Paitsi että se vahvistaa hampaita, se tekee sinusta myös viehättävämmän! Tutkijat ovat havainneet, että ihon väri kertoo ruokavalion terveellisyydestä ja tämä vuorostaan tekee meistä kiinnostavampia puolisokandidaatteja. Karotenoidien (joita siis löytyy esim. porkkanasta) syöminen saa aikaan ihoon kellertävän vivahteen. Tutkijat näyttivät koehenkilöille valokuvia, joista koehenkilöiden piti arvioida kuvissa esiintyvien ihmisten viehättävyyttä ja terveyttä. Pääosa koehenkilöistä piti kellertävää ihon sävyä sekä terveemmän että myös viehättävämmän näköisenä. Kun sitten tutkittiin kuvissa esiintyneiden henkilöiden ruokavaliota, todettiin että kellertäväihoiset henkilöt söivät runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja mm. siis porkkanaa ja luumua, jotka sisältävät paljon karotenoideja.
Karotenoideja on useampaa sorttia (yli 600 erilaista), mutta yleisimmin tunnettu on ehkä betakarotenoidi, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi. Porkkanan ja luumun lisäksi karotenoidiannostaan voi täydentää syömällä esimerkiksi mangoa ja aprikoosia. Tutkijoiden mukaan parin kuukauden panostaminen terveelliseen popsimiseen alkaa jo näkyä ihon värissä. Olet siis vain parin kuukauden päässä viehättävämmästä ulkonäöstä! (Olettaen että karotenoidipitoinen ruokavalio ei ole sinulle jo arkipäivää – toisaalta, jos se jo on sitä, niin vastakkainen sukupuoli varmaan parveilee ympärilläsi jo ihan haitoksikin asti.)
No, ei kai se mikään uusi juttu ole, että ulkonäöstä voi päätellä jotain ihmisen ruokavaliosta ja sitä kautta terveydestä. Ja terve ihminen on tietysti kiinnostavampi ja viehättävämpi potentiaalinen suvunjatkaja. Ei tämä uutinenkaan ihan upouusi ole – jos olette olleet tarkkoja, niin olette bonganneet sen jo jouluaatonaattona Evolution and Human Behavior -lehdestä tai alkuvuodesta esim. Hesarin sivuilta.
—–
Lähde: Stephen, Coetzee & Perrett (2011) Carotenoid and melanin pigment coloration affect perceived human health, Evolution and Human Behavior In press. doi:10.1016/j.evolhumbehav.2010.09.003
Linkki ei toimi…
Katohan, eipä toiminutkaan, kiitos huomautuksesta! Olin jostain syystä laittanut vähän pöljän linkin, mutta nyt pitäisi toimia. Valitettavasti vaan varsinaista artikkelia ei pääse lukemaan, jos ei ole esim. yliopiston verkossa tai vaihtoehtoisesti halua maksaa siitä.