Aihearkisto: Kauneus

Lupa nauraa osa 3: Pusuhuulet hetkessä

Harmi vaan, että tulos ei ole pysyvä!

Törmäsin tämmöiseen ihanuuteen tässä taannoin, eli vimpaimeen, jolla pumpataan pusuhuulet 😀

Luscious Lips siis, mikä ihana nimikin 🙂 Ideana on yksinkertaisesti se, että huulille laitetaan pieni tyhjiöpumppu, jolla sitten pumpataan huuliin sen verran verentungosta, että ne ovat kauniisti törröllään. Yksinkertaista. Samalla siliävät huulissa ja niiden ympärillä olevat pienet rypyt.

”Luscious Lips dramatically increases your lip size naturally and enhances your mouth by plumping up small lines that invade the lip line in mature women. Your lips will look smoother, fuller and younger when you use this innovative pump.”

Ideana on käyttää pumppua pari kertaa päivässä. Alkuun, totutteluvaiheessa pumppua käytetään kerran päivässä, viiden perättäisen kaksi sekuntia kestävän pumppauksen verra. Näin mennään kahden viikon ajan. Sen jälkeen voidaan pumppausten kestoa lisätä viiteen viiden sekunnin mittaiseen pumppaukseen muutaman päivän ajaksi ja loppujen lopuksi päädytään maksimissaan 120 sekunnin pumppausaikaan (kokonaisuudessaan). Suositeltua on pumpata mieluummin 20 sekuntia kerrallaan ja useamman kerran päivässä kuin se, että pumppaisi pitkiä aikoja kerrallaan.

Liian innokkaasti pumppaamisesta voi huuliin tulla myös mustelmia, joten vähän kannattaa olla varovainen 🙂

Ja mitenkäs tämä vehje tilataan? Löytyykö muita vastaavia?

Minä kun aina rakastun kaikkiin pöhköihin vimpaimiin, meeeelkein jo ajattelin, että tuommoinenhan olisi hauska ostaa. No, hinta on kyllä suhteellinen kova siihen nähden, että epäilen vähän kuinka paljon vehjettä käyttäisin. Ja sitä paitsi se on niin hassu vimpain, että en kuitenkaan kehtaisi kenellekään tunnustaa, että olen investoinut sellaiseen 😀 Edullisimmin tuon pumpun saa hintaan $49,95 (eli noin 36 euroa), jolloin maksaa vain ja ainoastaan yhdestä pumpusta. Jos sitten haluaa mukaan huulivoidetta tai ostaa erilaisia DeLuxe kittejä tai jopa kaksi pumppua, niin hinta tietysti kasvaa. Yritin kovasti kaivella esiin paljonko postikulut tekisivät ja miten tuolta käytännössä tilataan tuote, mutta siihen olisi jo pitänyt rekisteröityä ja antaa kotiosoitteet sun muut, enkä sitten oikein viitsinyt alkaa siihen puuhaan ihan pelkästään testimielessähttps://kasvojenkohotus.wordpress.com/wp-admin/post.php?post=58&action=edit&message=1. Minusta kuitenkin näyttää, että luottokortilla varmaan maksetaan, kenties PayPalkin käy. Niin ja myyvät tätä pumppua muutkin kuin vain tuo yksi saitti.

Haeskelin löytyisikö netistä muita pumppuja tähän tarkoitukseen, kun yleensähän noita vastaavia tuotteita popsahtelee esiin kuin sieniä sateella, ja löytyihän niitä ainakin pari kappaletta: Lips You Love

ja Jolie Lip Plumper:

Käyttökokemuksia löysin foorumeilta sen verran, että Luscious Lipsiä moitittiin siitä, että kasvoihin tulee väriä turhan isolle alueelle pumpatessa, ts. oletan että suun ympärystäkin on punaisena jonkun aikaa.  Vastaava ongelma saattaisi olla Lips You Loven kanssa, koska se on hyvin samanlainen tuote. Joku tykkäsi tuosta ilmeisesti kumisesta Jolie Lip Plumperista kovasti ja hintakin sillä on edullisempi, vain $19,95. Molemmat ilmeisesti kyllä tehoavat. Aluksi huulet ovat turhankin turvoksissa, mutta turvotus tasaantuu aika nopeasti. Joku kommentoi, että ihan kuin huulet pysyisivätkin enemmän pusuasennossa, kun pumppua on käyttänyt pitemmän aikaa. Jopa niin, että aamulla herätessä olisivat huulet valmiiksi törröllään.

Onhan niitä muitakin konsteja…

Siis pusuhuulien saamiseksi. Itsekin olen joskus testannut huulikiiltoa, jonka pitäisi sisältää huulia turvottavia aineita. No juu, kyllä se itseasiassa toimikin, muutos ei tosin ollut kauhean dramaattinen.  Sitten tähän pusuhuuliasiaan tutustuessani törmäsin myös siihen, että syömällä hyalyronic acidia huulet turposivat O.o Siis tuohan on sitä samaa ainetta kuin mitä ruiskutetaan mm. huuliin, esim. kauppanimellä Restylane. No, sillä on myös ihan lääketieteellisiä käyttösyitä ja -tapoja, ei pelkästään kauneusteollisuudessa. Aika yllättävää on kuitenkin, että se tosiaan sisäisesti nautittunakin voisi tuottaa tuommoisia tuloksia. Vaan niinpä nuo väittävät. Pitääpä tutustua aiheeseen tarkemmin.

Ja tietysti sitten se vanha tuttu… kasvojumppa 🙂 Orbicularis oris -lihasta kun jumppaa, niin pusuhuulet ovat tuloksena. Liiasta jumpasta voi tosin olla tuloksena myös simpanssiefekti suun seudulle, mikä ei ole ehkä ihan toivottava.

Apua! Ovatko kaikki hyvät jumpat englanniksi?!

Minä täällä blogissani paasaan onnellisena milloin mistäkin ulkomaankielisestä kasvojumpasta tai webbisivusta ja jakelen linkkejä ja suosittelen kuinka juuuuuri tämä jumppa olisi maailman paras ja ratkaisisi koko maailman murheet ja peilistäkin jumpan jälkeen alkaa taas näkyä kaksikymppisen naamataulu. Mutta entäpä jos ”toinen kotimainen” ei taitu ja naama ei sitä ymmärrä, vaan itsepäisesti vaan hamsterinpussit ja bulldogin leukapoimut rehottavat, silmistä ei kohta näy kuin viiru yläluomien alta tai otsa on niin kurtussa, että ilme on aina maanantaiaamun näköinen 😦  Onko tähän mitään muuta ratkaisua kuin urheasti kestää osansa ja ajatella, että Luojan luomahan se minun naamanikin on, mikä minä pieni ihminen olen kapinoimaan vastaan…?

Ihan hirveän paljon ei valitettavasti ole valinnanvaraa suomenkielisissä kasvojumpissa, mutta tässä pikainen katsaus niihin, mitä minä tiedän olevan olemassa. Jos joku lukijoista tietää muista jumpista tai jos on kokemuksia (hyviä tai huonoja) jostakin näistä tässä esitellyistä, niin pliiiiis, kertokaa! Olisi hirveän hienoa, että meillä olisi suomeksikin mahdollisimman paljon kasvojumppatietoa tarjolla. Siksihän tätä blogianikin aloin juuri suomeksi kirjoitella, vaikka vähän houkutteli ajatus yrittää englanniksi sitä vääntää.

Method Putkisto – Luonnollinen kasvoklinikka

Tästä kirjasta ja sen edeltäjästä (Putkisto – Kasvokoulu) olen muutaman sanan milloin missäkin yhteydessä puhunut. Putkiston jumpasta on siis vanhempi ja uudempi versio ja kumpaakaan niistä en ole itse kokeillut, ainoastaan selaillut ja ihmetellyt tuota vanhempaa versiota. Tyypiltänsä jumppa on ennemminkin venyttelyä ja hengittelyä, hiukan joogamaiseen tyyliin, ennemmin kuin hikijumppaa, joskin on joukossa sellaisiakin liikkeitä, jotka varmaan tuntuvat ihan kunnon jumpalta 🙂 Jos pilates on tuttua, niin tämä on vähän saman tapaista, mutta kasvoille. Jumppa ehdotetaan tehtäväksi 2-4 kertaa viikossa iltaisin.

Catherine Pez: Kasvojumppa – Viiden minuutin ohjelma luonnollisen kauneuden säilyttämiseksi

Tämä kirja on ilmestynyt 2009 alkupuolella ja olen kerran sitä pyöritellyt sitä käsissäni ystävättäreni luona. Viisi minuuttia päivässä kuulostaa aika ihanalta ajatukselta. Nopeasti kun lukaisin kirjaa, tulin siihen käsitykseen, että jumpassa ei kovin paljoa käytetä vastusta. Liikkeet kuitenkin näyttävät järkeviltä (heh).

Tessa Thomas: Kauniit kasvot kotikonstein

Tässä kirjassa on kaikenlaista kauneudenhoitoon liittyvää asiaa, mutta  se sisältää myös kasvohierontaa ja kasvojumppaa. Molemmat ovat ihan fiksua puuhaa, joskaan taas kerran jumpassa ei juurikaan käytetä vastusta. Kasvohieronnasta on 4 minuutin ja 15 minuutin versio. Olen jonkun verran tehnyt tuota lyhyempää joskus vuosia sitten ja kyllä se hyvältä tuntuu. Lisäksi siis löytyy varsinainen kasvojumppa, jossa on 12 eri liikettä. Tätäkin olen tehnyt jonkun verran ja jälleen kerran ihan kivan tuntuinen juttu. Kirja on julkaistu vuonna 2000 ja sitä tuskin löytää kirjakaupoista enää, mutta kirjastosta voisi tärpätä tai kenties netin kautta antikvariaateista.

Wagner & Klein: Uusi kauneus – Luonnollinen kasvojenkohotus

Tässä kirjassa ei jumpata, vaan painellaan akupisteitä. Klein on oppinut tekniikan kiinalaiselta mestarilta, jonka johdolla hän opiskeli akupainantaa neljän vuoden ajan. Akupisteitä on ohjelmassa 18 kappaletta, joista 14 kasvojen ja kaulan alueella ja 4 käsissä. Ohjelman tekemiseen menee aikaa n. 20 minuuttia. Kirjan tekijät suosittavat, että ensimmäisen kuukauden ajan tekisi ohjelman joka päivä ja sen jälkeen 3-4 kertaa viikossa. Kokeilin itse ohjelmaa ja se on kyllä todella yksinkertainen, eikä akupisteitäkään ole vaikea muistaa. Helpointa olisi alkuun varmaan kun piirtäisi itselleen kasvokuvan, johon merkitsee kaikki akupisteet. Pisteitä painellaan joko sormenpäillä tai rystysillä. Vähän ongelmallista saattaa olla sekin, että kirjassa ei tarkkaan kerrota, kuinka kauan mitäkin pistettä pitäisi hieroa eli alkuun pitää vähän hakea tuntumaa 🙂 Hieronta kannattaisi tehdä koko kasvoille, mutta halutetessaan voi keskittyä vain kasvojen ongelmakohtiin, jos esimerkiksi ei ehdi tehdä koko ohjelmaa jonain päivänä. Tai ongelmapaikkoja voi hieroa enemmän kuin muita paikkoja. Kirjan tekijät vakuuttavat, että akupainanta todella toimii kuin kasvojenkohotus. Ja no, uskon minäkin että ei kai tätä väitettä ihan tyhjästä ole temmattu. Tätäkään kirjaa ei valitettavasti saa enää kuin kirjastosta tai antikvariaateista.

Tekeekös näillä jumpilla sitten mitään? Mikset näitä mainosta?

No en mainosta, kun en oikein tunne useimpia kauhean hyvin 🙂 Ihan varmaan niillä jotain tekee, joka ikusella. Ja jos ne eivät ole sieltä kaikkein aggressiivisimmasta päästä, niin aika paljon voi omalla toiminnallaan vaikuttaa minkä tahansa jumpan tehokkuuteen:

  • Kun jumppaat, niin keskity siihen täysillä, jännitä lihas loppuun asti tiukaksi, kuvittele että olet kuntosalilla!
  • Anna lihaksille vastusta. Jos ohjeessa annetaan liikkeelle vastusta omilla sormilla, mieti saisitko vastusta jotenkin vielä lisättyä.
  • Ole sitkeä. Jumppaa jumppaa jumppaa, vaikka tuloksia ei näkyisikään. Ota alkuun itsestäsi kuva ja kuukauden päästä seuraava ja taas kuukauden päästä jne. Ehkä kahden, kolmen kuukauden päästä voisi alkaa näkyä tuloksia. Ehkä vasta puolen vuoden päästä… viimeistään vuoden päästä. Jos ei tuloksia sittenkään näy, mieti teetkö jumppaliikkeet oikein tai riittävän tehokkaasti. Vertaa kuvia, saatat yllättyä iloisesti 🙂
  • Jumppaa riittävän monta kertaa viikossa. Jos suinkin pystyt, ota tavoitteeksi se, että jumppaat joka päivä. Sellaisia päiviä tulee aina eteen, jolloin ei ehdi syystä tai toisesta jumpata, mutta jos yleensä jumppaat joka päivä, niin silloin ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.
  • Pidä kuitenkin taukopäiviäkin! Kasvojenkin lihakset tarvitsevat lepoa. Hyvä rytmi voisi olla esim. se, että jumppaat kolme päivää, pidät taukopäivän, jumppaat kolme päivää jne. Tai toinen hyvä tapa on se, että jumppaat tänään osan kasvoista, huomenna loput. Ja toistat tätä. Tai jos tuntuu siltä, niin jumppaa joka toinen päivä. Olennaista on kuitenkin se, että jumppaat säännöllisesti.
  • Opettele jumppaaminen elämäntavaksi. Jos on joku jumppaliike, jonka voit tehdä autolla ajaessasi, tee se aina kun ajat töihin tai töistä kotiin. Tee yksi, kaksi liikettä joka kerta, kun käyt vessassa, käsien pesun jälkeen, peiliin tuijottaen. Jumppaa, kun katsot TV:tä. Tiukimmat irvistykset kannattaa säästää ehkä ihan erikseen tehtäväksi, että niihin pystyy keskittymään kunnolla, mutta osa liikkeistä on sellaisia, että ne ihan hyvin tosiaan voi tehdä juuri siinä Kauniita ja rohkeita katsellessa 😛 Tai tee jumppa heti ekana aamulla ennen kuin nouset ylös, silloin se on pois siltä päivältä.
  • Asennoidu asiaan toisaalta myös niin, että kasvojumppa on asia, jonka kanssa olet naimisissa loppuikäsi 🙂 Sen vuoksi ei ole niin väliä, jos joskus jää jumppapäivä väliin, kunhan vaan sitkeästi jatkaa jumppaamista.

Siinäpä se 🙂

Blogit.fi uudelle palvelimelle viikonlopun aikana (ja uusi kuva)

Sainpa tässä tänään sähköpostia:

Blogit.fi siirtyy nykyisten hidasteluiden ja katkoksien vuoksi uudelle, tehokkaammalle palvelimelle tulevan viikonlopun aikana. Siirto aiheuttaa 12-24 tunnin katkoksen blogiisi ja palveluumme. Siirron jälkeen palvelumme palaa kuitenkin entistä ehompana ja toivomme katkoksien olevan tätä myötä menneen talven lumia.

Pahoittelemme häiriötä.

Joskus on tosiaan ollut vähän jännää päivitellä blogiaan, kun tekstin tallettamisessa menee huolestuttavan kauan 🙂 Kun on vääntänyt tunnin jotain juttua ja alkaa epäilyttää, tallettuuko se, niin… No, huolettaa. Toivotaan että tämä päivitys auttaa.

Niin, laitoin tosiaan tuonne ennen ja jälkeen -kuviin kuvan leuastani edestäpäin (joulukuulta). Pitkään epäröin laittaa sitä, kun en oikein ollut varma mitä siinä näen. Mutta no, katsokaa itse 🙂

En sitten malttanut olla tilaamatta

Tässä taannoin valitin, että en oikein hoksinut, että miten FlexEffectin saisi tilattua luottokortilla. Innostuin siis kysymään meilitse FlexEffectiltä, että miten luottokorttimaksaminen oikein sujuu ja kun sain Claudia Crowleylta (eli Debin tyttäreltä) meiliini vastauksen, niin… No, tuota, klikkasin linkkiä ja päädyin maksusivulle ja … Sitten vaan tilasin sen 🙂 Olisin kyllä varmaan tilannut joka tapauksessa, ehkä vaan vasta joskus helmikuun puolella. Mutta nyt siis pystyn raportoimaan jossain vaiheessa siitä, millainen on uusi FlexEffectin jumpppa! 25.1 sitä toivottavasti aletaan lähettää tilanneille ja siitä mennee muutama päivä ennen kuin se on Suomessa asti. Helmikuun alussa siis viimeistään sen luulisi olevan käsissäni.

Jos joku siis haluaa kuulla jotain kokemuksia/kommentteja ko. jumpasta ennen kuin itse tilaa, niin voipi odotella tuonne helmikuun alkupäiviin. Hintatarjoushan on kuitenkin voimassa helmikuun loppuun eli siinä mielessä ei ole hoppua tilata, jos ei muuten vaan kutkuta saada pakettia omiin käsiin.

Miten tilaaminen hoidettiin

No, minä en tietystikään ollut klikannut juuri sitä oikeaa linkkiä FlexEffectin webbisivulla ja sen vuoksi en luottokorttimaksun mahdollisuutta löytänyt. Omaa tyhmyyttäni siis 🙂 Claudia kuitenkin vastasi minulle ystävällisesti:

At the bottom of the product page http://www.flexeffect.com/product.htm there are 2 links. One that states you United States Order form, the other Outside U.S. order form.

Select the link that is appropriate for you. It will take you to the shopping cart, and will indicate that you will be redirected to paypal. This is the ONLY way to make the internet purchase. Via Paypal.

Because the order is through Paypal, we never see your credit card information. All the ”safeguards” for internet purchases are provided by paypal.

Good Luck,

Claudia Crowley

Toisin sanoen, tilata voi kahdella eri tapaa. Joko täyttämällä lomakkeelle omat tietonsa ja printtaamalla lomakkeen ja faksaamalla tai lähettämällä sen postitse FlexEffectille. Taikka sitten PayPalin kautta, jolloin kyseessä on turvallinen luottokorttimaksu. PayPal-tunnus tarvitaan (ja tietysti se luottokortti), mutta sen tekeminen on minusta aika helppoa ja itse PayPalin käyttö on kyllä tosi kätevää ja mukavaa, kun ei tarvitse omia luottokorttitietojaan jaella milloin millekin myyjälle, jolta sortuu ostamaan jotain 🙂 Jos joku ei ole koskaan käyttänyt PayPalia, niin ohjeita löytyy esim. täältä. Minä kyllä tein itse aikoinaan PayPal-tunnuksen ilman mitään ohjeita, joten ei se todellakaan hankalaa ole, ainakaan jos käyttää ”normaalia” luottokorttia, eikä Visa Electronia. Se vain pitää huomata, että kortin varmistukseen menee jonkun aikaa eli ihan heti tilin luomisen jälkeen ei pääse tilaamaan mitään.

Mitä jumppa loppujen lopuksi maksoi

Hintaa itse jumpalla siis tällä hetkellä on $89,95 ja siihen tulee päälle postikulut $13,00. Yhteensä siis $102,95. Dollarin kurssihan on edelleen älyttömän matalalla, joten Jenkkilästä tilaaminen on edullista. Toki jumpalle jäi tämänkin jälkeen vielä hintaa noin 71 euroa. Ei niin kamalan paljon, mutta aika paljon kuitenkin. Toisaalta, jos tuota vertaa vaikka kasvojenkohotuksen hintaan (ehkä 5000 euroa), niin eipä enää summa tunnu kovin kummoiselta.

Tyytyväisyystakuu

FlexEffectin sivuilla todetaan, että heillä on ”30 Day Money Back Guarantee” – miten tuo 30 päivän palautusoikeus sitten käytännössä toteutetaan, en tiedä, mutta foorumeita lukemalla tiedän, että ainakin yksi ihminen on saanut rahansa takaisin sen kummemmmin tappelematta.

Mitä sitten tällä jumpalla teen

Heh, onpas tyhmää kysyä itseltään tämmöinen kysymys juuri, kun on tuhlannut ihan kohtuullisen summan rahaa 🙂 No, vakavasti puhuen, en ole mitenkään varma, että alkaisin jumpata FlexEffectin mukaisesti. Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, ohjelmassa mukana olevat kasvohieronnat kiinnostavat minua todella paljon. Olen esimerkiksi mukana olevasta ”luuhieronnasta” (bone massage) yrittänyt laiskasti kaivella tietoa jo jonkun aikaa ja nyt oli kyllä ihan napakymppi se tieto, että FlexEffectistä saa hierontaohjeen, jonka uskon olevan pohdittu, mietitty, testattu, asiallinen, tietoon perustuva… Eli toisin sanoen, luotan aika lujasti FlexEffectin ihmisten ammattitaitoon ja osaamiseen.

Toinen syy miksi tilasin jumpan on se, että janoan lisätietoa ja -ymmärrystä yleisesti kasvojen jumppaamisesta, kasvolihaksista jne. Vaikuttaisi siltä, että tuo uusi kirja tarjoaa runsaasti tietoa. Ja tietysti myös uudet jumppaliikkeet ovat hyväksi ja kiinnostavia! Vaikka en noudattaisikaan koko ohjelmaa sinänsä, niin uskon että poimin ohjelmasta itselleni sopivia liikkeitä ja lomitan niitä päivittäiseen jumppaohjelmaani. Muutenkin minusta on todella kiinnostavaa nähdä, mitkä liikkeet vaikuttavat mihinkin lihaksiin jne. Tämä antaa mahdollisuuden räätälöidä sekä tätä ohjelmaa että muita omia tarpeitani vastaavaksi.

Eli … eiköhän paketti ole hintansa väärti, ainakin kovasti asetan sille odotuksia 😀

Käsien hieronta toimii!

Piti heti tulla tänne kuuluttamaan 😀 Carolynhan omalla webbisivullaan antaa käsijumppa/hieronta -ohjeet, jotka minäkin olen suomentanut tänne tarjolle. Carolyn itse sanoo, että hänen kätensä ovat kaunistuneet sen jälkeen, kun hän on alkanut aktiivisesti hieromaan ja jumppaamaan niitä. Mutta hän kuitenkin MYY omaa tuotettaan, joten aina tietysti pienen pienellä varauksella näihin juttuihin suhtautuu (joskaan Carolyn ei tuosta käsijumpasta saa sentin hyrrää, goodwilliä vain kun antaa ohjeen ilmaiseksi).

Siksipä oli niin hienoa törmätä Agelessin foorumeilla todistukseen (aamen, sisaret), jossa Em kertoo seuraavaa:

”Hi, for any one who is interested or who suffers from old lady hands like did I wanted to mention the benefits of hand massage. I have inherited boney hands, which in my youth looked very elegant and delicate but as I have got older were looking more and more like skeleton’s hands except they also had bulging and unsightly veins too! In the evenings I spend a little time simply pulling and pinching the skin on the backs of the hands and knuckles ( without any oil). The skin is now noticably thicker and firmer and the ugly veins much less prominent.”

Em, jolla on rumasti sanottuna luisevat kädet ja koholla olevia verisuonia kämmenselässä, on harrastanut sitä, että iltaisin nipistelee ja nyppii kämmenselkäänsä ja sormiaan ilman mitään öljyä/rasvaa niin kauan, että iho on punainen. Ja nyt iho hänen käsissään on selkeästi paksumpaa ja kiinteämpää ja suonetkin vähemmän näkyvissä. Häneltä kyseltiin sitten kuinka kauan kului aikaa siihen, että ilmestyi näkyviä tuloksia, mutta siihen hän ei osannut sanoa mitään, onpahan vain harrastanut tätä aikansa ja nyt huomasi tulokset. Eli siis käsien kanssa värkkääminen kannattaa! Huraa!

Meneekö sormi suuhun?

Uhhuh, tuntuu vähän lapselliselta puuhalta laittaa sormiaan suuhun, vai mitä? 🙂

Ihmisillä tuntuu olevan vaihtelevia fiiliksiä siitä, haluavatko he kasvojumpatessaan tehdä sellaisia liikkeitä, joissa joutuu laittamaan sormia suuhunsa. Kun olen foorumeita lueskellut, niin jotkut sanovat, että ihan vaan sen takia eivät ole jotain jumppaa pystyneet tekemään, että tuntuu niin inhalta laittaa sormia suuhun jossain jumppaliikkeessä. Ja sitten kehuvat jotain toista jumppaa, kun siinä ei tätä tarvitse tehdä. No, katsotaanpa meneekö sormi suuhun niissä jumpissa, mitä itse tunnen:

Carolyn’s Facial Fitness

Itse siis käytännössä aloitin kasvojumppaamisen tällä jumpalla. Siinä on kaksi liikettä, joissa pitää sormiaan tunkea suuhun:

  • Toisessa laitetaan peukalo poskeen 😛 Eli siis peukalo tosiaan tuonne kunnolla suun sisälle poskeen ja muut sormet pysyvät ulkopuolella. Toiselle poskelle sama homma
  • Toisessa liikkeessä samoin peukalot laitetaan suuhun, tällä kertaa molemmat yhtä aikaa tuohon ylähuulen sisäpuolelle

Itselläni ei tullut mieleenkään, että nämä olisivat jotenkin vastenmielisiä liikkeitä, kunhan vain pidin huolta, että pesen kädet ennen jumppaamista. Hyviä ja tehokkaita liikkeitäkin ovat, varsinkin tuo eka saa poskilihakset oikein uupumaan, kun sen tekee kunnolla 😀

Ageless if You Dare

Sormet pysyvät turvallisesti suun ulkopuolella kaikissa liikkeissä.

Carole Maggion Facercise

Ei sormia suuhun.

Eva Fraser’s Facial Workout (1992)

Väitin aikaisemmin, että tässä jumpassa ei laiteta sormia suuhun, mutta höpönpöpön, huijasin! Tästä jumpasta löytyy peräti neljä eri liikettä, joissa laitetaan peukalot tai etusormet suuhun, joko ylä- tai alahuulen sisäpuolelle tai vähän posken suuntaan. Eva Fraser sanoo, että puuvillakäsineet tai pari palaa pehmeää kangasta ovat näissä liikkeissä ehdottoman tärkeät, että sormet antavat riittävästi vastusta kasvojen lihaksille. Hän tosin suosittelee käyttämään käsineitä siis kaikissa liikkeissä, ei ainoastaan niissä, joissa sormet menevät suuhun.

FlexEffect

Kun en oikeasti ole jumpasta nähnyt uutta enkä vanhaa versiota, niin en tarkkaan tiedä, millaisia liikkeitä on mukana. Mutta jos sormien suuhun laitto epäilyttää, niin ehkä tämä ei sitten ole sinun jumppasi. Tiedän että mukana on sellaisia liikkeitä, joissa esim. jotkut käyttävät ohutta puuvillahansikasta paremman ”pidon” aikaansaamiseksi, ts. kun sormen laittaa suuhun, niin sylki saattaa tietysti tehdä suun limakalvon liukkaaksi ja tämän takia on joskus hyötyä jumpatessa, siitä että ote pysyy paremmin.

Mutta toisaalta, tuskin näitä liikkeitä tässäkään jumpassa läämältään on. Ja no, joistakin kommenteista olen ymmärtänyt, että kyseiset liikkeet ovat myös sieltä jumppaliikkeiden tehokkaimmasta päästä. Eli… enpä sittenkään tiedä kannattaako tämän perusteella tätä ilmeisen hyvää jumppaa hylätä.

Method Putkiston Kasvokoulu (vanha versio)

Varsinaisessa kasvojumpassa ei laiteta sormia suuhun, mutta jumppaohjelman ulkopuolella kuvataan yksi liike, jossa otetaan kielestä kiinni. Putkisto suosittelee, että tässä käyttäisi apuna esim. ohutta harson palaa.

Thomas Hagertyn Shape your face

Yhdessä liikkeessä sormenpäät laitetaan suuhun.

Juliette Kandon Natural Facelift

Huh, tämä on hyvä kirja, mutta siinä on vähän kuvia 🙂 Eli kaikista jumppaliikkeistä ei ole kuvaa siitä, miten liike tehdään, vain teksti. Niinpä minä olin laiska, enkä jaksanut lukea koko kirjaa läpi, mutta pari liikettä onnistuin silti löytämään, joissa tarvitaan sormia suun sisäpuolella aika samantyyppisesti kuin Eva Fraserinkin jumpassa.

——-

Lisäilen tähän jumppia sitä mukaa, kun jotain uutta tulee vastaan.

FlexEffect – vanha versio edullisesti ja muutakin jorinaa

Niin, FlexEffectin vanhaa versiota saa tosiaan ostaa nyt poistomyynnistä edullisesti. Artikkelin lopussa tästä lisää. Mutta:

Tarkoitukseni oli FlexEffectin vanhan ja uuden version eroista kirjoitella jotain edelliseen kirjoitukseen, mutta siitä tuli sen verran pitkä, että loppua kohden ehdin unohtaa, mitä olin kirjoittamassa 🙂 Nyt seuraa mutua ja arvauksia ja oletuksia siitä, mitä eroja FlexEffectin vanhemmalla ja nyt tällä uuden uutukaisella versiolla on. En ole oikeasti nähnyt kumpaakaan niistä ja kaikki mitä tässä selitän, perustuu FlexEffectin käyttäjien kommenteihin eri foorumeilta ja siihen mitä olen FlexEffectin sivuilta lukenut. Eli virheitäkin alla olevassa saattaa olla, kun muistinvaraisesti kirjoitan.

Jumppaohjelman perusidea – monipuolisuus

FlexEffectistä huomaa todella selvästi, että sen on laatinut henkilö, joka on harrastanut kehonrakennusta. Tunnistan ihan samanlaiset merkit FlexEffectissä itsessään ja sen kouluttajissa ja innokkaissa harrastajissa kuin mitä löytyy kehonrakentajistakin, kun heidän foorumeitaan lukee 🙂 Siinä ei ole mitään pahaa! Päinvastoin, hyvä vain että asiaan syvennytään ihan kunnolla ja ollaan perusteellisia. Huvittaa vain vähän, mutta itseasiassa ainakin minulle itselleni tuollainen ajattelumalli sopii oikein hyvin.

Aika monessa ellei peräti kaikissa muissa kasvojumpissa keskitytään vain osaan kasvojen lihaksista. Esim. Ageless if you daressa tarkoituksella jopa jätetään joitakin lihaksia jumppaamatta, että nämä lihakset eivät edes tulisikaan kovin hyvään kuntoon. FlexEffectin filosofia kuitenkin on, että kaikkia kasvojen lihaksia on syytä jumpata ja tähän jumppaamiseen on tarjolla aloittelijan versioita, edistyneempiä versioita ja vielä sitten vähän erilaisia liikkeitä, jos tuntuu että haluaisi kokeilla auttaisiko joku muu liike paremmin. Kuulostaako tutulta, kuntosalipuuhia harrastaneet? 😀

Ajankäyttö

Jumppatiheys on aika lailla sama kuin tyypillisesti kasvojumpissa eli suositellaan viiden päivän jumppaamista ja sitten parin päivän taukoa. Tai käytännöllisesti: pyri siihen että jumppaat joka päivä. Kun et kuitenkaan ihan joka päivä siihen pysty, niin jumppaat varmaan kuitenkin riittävästi tällä tahdilla. Ja kun kasvot puolen vuoden, vuoden jälkeen alkavat olla mukavassa kunnossa, niin sitten siirrytään ylläpitovaiheeseen ja vähennetään jumppakertoja.

Vanhassa FlexEffectin ohjelmassa on käsittääkseni DVD:llä 14 (20?) minuutin ohjelma ja varsinainen koko ohjelma kestää n. 40 minuuttia. Tämä pituushan tietysti on se, mikä monia kasvojumppaajia karkottaa – on oikeasti aika hurjaa käyttää joka päivä noin paljon aikaa tämmöiseen asiaan, tai no, melkein mihin tahansa harrastukseen – melkein joka päivä. FlexEffectin ohjaajat kuitenkin muistuttavat aina, kun asiasta tulee puhe, että tuo lyhyempi versio on erinomainen aloitusversio ja siihen voi sitten lisätä uusia liikkeitä sitä mukaa, kun haluaa. Ja toisaalta että joka päivä ei ole pakko tehdä koko ohjelmaa läpi, vaan voi keskittyä joihinkin liikkeisiin ja sitten seuraavana päivänä tehdä loput.

Uudessa ohjelmassa on ilmeisesti yritetty korjata tätä asiaa ja tällä kertaa mukana tulevalla CD:llä on 12 minuutin ja 20 minuutin ohjelmat. Oletan että tämä CD on vastaava kuin Carolynin ”Pacing CD” eli sen avulla voi jumpan tehdä kuuntelemalla ohjeita ja jumppaamalla samaan aikaan.

Kasvohieronnat

Vanhassa ohjelmassa on mukana jonkinlainen kasvohieronta, josta Deborah Crowley itse sanoo, että se on varmaan yhtä tärkeä kuin itse jumppa.

Uudessa ohjelmassa on varmaan se vanha kasvohierontaohje mukana, mutta sen lisäksi kaikkia niitä uusia ihmeellisiä herkkuja, joista tärisin edellisessä blogikirjoituksessani 😀

Sisältö

Vanhassa jumpassa (huh, nyt en kyllä enää muista varmaksi…) oli mielestäni mukana kirjanen, jota jotkut moittivat kovin kotikutoisen tuntuiseksi 🙂 Tosin, semmoisia ne kyllä monet muutkin – Carolynilla ja Agelessissä ainakin. Mutta silti ihan hyviä sisällöltään, vaikka ulkoasu ei ole paras mahdollinen. Kirjasen lisäksi mukana on ilmeisesti DVD, jolla jumppavideo. Ja ei ehkä mitään muuta?

Uuden jumpan sisällön esittelinkin viime kerralla. Kyllä siinä selvästi on enemmän tavaraa kuin tuossa vanhassa.

Hinta

En enää muista mitä vanha jumppa maksoi, mutta enää sitä ei sillä hinnalla saa. Nyt FlexEffect myy kuitenkin vanhoja jumppaohjelmia pois uuden tieltä todella edulliseen hintaan eli $29,95. Mutta tarjolla on enää jumppavideota (VHS siis, US PAL-formaatissa) ja jumppa-DVD:tä. Kyseessä ei siis ole täydellinen FlexEffectin jumppa! He itsekin huomauttavat sivullaan:

”The  DVD / VIDEO consists of 14 Facialbuilding Key Exercises covering each problem area of the face and neck. The exercises are personally demonstrated by Deb showing  FlexEffect’s trademarked technique in the proper way to use your hands.  It is an excellent visual training tool worth a thousand words!

NOTE:  The DVD / VIDEO does not cover all FlexEffect Facialbuilding exercises (1 routine).  It is an excellent jumpstart training routine for what is to come!”

Eli DVD:llä on 14 peruskasvojumppaliikettä kasvojen ja kaulan ongelma-alueille. Tämä on hyvä keino lähteä liikkeelle kasvojumppaamisen kanssa, mutta ei tosiaan ole koko jumppa.

Uusi jumppahan siis maksaa nyt helmikuun loppuun mennessä tilattuna $89,95 ja sen jälkeen $120. Melkoinen hintaero, mutta on toki sisältökin toinen.

Miten jumppa tilataan

Duoda nuin… Tämä on minulle vielä vähän arvoitus. FlexEffectin sivuilla on kaavake, joka täytetään ja siihen laitetaan mukaan luottokorttitiedot. Ja sitten kaavake ilmeisesti lähetetään ihan etanapostina tuonne Jenkkilään. Joku maininta on myös PayPalista, mutta ei mitään ohjeita siitä, miten sillä voisi maksaa.  Kätevästi suoraan netistä ei siis homma kaiketi onnistu, vaan täytyy hoitaa vähän vanhanaikaisesti 🙂

Itse ajattelin, että jos päädyn tilaamaan tuon uuden version jumpasta, niin laitan sähköpostia heille ja kysyn mikä olisi kätevin tapa. Kerron sitten täälläkin tuloksia.

Ostaako vanha vai uusi?

Kannattaako sitten vanhaa jumppa-DVD:tä enää ostaa? No, kyllä minä uskon että kannattaa, jos ei ole erityisen kiinnostunut tuosta uudesta tai jos hinta hirvittää. Minulla on FlexEffectistä kyllä aika positiivinen käsitys ja uskon, että tuo lyhyempikin ohjelma on hyvä. Tosin en muista lukeneeni siitä juurikaan kommentteja suuntaan eikä toiseen. Mutta jos se olisi ihan surkea, niin voisi kuvitella että valituksia piisaisi 😛

Itse jos ostan, niin ostan uuden, koska ne hieronnat kiinnostavat minua niin kovin (hmm, monettakohan kertaa sanon tämän… mutta kun se on totta!). Kertokaahan joku (Miuliu? 🙂 jos innostutte tilaamaan kumpaa vain. Olisi mukava kuulla kokemuksia.

FlexEffect – uusi entistä ehompi ohjelma

Olen tiennyt jo jonkin aikaa, että FlexEffectiltä on tulossa uusittu versio kasvojumpasta, ja nyt luin muutama päivä sitten, että se on julkaistu. Heti siis tutkimaan FlexEffectin sivuja ja kuolaamaan ja miettimään raaskisko ostaa.

Mikä ihmeen FlexEffect?

FlexEffect on yksi vanhimmista markkinoilla olevista kasvojumpista ja myös yksi selkeästi tehokkaimmista ellei peräti tehokkain. Sen on kehittänyt Deborah Crowley, joka on nyt 62-vuotias ja erinomainen esimerkki siitä, mitä kasvojumpalla voidaan saavuttaa. Hän on aloittanut kasvojumppaamaan jo nuorena, alle kolmikymppisenä, joten hänestä näkee aikaisin aloitetun jumpan positiiviset vaikutukset. Hänestä ei kuitenkaan ole minusta idoliksi sellaiselle, joka aloittaa jumpan vasta, kun kasvoissa on jo muutoksia, kenties isojakin. Tähän minusta parempi esimerkki kasvojumpan toimivuudesta on Carolyn’s Facial fitnessin Carolyn Cleaves, jonka kuvia kyllä sietää katsoa 🙂 Mutta takaisin FlexEffectiin:

Deb itse kertoo seuraavasti:

”I began teaching  facial fitness in the late 1970’s.   At that time, facial isometrics was the only known form of facial training with much of the public considering it risky at best. By 1978,  I became interested in weightlifting. Not long after entering the gym, I decided to step into competitive bodybuilding. This move called for a marked reduction in body fat that consequently had an aging effect on my face. This was not an acceptable trade-off. However, if I were to continue training to compete, increasing my weight would not be an option.

Considering the fact resistance training allows the body a lower percentage of fat without looking too thin, I wondered what effect, if any, resistance training would have on my face. […] So, I converted each facial isometric exercise over to resistance… BINGO!   I found the facial muscles’ to be every bit as responsive to resistance training as any other body part. The result of this training was even betterthan I had hoped. The increase in muscle size created an even greater lift. My face was still thin, but with the extra firmness, I no longer looked gaunt.”

Eli hän harrasti vähän alle kolmikyppisenä kuntosaliharjoittelua ja innostui sitten myös kilpailemaan sillä saralla. Tämän seurauksena hänen täytyi laskea kehon rasvaprosentti niin alas, että se vaikutti kasvoihin ja sai hänet näyttämään vanhemmalta. Mutta kun painoa ei voinut lisätä, piti keksiä jotain muuta. Niinpä Deb alkoi pohtia, voisiko sen aikaista isometristä kasvojumppaa muuttaakin niin, että se sisältäisi vastuksen käyttöä samaan tyyliin kuin kuntosaliharjoittelussakin.  Siitäpä sitten kokeilemaan, hyvin tuloksin, ja sillä tiellä ollaan edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Tällä hetkellä FlexEffect on kasvojumppien … ajattelin sanoa Rolls-Royce, mutta ei se ole oikein hyvä vertaus 🙂 Ehkä ”kasvojumppien SUV” olisi parempi 😀 Se on kallein (luulen niin, en ole tehnyt tarkkaa vertailua) jumpista, aikaa vievin myöskin, mutta todennäköisesti kaikkein tehokkain. Deb itse puhuu ”facialbuildingistä” (vrt. bodybuilding) ja koko jumpan asennekin on tämä. FlexEffectissä on liikkeitä kaikille kasvojen lihaksille, erilaisia vaihtoehtoja miten liikkeet voi tehdä (kehittyneempiä versioita yms.), lyhyt ohjelma ja pitempi ohjelma. Mukana on myös hierontaohjeet kasvoille.

Uusi FlexEffect

Uusi (kolmas) versio siis juuri ilmestynyt markkinoille ja siitä voi tehdä ennakkotilauksen. Tilauksia aletaan toimittaa asiakkaille 25.1.2010 alkaen. Kun kukaan ei ole vielä uutta ohjelmaa nähnyt, ei tietysti ole täsmällistä tietoa siitä, miten se poikkeaa vanhemmasta versiosta. Mutta kovin kovin houkuttelevalta tämä uusi ohjelma näyttää. Se sisältää: ohjekirjan, ohje-DVD:n, Training Login (tästä en ihan varma ole mitä sillä tarkoitetaan, jonkinlaista aikataulutusta yms. tukea jumppaamisella kuitenkin), CD:n (12 ja 20 minuutin  ohjelmilla) ja pääsyn FlexEffectin suljetuille foorumeilla ja mahdollisuuden saada siellä henkilökohtaista apua.

Uuden ohjelman tarkemmasta sisällöstä kerrotaan seuraavaa:

  • 55 jumppaliikettä
  • kaulaan kohdistuvia teholiikkeitä, joissa yhdistyy normaali jumppa ja kasvojumppa
  • Jotain ihmejuttua, jolla muotoillaan luita(!) ja lisätään luiden tiheyttä (ihan hirveästi uteluttais tästä lukea lisää)
  • ”Ristivenytystä” (Cross Stretching”) eli jotain ihmeellistä ihon uudelleenmuotoilua, joka lisää kollageenia, elastaania ja vähentää arpikudosta
  • ”Painohierontaa” (Pressure Massage), jota tehdään ennen luiden uudelleenmuotoilua (jee 😀 tää kuulostaa ihan mahtavalta)
  • Kasvohierontaa
  • 15 isotonista harjoitusta lihasten kunnon ylläpitämiseksi ja ihon ja lihasten lisähienostukseksi (ehh, keksin uuden sanan, kun en jaksanut miettiä onko joku sana olemassa jo tuota varten)
  • Opas ongelmakohtien treenaamiseen
  • Erilaisia jumppavariaatioita
  • Jumppa-aikataulu, jota voi tviikata oman maun mukaan
  • Opas kasvolihaksista
  • Kysymyksiä ja vastauksia

275 sivua paperilla plus DVD yms. yllä luettelemani. Ihan tuhti paketti siis.

Edullisemmin ennakkotilaajalle

Ja tietysti nyt uuden ohjelman kunniaksi on tarjolla porkkana: jos tilaa uuden ohjelman helmikuun loppuun mennessä, saa ohjelman hintaan $89,95 ja sen jälkeen hinta nousee 120 dollariin. Kovasti tekisi mieleni tilata, mutta aika kallis hintahan tuo on alennettunakin. Ja itse kun vielä vähän epäilen tuleeko minun kuinka paljon jumpattua FlexEffectin mukaan. Olen nimittäin erittäin tyytyväinen Agelessiin ja Carolynin jumppaan.  Toisaalta olisi kiva saada vähän jotain uutta työkalukoppaan ja nuo hieronnat kiinnostavat ihan hirveästi 😀 Decision, decisions… Onneksi on vielä yli kuukausi aikaa pohtia asiaa!

Avatar – Sigourney Weaver <3

Tulin juuri katsomasta Avataria – vieläkin on tunnelmat vähän … wau 🙂 Todella hieno elokuva, ajankulua ei kyllä huomannut, vaikka elokuva kesti melkein kolme tuntia. En ihan hirveästi tykkää 3D-leffoista, inhoan niitä laseja, ja vaikka tietysti tehosteet on hienot 3D:nä, niin … No jaa. En vaan erityisemmin perusta. Mutta kyllä se tässä leffassa taisi tuoda juuri ne sopivat mausteet mukanaan joihinkin kohtauksiin.

En ollut etukäteen ollenkaan katsonut elokuvan miehitystä ja riemukseni yksi päähenkilöistä oli Sigourney Weaver! Hän oli kyllä jotenkin erityisen sopiva tuohon elokuvaan – Alien pomppasi välittömästi mieleen ja vaikka leffalla ei sinänsä ollut mitään tekemistä Alienien kanssa, niin … no, hän vaan istui elokuvaan erinomaisesti 🙂 Lisäksi Sigourney Weaver on minusta kaunis nainen ja haastatteluiden perusteella kiinnostava persoona. Eikä kyllä näytä 60-vuotiaalta! Ei kyllä näytä erityisen nuoreltakaan, vaan upealta naiselta, iästä viis.

Kasvojumppaa ehkä?

Vasemmanpuoleisessa kuvassa Sigourney Weaver on 58-vuotias, oikeanpuoleisessa 60-vuotias:

Hänen kasvoistaan näkee hyvin, että aika on tehnyt tehtävänsä, otsassa ja kulmien välissä on ryppyjä, samoin silmäkulmissa, mutta silmäluomet eivät kauhean paljon roiku, poskipäät ovat korkealla ja bulldogin poskipusseja ei näy. Katsokaa tuota leuanalusta ja kaulaa… Ja 60-vuotiaalla dekoltee, jota kehtaa esitellä!

Tässä vertailun vuoksi kuva, jossa hän on noin 30-vuotias, olettaakseni ekan Alien-leffan ajoilta (tosin hiuksia on noin paljon, hmm). Silmät ovat nuoruuskuvassa avoimemmat ja kasvojen muoto pehmeämpi, mutta samat kauniit kasvot hänellä edelleenkin on:

En ole itse erityisen harjaantunut näkemään merkkejä kauneusleikkauksista, mutta netin asiantuntijat (köh… no, ainakin kovasti ovat löytävinään muista naisista kaiken maailman Botox- ja kohotusmerkkejä, mutta eivät Sigourney Weaverista) ilmeisesti ovat sitä mieltä, että Sigourneytä ei ole leikattu, ja siltä hän kyllä minunkin silmääni näyttää. Näyttelijä itse sanoo:

”It’s not for me.” … ”It’s just about skin care and maybe exercise.” … ”I’m all for taking care of yourself. My mother was awfully good at that. She was an amateur athlete for a long time and every kiss I got from her at night was saturated with night cream.”

Eli kauneusleikkaukset vain eivät ole häntä varten. Äitinsä oppeina hän hoitaa ihoaan ja liikkuu. Voi toki olla, että hänellä sattuu olemaan hyvät geenit ja siksi hän vanhenee kauniisti. Mutta ottaen huomioon, että hän on kuitenkin jo 60-vuotias, olen aika varma siitä, että noin viehättäviin kasvoihin tarvitaan jotain muutakin kuin vain hyvät geenit. Mahtaisiko taustalla olla myös kasvojumppaa? Tai jos ei jumppaa, niin jotain vastaavaa – kasvohierontaa tms. Ei välttämättä tietysti itse tehtynä, vaan kauneushoitolakäynneillä hankittua.

Mitä on todellinen kauneus

Mielestäni Sigourney Weaverilla on myös ihanan terve katsomus siitä, mikä on kauneutta – juuri sama kuin itsellänikin:

”What do I find beautiful? When a woman is comfortable in her skin—whatever age she is, whatever body type she is.” … “No one loves to see a tired saggy face in the mirror, but I think when you enjoy life, you look pretty and that’s the secret.”

Hänelle siis kauneus on sitä, että nainen viihtyy omassa itsessään, on minkä ikäinen tai minkä muotoinen tahansa. Toisaalta, hänen mielestään kauneuden salaisuus on siinä, että ihminen nauttii elämästään, Ja kun hän on aidosti hyvä näyttelijä, hänelle on tärkeää se, että kasvot liikkuvat ja ovat ilmaisuvoimaiset, kauneusleikkaukset ja Botox vievät tämän mukanaan.

It’s true, I like getting older, I find it interesting,” sanoo hän. “I think it’s kind of creepy to walk by a woman who looks 20 from behind and is all pulled in the front. Of course I would like to look ten years younger, but I don’t think it’s attractive to have a taut face with a 65-year-old’s body.… ”My face is my canvas. And I think it’s much more interesting now than it ever was.”  … ”I do think life should put lines on your face, or you’re not getting out enough.”

Sigourney Weaver siis itse pitää omia kasvojaan paljon kiinnostavampina nyt kuin mitä ne olivat silloin, kun hän oli nuorempi. Hänen mukaansa eletty elämä pitää näkyä kasvoista.

No, jos omista kasvoistani näkyisi ”eletty elämä” noin kauniisti kahdenkymmenen vuoden kuluttua, niin olisin kyllä onnellinen! Taas tuntuu siltä, että tuli uutta puhtia kasvojumppaamiseen 🙂