Uusia kasvojumppakirjoja tilauksessa

Olen aina tykännyt perehtyä asioihin perusteellisesti, kun innostun jostain aiheesta. Niinpä tässä kasvojumpankaan tapauksessa en ole malttanut tyytyä siihen, että hommaan vain yhden jumpan ja puuhailen sen kanssa, vaikka olenkin ollut siihen ja tuloksiin tyytyväinen. Ehei. On pitänyt lukea netistä kaikki mahdollinen mitä irti saa, ostaa toinenkin jumppa, yrittää kaivella esiin kaikki ilmainen materiaali ja … no, nyt alkaa tuntua, että ainoa mitä enää on jäljellä, on hommata kaikki loput kasvojumppakirjat ja videot. Ihan siihen tuskin koskaan päädyn, että kaikkia ostaisin itselleni tai edes yrittäisin löytää mistään, sillä erilaisia kasvojumppia taitaa löytyä satakunta ellei enemmänkin. Mutta olen vähän ajatellut, että voisin hissukseen hommailla muutamia sellaisia, jotka oman käsitykseni mukaan ovat joko hyviä tai muuten vaan kiinnostavia. Amazon UK:n kautta löytyy aika paljon kirjoja myös käytettynä ja tällöin monenkin kirjan lopulliseksi hinnaksi postikulujen kanssa tulee alle kymmenen euroa. Jos ei kirjoja ihan hirveitä määriä kerralla tilaa, niin ei tuo kauhean paha investointi ole mukavaan harrastukseen. Joistakin kirjoista on uudempiakin painoksia olemassa ja varmaan jumppaankin on tehty jotain muutoksia, mutta en niitä raaskinut tilata ihan vaan hinnan takia. Ehkä sitten joskus 🙂 Olen siis tilannut tässä muutaman päivän sisään seuraavat kirjat:

  • Eva Fraser: Eva Fraser’s Facial Workout – ihan ehdoton klassikko
  • Reinhold Benz: Five-Minute Facelift: A Daily Program for a Beautiful, Wrinkle-free Face – tämän taisin valita vain siksi, että se oli niin halpa *köh*…  ja no, ihan kiinnostavan kuuloinen
  • Juliette Kando: Natural Facelift – klassikkoja tämäkin
  • Carole Maggio: The New Facercise: Give Yourself a Natural Facelift – ja edelleen, kasvojumpan uranuurtajia, tästä kasvojumpasta on uudistettukin versio olemassa ja olen aika varma että tämä on se vanhempi versio
  • Barbara Cartland & Elinor Glyn: Keep Young and Beautiful – yksi ensimmäisiä kasvojumppakirjoja, tieto edelleen ihan ajankohtaista

Odotettavissa on siis jossain vaiheessa kirjoittelua ainakin näihin jumppiin liittyen. Jos joku tietty jumppa (joko joku näistä tai ihan muu) kiinnostaa erityisesti, niin kertokaahan! Voisin vaikka siitä aloitella.

2 ajatusta artikkelista “Uusia kasvojumppakirjoja tilauksessa

  1. janna

    Heippa!
    Tosi kivat sivut sulla täällä! Olen tosi iloinen että löysin nämä noin viikko sitten… Siitä lähtien oon jumpannut ja motivaatio on korkealla. =) Sanoit jossain, että sun suosikkisi on Carolyn’s Facial Fitness, mutta minä en löytänyt hänen sivuiltaan kuin muutaman esimerkkiliikkeen. Oletko ostanut hänen DVD-pakettinsa?

    Vastaa
  2. Minx

    Kiitoksia 🙂 Suomeksi ei löydä kasvojumpasta oikeastaan yhtään mitään muuta kuin satunnaisia foorumikeskusteluja ja siksi sitten innostuin kirjoittelemaan, kun asia muutenkin kiinnostaa. Olen tosiaan ostanut itse Carolynin paketin, sen kalliimman niistä. Olen aika paljon lueskellut erilaisia kasvojumppakirjoja viime aikoina ja koko ajan vaan tuntuu siltä, että tuo Carolynin jumppa on sellainen, johon kannattaa investoida. Muitakin on hyviä kyllä! Mun pitäisi kyllä kirjoitella yksi juttu ihan vaikka tuosta Carolynin jumpasta ja kertoilla vähän tarkemmin minkä takia tykkään siitä.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.