Avainsana-arkisto: FlexEffect

Kahden viikon tehojumppa peukaloille (ja kasvoille)

Olen jo muutamaan otteeseen mainostanut poskien tehojumppaani ja joku saattaa jopa olla utelias kuulemaan, mitä se oikein käytännössä tarkoittaa. No, ainakin se on peukalojumppaa! Agelessissä jumppa tehdään siten, että kasvolihasten liikkeelle annetaan vastusta omilla sormilla. Eli suomeksi: nipistetään jostain kohdasta kasvoja reilusti löysää nahkaa/rasvaa/tiukkaa lihasta (mitä nyt itse kullakin naamassa on) peukalon ja muiden sormien väliin LUJAA ja sitten irvistetään milloin mitenkin. Mistä kohdasta nipistetään ja millainen kauhea irvistys on naamalla, riippuu sitten siitä, mitä kohtaa kasvoista jumpataan. Tämä käy normaalistikin peukaloiden päälle, mutta auta armias kun normaalin 20 toiston sijaan tehdäänkin 180 toistoa… Ja tämä vielä kolme kertaa 😀 Eli yhteensä 540 toistoa. Jos tehojumppa ei toimi poskiini, niin peukalot ainakin voimistuvat! Epätieteellinen havaintoni on, että 8 tehojumppapäivän jälkeen peukaloni jaksavat jumpata reilusti paremmin kuin ekana tehojumppapäivänä. Poskeni sen sijaan väsyvät koko ajan enemmän … luulen että opin koko ajan tekemään jumpan tehokkaammin ja rääkkään itseäni koko ajan pahemmin 😀

Tehojumpan/intensiivijumppakauden idea on varmaan tuttu liikuntaa harrastaville. Taustalla on ajatus siitä, että muuttamalla rutiineja shokeerataan lihaksia, jotka ovat oppineet tietyn tyyppiseen liikkumiseen. Tätä voidaan toteuttaa esim. toistoja lisäämällä/vähentämällä, vastusta lisäämällä/vähentämällä, suoritusaikaa lyhentämällä/pidentämällä, spurteilla… Siis muuttamalla totuttuja rutiineja joksikin aikaa.

Olen antanut kertoa itselleni, että tämä kasvojen tehojumppakauden idea lähti siitä, että Agelessin tekijä Louise Annette ja Loli, jotka toimivat tähän aikaan FlexEffectin kouluttajina (Loli käsittääkseni on sitä vieläkin, Louise Annette siis on kehittänyt sen jälkeen oman kasvojumppaohjelmansa, eikä enää kouluta FlexEffectin mukaisesti), päättivät pitää joskus vuonna x (mikähän vuosi se mahtoi olla, lisään kunhan saan sen kaivettua esiin)  kuukauden intensiivijakson poskien jumppaamisessa ja nimenomaan keskittyä siihen, että toistoja on paljon. Emilio Rotellarin kirjasta Gimnasia facial he poimivattähän perusidean rutiinista ja Loli sitten kehitteli sitä edelleen. He kokeilivat tätä ”cheek boot camppia” eli poskien intensiivijumppaa kahden viikon (kuukauden?) ajan hyvin tuloksin. FlexEffectin foorumeilta löytyy aiheeseen liittyvää keskustelua. Myös Agelessin foorumeilta löytyy tähän liittyvää keskustelua ja juuri sieltä siis bongasin sen itseäni inspiroivan jumppaajan, jonka positiivisten kokemusten takia päätin itsekin testata, kuinka ämmän käy.

Intensiivijakso kestää siis 14 päivää. Tänä aikana JOKA päivä tehdään se jumppa, minkä on itse valinnut sopivaksi (eli mitä ongelma-aluetta kasvoissaan haluaa shokeerata). Minä esimerkiksi valitsin Agelessistä kolme liikettä, jotka kaikki vaikuttavat tavalla tai toisella poskilihaksiin. Liikkeet tehdään päivittäin seuraavan rutiinin mukaan:

liike 1 30 toistoa
liike 2 30 toistoa
liike 3 30 toistoa
liike 1 20 toistoa
liike 2 20 toistoa
liike 3 20 toistoa
liike 1 10 toistoa
liike 2 10 toistoa
liike 3 10 toistoa
(ei taukoja välillä)

Kahden minuutin tauko, jonka aikana mietitään miten ihmeessä peukalot jaksavat vielä 360 liikettä lisää… Ja sitten jatketaan taas:

liike 1 30 toistoa
liike 2 30 toistoa
liike 3 30 toistoa
liike 1 20 toistoa
liike 2 20 toistoa
liike 3 20 toistoa
liike 1 10 toistoa
liike 2 10 toistoa
liike 3 10 toistoa
(ei taukoja välillä)

Neljän minuutin tauko. Ja ei kun taas menoksi:

liike 1 30 toistoa
liike 2 30 toistoa
liike 3 30 toistoa
liike 1 20 toistoa
liike 2 20 toistoa
liike 3 20 toistoa
liike 1 10 toistoa
liike 2 10 toistoa
liike 3 10 toistoa

Ja huh! Nyt se on ohi tältä päivää! Aikaa minulla menee päivässä jumpan tekemiseen n. 7+2+7+4+7=27 minuuttia. Sen päälle teen yleensä vielä muutamia jumppaliikkeitä, jotka kohdistuvat esim. silmiin tai kaulaan. Kokonaisuudessaan tämän tehojumppakauden aikana minulla menee kasvojumppaan päivässä noin 35 minuuttia. Täytyy sanoa, että ei ole ihan helppoa joka päivä järjestää näin pitkä aika jumppaa varten! Mutta sisulla olen jumpannut joka päivä, vaikka olisi mennyt yli puolenyönkin ennen kuin sopiva hetki löytyy. Ja nyt kun takana siis on jo 8 jumppapäivää, niin enää ei vaan VOI luovuttaa 🙂

Tällainen tehojakso voidaan haluttaessa pitää muutaman kerran vuodessa. Jumppaa voi tietysti jokainen modifioida miten haluaa. Liikkeet voivat olla mitä hyvänsä, toistojen määrää voi vaihdella, taukojen pituutta voi vaihdella, koko jumpan kestoa voi vaihdella. Joku kertoi tehneensä jumpan joka toisena päivänä, mutta kahden viikon ajan. Perusidea on kuitenkin tuo yllä kerrottu. Ihan kasvojumppanoviisin ei kuitenkaan todellakaan kannata tähän ryhtyä: kasvojumppaamisesta ei taatusti tule kovin positiivinen kuva tällaisen tehokuurin perusteella ja kasvojen lihaksetkaan eivät alkuun kaipaa tämmöistä shokeerausta, vaan voivat tykätä pahaakin moisesta rääkistä.

Mutta tapahtuu kasvoille mitä hyvänsä tai on tapahtumatta, niin peukaloissa voima lisääntyy! Mitä siitä sitten on hyötyä, on toinen juttu, mutta onpahan edes jotain tuloksia millä leuhkia 😀

Tiukka kasvojumppaprojekti menossa

Välillä sitä tulee miettineeksi onko vähän tyhmä vai mitä 🙂 Tai onko liikaa aikaa käytössä. Toisaalta, voi asian nähdä niinkin että pieni tutkija minussa haluaa nähdä mitä tapahtuu, kun tekee kokeita. Oli miten oli, käynnistin tasan viikko sitten kaksi viikkoa kestävän kasvojumppaprojektin tarkoituksena ottaa selville, saisinko samanlaisia tuloksia aikaan, kuin mitä jotkut ovat raportoineet. Innoittajanani on toiminut etenkin yksi Agelessin foorumeilla kirjoitteleva jumppaaja (ikääntyneempi kuin minä), joka kertoi vastaavan kahden viikon tehokuurijumpan ansiosta kasvojensa muodon muuttuneen pitkänomaisesta ovaalista enemmän kolmionmuotoisiksi.

Voin suorastaan kuulla korvissani hämmästyneitä naurunpurskahduksia ja kommentteja siitä, kuinka kasvojumpalla on mahdotonta muuttaa kasvojen muotoa – ainoa millä muotoon voi vaikuttaa, on leikkaus. Mutta elkääpä vielä innostuko naureskelemaan. Kun puhutaan nuorista ihmisistä, niin eipä jumppa tosiaan kasvojen muotoon vaikutakaan, ehkä vähän selkeyttää piirteitä ja ennen kaikkea ennalta ehkäisee juonteiden ja ryppyjen syntymistä. Mutta kun puhutaan tilanteesta, jossa ikää on neljäkymmentä vuotta ja yli tai kenties kuusikymmentä vuotta, niin asia on jo toinen.

Iän myötä nimittäin kasvojen lihakset hitaasti veltostuvat ja laiskistuvat – ihan niin kuin muillekin kroppamme lihaksille tapahtuu. Normaali arkipuuhailu ei tahdo riittää pitämään kroppaamme kovin timmissä kunnossa ja sama on tilanne kasvolihaksillakin: normaali lihasten käyttö puhumiseen ja ilmeisiin ei yksinkertaisesti riitä pitämään lihaksia muuta kuin ihan käypäisessä käyttökunnossa. Kun siis kasvojen lihakset laiskistuvat, ne myös väsähtävät, eivätkä enää jaksa pitää kasvoja samassa kuosissa kuin nuorena. Leukaa ei enää jaksa automaattisesti pitää korkealla, vaan se vähän väsyneenä laskeutuu alaspäin. Koko kasvojen alaosa venähtää, nenän ja ylähuulen väli pitenee samoin kuin alahuulen ja leuan väli. Poskien lihakset väsähtävät ja valahtavat vähän alaspäin ja koska lihakset ovat kiinni ihossa, myös iho laskeutuu kohti leukaa ja tuloksena ovat sekä nenä-suupieli-juonteet että heltat leukalinjassa. Kasvot siis pitenevät ja samalla muuttuvat leukalinjasta tasapaksummiksi ja leveämmiksi. Meistä tulee bulldoggeja 😀

Mutta tehdäänpä testi: nostakaa kevyesti sormenpäillä ihoa kohti takaraivoa jostain korvan etuosan/ohimon väliltä. Tuloksena on leukalinjan siliäminen ja nenä-suupieli -juonteiden pieneneminen, eikös vain? Olettaen siis, että on jotain siliämistä 🙂 Juuri tuonne korvan-ohimon lähistölle päättyvät ”isot” poskien lihakset (Zygomaticus minor ja Zygomaticus major), jotka nimenomaan vaikuttavat merkittävästi ulkonäköömme. Monessa hyvässä kasvojumpassa on aika paljon liikkeitä leuan alueen lihasten jumppaamiseen. Hyvä, ei siinä mitään vikaa. Mutta vaikka leuan lihakset olisivat kuinka jämäkässä kunnossa, niin heltat eivät välttämättä merkittävästi pienene ennen kuin aletaan kiinnittää huomiota myös poskilihasten jumppaamiseen, koska juuri poskilihakset nostavat leukalinjassa olevan ylimääräisen pussituksen ylöspäin, sinne minne se kuuluu.

No mikä se minun kasvojumppaprojektini siis on? Olen lukenut mm. FlexEffectin ja Agelessin foorumeilta siitä, kuinka jotkut ovat kokeilleet ”cheek boot camppia” – mikä ihme se olisikaan suomeksi… poskien tehojumppakausi? 😀 Ja siis tämän tuloksena eräs nainen raportoi kasvojensa muodon muuttumisesta. Ideana on, että kun on jo ”kokenut” kasvojumppaaja (= ei ihan aloittelija, lihakset jo vähän paremmassa kunnossa ja rutiinia itse jumppaamiseen), pidetään kahden viikon intensiivijakso tiettyjen kasvolihasten jumpassa. Intensiiviharjoitteluun voidaan valita mitä tahansa itselle tähdellisiä lihaksia. Usein kohteena ovat juuri poskien lihakset, koska ne vaikuttavat ulkonäköön niin merkittävästi, mutta kohteeksi voidaan tosiaan valita vaikkapa kaula (Platysma) tai silmänympärykset (Orbicularis oculi). Itse päätin ottaa kohteeksi juuri nuo poskien lihakset (Zygomaticus minor ja major sekä lisäksi Levator labii superioris) eli Agelessin jumpan kolme ensimmäistä liikettä. Kerron erillisessä postauksessa tarkemmin siitä, miten tuo intensiivijumppa toteutetaan, mutta nyt tosiaan on tämä testi menossa tasan keskellä eli seitsemän päivää on takana ja vielä seitsemän päivää jälkellä. Aikaa joka päivä kasvojumppaan menee minimissään puoli tuntia ja nyt ei puhuta mistään kasvojen silittelystä, vaan tiukasta jumpasta, jossa tulee hiki. Huh!

Apua! Heltat!

Huhtikuussa 2008 havahduin: minulle on hyvää vauhtia tulossa heltat poskiin! Paino oli pudonnut aiemmin vajaa kymmenen kiloa ja pyöreät posket muuttuivat kulmikkaammiksi. Aluksi ajattelin vain että kas, tuonko malliset kasvoni olivat silloin ennen nuorempana ja hoikempana… Olikos minulla tuommoiset kulmat leuassa… Oikeastaan naama näytti ihan mukavalta. Elin tässä onnellisessa harhaluulossa pari kuukautta, kunnes totuus iski päin näköä: kyseessä mikään kasvojen kulmikkuus ole… Mitä vielä! Heltathan ne siinä tekevät tuloaan! Vaikka kasvot nyt näyttivätkin mukavilta, niin alaspäin valuminen ei tähän lopu.

Iski paniikki ja tarve löytää joku ratkaisu asialle. Netin syövereistä löytyi lääkkeeksi rasvapurkkeja, veistä ja monenmoista vempainta ja … hmm, kasvojumppa. Kotimaisilta sivuilta löytyi ainakin Pirkan, upea.fi:n ja Iltalehden jumpat. Vanhaa tuttua juttuahan tuo naamanvääntely on, jotenkin ei vaan vakuuttanut minua. Hmm, Method Putkiston Kasvokoulu. Ostin kirjan, mutta en oikein vielä syttynyt. Putkiston Kasvokoulu muistutti jotenkin liikaa noita naamanvääntelyitä ja tuntui aika työläältä. Aika vähän löytyi keskustelua suomeksi aiheesta, siispä täytyi vaihtaa toiseen kotimaiseen ja katsoa mitä maailmalta löytyy. Ja maailmaltahan löytyi.

Hakusanoiksi googleen facial exercise ja johan tuli pitkä lista mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäisenä vastaan tuli FlexEffect ja 60-vuotias Deborah Crowley, joka näyttää parikymmentä vuotta ikäistään nuoremmalta. Nyt viimeistään olin myyty. Seuraavana vastaan tuli Carolyn’s Facial Fitness ja kuvat viehättävästä 62-vuotiaasta Carolynistä.  Ennen ja jälkeen -kuvat tällä sivustolla olivat niin vakuuttavia ja Carolynin oma tarina jotenkin niin sympaattinen ja totuudenmukaisen tuntuinen, että en enää harkinnut muita jumppia saati sitten kirurgin veistä, vaikka niistäkin haeskelin tietoja edelleen. Tilasin siis Carolynin jumpan ja jäin jännittyneenä odottamaan paketin kolahtamista postilaatikkoon.