Kuinkas sitten kävikään

Eli tyynyraportti jälleen kerran, olkaa hyvät! WellPurin niskatyynyä on nyt testailtu kuukauden päivät ja … no, ei voi mitään, eipä sekään ollut se unelmatyynyni. Heti ekana yönä totesin, että tyynyn niskaosa on liian korkea ja en vaan saa mukavaa nukkuma-asentoa. Tuo on kyllä ihan normaali ilmiö näissä niskatyynyissä ja varmaan hyvin luonnollinenkin – eihän niiden kanssa ole tarkoitus pitkällään pötkötellä, vaan ne tukevat päätä lähinnä istuma-asennossa ja silloin hyvä tuki juuri niskalle onkin tarpeellinen. Mutta tuloksena on sitten se, että vaikka makuullaan tyyny tukeekin pään mukavasti sivusuunnassa, niin niska (ainakaan minun) ei vaan tykkää.

Noh, mutta on minulla tuo tyyny silti ihan aktiivisessa käytössä 😀 Näkisittepä vaan… En taaskaan ole jaksanut valokuvaa ottaa, mutta kuvitelkaapa se minun aikaisemmin kuvaamani tyyny, johon olen tehnyt syvennyksen keskelle. Ihan tavallinen tyyny siis, mutta selällään ollessa takaraivo on syvemmällä ja pää saa siis sivutukea. Tämä sivutuki ei ole oikein kuitenkaan riittänyt minulle, joten siksi olen uutta tyynyä haeskellut.  No, nyt olen sitten yhdistänyt tuon WellPurin niskatyynyn ja tämän oman viritystyynyni 😛 Viritystyyny on tyynyliinan sisällä, ihan viattoman ja normaalin näköisenä. Mutta sitten olen työntänyt saman tyynyliinan sisään tuon niskatyynyn siten, että kun painan pääni tyynylle, niin tuo niskatyyny tulee kaarena korvalta korvalle, päälaen kautta. Pääni siis on tukevasti paikallaan, nassu suoraan kohti kattoa, ja myös pysyy siinä (tämähän mun tavoitteeni siis koko ajan on ollut). Kuulostaako mukavalta systeemiltä? No… ei se aina kyllä sitä ole. Illalla nukkumaan mennessä jos virittää tyynyt sopivasti, eikä yöllä möngi kovin paljoa, niin itseasiassa tuo tyynyviritelmä on ihan kiva ja mukava nukkua. Mutta jos tekee yöllä jotain akrobaattitemppuja ja kääntyilee kyljelleen jne., niin siinä tapauksessa voi päätyä aika epämukaviin asentoihin.

Ai että onko tää nyt siis vaivan arvoista? Eikö olisi fiksumpaa vaan nukkua mukavasti hyvässä asennossa? No oikeastaan kyllä nukun mukavasti hyvässä asennossa (kunhan en tee akrobaattitemppuja). Eli uneni ei kärsi näistä virityksistä, paitsi niistä epäonnistuneista 😛 Nykyinen viritys kyllä on ihan toimiva, joskin aiiiika kummallisen näköinen. Mutta miksi siis pitää tätä unipuolta näin viritellä? Voi… näkisittepä vaan – tai siis, ehhh… onneksi ette näe! Koska ei ole mitään nähtävää 😀 Ja se on juuri se tavoite! Dekolteeni on ihanan rypytön – ei mitään jokisuistoa enää, toisin kuin vielä olikosenyt vuosi sitten. Kulmakarvojen välistä huolikurtut ovat pienenneet ihan uskomattomasti, kolmesta kurtusta on jäljellä yksi, toisista vain hennot viivat ihossa. Wau! On tuohon hienoon tilanteeseen kyllä muitakin syitä kuin selällään nukkuminen, mutta sillä on iso merkitys. Ottakaapa peili käteen, niin kuin olen ennenkin ehdotellut, ja menkää kyljelleen pää tyynylle ja katsokaa miten upea kurttu painuukaan kulmien väliin… Kolmasosa elämästä tuossa asennossa – ei ihme jos jää pysyviä jälkiä! Niistä muista kurttujen katoamissyistä sitten toisessa postauksessa lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.