Avainsana-arkisto: Ihonhoito

Taltuttaisiko tämä iho-ongelmani?

Ongelmana siis atopian ja A-vitamiinivoiteiden aikaansaama rutikuiva, kireä ja hilseilevä iho – mikä neuvoksi?

  • Antihistamiini (atopiaongelmiin) – OK
  • Sisäinen kosteutus (juomalla riittävästi vettä ja huolehtimalla, että ravinnosta saa hyviä rasvoja) – OK
  • A-vitamiinivoiteiden vähempi käyttö – OK
  • Ihon kosteutta ylläpitävien voiteiden käyttö – ei OK!

Eli olen jo vähän aikaa miettinyt, että olisi syytä päivittää kasvovoidearsenaalia. Kesällä atopia ei vaivaa, mutta talven tullen iho alkaa taas kiristää, punoittaa ja hilseillä. Antihistamiini sun muut konstit kyllä auttavat jonkun verran, mutta eivät kokonaan ratkaise asiaa, vaan lisäksi tarvitaan ihan vaan hyviä kasvovoiteita – siis jotain muuta kuin tuota viheliäistä A-vitamiinivoidetta, joka saa naamani vaan pahempaan kuntoon (no okei okei, olen varmaan käyttänyt sitä vähän väärin).

Nyt siis kun olen saikannut tosiaan tuon Tretinoinin kanssa, niin olen entistä tiukemmin tullut siihen tulokseen, että pitää taas panostaa kunnon voiteisiin. Onneksi olin kaukaa viisas! Reilu pari viikkoa sitten tein tilauksen Carolyn’s Facial Formulas -osastolta: kaksi putelia Hydrating Crème Masqueta, kaksi putelia Moisturizer Plussaa ja testiksi vielä Glowing Skin Therapy Mistiä yksi annos. Nämä Carolynin ihovoiteet ovat siis minulle ennestään tuttuja ja tiedän, miten ihoni niihin reagoi, ja ne ovat kosteuttaneet ihoani tosi mukavasti aiemmin. Tuota vimppana mainittua kasvovettä en ole aiemmin kokeillut, mutta ajattelin testata sitä nyt, kun muutenkin tilasin tuotteita. Jos haluatte lukea aiempia kokemuksiani tuotteista, niin hakekaapa blogista – olen muutaman postauksen kirjoittanut aiheesta.

Tuotteilla kesti tulla Suomeen tasan kaksi viikkoa  ja paketti tuli suoraan postilaatikkooni. Edellisellä kerralla tilatessani jouduin hakemaan paketin tullista – oliskohan ollut sen vuoksi, että tilasin silloin enemmän tuotteita? Tulliahan kosmetiikasta ei tarvitse kyllä maksaa, mutta arvonlisävero 23% maksetaan, jos se nousee yli 10 euron. Tällä kertaa tilaus postikuluineen maksoi 110 dollaria eli pyöreästi 80 euroa, ja se kyllä luki paketin päällä. Tulisihan tuosta jo arvonlisäveroa reilusti yli 10 euroa, joten minulla vaan kävi hyvä tuuri, kun paketti ei jäänyt tulliin tällä kertaa.

Olen nyt ehtinyt hemmotella ihoani Hydrating Crème Masquella, ja kyllä se vaan tuntuu hyvältä ❤ Parissa päivässä odottaisin että iho alkaisi rauhoittua, osittain sen vuoksi että voiteet ovat tosi kosteuttavia ja osittain ihan vaan sen vuoksi, että yleensä näin käy muutenkin 🙂 En siis odota näiltä voiteilta mitään ihmeitä – tiedän vain vanhasta kokemuksesta, että ne sopivat iholleni etenkin talvea vasten.

On muuten kasvojumppakin ollut sivussa nyt, kun iho on ollut ikävämmässä kunnossa. Ei oikein ole tehnyt mieli kiristävää ja aristavaa ihoa hieroa ja jumpata 😦 Tauko jumpassa toki tekee ihan hyvääkin, mutta välillä tuntuu, että ei minulla muuta olekaan kuin taukoja jumpassa…

Tretinoin ja hilseilevä ja punainen naama

Yay, taas vaihteeksi naamani on peilissä tutun näköinen! Joo, ei semmonen nuoren ja hehkeän näköinen, kauniisti kasvojumpattu, vaan punainen ja hilseilevä… Atoopikoille tuttu näky. Tällä kertaa vaan syynä ei taida olla atopia (tai voi sekin olla mukana vaikuttamassa), vaan naamataulun omistajan omat toimet: olen alkanut taas talvea vasten käyttää A-vitamiinivoidetta (A-Ret Tretinoin gel 0.05%) ja kasvoni eivät oikein taida tykätä siitä, huoh. Nyt takana on kaksi käyttökertaa ko. voidetta, välillä vajaa viikko, ja molemmilla kerroilla tuloksena on ollut tämä ”kaunis” helotus.

Olen käyttänyt Tretinoinia viime talvenakin, enkä muista mitään tällaisia oireita, ainakaan näin vakavana. Olen käyttänyt myös vähän lempeämpää A-vitamiinivoidetta, BM Optiretiniä, eikä se ole saanut mitään näin ikävää aikaan (hmm, paitsi taisi tänä syksynä alkuun olla vähän vastaavia oireita). Mikä siis nyt on vialla?

Näin sanotaan Tretinoinin ohjeissa:

Only a pea-size amount of gel should be used to spread on the entire face. Using more may cause irritation and redness. Make sure the skin is dry before application.

ja

Tretinoin will likely make your skin peel. To avoid peeling of your fingers, wash your hands after applying the gel.

If skin redness, irritation or excessive peeling occurs, decrease the frequency of application and the amount of the applied gel.

Eli ihon ärtyminen ja punaisuus ovat ihan normaaleja ilmiöitä kyllä, samoin ihon kesiminen/hilseily. Mutta kun kauhean kaunista se ei ole, niin yritin miettiä syitä, miksi juuri nyt minulle kävi näin, vaikka aikaisemmin sitä ei ole juuri tapahtunut. No, syitä voi olla useampia, seuraavia ainakin arvoin:

  • Ihoni on atopian takia herkemmässä kunnossa ja sen vuoksi reagoi ärhäkämmin kuin normaalisti. Tämä on aika todennäköinen nykyiseen tilanteeseen vaikuttava tekijä. Ilman A-vitamiinivoiteitakin samat paikat kasvoissani ovat olleet punaisia ja hilseileviä aika lailla koko syksyn, ja varmaan sitten A-vitamiinivoide on vielä pahentanut tilannetta.
  • Laitoin samana iltana sekä C-vitamiiniseerumia että Tretinoinia. Molemmat ovat iholle aika ärhäköitä. Olen ennenkin varmaan näin tehnyt, mutta nyt kun siis atopia ei tahdo rauhoittua, niin ehkä yhteisvaikutus oli turhan raju. Kirvelee muuten aika makeasti, kun atooppisen ihottuman päälle laittaa C-vitamiiniseerumia 😀 En ole ollenkaan varma, että on mitenkään järkevää niin edes tehdä, mutta toisaalta, en ole käytännössä havainnut, että ihoni siitä olisi erityisesti pahoillaan (ennen kuin siis nyt), koska kirvelyä on muuallakin ihossa kuin vain atopialäikkien kohdalla.
  • Ohjeissa sanotaan, että Tretinoinia laitetaan herneen kokoinen nokare yhteensä koko kasvojen alueelle. Muistan kun viimeksi voidetta levittäessäni mietin, että herneitäkin on monen kokoisia… Ja sitten levittelin voidetta aika anteliaalla kädellä. Määrää siis ehkä saisi vähentää.
  • Turhan tiuhaan en varmaan ole voidetta laittanut, mutta ehkä voisin nyt alkuun laittaa vain kerran viikossa? Hmm, vai onkohan se sitten turhan harvoin, jos iho ei vaikka totukaan siihen… Apua, mistä tämänkin tietää!
  • Ohjeissa sanotaan, että ihon pitäisi olla kuiva ennen kuin voidetta laitetaan iholle. Mutta kysymys kuuluu – kuinka kuiva? Onko se kuiva, jos olen pessyt ja kuivannut kasvoni? Vai pitääkö odottaa vaikkapa 15 minuuttia ennen kuin laittaa Tretinoinia? Muistaakseni kyllä viimeksi odottelin puolisen tuntia, vai odotinkohan…
  • Entäpä Tretinoinin laiton jälkeen? Selvästi olisi hyvä laittaa päälle vielä kosteusvoide, mutta kuinka pian sen voi tehdä? 5/10/30 minuuttia Tretinoinin laiton jälkeen???
  • Kaiken kaikkiaan atopiateoriani vaikuttaa suht todennäköiseltä pohjalla olevalta syyltä, koska kaulanikin kanssa olen värkännyt ihan samoin kuin kasvojen kanssa, vaan kaulassa ei kuitenkaan ole mitään punoitusta eikä hilseilyä. On ihokin tietysti paksumpi, mutta silti.

Hankalaa tämä siis on, minulle ainakin. Ja ennen kaikkea aikaavievää! Kenellä on aikaa joka ilta värkätä naamaansa jotain uutta seerumia/geeliä/rasvaa/kosteutusta/whatever puolen tunnin välein??? Parhaassa tapauksessa naamataulun kanssa värkkäämiseen menee pari tuntia, ennen kuin pääsee nukkumaan! Ja missä kumman välissä tehdään kasvojumppa, kun voiteiden kanssa läträämisen välissä ei sitä oikein voi tehdä?! Ei tämä systeemi oikein sovi minulle…

Ai että miksi yleensä käytän A-vitamiinivoidetta, kun se on välillä näin onnetonta puuhaa? No, kärsiä en halua – naama tuntuu ja näyttää niin ikävältä – mutta olen lukenut niin paljon A-vitamiinin eduista vanhenevalle iholle ja kuullut positiivisia kokemuksia ihon heleytymisestä, pattien häviämisestä jne., että olen myyty ajatukselle. Esim. Tretinoinista sanotaan

Repairs photodamaged skin, improves fine lines and wrinkles, unclogs pores and black heads, controls acne, helps eliminating acne spots and evens out skin coloration. It improves the appearance of fresh stretch marks and to a lesser extent of old stretch marks. For most conditions, the effects of Retin-A will only appear after several months of use.

Eli se korjaa auringon vahingoittamaa ihoa, siloittaa ihon ryppyjä, avaa ihohuokosia ja mustapäitä, auttaa akneen ja parantaa ihon väriä. Ja raskausarpiakin se siloittelee, varsinkin uudempia sellaisia. Useamman kuukauden käyttö kuitenkin vaaditaan yleensä, että tuloksia alkaisi näkyä. Aika kivalta kuulostavat nämä mahdolliset tulokset, joten kyllä minä vielä jatkan voiteiden kanssa taistelua – jos vaikka pari kertaa viikossa pystyisi tuon rumban tekemään, tai jos jättäisi C-vitamiiniseerumin välistä pois Tretinoin-iltoina, niin jospa iho silloin ei niin pahastuisi? Ja voisin vaikka antihistamiiniakin popsia vähän enempi, jos se rauhoittaisi nassuani. Mutta varovaisempi kyllä olen jatkossa!

Osaisiko kukaan lukijoistani valaista A-vitamiinivoiteiden käytön saloissa? Teenkö jotain selviä virheitä?

Mikroneulaus – ihon piikitystä, hui!

Pieniä päivityksiä 10.10.2011

Mikroneulaus, dermarollaus, rollaus (toisella kotimaisella micro needling, dermarolling, rolling) … rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen ensimmäisen kerran rollannut kasvojani tammikuussa 2011, joten siitä eteenpäin ei kaikkia (toivottavasti) hyviä tuloksia enää voi laittaa pelkän kasvojumpan ansioksi.

Huomatkaa, että kerron tässä artikkelissa vain omia ajatuksiani mikroneulauksesta. Teksti perustuu lukemiini käyttäjäkokemuksiin ja erilaisiin ohjeisiin sekä omaan kokemukseeni mikroneulauksesta. Toimin itse alla kirjoittamani mukaisesti, kun mikroneulaan, mutta en ota mitään vastuuta siitä, mitä joku muu tekee tai miten ihoansa käsittelee tai mitä sillä saa aikaan. Lukekaa asiasta itse! Tarjoan tässä artikkelissa aika paljon linkkejä, joista löytyy hyvää luettavaa. Lisää löytyy hakusanalla ”dermarolling”. Etenkin Essential Dau Span foorumeilla on pitkät ja hyvät keskustelut aiheesta.

Mitä mikroneulaus oikein on?

Mikroneulauksessa ihoa käsitellään pienen pienillä neuloilla, jotka tekevät ihon pintaan mikroskooppisen pieniä reikiä. Neulojen pituudesta riippuen nämä reiät jäävät joko ihan pinnallisiksi tai ulottuvat syvemmälle ihoon. Lyhyemmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) tehtynä erilaiset tehoaineet imeytyvät erittäin paljon normaalia paremmin syvemmälle ihoon mikrokanavien kautta. Tämä neulapituus onkin tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen. Pidemmillä neuloilla (0,5-3,0 mm) tehty mikroneulaus puolestaan tehoaa ihon hienoon pintaryppyyn, yksittäisiin syvempiin ryppyihin, auringon vahingoittamaan ihoon, pigmenttiläiskiin, aknearpiin, arpiin ja raskausarpiin. Vaikutus perustuu siihen, että syvemmät reiät tekevät miniminivaurion ihoon ja aikaansaavat kehon oman paranemisreaktion ja sitä kautta käynnistävät kollageenin tuotannon. Molemmissa tapauksissa myös ihon verenkierto paranee, mikä taas on hyväksi iholle.

Käsittelytapoja on oikeastaan kolme:

Ehkä tavallisin tapa on käsitellä ihoa telalla ja siitä tuo ”rollaus” -nimikin tulee. Kuva kertoo parhaiten mistä vempaimesta on kyse. Ihoa rollataan telalla edestakaisin ja tela siis tekee ihoon samalla reikiä. Tällä on hyvä käsitellä suuria ihoalueita, kuten kasvoja, dekolteeta tai vaikkapa käsivarsia tai reisiä.

Toinen tapa on käyttää ”leimasinta”. Tällä tavoin on näppärää käsitellä esim. leveitä tai suuria arpia tai isoja aknearpia.

Ja kolmas tapa sitten on käyttää ihan yksittäistä neulaa, jolla pistellään esim. arpeen koko sen alueelle reikiä.

Näitä kaikkia kolmea voi tietysti yhdistääkin ja itsekin teen niin.

Lisäksi löytyy vielä rollerin ja neulan ”yhdistelmä” eli rolleri, jossa on vain yksi rivi neuloja. Tällainen rolleri ei ole yhtä tehokas kuin leveämpi rolleri tai toisaalta pelkkä neula, mutta se on kätevä esimerkiksi pitkien raskausarpien käsittelyssä.

Lisätietoa netistä aiheesta löytyy, mutta on aika vaikea päätellä, mikä on myyntipuhetta ja mihin voi luottaa. Suosittelen tutustumaan ainakin Iskuryhmän blogitekstiin, Nettexin suomenkieliseen ohjeeseen ja toiseenkin, Sarah Vaughterin erinomaiseen sivustoon ja foorumeihin ja Essential Day Span keskusteluihin mm. täältä ja täältä.

Tuloskuvia mikroneulauksesta netistä löytyy myös, mutta niistäkin on aika vaikea tietää kuinka luotettavia ne ovat. Laitan kuitenkin tarjolle tähän joitakin, päätelkää itse mihin uskotte. Ennen ja jälkeen -kuvia löytyy esim. täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Tosi hienoiltahan nuo tulokset kyllä näyttävät. Itse luotan enemmän siihen, mitä Essential Day Spassa on kerrottu kokemuksia. Hyviä ne useilla ovat olleet.

Kotona vai kosmetologilla?

Mikroneulausta tekevät kosmetologit ja jopa ihotautilääkärit, mutta sitä voi tehdä myös kotona ihan itse. Kosmetologilla hoito maksaa aika paljon, pidemmilläkin hoitojaksoilla hinnaksi tulee ehkä satasen tai vähän alta kerta ja ainakin yksittäinen kerta maksaa tyypillisesti n. 120 e ja siitä ylöspäin (kevät 2011).  Hoitokertojen määrästä ja tiheydestä on aika monenlaista tietoa, mutta itse ajattelen että alkuun olisi hyvä tehdä esimerkiksi n. 6 hoitokertaa 6 viikon välein (= n. puolen vuoden aikana) ja sitten väliä voi halutessaan harventaa esim. 2-3 kuukauteen. Hoitoa on syytä jatkaa noin 20 kk ajan. Kauneushoitoloissa aika tyypillisesti tehdään muutaman kerran sarja viikon välein ja sitten jatketaan hoitoa harvemmalla tahdilla. Tähän voi olla monenlaisia hyviä syitä eli en siis sano, että kauneushoitoloissa toimittaisiin väärin. Oma ajatukseni hyvästä neulaustiheydestä on yllä mainitun mukainen, mutta sopiva tiheys riippuu monesta asiasta, mm. käytettyjen neulojen pituudesta, kuten myöhemmin tässä artikkelissa tulee esiin.

Lueskelin aika pitkään ennen kuin rohkaistuin ostamaan rollerit yms. vempaimet kotiin. Essential Day Span foorumeilta lukemieni käyttäjäkokemusten ja ehkä ennen kaikkea Sarah Vaughterin nettikaupasta lukemieni käytännöllisten ohjeiden rohkaisemana päätin kuitenkin, että ehkä tätä uskaltaa kotonakin tehdä.

Miten itse toimin

En ole käynyt kertaakaan kosmetologilla, vaan olen lukenut ohjeita ja toisten kokemuksia tosi tarkkaan ja rollaillut sitten ihan itse. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on käyttöä kaikille yllä näkyville vimpaimille ja lisäksi eri pituisilla neuloilla varustetuille rollereille.

Kollageenintuotannon stimulointiin olen päätellyt että neulojen pituus saisi olla kasvojen alueella 0,75-1,5 mm, orvaskeden ja dermiksen yhteispaksuus kun on n. 0,55-1,7 mm ja kasvojen iho on tyypillisesti naisilla ohut. Arvelen, että omissa kasvoissani hyvä arvaus tuoksi yhteispaksuudeksi on noin tuo minimipaksuus eli 0,55 mm. Rollerin neulojen siis on tarkoitus ylettyä dermikseen, eikä juurikaan sen ”ohi”. Päädyin ostamaan 1,0 mm pitkillä neuloilla varustetun rollerin ihan siitä käytännön syystä, että nettikaupassa ei ollut  juuri silloin tarjolla 0,75 mm rollereita ja toisaalta ajattelin, että kokeilen ensin miltä lyhyemmät neulat tuntuvat ja katson, mitä tulee tuloksia, ja siirryn sitten pitempiin neuloihin (1,5 mm), jos on tarvetta. Toistaiseksi itselleni on hyvin riittänyt tuo neulapituus 1,0 mm ja arvelen edelleen, että minulle 0,75 mm olisi sekin ollut riittävä.

Lisäksi ostin kapeamman rollerin silmien ympärystä ja ylähuulta varten, koska niihin on hankalaa tuolla normaalilevyisellä rollerilla päästä. Tämän rollerin leveys on noin puolet normirollerin leveydestä. Silmien ympärysiho on vielä ohuempaa kuin muualla kasvoissa, joten tähän saattaisi hyvinkin riittää 0,5 mm rolleri tai vielä lyhyempineulainenkin.

”Leimasimen” ostin sitä varten, että polvissani on mojovat arvet yli kolmenkymmenen vuoden takaa pyörällä kaatumisten tuloksena ja ajattelin huvikseni kokeilla, muuttuisivatko ne miksikään. Lisäksi minulta löytyy pari pientä leikkausarpea, jotka ovat aika rumat ja niihinkin testaan tuota leimasinta.

Yksittäisellä neulalla voi käsitellä myös noita arpia, mutta lisäksi ajattelin testata sitä kasvoissa lähinnä kulmakarvojen väliseen pystyryppyyn.

Tämän lisäksi ostin lyhytneulaisen (0,25 mm) rollerin voiteiden imeyttämiseen ihoon syvempien rollausten välillä ja kämmenselkien rollaukseen.

Kuinka tiuhaan rollataan ja koska tulokset alkavat näkyä?

Rollausvälistä on tarjolla todella monenlaista tietoa, mutta itse päätin perustaa oman rollausvälini osittain Sarah Vaughterin ohjeisiin, jotka tuntuvat perustuvan aidosti tutkimustietoon, ja kaikkeen muuhun mitä olen aiheesta lukenut. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että rollaan pidemmillä neuloilla (=yli 0.5 mm) n. kuuden viikon välein. Joissakin halpiskauppojen ohjeissa neuvotaan rollaamaan pidemmilläkin neuloilla jopa joka toinen päivä, mutta tämä on ihan ehdottomasti epäsuositeltavaa ja saattaa olla jopa haitallista. Pidemmillä neuloilla rollatessa tarkoitus on buustata ihon omaa kollageenintuotantoa, ja kollageenin uusiutuminen on pitkä prosessi. Rollauksessa oikeastaan vähemmän on enemmän – kärsivällisyyttä tarvitaan. Jotkut sanovat, että jo kolmen neljän kuukauden kohdalla alkaisi näkyä pieniä tuloksia, mutta puolen vuoden päästä ensimmäisestä rollauksesta voisi aidosti odottaa jotain näkyvää ja ehkä oikeasti tuloksia näkyy vasta jossain 10 kk kohdalla. Koko prosessiin kannattaa sitoutua hyvinkin yli puoleksitoista vuodeksi, jos haluaa hyviä ja pysyviä tuloksia. Eikä sittenkään tietysti kannata tyystin lopettaa, harventaa vain edellisestään rollausväliä. Tiuha rollausväli pitkillä neuloilla saattaa vain häiritä kollageenin uusiutumista. Lisäksi rollaus aiheuttaa ihossa pienimuotoisen tulehdustilan (mikä siis on tarkoituksellista, koska juuri se pistää liikkeelle kollageenin uusiutumisen), ja ei toden totta ole kropalle hyväksi, että koko ajan on päällä pienikään tulehdus.

Jotkut myös ovat kertoneet omasta kokemuksestaan, että on tehokasta rollata vielä harvemmin (2-3 kk välein), mutta tehdä rollaus sitten erityisen intensiivisesti. Muutaman tällaisen kerran jälkeen rollauksen voi harventaa enää 1-2 kertaan vuodessa.

Lyhyemmillä neuloilla saa rollata tiuhempaankin. Alkuun voi kokeilla esim. kerran viikossa ja sitten jos homma tuntuu hyvältä, niin väliä voi tiuhentaa jopa niinkin tiuhaksi kaikkein lyhyimmillä neuloilla (0,2-0,3 mm) kuin joka toinen päivä. En ota kantaa noihin kauneushoitoloiden aika tiuhoihin rollaustahteihin, kun en tiedä perusteluja, enkä sitä minkä mittaisilla neuloilla rollausta tehdään. Itse olen nyt rollannut lyhyemmillä neuloilla kerran viikossa.

Heti rollauksen jälkeen (ainakin pidemmillä neuloilla rollatessa) iho tyypillisesti muistuttaa aika lailla auringonpolttamaa. Se on punainen (minulla jopa vähän violetinpunainen) ja kiristää. Pieniä veripisaroita saattaa tulla. Joillakin veripisaroita tulee enemmän, minulla ei ole joka kerta tullut lainkaan. Iho on usein vielä seuraavanakin päivänä kiristävä, mutta ei välttämättä enää punainen. Itse näytän seuraavana päivänä lähinnä siltä, että olen saanut vähän aurinkoa. Meikkausta on syytä välttää n. parin päivän ajan. Netistä löytää kaiken maailman kauhukuvia ja -videoita, joissa veri tirskuu rollatessa. Näissä tapauksissa useimmiten rollaus on tehty joko kauneushoitolassa tai lääkärin vastaanotolla ja pidemmillä neuloilla – ehkä 2,0 tai 3,0 mm. Suhtaudun itse hyvin epäilevästi tällaiseen rollaukseen, enkä uskaltaisi sitä itse tehdä, enkä kenelläkään muullakaan teettää (lähinnä sen vuoksi, että epäilen että niin pitkillä neuloilla saadaan aikaan enemmän pahaa kuin hyvää).

Lyhyemmillä neuloilla rollatessa iho on itselläni tullut kyllä punaiseksi, mutta ei ihan yhtä paljon kuin pidemmillä neuloilla. Seuraavana päivänä tuntemuksia on vaihtelevasti, lähinnä kämmenselissä on ollut enemmän tuntemuksia. Mutta iho niissä onkin tietysti tosi ohut.

Huom! Kun tietoa mikroneulauksesta saadaan ajan kuluessa lisää, vaikuttaa siltä, että ajatukset rollausvälistäkin muuttuvat ja tässä artikkelissa esitetyt tiedot eivät välttämättä enää pidä sen suhteen täysin paikkaansa. Sarah Vaughter on tämän artikkelin kirjoituksen jälkeen hivenen muuttanut omaa kantaansa rollaustiheyteen (suosittelee joissakin tapauksissa tiuhempaa rollausväliä eli noin 4 viikkoa). Uskoisin, että hänen webbisivullaan ja ohjeistuksessaan tieto on aika hyvin ajantasaista. Suosittelen siis tutustumaan, mikäli rollausväli mietityttää. Itse kyllä noudatan edelleen tämän artikkelin mukaista rollausväliä.

Miltä se tuntuu?

Minua rollaus ihan rehellisesti sattuu, jopa lyhyemmilläkin neuloilla, vaikka omasta mielestäni minulla on korkea kipukynnys. Tämä kuitenkin tuntuu olevan todella henkilökohtainen juttu. Yleensä sanotaan, että 0,2-0,3 mm neuloilla rollaus lähinnä kutittaa, koska neulat eivät ylety niin syvälle ihoon, että osuisivat hermopäätteisiin. Ihon paksuus kuitenkin vaihtelee ihmisillä ja kehon eri kohdissa ja kasvoissakin on toisissa paikoissa ohuempi iho kuin toisissa. On siis todella hankalaa ennustaa, sattuuko juuri sinua rollaus vai ei. Toisaalta, pidemmillä neuloilla rollaus ei satu minua juurikaan enempää kuin lyhyillä neuloilla. Ilmeisesti minulla sitten on vaan aika ohut iho?

Kuinka paljon se sitten sattuu… Ei niin paljoa, ettenkö voisi rollata. Kasvoissa arimmat kohdat ovat tyypillisesti silmien ympärys, otsa ja ylähuuli. Ovathan ne varmaan minullakin arimmat paikat, mutta eivät kohtuuttomasti aremmat kuin vaikkapa posket. Ensimmäisellä kerralla pidemmillä neuloilla rollatessa tein sen kuitenkin ilman mitään kivunlievityksen yritystä ja homma onnistui ihan hyvin. Toisella kerralla käytin jääpussia apuna (eli kylmensin ihon ennen rollausta) ja kyllä se selvästi auttoi jonkun verran kipuun. Tässä on hankaluutena lähinnä se, että jääpussi pitää tietenkin desinfioida. Ja no, minä desinfioin sitä uskollisesti joka välissä Neoamiseptillä ja se kirveli ihoa reilusti, eivätkä alkoholihuurut hengitettyinä tehneet hyvää. Ei siis ole kauhean hyvä idea laittaa suoraan kasvoille jääpussia, joka on vielä märkä desinfiointiaineesta. Desinfiointiaineen haihtuminen kestää muutaman minuutin.

Lyhyemmillä neuloilla rollatessa en ole kokeillut kivunlievitykseksi mitään; syytä ehkä kyllä olisi, sen verran inhalta se tuntuu. Arpia olen vain huolettomasti tökkinyt leimasimella tai neulalla, eikä se ole kovin kummalliselta tuntunut. Sattuu kyllä, mutta on ihan kestettävissä. Kämmenselkiä saa rollata aika rauhassa, ainakaan minulla se ei ole erityisen arka paikka. Joissakin kauneushoitoloissa käytetään rollauksessa (varsinkin syvemmissä rollauksissa) puudutusainetta iholla, esim. Emlaa. Tiedän että jotkut ovat sitä kokeilleet kotonakin. Tulokset ovat olleet tosi vaihtelevia, joillakin se auttaa, joillakin ei mitään.

Mutta on siis mahdollista, että homma ei juurikaan satu tai ainakaan mitenkään kohtuuttomasti. Toisaalta joitakuita rollaus sattuu ihan silmittömästi. Kokeilematta ei voi tietää, miltä juuri sinun kohdallasi se tuntuu.

Sanotaan myös, että rollaukseen tottuu. Toisaalta, kun kollageenin määrä ihossa useiden rollauskertojen tuloksena lisääntyy, niin ihokin paksuuntuu, joten rollaus ehkä sattuu vähemmän? Jotkut tiuhaan rollaavat kertovat myös, että rollaaminen on omalla tavallaan addiktoivaa – ehkä keho kehittää endorfiineja kompensoimaan kivun tunnetta?

Varoituksia

Etenkin rollaustiheydestä on liikkeellä tosi ristiriitaista tietoa. Tiuhaan rollatessa ihossa on koko ajan tulehdusreaktio päällä ja pieni turvotus sen seurauksena, joten on aika selvää, että rypyt näyttävät sileämmiltä, ja voisi kuvitella, että rollauksella on välittömiä tuloksia. Mutta ei ole! Se ei ole fysiologisesti mahdollista, paitsi tietysti siinä mielessä, että veri kiertää paremmin jne., mutta kollageenia ei kroppaan ilmesty kuin taikaiskusta heti rollauksen jälkeen. Kauneushoitoloissa imeytetään kasvoihin rollauksen yhteydessä erilaisia seerumeita (mm. kollageeniseerumia) ja näiden ja rollauksen aiheuttaman turvotuksen yhteisvaikutelma toki saa kasvot näyttämään hehkeämmiltä pian rollauksen päälle. En ota kantaa kollageeniseerumeiden pitempiaikaiseen tehoon, niistä on ristiriitaista tietoa. Maltti on joka tapauksessa rollauksessa parempi. Suosittelen suhtautumaan tosi kriittisesti tiuhoihin rollausväleihin pitemmillä neuloilla, jos joku tällaista ehdottaa.

Neulojen pituudesta on myös paljon erilaista tietoa liikkeellä. Lääkärit tekevät rollauksia jopa 3,0 mm neuloilla. Itse en ikinä suostuisi siihen sillä perusteella, mitä olen lukenut asiasta. Uskon itse tämänhetkisen tietoni pohjalta, että 2,0 mm neulat ovat pisimmät, joilla rollaus kannattaa tehdä ja nekin saattavat olla liian pitkät kasvojen ohuelle iholle (ainakin kun puhutaan naisista, miehillähän iho on paksumpi ja valitettavasti en ole tutustunut tarkemmin siihen, miten miesten kannattaa rollata). Uskon, että itselleni riittää jo tuo 1,0 mm pituuskin ihan hyvin, enkä kosmetologillakaan suostuisi kuin korkeintaan 1,5 mm neuloihin. Pidemmillä neuloilla rollatessa on pienenä riskinä se, että ihossa kollageenin muodostumisen sijaan alkaakin syntyä arpikudosta ja ainakin yhden tarinan olen kuullut tästä seuranneista erittäin ikävistä ongelmista. Olen siinä käsityksessä, että tällä hetkellä tuo 2,0 on maksimisuositus neulojen pituudelle.

Neulat tylsyvät käytössä. Tämähän on ihan ilmeinen juttu, mutta ehkä ei kaikille itsestäänselvä. Kosmetologit käyttävät ymmärtääkseni kertakäyttöisiä rullia (tämä varmaan selittää yhtenä asiana hoitojen aika korkeaa hintaa), mutta se on tietysti luonnollista, koska rulla on ihan ehdottomasti henkilökohtainen. Kotikäytössä kuitenkin hyvälaatuinen rulla kestä useita käyttökertoja. Montako? En kyllä osaa sanoa. Paljon riippuu oman ihon paksuudesta. Arvaisin itse ehkä n. kymmentä käyttökertaa. Viimeistään sitten on aika ostaa uusi rulla, kun rollaus alkaa tuntua erilaiselta, neulat vääntyvät jne. Rolleria pitäisikin tutkia aina tosi tarkoin ennen käyttöä, ettei siinä ole vinoja tai vääntyneitä neuloja tai jokin neula törrötä korkeammalla kuin muut. Vääntyneet yms. neulat voi vetää pihdeillä tai pinseteillä irti, jos rolleri näyttää muuten olevan hyvässä kunnossa.

Rollereita on myynnissä todella paljon eri hintaisia ja laatuisia. Oikeastaan mistään ei voi tietää, mikä rolleri on hyvä ja mikä ei. Suosittelen tutustumaan esim. Sarah Vaughterin tekemään rolleritestiin, jonka perusteella he ovat valinneet rollerit myyntiin.

Mistä rollerin voi ostaa?

Nettikauppoja piisaa. Suomenkielisistä kaupoista ainakin sinunapteekki.fi, Kauneudenmaailma.fi ja nettex.fi myyvät rollereita. Itse olen ostanut omani Sarah Vaughterin nettikaupasta, toisaalta sen vuoksi, että hinnat ovat niin älyttömän paljon edullisemmat ja toisaalta siksi, että aidosti luotan enemmän hänen tuotteisiinsa. Hänellä on myös myynnissä tärkeimmät rollaukseen liittyvät ihonhoitotuotteet (C-vitamiinijauhe, kuparinaamio, rollauksen jälkeen käytettävä A-vitamiinivoide ja muulloin käytettävä A-vitamiinivoide), ja palvelu on hyvää ja nopeaa. Postitus on Euroopasta (paitsi A-Ret Tretinoin lähetetään Intiasta), joten tullia ei tule ja paketti on perillä 5 päivässä, jopa nopeamminkin joskus. Hänelle voi maksaa tilauksen PayPalilla. Nykyään ei PayPaliin enää tarvitse tehdä tunnusta, joten maksaminen PayPalin kautta onnistuu ihan samalla tavalla kuin muutenkin luottokortilla maksaessa. PayPal on eBayn omistama hyvä ja luotettava systeemi. Rollereita saa ostaa myös eBaysta ja monista muista nettikaupoista. En ole tutustunut tarjontaan.

Käytännön ohjeita pitkillä neuloilla rollaukseen

Nämä ohjeet perustuvat pääsääntöisesti Sarah Vaughterin englanninkieliseen ohjeistukseen sekä jonkun verran siihen, mitä olen muuten lueskellut netistä. Kuten jo aiemmin totesin, itse toimin näiden ohjeiden mukaisesti, mutta en ota yhtään mitään vastuuta siitä, mitä joku saa näillä ohjeilla omille kasvoilleen aikaan hyvää tai pahaa 🙂 Lukekaa ja tutkikaa itse asioita ja tehkää omat johtopäätöksenne! Ohjeita voi soveltaa myös lyhyillä neuloilla rollaukseen. Hygieenisyyden suhteen ei tällöin tarvitse olla ihan yhtä neuroottinen, joskin etenkin omat kädet ja rolleri kannattaa desinfioida.

Ihon kunnon kannalta tärkeimmät vitamiinit (ainakin rollauksen yhteydessä) tuntuvat olevan C-, D- ja A-vitamiinit. C-vitamiiniseerumilla ja A-vitamiinivoiteilla pitäisi prepata ihoa minimissään muutaman päivän ajan ennen rollausta (ainakin 4 päivää ennen), mutta mielellään jopa muutaman viikon tai puolen vuoden ajan. Rollauspäivänä ei kannata laittaa C-vitamiinia, koska se saattaa ärsyttää ihoa turhaan.

C-vitamiiniseerumi, josta tässä puhun, on tehty Sarah Vaughterin ohjeiden mukaan: C-vitamiinijauhetta (L-Ascorbic acid) ja keitettyä vettä suhteessa 1:20. En ole itse selvittänyt saako esim. suomalaisista apteekeistä tätä muotoa C-vitamiinista, ehkä saa ihan ilman muuta. Olen tilannut sitä Sarah Vaughterilta.

Kuivaharjaa ennen rollausta iho 2-3 krt viikossa ja laita heti päälle C-vitamiiniseerumia. Anna seerumin vaikuttaa puoli tuntia ja laita vasta sitten päälle A-vitamiinipitoinen voide. C-vitamiinia varten ihon pitää olla rasvaton, muuten seerumi ei imeydy. C-vitamiiniseerumi laitetaan mielellään iholle iltaisin, koska auringonvalo hajottaa sitä. Ei välttämättä kannata pestä aamulla kasvojaan, jos ei ole pakko, niin seerumi ehtii vaikuttaa pidempään. Se säilyy iholla pari, kolme vuorokautta. C-vitamiiniseerumi säilyy n. 20 päivää kylmässä ja pimeässä.

Pidemmillä neuloilla rollatessa ei ole tarkoitus imeyttää mitään voidetta ihoon (kuten lyhyemmillä neuloilla), vaan neulat saavat aikaan ihon oman korjausmekanismin käynnistymisen. Sen vuoksi rasvoilla ei ole niin merkitystä (paitsi C-, D- ja A-vitamiineilla).

Älä rollaa silmäluomia. Silmien ympärillä voit rollata silmäkuopan luun päältä eli voit vetää silmäluomien ihoa alas- ja ylöspäin luun päälle ja rollata siinä niin läheltä silmää kuin pystyt. Ole varovainen! Iho on ohut. Älä paina liian lujaa.

Rollatessa pitemmillä neuloilla pitäisi kuulua pientä poksahtelevaa ääntä, siitä tietää että neulat menevät ihon läpi.

Rollatessa voi tulla pieniä veripisaroita, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Joillakin veripisaroita tulee herkemmin ja joillakin ei lainkaan. Rollauksen tulos ei ole riippuvainen tästä. Sinänsä rollatessa ei ole tarkoitus pyrkiä siihen, että verta tulisi, mutta toisaalta ei tarvitse kauhistua, jos muutama veripisara tulee näkyviin.

Älä rollaa vahingoittunutta ihoa (herpes, näpyt, haavat, luomet, ihottuma…).

Itse huulia ei rollata, vain niiden ympärillä olevaa ihoa. Huom! Ylähuulen rollauksessa kannattaa varoa, jos on taipumusta saada herpes. Muutama päivä ennen rollausta olisi syytä syödä herpeslääkettä (asikloviiria?). Tai jos se ei ole mahdollista, niin kannattaa rollata ko. alue varoen ja ehkä välttää niitä alueita, joissa herpes vakiona esiintyy.

Älä lainaa rolleria toisille. Säilytä rolleri rasiassa, että se pysyy mahdollisimman puhtaana, ja rasia kaapissa. Noudata muutenkin tiukkaa hygieniaa rollatessa.

Vähintään viikko ennen rollausta ja 2 viikkoa jälkeen minimoi auringossa olo.

Rollerin puhdistus

Käytön jälkeen puhdista rolleri kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Voit esim. laittaa mukiin vettä ja astianpesuainetta ja huljutella rolleria siellä. Huuhtele sitten rolleri kuumalla vedellä ja desinfioi alkoholilla (esim. NeoAmisept apteekista, pitää olla vähintään 45% alkoholia): laita astiaan desinfiointiainetta ja rolleri sinne 20 minuutiksi. Alkoholin pitäisi peittää vähintään neulat. Neulat eivät vahingoitu, jos lasket rollerin astiaan hellästi. Huuhtele rolleri vielä kuumalla vedellä (älä käytä kiehuvaa vettä, se tylsyttää neuloja). Heitä alkoholi pois, älä käytä sitä uudestaan. Anna rollerin sitten kuivua itsekseen esim. puhtaan pyyhkeen päällä. Kun se on täysin kuiva, laita se takaisin omaan koteloonsa.

Itse rollaus

Puhdista ympäristö (pöytä jne.) alkoholilla.

Pehmentääksesi ihoa rollausta varten, ota pitkä kuuma suihku juuri ennen rollausta tai höyrytä kasvojasi, jos rollaat vain kasvot.

Pese rollattava alue saippualla. Pyyhi kädet ja rollattava alue desinfiointialkoholilla. Alkoholi haihtuu muutamassa minuutissa. Voit käyttää halutessasi kertakäyttökäsineitä. Desinfioi myös ne ennen rollausta.

Käytä jääpakkausta tai puudutusvoidetta halutessasi. Poista puudutusvoide alkoholilla ennen rollausta. Jos käytät jääpakkausta, puhdista se alkoholilla ennen kuin laitat iholle.

Rollatessa venytä ihoa toisella kädellä, tällöin neulat menevät helpommin ihon läpi.

Rollaa tähtikuviossa: 8 kertaa vaakaan, 8 kertaa pystyyn, 8 kertaa vinoon molempiin suuntiin. Eteen ja takaisin = 2 kertaa.

Paina keskinkertaisesti, mutta silmien lähellä hyvin kevyesti! Älä rollaa lähemmäs silmiä kuin luun päälle. Otsa voi olla hyvin kivulias paikka, samoin ylähuuli.

Suihkuta iho rollauksen jälkeen ja pese iho hellästi pelkällä vedellä, älä käytä saippuaa. Käytä kädenlämpöistä vettä, ei liian kuumaa. Ilmakuivaa iho, älä kuivaa pyyhkeellä, ettei tule pöpöjä.

Ihon hoito rollauksen jälkeen

Rollaus avaa ihoon mikrokanavia, joita myöten aineet imeytyvät ihoon erityisen tehokkaasti. Pitkillä neuloilla rollatessa imeyttäminen ei kuitenkaan ole pääpointti, mutta toisaalta kannattaa kuitenkin käyttää ”oikeita” aineita tässäkin tilanteessa. Voit laittaa heti rollauksen jälkeen (tai n. tunnin kuluttua, kun kanavat ovat hivenen sulkeutuneet) iholle esim. kuparinaamion (itse tilasin niitä Sarah Vaughterilta), jos se ei kirvele ihoasi liikaa. Anna vaikuttaa n. 10 minuuttia ja pese sitten pois. Sen päälle voit laittaa C-vitamiiniseerumia, jälleen jos se ei kirvele liikaa. C-vitamiiniseerumin voi laittaa vasta seuraavana päivänäkin. Kirvely on todella yksilöllistä, toisilla kirvelee silmittömästä ja toisilla taas ei lainkaan. Ehkä tärkeintä rollauksen jälkeen kuitenkin on se, että laitat jotain A-vitamiinipitoista voidetta, joka on niin rasvaista, että se estää kosteuden haihtumisen iholta. Jälleen kerran Sarah Vaughterilla on tähän ratkaisu: Infadolan. Itse olen kokeillut sitä, mutta tykkään ehkä enemmän laittaa BM Optiretiniä, jota käytän muutenkin.

Ihon pitäisi tuntua rollauksen jälkeen vähän niin kuin auringon polttamalta, se punoittaa ja on vähän turvonnut ja kireän tuntuinen. Joillakin tämä reaktio kestää useamman päivän, joillakin se on ohi jo seuraavana päivänä tai muutaman tunnin kuluttua rollauksesta. Reaktion voimakkuus riippuu myös rollauksen syvyydestä. Niin kauan kuin ihossa on jonkinlaista tunnetta rollauksesta jäljellä, olisi syytä käyttää rasvaista voidetta, sillä se pidättää ihossa kosteutta. Rollauksen aiheuttaman tulehdusreaktion takia ei ole hyvä käyttää sellaista voidetta, joka parantaa tulehdusta, koska tulehdus on tässä tapauksessa nimenomaan toivottu asia. Kun tuntemukset häviävät iholta, voi taas käyttää huoletta mitä vain voiteita, mutta C-vitamiiniseerumin ja A-vitamiinipitoisen voiteen käyttöä olisi syytä jatkaa.

Iho saattaa kesiä, älä nypi sitä.

Vältä aurinkoa rollauksen jälkeen 1-2 päivää mahdollisimman paljon ja käytä korkeaa auringonsuojakerrointa.

Kun olet rollannut 1,0 mm tai pidemmillä neuloilla, niin odota kaksi päivää ennen kuin meikkaat. Vältä myös itseruskettavien voiteiden tms. käyttöä ainakin n. viikon ajan rollauksen jälkeen. Luin tapauksesta, jossa sääriin oli laitettu itseruskettavaa voidetta pari viikkoa rollauksen jälkeen, ja se oli ilmeisesti saanut aikaan säärissä joko hyperpigmentaatiota tai vain imeytynyt ihoon tehokkaammin rollausreikien kohdalta. Tuloksena oli jännä kuvio säärissä. Ilmeisesti tilanne oli kuitenkin väliaikainen (eli tuskin siis kyseessä oli hyperpigmentaatio) eikä ihan tavallinen. Varovainen kuitenkin kannattaa olla.

Lyhyillä neuloilla rollaus eli tehoaineiden imeyttäminen

Perussysteemi tässä on sama kuin pitkillä neuloilla rollatessakin. Lyhyemmillä neuloilla voidaan kuitenkin halutessa ensin levittää kasvoille tehoaine (vaikkapa kollageeniseerumi tai valittu hyvä kasvovoide) ja sen jälkeen rollata päälle (”rollata voide ihoon sisään”). Sitten päälle levitetään muut halutut voiteet yms. Itse olen kuitenkin tässäkin tapauksessa rollannut puhtaan ihon ja sen päälle laittanut rollauksen jälkeen kuparinaamion, C-vitamiinin ja normaalit kasvovoiteeni. Kannattaa kuitenkin huomata, että vanha tuttu voide voikin yllättäen kirvellä kivuliaasti, kun sitä käyttää rollauksen yhteydessä. Kannattaa siis ehkä ensin testata pienemmälle alueelle kuinka käy.

Lyhyillä neuloilla rollatessa hygienian kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkkana, rolleri pitää kyllä pestä joka käytön jälkeen, mutta sitä ei ole ihan pakko desinfioida joka kerta, kunhan desinfioi ainakin kerran viikossa. Jotkut rollaavat lyhyillä neuloilla aamuisin, jotkut iltaisin. Minä en uskaltaisi tehdä sitä aamulla, koska ihoni reagoi lyhyillä neuloillakin rollaukseen aika rajusti, eikä olisi kiva olla päivällä kovin punanahkainen.

Sitten ei muuta kuin kärsivällisenä odottamaan hyviä tuloksia 🙂

Popsi, popsi porkkanaa

Paitsi että se vahvistaa hampaita, se tekee sinusta myös viehättävämmän! Tutkijat ovat havainneet, että ihon väri kertoo ruokavalion terveellisyydestä ja tämä vuorostaan tekee meistä kiinnostavampia puolisokandidaatteja. Karotenoidien (joita siis löytyy esim. porkkanasta) syöminen saa aikaan ihoon kellertävän vivahteen. Tutkijat näyttivät koehenkilöille valokuvia, joista koehenkilöiden piti arvioida kuvissa esiintyvien ihmisten viehättävyyttä ja terveyttä. Pääosa koehenkilöistä piti kellertävää ihon sävyä sekä terveemmän että myös viehättävämmän näköisenä. Kun sitten tutkittiin kuvissa esiintyneiden henkilöiden ruokavaliota, todettiin että kellertäväihoiset henkilöt söivät runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja mm. siis porkkanaa ja luumua, jotka sisältävät paljon karotenoideja.

Karotenoideja on useampaa sorttia (yli 600 erilaista), mutta yleisimmin tunnettu on ehkä betakarotenoidi, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi. Porkkanan ja luumun lisäksi karotenoidiannostaan voi täydentää syömällä esimerkiksi mangoa ja aprikoosia. Tutkijoiden mukaan parin kuukauden panostaminen terveelliseen popsimiseen alkaa jo näkyä ihon värissä. Olet siis vain parin kuukauden päässä viehättävämmästä ulkonäöstä! (Olettaen että karotenoidipitoinen ruokavalio ei ole sinulle jo arkipäivää – toisaalta, jos se jo on sitä, niin vastakkainen sukupuoli varmaan parveilee ympärilläsi jo ihan haitoksikin asti.)

No, ei kai se mikään uusi juttu ole, että ulkonäöstä voi päätellä jotain ihmisen ruokavaliosta ja sitä kautta terveydestä. Ja terve ihminen on tietysti kiinnostavampi ja viehättävämpi potentiaalinen suvunjatkaja. Ei tämä uutinenkaan ihan upouusi ole – jos olette olleet tarkkoja, niin olette bonganneet sen jo jouluaatonaattona Evolution and Human Behavior -lehdestä tai alkuvuodesta esim. Hesarin sivuilta.

—–

Lähde: Stephen, Coetzee & Perrett (2011) Carotenoid and melanin pigment coloration affect perceived human health, Evolution and Human Behavior In press. doi:10.1016/j.evolhumbehav.2010.09.003

Helli ihoasi nuorena, palkkio odottaa tulevaisuudessa

Rosina, yksi lemppariblogaajistani tarjoaa todellisia viisauden sanoja ihonhoidosta uusimmassa blogitekstissään. Ja kun katsoo miltä tämä kuusikymppinen nainen näyttää, niin huomaa, että ehkä kannattaa kuunnella:

[MV]

Rosina esittää 6 teesiä, joita noudattamalla olisi toiveita jos ei nyt näyttää ihan samalta kuin Rosina itse, mutta ihan hyvältä kuitenkin vielä varttuneempanakin.

  1. Käytä aurinkovoidetta, etenkin kasvoilla ja dekolteella, mutta muuallakin. Aurinko on ihon pahin vihollinen.
  2. Parempi katsoa kuin katua. Eli aloita ihonhoito (ja kasvojumppaus) jo nuorena, niin ei tarvitse tuskailla yhtä pahojen ongelmien kanssa vanhempana.
  3. Aloita ajoissa vanhenemista estävien tuotteiden käyttäminen. Huomaa: ne ovat vanhenemista estäviä, eivät vanhenemista korjaavia.
  4. Kasvojumppaa.
  5. Huomaa kuinka suuri merkitys on sillä, että nukut riittävästi ja pidät painon hallinnassa. Unen puute näkyy suoraan kasvoissa, voin omasta kokemuksestani todistaa 🙂 Jos taas lihot ja sitten laihdut taas, niin vanheneva iho ei vaan pysy mukana samalla tavalla kuin nuori iho, eikä siis helpolla palaudu takaisin.
  6. Ja lopuksi: juo riittävästi nestettä!

Näitä neuvoja jos noudattaa, niin on jo aika hyvällä polulla 🙂

Hui! O.o Botox vaarallista! Parempi vaan jumpata!

Törmäsinpä pelottavaan uutiseen toukokuulta 2010, eli ihan tuoretta tietoa:

Botox may be famous for erasing frown lines, but it also may disrupt an important chain of communication between the face and the brain.

Not only do our facial expressions reflect our emotional ups and downs, they appear to send crucial feedback to our brain, suggests a growing body of research. Without that full feedback loop, our ability to understand — and be understood — might be constrained.

In a recent study of women undergoing cosmetic treatment with Botox, researchers found that the treatment, which blocks facial nerve impulses, seemed to slow the ability to comprehend emotional language.

Eli samalla kun Botox lamauttaa otsalihaksen niin, että rypyt katoavat, se myös tekee tuhojaan kasvojen ja aivojen väliselle kommunikaatiolle. Kasvojen ilmeemmehän heijastavat tunnetilojamme, mutta samalla ne myös ruokkivat aivoja – kun hymyilet, niin lähetät aivoille signaalin hymystä ja sen seurauksena aivot tulkitsevat, että olet onnellinen, siispä seurauksena on fysiologisia muutoksia, jotka saavat sinut onnelliseksi 😀 Hymyile siis, niin tulet onnelliseksi! No, Botox ei onneksi vaikuta hymyyn, mutta joihinkin muihin ilmeisiin kyllä, kun se estää kulmien kurtistamisen.

Seurauksena sitten voi olla se, että aivojen ja kasvonilmeiden yhteispeli ei toimikaan niin kuin pitäisi ja tämän tuloksena botoxoidulla henkilöllä voi olla vaikeuksia ymmärtää muita ja toisaalta muilla vaikeuksia ymmärtää hänen kommunikointiaan. Testissä havaittiin, että Botox-hoidon jälkeen testihenkilöt olivat hivenen hitaampia ymmärtämään surua tai vihaa kuvaavia lauseita kuin ennen hoitoa. Positiivisissa lauseissa ei ollut mitään eroa aikaisempaan.

Tulokset viittaavat siihen, että omat kasvojenilmeemme saattavat auttaa meitä ymmärtämään ja tulkitsemaan kieltä ja sosiaalisia konteksteja. Kun kasvonilmeet eivät toimi normaalisti, sen seurauksena saattaa olla, että oma ymmärryksemme on vajavaista. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa saattaakin olla tuhoisaa se, että tulkitsemme sekunnin murto-osan verran myöhässä keskustelukumppanin ilmeitä tai sanoja tai toisaalta emme itse pysty tuottamaan normaalilla nopeudella tiettyjä ilmeitä.

Nämä tulokset sopivat hyvin siihen teoriaan, että kehomme toiminnot muovaavat ajatteluamme, kuten edellä kuvaamani ”hymyile, niin tulet onnelliseksi”. Olen ehdottomasti hymyilemisen kannalla – hymy kaunistaa! Hymyilevistä kasvoista eivät edes leuan hamsterinpussit näy 😀 Siispä: hymyillään ja kasvojumpataan ennemmin kuin botoxoidutaan!

Kun on muka liikaa aikaa…

… Niin tulee tehtyä kaikkea turhanpäiväistä 🙂 (Ei mulla tosiaankaan ole liikaa aikaa, mutta pakko pitää välillä taukoa töistä) Kaivelin siis huvikseni, että mitä löytyy netistä hakusanoilla ”Carolyn’s Facial Formulas” ja tavaraahan löytyi yllättävän paljon. Lähinnä ne olivat myyntilinkkejä eli Carolynin purnukoita näköjään saa muualtakin kuin häneltä itseltään. Pitääpä joskus vertailla saako halvemmalla vaikka Amazonilta. Mutta niin, törmäsin Carolyn Cleavesin haastatteluun, joka nyt on isolta osin tietysti mainos, mutta oli siinä ihan mukavaa luettavaa muutenkin. Sieltä löysin mm. kommenttiboksissa mainitsemani jutun rasvojen hieromisesta ihoon. Carolyn kertoo myös mm. että häntä luullaan usein 38-45-vuotiaaksi (Carolyn siis on 63-vuotias). Hän aloitti kasvojumpan 52-vuotiaana eli on ehtinyt jumppailla jo melkein 12 vuotta. Hmm. Kuulemma ei ole koskaan  liian myöhäistä aloittaa kasvojumppaa, mutta tietysti mitä vanhempi on, sitä kauemmin kestää ennen kuin hamsterinpussit tai kalkkunankaula sievistyvät. Nuorena siis jumppa kannattaisi aloittaa, mutta ehtii myöhemminkin.

My Sensitive Skincaren sivulta löytyi käyttötesti Carolynin voiteista, ja tällä kertaa ei (ihan) pelkkää hehkutusta 😀 Siellä suositellaan kokeilemaan vain yhtä uutta tuotetta kerran viikossa, että näkee miten iho tuotteeseen reagoi. Sinänsä isoja ongelmia ei kirjoittajalla ollut, mutta hänellä on ilmeisesti todella herkkä iho ja lisäksi oliiviöljyallergia, joten sopivia tuotteita lienee hankala löytää. Minä kyllä vetäisin innolla naamaani kaikki tuotteet samana päivänä, pitihän ne testata! Onneksi ei tullut mitään ikäviä reaktioita.

Ja sitten virkistyneenä takaisin töiden pariin 😀

Jatkoraportti Carolynin rasvoista

Olen nyt noin puolentoista kuukauden ajan käyttänyt Carolynilta tilaamiani rasvoja ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen asiakas – satavarmana tulen tilaamaan lisää, kun purnukat tyhjenevät! Muistin virkistykseksi: ihoni on siis atooppinen, aina välillä siihen tulee kuivia punaisia läikkiä. Vähän herkkä ihoni on myös, hajusteita pelkään kovasti ja aika usein periaatteessa hyvän tuntuinen rasva sitten kuitenkin vaan tuntuu väärältä omalle iholleni. Mutta toisaalta, ehkä kasvojumpan vuoksi(?) ihoni on viime aikoina ollut kyllä tosi hyvässä kunnossa myös talvella, pehmeä, kostea ja joustava (siis jo ennen Carolynin rasvojen käyttöä).

Carolynin aloituspaketissahan on mukana puhdistusmaito, kosteuttava kasvonaamio, jauhemainen kasvonaamio, kuorintavoide, kosteusvoide, C-vitamiinipitoinen seerumi ja vielä toinen seerumi. Tarkoitus on, että kasvot kuoritaan pari kertaa viikossa, molempia seerumeita käytetään joka päivä aamuin illoin, samoin kosteuttavaa kasvonaamiota. Jauhemainen kasvonaamio laitetaan pari kertaa viikossa. Ja puhdistusmaitoa tietysti käytetään aamuin illoin.

Puhdistusmaitoa olen käyttänyt kaikkein laiskimmin. Se on ihanan tuoksuinen (ilmeisesti siinä tuoksuu rooibos aika voimakkaasti) ja jättää ihon miellyttävän kosteaksi poispesemisen jälkeen. Se puhdistaa ihoni ihan hyvin (myös ripsivärit), mutta olen kyllä väärä henkilö sinänsä tähän ottamaan kantaa, koska meikkaan äärimmäisen vähän ja tätä nykyä aina vain vähemmän. Hei naiset, oletteko muuten huomanneet, että meikki saattaa vanhentaa tosi paljon! Minulle yksi ystävätär totesi, että näytän paljon nuoremmalta ilman meikkejä ja … arvatkaas lensikö loputkin meikit roskikseen 😀 Nykyään jos meikkaan, niin laitan vain ripsien kärkiin ripsaria ja hyvin hennot ruskeat rajat silmiin, joskus poskipunaa.

Jauhemainen kasvonaamio (Botanical mask) sekoitetaan johonkin nesteeseen ja levitellään kasvoille mielellään 45 minuutiksi. Se sitten kuivuu ihan aidosti kasvonaamion näköiseksi 😀 Kuten alkuun arvelinkin, tätä minun on tullut käytettyä todella vähän. Jotenkin vaan en saa aikaiseksi värkätä jauheen kanssa. Pari kertaa olen laittanut naamiota aika ohuelti kasvoille, enkä oikeastaan huomannut mitään erityistä. Sitten kerran laitoin oikein reilun kerroksen naamiota ja huh, sillä kertaa kyllä kasvot olivat aika punaisen kirjavat, kun pesin naamion pois. Näki ihan selvästi missä naamiota oli ollut ohuemmalti – ne paikat ihosta olivat vaaleammat. Punaisuus ei kestänyt kovin kauaa, mutta tulkitsin asian niin, että jotenkin naamio ilmeisesti tehosi, sai ainakin veren kiertämään. Sinänsä se kasvoilla tuntuu ihan mukavalta, mitä nyt vähän kiristi, ja jälkikäteen on ihan ok olo.

Kuorintavoidetta olen käyttänyt sen pari kertaa viikossa, mitä on tarkoituskin. Siinä on mukana jotain hellävaraista kuorivaa savea ja lisäksi pieniä vahajyväsiä. Olen tykännyt siitä kovasti, minun iholleni se ainakin tekee vain hyvää. Olen käyttänyt sitä huuliin, silmäluomiin ja punaisiin karheisiin atooppisiin läikkiinkin, eikä ihoni ole tykännyt erityisesti pahaa. Täytyy muuten sanoa, että kyllä ihon kuorinnassa vaan taitaa olla se taika, ettei ihoni niin kesi ahkerasti, kun sitä enemmän rasvailen. Tai siis, kyllähän se uusiutuu samaa vauhtia, mutta kuoriminen saa aikaan sen, ettei poskea hieraistessa irtoa pöperöä sormiin, yök 😛 Pelkkä kasvojen peseminen ei vaan riitä, vaan tuo kuorinta tarvitaan lisäksi.

Kosteuttava kasvonaamio on tarkoitus levittää kasvoille joka päivä aamuin illoin, myös jauhemaisen kasvonaamion käytön jälkeen. Naamiota voi pitää kasvoilla viidestä minuutista 30 minuuttiin. Tämä aine on jotain niiiiin ihanaa, että sitä tulen taatusti tilaamaan lisää! Se on niin hellävaraista, että sitä voi levittää silmäluomiin ja huulille (huuleni ovat tehokkain mittari sille, käykö joku tuote minulle vai ei) ja … No, se vaan on minusta ihan taivaallista ainetta 😀 Sitä minulla on kulunutkin sitten aika reippaasti, olen ehkä turhankin paljon lotrannut sillä. Kasvoni tykkäävät tästä naamiosta todella paljon.

C-vitamiinipitoista seerumia käytetään kerran tai kaksi päivässä (normaalisti kerran, mutta pari kertaa vuodessa tehokuukauden aikana kaksi kertaa). Se laitetaan alimmaiseksi, heti sen jälkeen, kun kosteuttava kasvonaamio on pesty pois. Seerumi kirpaisee aika mukavasti, jos kasvoissa on vaikka pikkuinen haava tms., mutta muuten on ihan lempeää tavaraa. Levittelen sitä silmäluomillekin. Huulille en ole laittanut, jotenkin ei tee mieli ja voi olla, että ei se huulille sopisikaan. Huulten välittömään ympäristöön kyllä laitan. Tämä seerumi on kulunut aika vauhdikkaasti. Pullo on pieni, eikä seerumin luvata säilyvänkään tehokkaana kuin … olikosenyt kolme kuukautta. Jos sitä käyttää kaksi kertaa päivässä, niin se riittää noin kuukaudeksi. Pullo on minulla jo aika lailla vajunut (= melko tyhjä), niin kuin pitäisikin olla, kun on kulunut jo puolisentoista kuukautta.

Sitä Toista Seerumia sitten levitellään kasvoille seuraavaksi. Tämä seerumi on vähän isommassa pullossa ja olen onnistunut kuluttamaan sitä ehkä suhteessa vähemmän. En kyllä ole silti säästellyt sitä mitenkään. Tätäkin laitan silmäluomille, mutta en huulille. En ole huomannut käytössä mitään erityistä tämän kanssa.

Viimeiseksi kerrokseksi kasvoille levitetään sitten kosteusvoide. Tämän levittelen taas silmäluomien lisäksi huulillekin. Voide on miellyttävä, ei rasvainen, mutta mukavasti kosteuttava.

Kasvoille siis laitetaan joka kerta kolme kerrosta tuotteita ja tämä vaikuttaa menekkiinkin tietysti: viimeisenä laitettavaa kosteusvoidetta ei enää tarvitse kovin paksua kerrosta levitellä, kun jo kasvot tuntuvat mukavilta. Carolynkin muistuttaa, että ei kannata turhaan lotrailla aineilla hirveästi. Erillistä silmänympärysvoidetta tai yövoidetta sarjassa ei ole. En kyllä kaipaakaan.

Minun kasvoilleni nämä tuotteet sopivat erinomaisesti. Sinänsä en ole huomannut niillä mitään erityistä vaikutusta ihooni tai ryppyihin (no, en ole tarkkaillut asiaa kyllä mitenkään erityisesti), mutta en kyllä minkään heleyttävän vaikutuksen tai rypynpoiston takia niitä alunperin tilannutkaan, vaan ihan vaan peruskasvovoiteiksi, kun kerran sellaisista minulla oli pulaa. Tulen tilaamaan näitä ilman muuta lisää jatkossa, sen verran paljon niistä tykkään. Ja ehkä niillä sitten on sitä ihon kuntoakin parantavaa vaikutusta.

Carolyn muuten ohjeistaa, että pudistusmaito, kosteuttava naamio ja kosteusvoide hierottaisiin kasvoihin ihan erityisellä tavalla, mikä samalla sitten vaikuttaisi edullisesti ryppyjenkin vähenemiseen. Minä en laiskana ole jaksanut tätä tehdä, vaan olen luottanut siihen, että kasvojumppa hoitaa ryppypuolen. Sinänsä tekniikka  on ihan kiva ja varmaan iholle tekee hyvää, vallankin sellaisella henkilöllä, joka ei erikseen kasvojumppaa.