Aihearkisto: Kauneus

Matkalla kohti sileämpää otsaa

Minulla on addiktio sileään otsaan 😀 Otsani on melkoisilla vaakarypyillä, joita tosin otsatukka sopivasti jonkun verran peittää. Rypyt ovat kuitenkin tylsiä – paitsi että ne näkyvät ikävästi, ne myös tuntuvat sormiin, kun otsaa silittää alhaalta ylös/ylhäältä alas. En tykkää.

Jossain vaiheessa tänä syksynä huomasin, että kun rutistelen otsanahkaa etusormen ja peukalon välissä koko otsan alueelta (en mitenkään ihan hellävaraisesti), niin otsa siliää joksikin aikaa. Hmm. Sileämpi otsa tuntui kivalta sormiin. Peilissäkin otsa näytti ihan vähän sileämmältä. Yhteishyvän sivuilla muuten on kiva ohje (kohta 5) tätä varten. Hmm. Lueskelin sitten kasvojumppajuttuja ja hoksasin mistä ilmiö johtui: otsanahan puristelu sai aikaan sen, että frontalis-lihas rentoutui ja samalla silisi. Opin myös sen, että kunhan lihakseen saisi lisää voimaa ja joustavuutta, se oppisi rentoutumaan ja samalla siliämään ihan itsekseen, ilman että sitä täytyy erikseen rentouttaa. Hmhmm.

No, olen siis jumpannut otsalihasta. Mutta kun lihas ei ole vielä oppinut tuota itsekseen rentoutumisen jaloa taitoa, olen jumppaamisen lisäksi edelleenkin vähän auttanut sitä rentoutumaan sillä filosofisella taka-ajatuksella, että ehkä lihas voisi oppia jotain, kun sitä kovasti johonkin suuntaan tökitään. Lisäksi olen toteuttanut Sanford Bennettin oppeja kasvojen hieronnasta: Bennett väittää, että rypyt häviävät ja kasvojen lihakset voimistuvat sillä, että jännityksessä olevia  kasvolihaksia hierotaan melko voimakkaasti kämmenen kannalla. Olennaista on tosiaan, että lihakset ovat jännittyneinä, muuten saadaan lähinnä tuhoa aikaan kasvoissa.

Mitä siis käytännössä teen? Olen ajatellut, että olisi varmaan hyvä idea ensin muistuttaa lihaksille, että sileä olotila on fiksu. Olen siis ensin rentouttanut otsalihaksen niin, että se on mukavan sileän tuntuinen sormiini. Sen jälkeen jännitän lihaksen nostamalla kulmakarvat tiukasti ylös. Pidän lihasta jännityksessä ja samalla hieron koko otsan aluetta lujaa pyörivin liikkein kämmenen kannalla. Hieronnan määrä hiukan vaihtelee, mutta yleensä lasken kymmenen pyörähdyksen sarjoja, 2-3 sarjaa oikealla ja 2-3 sarjaa vasemmalle puolelle otsaa, monasti vielä 1-2 sarjaa keskelle. Määrät kuulostavat ehkä isoilta, mutta aikaa ei tuohon oikeasti mene kuin pieni hetki. Jotain tämän hieromisen täytyy vaikuttaa, koska otsani saattaa olla seuraavana päivänä arkana (maitohapoilla?), jos edellisestä hieronnasta on pitempi aika.

Tuloksia? No minusta otsalihakseni on vahvempi kuin aikaisemmin, mutta samalla kyllä myös uurteet otsassa ovat selvemmät. Tästä kirjoittelin jo aikaisemmin eli en ole asiasta erityisen huolissani, päinvastoin. Sitä en kyllä varmaksi voi sanoa, onko juuri hieronta se, mikä on saanut lihaksen voimistumaan vai ihan vaan lihaksen varsinainen jumppaaminen, jota siis sitäkin olen tehnyt jonkun verran lisäksi. Mutta oikeastaan en edes välitä 😀 Rentouttaminen ja hierominen yhdessä saavat otsan kivan tuntuiseksi ja sileämmäksi, ihan eri tavalla kuin pelkkä jumppaaminen. Ihan pelkästä siitä ilosta jo ”silittelen” otsaani 🙂

Lupa nauraa :D

Seilatessani ympärin webbiä kasvojumppajuttuja etsien olen törmännyt toinen toistaan ihanampiin keksintöihin ryppyjen poistamiseksi ❤ Voisin tässä blogissani esitellä niiden parhaimmistoa ja aloitella vaikkapa suuhun laitettavista jumppavimpaimista:

Facial-Flex on vähän niin kuin hevosen kuolaimet, jotka laitetaan suuhun ja sitten pureskellaan.

Toinen vastaava laite on Flexaway:

Facial-Flexissä luvataan, että 2 * 2 minuuttia päivässä käyttöä riittää, Flexawayssa jopa vain minuutti kahdesti päivässä. Ja tuloksien mainostetaan olevan hyviä: Facial-Flex vaikuttaa kasvojen, leuan ja kaulan lihaksiin, lisää voimaa ja parantaa lihasten muotoa. Flexawaysta sanotaan ”Experience a visible change to your face in a matter of weeks – not months. Once your face is in shape, only a single minute of your day maintains the transformation indefinitely.” Siis vain muutamassa viikossa on mahdollista saada kasvoissa aikaan näkyvää muutosta ja kunhan lihakset ovat kunnossa, vain yksi ainukainen minuutti päivässä pitää kasvot ikuisesti nuorina. Kuulostaa aika houkuttelevalta, eikös! Ennen ja jälkeen kuvatkin ovat mukavan näköisiä.

Ovatko laitteet ihan höpöhöpöä?

Hmm, enpä tiedä. Facial-Flexin sivuilla on lista oikeista tieteellisistä artikkeleista, joissa on tutkittu Facial-Flexin käyttöä erilaisten lääketieteellisten ongelmien hoitoon, puheterapiassa ja kauneudenhoidossa. Ihan vakuuttavan näköistä. Pitäisi tietysti vielä kaivella artikkelit esiin ja todella lukea, mitä niissä sanotaan, jotta voisi oikeasti olla vakuuttunut asiasta. Flexawaylla ei ole luetella mitään näin vakuuttavaa omilla sivuillaan, mutta tietysti voisi ajatella, että jos toinen laite toimii, niin kenties toinen vastaavanlainenkin toimisi. Molemmilla sivustoilla tietenkin ankarasti vakuutellaan muutenkin laitteen tehokkuutta, mutta sanojahan maailmassa riittää…

Ja mites näitä ”kuolaimia” sitten käytetään?

No, niiden käyttö on todella yksinkertaista. Perusidea molemmissa laittessa on se, että niissä on kuminauha, joka luo vastuksen lihaksille. Kasvolihaksilla sitten tehdään työtä tätä vastusta vasten. Laite laitetaan suuhun ja tosiaan vähän niin kuin pureskellaan. Laite ilmeisesti venyttää suupieliä kohti korvia – vähän niin kuin jos laittaisi etusormet suupieliin ja venyttäisi. Ja ymmärtäisin, että nyt on tarkoitus suun alueen lihaksilla pistää hanttiin tälle venytykselle (tämmöinen kasvojumppaliikekin on muuten olemassa Thomas V. Hagertyn jumpassa Shape your face, kokeilkaapa, ihan tehokas). Facial-Flexin ohjeissa sanotaan ”Press the corners of your lips against the resistance while forming an oval. Fully compress, then release.” Siis: Paina suupieliä vastusta vasten siten, että suusta muodostuu soikio. Purista, ja vapauta. Tätä tehdään kaksi minuuttia kahdesti päivässä (siis neljä minuuttia yhteensä). Voi olla, että tuotteen mukana tulevassa videossa on vielä lisäohjeita. Flexawayn videossa neuvotaan nostamaan kulmat ylös ja pitämään niitä korkealla, samaan aikaan sitten tehdään vastaavaa jumppaliikettä kuin Facial-Flexin ohjeissa kuvataan. Flexawayssa neuvotaan vielä, että samalla työnnetään huulia eteenpäin, vähän niin kuin pussaustyyliin. Idean kyllä tajuaa, kun katsoo tuota Tomin jumppakuvaa ja kokeilee omilla sormilla mitä tapahtuu.

Tuloksia/käyttökokemuksia?

Ennen ja jälkeen -kuvia tietysti löytyy molemmilta, uskokoon niihin ken tahtoo. Minä uskon enemmän siihen, mitä luen foorumeilta aitojen (toivottavasti) käyttäjien kokemuksia. Aika sekalaisia kokemuksia raportoidaan, Facial-Flexistä ehkä positiivisempia kuin Flexawaysta. Joillakin laitteet toimivat, joillakin eivät. Negatiivisimmat kokemukset ovat niitä, joissa käyttäjät valittavat, että laitteen käyttö on aikaansaanut suupieliin ikävät pussit (lähinnä Flexawayn käyttäjiä). Tähän tosin jotkut ovat todenneet, että laitetta on ehkä käytetty silloin väärin. Mutta molemmista laitteista raportoidaan sekä hyvää että huonoa. Jotkut kertovat, että apua on ollut todella paljon, jotkut sanovat että molemmat vempaimet (etenkin Flexaway), ovat silkkaa roskaa.

Itse sanoisin kyllä vaan että mene, tiedä… Kokeilematta ei voi varmaksi sanoa mitään. Selvästikin laitteet vaikuttavat isommallekin alueelle kuin vain Orbicularis oris -lihakseen eli suun ympärystään, mutta varmaankin ensisijaisesti siihen. Vähän olisin huolissani siitä, ettei tämä lihas kehittyisi liikaa. Agelessissä Louise Annette varoittaa, että tätä aluetta kannattaa jumpata hiukan varoen. Jos jumppaa aluetta liikaa, voi seurauksena olla nenä-ylähuuli ja alahuuli-leuka -välien pitenemistä ja sen seurauksena kasvot pitenevät. Lihas on sidoksissa esim. poskien lihaksiin ja sen seurauksena siis varmaan jumppa vaikuttaa mm. poskiin. Mutta ikävänä sivuvaikutuksena saattaa sitten olla myös hiukan apinamainen lookki, kun suun ympärystä kohoaa … auts. No, en osaa oikeasti sanoa juuta enkä jaata. Jos rakastaa kaikkia ihania vimpaimia, niin onhan tässä taas yksi semmoinen 🙂 Itse taidan kyllä kuitenkin luottaa vielä toistaiseksi ihan vaan perinteiseen jumppaamiseen.

Omia jumppatuloksiani

Ai että onko minulla perinteisen jumppaamiseni seurauksena näkyvissä niitä tuloksia, joista olen luvannut raportoida? Noh… en suoraan sanoen oikein tiedä 🙂 En millään malta pitää taukoa jumpasta kuin aina yhden päivän silloin tällöin, joten en oikeasti voi tietää, mitä tuloksia pitempi lepo toisi näkyviin. En voi väittää, että juuri nyt tuntisin itseni jumppaamisen seurauksena erityisen hehkeän näköiseksi, ennemmin päinvastoin. Mutta sen voin sanoa, että ihan satavarmana jumppa on saanut kasvoissani aikaan muutoksia! Ne vaan ovat vielä niin hienovaraisia, että eivät oikein näy kuvassa. Esim. poskipääni ovat alkaneet selvästi nousta ja poskien alle on alkanut muodostua lievää ”lommoa”. Leukalinjani on muuttunut, nenänvarteni on tavallaan leveämpi (kuulostaa pahalta, mutta luulen että lopputulos on hyvä), pussit poskipäiden yllä ovat pienentyneet ja silmien alla olevat kuopat ovat alkaneet täyttyä, nenän rypyt silmien välissä ovat ihan vähän siloittuneet, nenä-suupieli -juonteet ovat loiventuneet. Silmäni ovat ehkä vähän avoimemmat kuin ennen. Otsani on edelleen aika ryppyinen (siis ryppyisempi kuin aikaisemmin) ja ihan niin kuin suupieleni olisivat enemmän alaspäin, auts. Olen sitä mieltä, että olen omaan silmääni vähän ”keskeneräisen” näköinen 😀 Mutta jälleen kerran pitää sanoa, että sivullinen ei varmaan kasvoissani huomaa mitään, eikä kamerakaan. Itse olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että olen matkalla kohti parempaa tulevaisuutta – eh… no, ainakin hivenen eri mallisia kasvoja.

Jos joku muuten sattuu huomaamaan, että kirjoittajan nimi on vaihtunut blogissani ”kasvojenkohotuksesta” ”minxiksi”, niin ihan sama henkilö täällä silti naputtelee juttuja – en vaan blogia luodessani tiennyt, että valitsemani nimi jää näkyviin kirjoittajan nimimerkkinä. Ja no, ”kasvojenkohotus” nyt on vaan minusta niin ärsyttävä nimimerkki, että oli pakko vaihtaa se 🙂

Nyt on tauon paikka

Olen epätoivoisesti yrittänyt tuijottaa peiliin ja nähdä tehojumppakauteni tuomia positiivisia tuloksia… Aina joskus olen näkevinäni pienen pilkahduksen, mutta enemmänkin naamani näyttää vaan väsähtäneeltä ja aika ankealta. Semmoisen hassun ilmiön kyllä tuo tehojumppakausi sai aikaan, että nyt toinen puoli kasvoistani on jumpatumpi kuin toinen 😀 Ei se kyllä todellakaan näy kenellekään muulle kuin minulle itselleni, kun osaan katsoa tiettyjä asioita, joten eipä siitä haittaa ole. Mikään yllätyskään se ei ole ollut – huomasin kaksiviikkoisen aikana ihan selvästi, että oikea puoli kasvoista ei oikein aina pysynyt jumpassa ihan yhtä tiukasti mukana, kun toistoja oli niin paljon. Mutta ei se mitään, korjailen asiaa hissunkissun sillä, että teen normaalit 20 toistoa liikkeissä ja sitten teen vielä vain tuolle ”huonommalle puolelle” viisi lisää. Ihan normi-ilmiö tämä tuntuu olevan, aika moni on raportoinut vastaavasta eri foorumeilla. Kuulemma tasaantuu ajan kanssa kyllä. Niin, ja on mulle ilmestynyt sille ”paremmalle puolelle” hymykuoppa 🙂 En edes muistanut, että minulla on joskus ollut sellainen, hih.

Jotain muutakin hoksasin tänään, ja sinänsä on oikeastaan vaan hyvä homma, että kasvoni muuttuvat vähän eri tahtia. En nimittäin varmaan muuten olisi huomannut sitä, että juuri se parempi puoli on muutenkin parempi nyt: olen valittanut että silmien ja poskipäiden välissä on typerän näköiset pussit  ja … no, en nyt oikein tiedä uskoisinko silmiäni vai en, mutta just tuolla paremmalla puolella ei enää oikein ole sitä pussia. Tai ainakin se näyttää erilaiselta kuin toinen puoli kasvoista. Ja silmieni alla on ollut tummat jäljet, nyt toinen puoli on selvästi vaaleampi kuin toinen. Hui! Voiko olla totta, että jumppa olisi oikeasti auttanut?! Olen napsinut kännykkäkameralla kuvia naamastani, mutta en kyllä kuvissa saa tuota eroa näkymään. Iso käytännön ongelma kuvien ottamisessa on yksinkertaisesti se, että on niin pimeää koko ajan. Kirkkaassa päivänvalossa saisi parempia kuvia kuin salamalla, salama kun latistaa niin kovasti. Mutta voihan olla että vain kuvittelen nuo muutokset…

Mutta siis kuitenkin yleisilme kasvoilla on jotenkin vähän uuvahtanut. Taitaa ihan oikeasti olla se hetki, jolloin kannattaa pitää kasvojumpasta vaan reilusti taukoa. En ole oikein kunnolla malttanut nimittäin tehojumppakaksiviikkoiseni (heh, hieno sana!) jälkeen pitää reilua taukoa, vaan olen tehnyt sitä ja tätä, ajatuksella että ”teen ihan pikkuisen vaan, eiköhän se ole käytännössä ihan sama kuin jos lepuuttaisin kasvolihaksia”. Mutta no, kaipa sitä on uskottava: ei se ole sama. Yleinen neuvo tässä vaiheessa on se, että pidä taukoa kunnes kasvot taas näyttävät kauniilta 🙂 Katsotaan nyt maltanko.

Sielunsiskot/veljet ilmoittautukaa : )

En ole oikein löytänyt sielunsiskoja tai -veljiä tähän kasvojumppahullutukseeni ja osittain siksi kai sitten aloin tätä blogiakin kirjoitella. Mutta varmaan semmoisia kuitenkin Suomenmaasta löytyy? Olisi kyllä hauska kuulla muidenkin kokemuksia kasvojumpan saralta! Olisi kiva kuulla esim.

  • Onko joku kokeillut ihan mitä tahansa jumppaa ja minkälaisia kokemuksia ja fiiliksiä siitä on – sekä positiivisia että negatiivisia
  • Onko jollekulle oikeasti ollut hyötyä mun pilkkaamistani naamanvääntelyistä – muutan ihan mielelläni mielipidettäni niistä, jos kuulen positiivisista kokemuksista
  • Jos joku innostuu johonkin höpsöön projektiin tyyliin mun poskien tehojumppakauteni, niin olisi hauska kuulla ja tietysti tuloksista myös

Tai ihan muuten vaan ajatuksia tästä mukavasta ja ah niin turhamaisesta puuhasta. Niin, tästä pitäisi kai myös jossain välissä kirjoitella – onko tämä oikeasti vain turhamaisten ihmisten puuhailua vai voiko hommaa jotenkin puolustella 😛

Jack LaLanne <3

Uuuuu, ehdottomasti suosittelen kaikille katsottavaksi Jack LaLannen kasvojumppavideoita Youtubesta 😀 Niitä löytyy kaiken kaikkiaan kolmekymmentä ja kaikki ovat yhtä hauskoja. Tuo LaLanne on muuten nuorempana ollut myös melkoista silmänruokaa, mmm… Ai että kuka kumman Jack LaLanne? No en minäkään tästä Ameriikan maan kuuluisuudesta tiennyt mitään ennen kuin aloin penkoa kasvojumppajuttuja. Hän on fitness-guru ja terveellisen ruoan puolestapuhuja ja melkoinen teräsvaari  – syntynyt 1914 ja nyt, 95-vuotiaana, edelleen voimissaan. Hän harrastaa aktiivisesti liikuntaa, viettää puolisentoista tuntia päivästään kuntosalilla ja sen päälle vielä ui tai kävelee puoli tuntia. Suunnitteli muuten Wikipedian mukaan uivansa 95-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi kolmisenkymmentä kilometriä… Olispa itse tuon ikäisenä noin vetreässä kunnossa!

Näitä LaLannen kasvojumppavideoita löytyy Youtubesta siis kunnioitettavat 30 kappaletta ja siksi en linkkaa niitä kaikkia tähän, vain muutaman. Parhaiten videot löytyvät laittamalla Youtubeen hakusanoiksi ”jack lalanne face workout” ja halutessa vielä jonkun numeron perään, jos hakee jotain tiettyä videota.

Eka jumppavideo:

Jumpataan kaulaa ja dekolteeta (tosi hyviä liikkeitä muuten):

Auts että nauroin tälle 😀

Videot ovat lyhyitä, pääsääntöisesti 2-3 minuutin mittaisia. Niistä oppii myös mukavasti kasvojumpan perusasioita, mutta niissä ei juuri kyllästytetä katsojaa tarinoimalla pitkiä juttuja eri lihaksista. Alkuperäistä ideaa en varmaksi tiedä, mutta kun videoita on tuo maaginen kolmekymmentä kappaletta, niin varmaan ideana on aina tehdä yhden videon sisältämä jumppa päivässä. Kuukauden päästä siis voi katsoa, onko tuloksia tullut 🙂 Nämä jumpat ovat kyllä sitä tyyppiä, jota epäkohteliaasti kutsun naamanvääntelyksi, koska niissä käytetään hyvin vähän vastusta. Mutta kuten olen aiemmin sanonut, ei semmoinenkaan jumppaaminen turhaa ole, ei vaan ihan niin tehokasta. Ja no, ainahan vastusta voi laittaa vähän lisää niissä liikkeissä, joissa vastusta käytetään. Ja edelleen, jos näitä liikkeitä tekee oikein perusteellisesti ja tehokkaasti, niin ihan varmasti tuntuu!

Äh, nyt iski tunne, että pitäis laittaa joku ”standard disclaimer” jonnekin tänne sivulle ja sanoa, että ”en ole mikään jumppaamisen ammattilainen, joten jos kokeilet niitä juttuja mitä täällä ehdottelen, niin se on omalla vastuullasi”. Lähinnä tämä tuli mieleen siitä, kun puhuin tuosta vastuksen lisäämisestä. Oikeasti en todellakaan tiedä niin paljon kasvojen lihasten toiminnasta, että voisin kauheasti neuvoa, miten jotain liikkeitä kannattaa modifioida. Itse teen aina niin, että käytän valmiita jumppaliikkeitä, ja aika lailla toimin ohjeiden mukaan. Vastusta tosiaan saatan laittaa lisää, mutta silloinkin kyseisen jumpan tyyliin sopivasti. Mutta enpä taida moista lausahdusta mihinkään muualle laittaa. Nyt olen sen kerran sanonut, saakoon luvan riittää 😛

Olis muuten todella hauskaa kuulla, jos joku päättää testata kuukauden ajan näitä LaLannen jumppia! Haluaisin kuulla millaisia tuloksia tulee. Pliiiiis, testatkaa joku ja kertokaa miten kävi 😀

Jack LaLanne <3

Uuuuu, ehdottomasti suosittelen kaikille katsottavaksi Jack LaLannen kasvojumppavideoita Youtubesta 😀 Niitä löytyy kaiken kaikkiaan kolmekymmentä ja kaikki ovat yhtä hauskoja. Tuo LaLanne on muuten nuorempana ollut myös melkoista silmänruokaa, mmm… Ai että kuka kumman Jack LaLanne? No en minäkään tästä Ameriikan maan kuuluisuudesta tiennyt mitään ennen kuin aloin penkoa kasvojumppajuttuja. Hän on fitness-guru ja terveellisen ruoan puolestapuhuja ja melkoinen teräsvaari  – syntynyt 1914 ja nyt, 95-vuotiaana, edelleen voimissaan. Hän harrastaa aktiivisesti liikuntaa, viettää puolisentoista tuntia päivästään kuntosalilla ja sen päälle vielä ui tai kävelee puoli tuntia. Suunnitteli muuten Wikipedian mukaan uivansa 95-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi kolmisenkymmentä kilometriä… Olispa itse tuon ikäisenä noin vetreässä kunnossa!

Näitä LaLannen kasvojumppavideoita löytyy Youtubesta siis kunnioitettavat 30 kappaletta ja siksi en linkkaa niitä kaikkia tähän, vain muutaman. Parhaiten videot löytyvät laittamalla Youtubeen hakusanoiksi ”jack lalanne face workout” ja halutessa vielä jonkun numeron perään, jos hakee jotain tiettyä videota.

Eka jumppavideo:

Jumpataan kaulaa ja dekolteeta (tosi hyviä liikkeitä muuten):

Auts että nauroin tälle 😀

Videot ovat lyhyitä, pääsääntöisesti 2-3 minuutin mittaisia. Niistä oppii myös mukavasti kasvojumpan perusasioita, mutta niissä ei juuri kyllästytetä katsojaa tarinoimalla pitkiä juttuja eri lihaksista. Alkuperäistä ideaa en varmaksi tiedä, mutta kun videoita on tuo maaginen kolmekymmentä kappaletta, niin varmaan ideana on aina tehdä yhden videon sisältämä jumppa päivässä. Kuukauden päästä siis voi katsoa, onko tuloksia tullut 🙂 Nämä jumpat ovat kyllä sitä tyyppiä, jota epäkohteliaasti kutsun naamanvääntelyksi, koska niissä käytetään hyvin vähän vastusta. Mutta kuten olen aiemmin sanonut, ei semmoinenkaan jumppaaminen turhaa ole, ei vaan ihan niin tehokasta. Ja no, ainahan vastusta voi laittaa vähän lisää niissä liikkeissä, joissa vastusta käytetään. Ja edelleen, jos näitä liikkeitä tekee oikein perusteellisesti ja tehokkaasti, niin ihan varmasti tuntuu!

Äh, nyt iski tunne, että pitäis laittaa joku ”standard disclaimer” jonnekin tänne sivulle ja sanoa, että ”en ole mikään jumppaamisen ammattilainen, joten jos kokeilet niitä juttuja mitä täällä ehdottelen, niin se on omalla vastuullasi”. Lähinnä tämä tuli mieleen siitä, kun puhuin tuosta vastuksen lisäämisestä. Oikeasti en todellakaan tiedä niin paljon kasvojen lihasten toiminnasta, että voisin kauheasti neuvoa, miten jotain liikkeitä kannattaa modifioida. Itse teen aina niin, että käytän valmiita jumppaliikkeitä, ja aika lailla toimin ohjeiden mukaan. Vastusta tosiaan saatan laittaa lisää, mutta silloinkin kyseisen jumpan tyyliin sopivasti. Mutta enpä taida moista lausahdusta mihinkään muualle laittaa. Nyt olen sen kerran sanonut, saakoon luvan riittää 😛

Olis muuten todella hauskaa kuulla, jos joku päättää testata kuukauden ajan näitä LaLannen jumppia! Haluaisin kuulla millaisia tuloksia tulee. Pliiiiis, testatkaa joku ja kertokaa miten kävi 😀

Mistä on pienet rypyt tehty?

Aikaisemmin kerroin tilailleeni kasvojumppakirjoja ja pari on jo päätynytkin kotiin asti. Olen nyt innoissani lukenut Carole Maggion kirjaa The New Facercise – Give Yourself a Natural Facelift (2002). Kirjasta on uudempikin versio olemassa, mutta tilasin nyt tuon, kun sain sen antikvariaatista Amazonin kautta edullisesti. Toisella kertaa enemmän itse Maggion kasvojumpasta, tällä kertaa minua kiinnosti erityisesti se, mitä Maggio kertoo ryppyjen syntymisestä.

Maggio kertoo kurttujen kasvoissamme johtuvan viidestä eri syystä: ns. sisäsyntyiset juonteet, unikurtut, lihasten väsähtämisestä johtuvat juonteet, arvet ja auringon tekemät vahingot iholle. Sisäsyntyiset juonteet ovat niitä perinnöllisiä, jotka saavat suun vanhetessa näyttämään samalta kuin oman äidin suu tai otsakurttujen tai naururyppyjen muistuttamaan isän tai siskon kurttuja tai ryppyjä. Geeneissä siis. Tähän samaan luokkaan voi laskea myös ne juonteet, jotka syntyvät siitä, että aina kun alkaa kenkuttaa, kurtistaa kulmiaan samalla tavoin. Unikurtut ovat niitä, mitä saattaa aamulla nähdä omassa naamassa, kun katsoo peiliin herättyään. Joskus peilikuva on yhtä viehkon näköinen kuin alla oleva suloinen mopsi:

Wikimedia Commons

Pug Felix vom Mägdebrunnen. Breeder: Mopszucht vom Mägdebrunnen. Lähde: Wikimedia Commons

Lihasten väsähtäminen on sitten juuri sitä miltä se kuulostaakin. Kun ikää tulee, eikä lihaksia jumpata aktiivisesti, niin ne vaan väsähtävät ja valahtavat alaspäin. Ihan niin kuin sille peffallekin tapahtuu… Arvet – no, ne ovat arpia. Niitä joko on naamassa tai ei ole. Ja viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä on sitten auringon tekemät tuhot.

Miten näitä sitten voisi välttää tai ainakin tuhoja korjailla? No, universaali korjauskonsti on tietenkin … ta-DAAA! – kasvojumppa 🙂 Mutta se välttäminen, ettei korjailua edes tarvittaisi?

Geeneilleen ei oikein mitään voi, ainakaan siinä missä ne vaikuttavat kasvonpiirteisiin. Mutta jos sattuu olemaan ne perinnölliset roikkuyläluomet, jotka löytyvät äidiltä ja äidinäidiltä ja siskoiltakin vielä, niin niille voi jotain tehdä! Ainakin jonkun verran parantaa tilannetta. Arvaatteko mitä… Heh, oikein arvattu. Ja jos ajoissa aloittaa kasvojumppaamisen, niin niitä ihania buldogin leukapoimuja ei koskaan tule, vaikka kaikilta muilta suvun naisilta semmoiset löytyvät nelivitosina.

Unikurtut – se iki-ihana mopsinnaama aamulla peilissä… Ja pystyrypyillä oleva dekoltee-alue. Siihen on helppo ratkaisu: opettele nukkumaan selälläsi. Unikurtut tulevat yksinkertaisesti siitä, että nukkuu kyljellään tai vatsallaan. Sitä kun harrastaa yhden kolmasosan elämästään, niin ei voi mitään, kurtut vaan loppujen lopuksi jäävät pysyviksi. Kasvoissa tämä näkyy aika tyypillisesti siten, että jos aina nukkuu vasemmalla kyljellä, niin vasemmalla puolella kasvoissa on nenä-suupielijuonne kenties syvempi, tai suupielessä on pystyjuonne. Samalla dekoltee-alue rypistyy myös, kun toinen rinta painaa ihon rypyille. Nuorena nämä unikurtut oikenevat varsin nopeasti heräämisen jälkeen, mutta ikää kun tulee, niin kurtut kestävät aina pidempään iltaa kohti ja … loppujen lopuksi eivät enää katoa mihinkään. Neljänkympin jälkeen tämä alkaa olla koko ajan selvempi ilmiö. Huomasin tämän itse ihan vastikään – koskaan ennen minulla ei ole tullut edes mieleen, että nukkuma-asennolla olisi jotain muuta merkitystä kuin että mikä on ihanin asento uinahtaa. Mutta kun huomasin kuinka selvästi itselläni näkyivät aamuisin dekoltee-alueen pystyrypyt, päätin kokeilla miltä tuntuisi nukkua selällään. Vähän outoa se oli aluksi, mutta kun hoksasin, että polvien alle kannattaa laittaa tyyny, niin nukkuminen muuttui paljon mukavammaksi ja todellakin herään yleensä aamulla selälläni. Carole Maggio vielä suosittelee lisäksi, että nukkuisi kokonaan ilman tyynyä tai vain niskarullan kanssa, senkin pitäisi tehdä selällään nukkumisesta mukavampaa ja luontevampaa. Minusta kyllä ilman tyynyä nukkuminen tuntui aika kummalliselta, enkä oikein sitten innostunut siitä. Mutta selällään nukkuminen sinällään ei tunnu alkuäimistelyn jälkeen ollenkaan hassummalta, päinvastoin.

Lihasten väsähtäminen … no, lattaperseitä meistä kaikista tulee ajan kanssa, jos ei asialle mitään tehdä. Miksei siis naamataulustakin tulisi lattana? Ja lattaperse kohoaa jumppaamalla, samoin kohoaa lattanaama. Se siitä. Okei, toki ihon kollageenin määrä vähenee vanhetessa ja ihonalainen rasvakin kasvoissa sulaa jonnekin, jos ei ole kropaltaan ja samalla kasvoiltaan kauniin pyöreä. Mutta hyväkuntoisilla lihaksilla voi kompensoida rasvan ja kollageenin puutetta. Jotkut väittävät jopa, että aktiivinen kasvojumppa ja kasvojen hierominen lisäisivät kollageenin määrää, mutta minä en ota tähän kantaa suuntaan enkä toiseen, kun en ole asiasta mitään aitoa tutkimusta lukenut.

Arville ei mitään voi, jos niitä tulee. Mutta pitämällä kasvojen lihakset hyvässä kunnossa ja kuivaharjaamalla ihoa, arvetkin voi saada kohtuullisemman näköisiksi.

Aurinko, aurinko lättyjä paistaa… ja aika monen meistä naamaa ja kroppaa muutenkin, etenkin dekoltee-aluetta. Carole Maggio toteaa, että ehdottomasti paras kasvovoide ei ole mikään hervottoman kallis merkkivoide, vaan yksinkertaisesti korkeakertoiminen aurinkovoide. Aurinko on suurin yksittäinen ihon tuhoaja ja samalla sen rypistäjä. Auringonpalvonta on ihanaa ja oi miten sitä näyttää kauniilta ja terveeltä ruskeana. Aikansa. Kunnes iho sitten ei enää jaksakaan uusiutua, vaan jää ruttanaksi. Mutta arvatkaapas mikä jonkun verran näitäkin ruttuja lievittää? Aiiiivan, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki oikeasta arvauksesta!

Löytyy niitä muitakin ryppyjen synnyttäjiä, kuten tupakka ja naisilla hormonituotannon muutokset.  Tupakkaa voi jokainen itse päättää polttaako vai ei, mutta hormonitoiminnalle ei itse kovin paljoa voi. Liikunta on eduksi estrogeenituotannolle, soijaa ja muita luonnonestrogeenejä sisältäviä juttujuttuja voi vetää napaansa ja hormonikorvaushoitokin on olemassa. Mutta jälleen kerran, kasvojumppa pelastaa maailman … *köh* … siis, kasvojumpalla voi näitäkin ryppyjä lievitellä.

Ikinä enää en ala tähän, ikinä enää…

Auh… posket kipeät sisältä niin että jumpatessa meinaa itku päästä, peukalot valittavat jumpan jälkeen, pakko jumpata yöllä kun riittävän pitkää yhtenäistä aikaa ei löydy aikaisemmin, nenä-suupieli -juonteissa RYPYT, uusimpana juttuna poskien iho kumman ryppyinen… Ikinä enää en ryhdy tällaiseen puuhaan! Ja vielä on kaksi jumppakertaa jäljellä…

No okei, ehkä vähän dramatisoin 😀 Katsotaan reilun parin viikon päästä, miltä silloin tuntuu. Jos vaikka tulokset olisivat hyviä (toivorikasta ajattelua…), niin voipi olla, että mieli muuttuu ja parin, kolmen kuukauden päästä teen toisen samanlaisen rundin. Tai… jo nyt alkaa mietityttää, että olishan siinä samalla voinut vaikka jumpata Buccinatoria tai Risoriusta. Entä jos niille tekis samanlaisen tehokuurin tässä aika pian. Tai silmille! Silmien kanssa voisi tehdä vaan kaksi eri liikettä, siinähän pääsisi paljon lyhyemmällä ajalla. Huoh… ehkä minulla oikeasti on liian paljon vapaa-aikaa, kun suunnittelen tällaista (no, yöhän on pitkä).

Oikeasti minusta näyttää jo nyt, että jotain tulosta on tullut. En ole vielä ottanut valokuvia ja tehnyt vertailevaa analyysiä, mutta ajattelin maanantaina katsastaa tilannetta kuvien avulla. Mutta siis, tulosten pitäisi kunnolla alkaa näkyä vasta muutaman päivän, ehkä viikon ja kahden sisään. Näin ankaran jumppakauden jälkeen lihakset lähinnä kiljuvat lepoa ja ei olisi ihme, vaikka olisin vanhan noidan näköinen 🙂 Tosiasiassa näytän kyllä mielestäni vain hehkeämmältä. Jumpan jälkeen iho hehkuu ihanasti – aika uskomatonta kuinka paljon ulkonäköön vaikuttaa jo se, että kasvoilla on kaunis väri.

Mä kunpa löytäisin sen rastin…

Löytyihän se lopulta. Eli nyt blogiini pystyy jättämään kommentteja ilman, että täytyy olla kirjautunut sisään. Kauan sen yhden ainukaisen rastin löytämiseen menikin… Olen samoja asetussivuja ihmetellyt ties kuinka monta kertaa, mutta jostain syystä vaan tämä sisälukutaito ei aina toimi. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.