia. Ja tähän törmäsin naamakirjan kautta. Koittaakohan joskus se päivä että sosiaaliset media ylittävät mainoskanavana tv:n tai lehdet…
Blogithan nykyään ovat parasta mainosta tuotteille 😛 Mikäs sen vakuuttavampaa on kuin joku (aidon tuntuinen) tyytyväinen käyttäjä. Itsekin välillä pohdin blogaajan vastuuta siinä, että suosittelee jotain tuotetta yli muiden, niin kuin minä esim. tässä blogissani jotain tiettyjä jumppia. Hankalia eettisiä kysymyksiä nämä ovat, jos haluaa toimia ”oikein”.