Olen ollut tässä viime aikoina tosi tympiintynyt omaan peilikuvaani. En oikein ole varma miksi, jotenkin vaan oma naamataulu on ollut kaikkea muuta kuin hehkeän näköinen. Tuntuu, että leukalinja ei ikimaailmassa tasoitu, menee vaan pahempaan suuntaan, leukani ja kaulani eivät millään halua muistaa olevansa erillisiä entiteettejä, vaan haluavat vaan kasvaa yhteen. Ja malar crescentit – ne poskien yläreunassa sijaitsevat inhat pussitukset – senkun vaan pahenevat. Ei siis mitään positiivisia jumppatuloksia kerrottavana, vaikka toivorikkaana joskus huhtikuussa vielä sellaisista haaveilin. Olin silloin näkevinäni naamassani hienoisia muutoksia leuan seudulla ja silmätkin tuntuivat jotenkin avoimemmilta kuin ennen. Nyt nämä haaveet ovat ihan kadoksissa.
Sekin on masentanut, että painoa on tullut pari kiloa lisää. Kaikki te varmaan tiedätte varmaan ne kirotut kaksi kiloa, jotka haluaisi saada pois, ja jotka istuvat etenkin tuossa mahan seudulla kuin tauti, vaikka mitä tekisi. Siihen tuo otsikkokin viittaa – olen nimittäin ihan vakavissani pohtinut, että nuo kilot näkyvät jo naamassanikin. Ainakin leukalinjassani se on ihan loogistakin, kilothan tulevat tasaisesti koko kroppaan ja kyllä naamakin niistä osansa saa. Ja miksei sitten myös silmäluomet! Se selittäisi sitä, että silmäni eivät näytä yhtä avoimilta kuin aikaisemmin, jos silmäluomeni oikeasti tosiaan ovat raskaammat kuin ennen.
Huoh, ette tiedä kuinka olen suominut itseäni tästä peiliin tuijottamisesta ja rupuisen kahden ylimääräisen kilon murehtimisesta (no, okei, oikeasti niitä on neljä, mutta yritän olla armollinen itselleni). Kävin tässä taannoin ystävättäreni kanssa pitkän tekstiviestikeskustelunkin aiheesta, kun PMS-höyryissä olin jo koko perheelle itkenyt asiaa, ja podin sitten tuskaa siitä, etten osannut pitää mölyjä mahassani. Keskustelu päätyi siihen, että itse analysoin itseäni: en ole mielestäni oikeasti anorektinen tai omaa vääristynyttä minäkuvaa (olen nimittäin aika hoikka joka tapauksessa, mutta tuo muutama kilo ahdistaa vaan silti, joten voisi minua tuollaisestakin syyttää), olen vain tosi vahvasti ulkonäkökeskeinen 😀 ja minulla on hyvin tarkka mielikuva siitä, miltä haluan näyttää. Kasvoissani jotenkuten pystyn hyväksymään ajan tuomat muutokset (ehh, no … jotenkuten :), mutta minua tympii suunnattomasti se, että en voi käyttää niitä vaatteita, mitä haluan, tai että vaatteet näyttävät päälläni väärältä. Minua vain katsoo peilistä joku ihan väärän näköinen ihminen, kun painoa on muutama kilo liikaa. Ja se sitten ahdistaa, kun en tunne olevani oma itseni.
Noh, tästä tekstarikeskustelusta oli kulunut viikko pari, kun istuin hammaslääkärin odotushuoneessa ja luin vanhoja naistenlehtiä. Käteeni sattui Anna nro 35 vuodelta 2011 ja siinähän olikin vallan maanmainio kolumni, joka liittyi samaan aiheeseen. Kirjoittaja oli Sirpa Numminen ja ikää hänellä on ainakin kymmenkunta vuotta enemmän kuin minulla ja ehkä kilojakin riesana enemmän kuin minulla, joten hän on tätä tunteiden ylä- ja alamäkeä ennättänyt pitempään käydä kuin minä. Hän tiivisti omassa tilityksessään minusta aivan loistavasti omat tuntoni sanoessaan
Ei muutamassa ylikilossa, juonteissa tai piirteiden ryhdittömyydessä mitään häpeällistä ole – mutta kun niihin muutoksiin hukun minä itse sellaisena kuin tunnen olevani. Sieluni on hennon tytön sielu.
Monta muutakin fiksua asiaa hän totesi tässä kolumnissa, mutta näihin tartuin oljenkortena: en ole ainoa, joka ajattelee näin! Ehkä en sittenkään ole niin neuroottinen ja ulkonäkökeskeinen, ehkä tämä onkin ihan tavallista meille naisille? Ainakin niille, jotka ovat peiliin (turhan) paljon tuijottaneet ja aina tykänneet itseään puunata ja laittaa. Vanheneminen on ihan ok, en yhtään haluaisi olla nuorempi kuin nyt, mutta se hennon tytön sielu (joo-o, 11 kiloa kevyempi kuin tämä nykyinen ja harmaita paljon vähemmän) kun katsoo peiliin, se vaan ei näe siellä itseään. Mitä ihmettä tälle edes voi tehdä?! Aina voi sanoa ”hyväksy itsesi sellaisena kuin olet” … jee jee, vaan entäpä kun en hyväksy??? Mutta jotenkin asian kanssa kuitenkin on tultava toimeen. Ei kai tässä sitten muuta voi tehdä kuin kasvojumpata ja mikroneulata ja lenkkeillä ja laihduttaa ja … mutta kun niihinkin välillä niin kovin väsyy 😦
Sirpa Numminen kysyy myös ”voikohan sieluaan stailata” siinä toivossa, että kun ei ulkokuorelle enää oikein saa mitään (hah, sanon minä, sille saa aina! :D), niin jos edes jotain paikkaa itsessään voisi kohentaa. Ajattelisin, että sielun stailaus kai on ikuista 😛 Sitä voi aina kasvattaa itseään paremmaksi ihmiseksi (hmm, kävimme tästä kyllä keskustelua ihan pari postausta sitten kommenttiboksissa, sain vähän pyyhkeitä näistä kuvitelmistani), tai sitten voi vähintäänkin yrittää epätoivoisesti suggeroida itseään katsomaan peilikuvaansa lempeämmin. Mutta siellä se hennon tytön sielu silti vaan vääntelehtii tuskissaan vanhenevan kroppani kätköissä, eikä siihen itsesuggestio tahdo tehota 😦
En siis usko, että ainakaan minä itse pystyn sieluani stailaamaan siihen kuntoon, että sen avulla jaksaisin hyväksyä vanhenemisen tai painon lisimisen. Kasvojumppa on kuitenkin onneksi tainnut naamani lisäksi jotenkin tuota sielupuoltakin kohentaa, jotenkin jumppaamisen myötä olen ainakin kasvojeni suhteen oppinut armollisemmaksi – jopa niin, että pidän itseäni omissa silmissäni nyt kauniimpana kuin mitä joskus nuorena tyttösenä olin. Aika paljon on auttanut myös Advanced Style -blogin lukeminen ja sen näkeminen, että ikä ei todellakaan tarvitse olla este kauniin ja omaperäisen tyylin ylläpitämiselle. Mutta edelleen ne kirotut kaksi kiloa tuossa kropassani olla möllöttävät minua kiusaamassa…
Kasvojenkohotus ilman veistä 
Sun kirjoitus oli sen verran koskettava, että lopultakin päädyin kommentoimaan. Olen seurannut sun juttuja melkein alusta saakka, mutta nyt tuli sellainen kirjoitus, että mulla voi olla jotain annettavaa takaisinkin.
Meitä samalla tapaa ajattelevia on muitakin. Itse olen jo ihan valmis hyväksymään vanhenemisen, mutta en missään tapauksessa halua ”räjähtää”. Varsinkin kun löytyy niin paljon esimerkkejä siitä kuinka voi vanheta kauniisti.
Jos painonnousu näkyy pääosin vaan vatsalla ja kasvoilla (varsinkin leuassa ja silmien ympärillä), niin kyseessä voi olla hormonaalinen ongelma. Mulla on itselläni ongelmia hormonien kanssa ja nykyään aina pongailenkin sitten ihmisten vatsanseutuja ja silmäpusseja… se on niin yleistä, että hirvittää.
Voin suositella tätä dieettiä (vaikka sivusto on aika kamala): http://www.schwarzbeinprinciple.com
Se on auttanut mua tosi paljon.
Jos haluat mieluummin lukea suomeksi, niin Jaakkolan Kaisan sivustolla on paljon samansuuntaista tietoa: http://www.kaisajaakkola.fi
Ei kannata antaa periksi, eikä väsyttää itseään dieettaamalla ja liikkumalla vaan lisää. Tässä on sama periaate kuin kasvojumppailussakin, ei tarvitse tehdä paljon – pitää tehdä fiksusti.
Niinkuin sanoitkin, aina voi tehdä jotain. Sä olet saanut ihan selviä tuloksia kasvojumpalla ja varmasti saat tuloksia painonkin suhteen. Tsemppiä!
Carolynilta on muuten tulossa uusia jumppaliikkeitä leuanalukselle ja silmänympäryksille. Mulla on just jumpan kustomointi menossa. Selasin vanhoja valokuvia ja tajusin, että mun silmät on edelleen tosi pussilla ja aluset on tummat, leuanaluskin on kamala (tulleet nimenomaan hormoniongelmista mulla). Kirjoitin sit Carolynille ja se antoi mulle noita uusia jumppaliikkeitä esikokeiluun. Ovat mun mielestä tehokkaita, varsinkin avaamaan silmiä ja innolla odotan, että näkyykö muutokset yhtään kuvissa. Vielä pitää joitain viikkoja odotella, että testijakso on ohi ja sitten laitan kuvia nettiin.
Ainakin mua on harmittanut se, että itsestä välillä tuntuu kuin muutoksia olisi tullut paljonkin ja sitten kuvissa ne eivät juuri näykään!
Musta on ollut tosi mielenkiintoista seurailla sun juttuja ja toivon että jatkat kirjoittelua jatkossakin!
Kiitos näistä vinkeistä! Olenkin hormonien osuutta painonnousuun miettinyt, tässä iässä kun se alkaa olla ajankohtaista. Pitää alkaa tutustua Schwarzbeinin juttuihin. Tästä luulisi tutkimustakin löytyvän, kaivelen asiaa kun tulee sopiva hetki.
Olispa kiinnostavaa nähdä Carolynin uusia liikkeitä. Minähän myös kokeilin vuosi sitten häneltä yhtä liikesarjaa, mutta se ei ole sitten ilmestynyt jakoon kuitenkaan. Itse en kyllä saanut sillä tuloksia aikaan – ehkä se jäi kuitenkin vain kokeiluksi.
Kiva webbisivu sinulla, olet tosi mukavasti kerännyt sinne asioita. Itsekin mietin aikoinaan, että missä muodossa alkaisin kasvojumppatietoutta kasaamaan nettiin tarjolle ja millä kielellä. Päädyin sitten kirjoittamaan blogia ja nimenomaan suomeksi, koska suomeksi ei muuten ole kasvojumppa-asiaa oikeastaan lainkaan tarjolla. Eipä ole kyllä englanniksikaan kootusti netin kautta tarjolla. Itselläni oli alkuun niin vähän tietoa kasvojumppaamisesta, että blogin kirjoitus tuntui luonnolliselta tavalta seurata omaa edistymistäni ja samalla jakaa tietoa muillekin.
Kiitos! Mun on tarkoitus kirjoittaa jumpan lisäksi myös dietti/hormonijuttuja, mutta olen nyt keskittynyt jumppapuoleen ensin. Haluaisin kirjoittaa myös ihonhoitotuotteista, mutta siihen mulla ei ainakaan vielä ole tarpeeksi tietoa vaikka inc-listoja olenkin selannut ahkerasti.
Kävipä sulla huono tuuri kun satuit testaamaan toimimattomia harjoituksia! Ehkä sen takia niitä ei sitten olekaan julkaistu… Carolynin sivuillahan sanotaan, että uusia liikkeitä testataan aina 6kk. Mulle sattui tuuri kun osuin testauksen loppupuolelle. Carolyn sanoi, että nämä ovat lähellä julkaisua jo.
Mulle kävi näiden liikkeiden kanssa ihan uskomaton juttu… Mulla oli ilmeisesti jotain kramppia silmien ympärillä. Mulla on ollut -5.0 lasit ja tämä lörppäsilmäisyys jo varmaan kymmenen vuotta. 2 jumppakerran jälkeen se kramppi jotenkin laukesi ja vaihdoin -4.0 laseihin kun vanhat tulivat liian vahvoiksi. Ajattelin, että se menee ohi, mutta näköjään ei. Siinä on ainakin mulle todistetta siitä, että kyllä kasvojumppa tosiaankin toimii!
Eli tsemppiä!
Itse vain toteaisin tähän, että kyllä se ikä tulee jumpasta huolimatta. Jumppa tekee kasvojen lihaksille ja iholle hyvää ja kiinteyttää, mutta se fakta, että iän myötä ihon kollageenin kimmoisuus vähenee, ei katoa millään jumpalla.
Näinhän se on, että kollageeni vähenee iän myötä. Samoin rasva vähenee kasvoista ja molemmat yhdessä (valahtaneiden lihasten kanssa) saavat kasvomme väsähtämään. Onneksi kollageenin määräänkin pystyy kuitenkin jonkun verran vaikuttamaan. Kasvojumppa itsessään tuntuu vähän lisäävän kollageenia (tästä ei kyllä ole mitään tieteellistä näyttöä, mutua vain pitkään kasvojumpanneilta) ja mikroneulauksen vaikutus kollageenin lisääntymiseen on ihan todistettu juttu. Ja hyväkuntoiset lihakset siis kompensoivat rasvan ja kollageenin menetystä.
Ikä tulee, sille ei voi mitään. Enkä siis itsekään sitä haluaisi. En vaan halua mummoontua tai tätiintyä, en kasvoiltani enkä muutenkaan. Luottamukseni kasvojumpan voimaan tässä suhteessa on kyllä luja 😀 (vaikka silmäluomet vähän lihoiskin välillä ja se masentaisi :P)
Jaana, aika vinkeä homma tuo silmälasijuttusi! Kaikenlaisia kireyksiä sitä ihmisellä voi kasvoissa olla. Minullahan aina tuo edelleen sijoiltaan oleva leukani loksahtaa sievästi paikoilleen kasvojumpan seurauksena. Harmi vaan että tilanne ei ole pysyvä, vaan jo puolen tunnin päästä leuka lenksottaa taas vinossa.