… sanoo Teltantekijä, Omar Khaijam ja lisää, ettei ole yhtäkään näistä päivistä murehtinut, ei menneitä eikä tulevia. No, en ole itsekään juuri menneitä päiviä surrut, enkä sure tulevaakaan, ällistyneenä vain ihmettelen, mihin aika oikein katoaa. Tänään on nimittäin kulunut kolme vuotta siitä, kun perustin tämän blogin. Tämä hetki saa minut jotensakin juhlalliseksi ja myös vähän vaitonaiseksi – tulee taas tunne, että vaikkei menneitä murehtisi, niin olisi kuitenkin syytä katsastaa vähän taaksepäin mitä oikein on kolmen vuoden aikana tapahtunut. Varmaan olisi taas jonkunlaisen tilannekatsauksen vuoro sekä tekstinä että kuvina.

Nelinelosen naisen elämääkin voisi kenties hetkeksi pysähtyä miettimään ja kysyä, miltä maistuu ajan kulku? Vastata voin: kiitos vain, ihan hyvältä. Vaikka kehon rypistyminen ja vanheneminen ovat ehkä vähän hankalia asioita hyväksyä, niin muuten on sellainen olo, että hyvä viini vain kypsyy ja paranee vanhetessaan, ja niin minäkin. Ehkä uskaltaisin sanoa, että olen pienen pikkiriikkisen hippusen verran parempi ihminen, kuin vaikkapa kolme vuotta sitten tämän blogin aloittaessani. Onneksi minulla on vielä toiset 44 vuotta aikaa tätä elämistä harjoitella! (suvussani on pitkäikäisiä ihmisiä, joten uskallan näin toivoa) Ehkä sitten haudan partaalle päätyessäni olen ehtinyt kehittyä täydelliseksi 😛

No, jotain tilannekatsausta kasvojumpan ja mikroneulailun tuloksiin on siis luvassa lähiaikoina.