Edellisessä postauksessa intoilin siitä, että huolikurttuni kulmakarvojen välistä ovat melkein kadonneet. Mutta ei tässä vielä kaikki! Otsani on muutenkin silinnyt. Kun tunnustelen sitä sormillani, en tunne enää käytännössä lainkaan otsan vaakaryppyjä. Mutta uskokaa vaan – siellä ne olivat vielä vuosi sitten. Muistan täsmälleen kuinka tunnustelin otsaani ja ihmettelin, kuinka rypyt hävisivät sormituntumasta, kun otsa rentoutui sitä rutistellessa. Blogasinkin siitä innoissani.

Onkos todisteita kurttujen katoamisesta?

En ole tätä ilahduttavaa ilmiötä oikein saanut todistettua valokuvilla. Otsan vaakarypyistä on edelleen jäljellä aika selvät jäljet ihossa, joskaan ne siis eivät ole niin syvät, että juurikaan tuntuisivat sormiin. Ja joka tapauksessa en ole saanut alkujaankaan kuvattua noita otsaryppyjä kovin hyvin, joten vertailukuvia on tosi vaikea esittää. Ehkä jos joskus nuo hennotkin juonteet häviäisivät, niin sitten voisin tarjota kuviakin esille. Toisaalta… onhan minulla jo nytkin kuvia, joissa rypyt eivät otsassa näy. Ne kuvat vaan valehtelevat 🙂 kun kyllä ne rypyt siellä vielä ovat, vähemmän syvinä vain.

Huolikurtut kulmakarvojen välissä sitten ovatkin jo toinen juttu. Niistäkään ei kovin hyviä kuvia löydy, mutta jossain vaiheessa kyllä todistan tämän ihmeen teille kuvienkin avulla. Vielä saatte kuitenkin tyytyä vain uskomaan minua ilman kuvia: Muutama viikko sitten nimittäin aloin katsastella otsaani ja jostain muistin syövereistä kumpusi hämmentynyt ajatus siitä, että eikös tuossa kulmien välissä ollutkin joskus kolme pystykurttua… Ja nyt siinä näkyi vain yksi. Piti alkaa tarkistaa asiaa, ja löysinhän loppujen lopuksi (aika huonoja) kuvia, joissa kulmien välissä toden totta oli kolme kurttua. Hmm. Hämmästyttävää. Sitten otin uusia kuvia ja pistin kuvat rinnakkain… Tulos: joo-o, on niissä eroa! Siinä missä oli ennen yksi syvä kurttu ja kaksi pienempää, on nyt enää vain yksi kurttu (ei niin hirveän syvä) ja hennot jäljet niistä kahdesta pienemmästä.

No kerro nyt jo että mikä ihme on tuon tuloksen saanut aikaan!

Sanoisinpa että neljä (viisi?) eri tekijää:

Carolyn’s Facial Fitness -jumppa. Olen jumpannut tosi uskollisesti CFF:n mukaan ja siinä on mukana muutama liike, jotka vaikuttavat otsaan ja huolikurttuihin. Aina jumpan jälkeen otsani on ollut kivan sileän tuntuinen sormiin, juuri sillä lailla niin kuin tuossa yllä kuvasin ja huolikurtut siloiset myös. Olen lisäksi tehnyt paljon ylimääräistä huolikurttujen silitystä yhdellä tietyllä CFF:n liikkeellä, josta on tullut minulle aika automaattinen homma aina, kun on sopiva hetki (vaikka silloin kun kirjoitan blogia ja mietin mitä seuraavaksi sanoisin :).

Sanford Bennettin kasvohieronta. Ja siis tarkemmin sanoen otsan hieronta. Eli se jonka kuvaan tuolla jumppaliikesivulla (otsaliikkeet). Se jossa otsaa hierotaan kämmenen kannalla. Tuloksena on jälleen kerran ihanan siloisen tuntuinen otsa (= oletan että otsalihas rentoutuu). Tätä olen tehnyt tosi ahkerasti ainakin siitä lähtien, milloin siitä ensimmäistä kertaa blogasin. Laiskana en jaksa tarkistaa koska se oli, mutta on siitä yli puoli vuotta kulunut kuitenkin. Olen hieronut aina samalla vastaavasti myös kulmien väliä.

Selällään nukkuminen. Tämä vaikuttaa myös otsaan, jos ei mitään muuta niin välillisesti seuraavan kohdan kautta.

Huolikurttujen teippaus (aika harvoin otsan). Uskon että tällä on tooooosi iso merkitys! Huolikurttuni ovat suorastaan dramaattisesti näkymättömämmät, kun teippaan ne yöksi. Se isoin jäljellä oleva kurttu kyllä ilmestyy päivän aikana takaisin, varsinkin jos kurtistelen jostain syystä paljon kulmiani, mutta muut kaksi kurttua pysyvät kiltisti pois. Mutta tätä siis ei voi harrastaa, jos nukkuu kyljellään, koska tällöin teipit saavat kurtut aamulla näyttämään vain kahta kauheammilta. Uskon että huolikurttujen teippaus vaikuttaa välillisesti myös otsan sileyteen, koska en uskoakseni niin paljoa nostele unissani kulmakarvojanikaan, jos kulmien väli on teipattu.  Olen nyt ottanut työn alle sen, että siloitan otsarypyt oikein sileiksi illalla ja teippaan niiden kohdaltakin. Taka-ajatuksena on se, että jos huolikurtut siliävät näkymättömiksi (ne kaksi pienempää siis), niin mikseivät voisi otsarypytkin silitä. No, sepä nähdään. Kyllä otsani ainakin hetken aamulla on tosi siloinen. Vaivaahan tämä vaatii, enkä suinkaan jaksa joka ilta hommaa tehdä, mutta olen sitä mieltä, että se on vaivan arvoista.

Viidentenä EHKÄ Thomas Haggertyn jumppaliike nro 5. En ole tätä tehnyt ihan hirveän ahkerasti, mutta olenpa kuitenkin, aina silloin kun muistan (aika näppärä tehdä työmatkalla autossa). Tämä liike siis kaiken kaikkiaan nostaa kasvoja 🙂 mutta vaikuttaa etenkin otsaan ja silmiin. Ainakin olen huomannut, että korvieni ympärillä olevat lihakset ovat vahvistuneet, koskapa tunnen nykyään hyvin selvästi liikkeen näissä lihaksissa ja aiemmin en ole sitä huomannut miksikään.

Melkein harmittaa, että otsatukka peittää nämä hienot tulokseni 🙂