Nenä soreammaksi

Olen ihmeissäni tuijotellut joulunpyhinä nenääni peilistä (selvästi liikaa vapaata aikaa!) ja pohtinut, onko jumppa tehnyt nenälle hyvää vai ei. Profiili kyllä näyttää erinomaiselta, mutta edestä päin nenänvarsi on jännästi leveämpi kuin ennen. Hmm. No, olen päätynyt siihen tulokseen, että aika näyttää. Katsotaan mitä jumppa tekee kasvoilleni kokonaisuudessaan. Toistaiseksi tulokset ovat hyviä. Eikä nenäkään pahalta näytä, erilaiselta vain.

Mutta seuraavaksi kuvaamani jumppaliikkeen ei pitäisi leventää nenää, päinvastoin. Eri foorumeilla olen törmännyt liikkeeseen, jonka kerrotaan ennemminkin hoikentavan nenää, jos nenä on turhan pyöreä. Liike on tosi simppeli – tämä on taas niitä näppäriä kasvojumppaliikkeitä, joita voi tehdä muiden hommien ohessa, juuri kiinnittämättä asiaan isommin huomiota:

Paina molempien käsien etusormilla kevyesti sieraimia. Tarkoitus ei ole painaa sieraimia kiinni asti, vaan vain sen verran, että sormenpäät antavat vastusta. Levitä sitten sieraimia auki sormia vasten ja pidä tässä asennossa muutaman sekunnin ajan.

Liikettä on tarkoitus tehdä 2-3 kertaa päivässä, joka kerta 30 toistoa. Tuloksia ei kannata odottaa ennen kuin muutaman kuukauden, ehkä 3-4 kuluttua.

Toistojen määrä jumpassa

Tuo toistojen määrä muuten on mielenkiintoinen asia: fysioterapeuttiystäväni on sitä mieltä, että yleisesti ottaen jumppaliikkeissä 20 toistoa on ihan riittävä määrä vuorokaudessa, eikä kasvojumppa ole sen kummempaa kuin muukaan jumppa. Hän perustaa mielipiteensä tutkimuksiin, jotka liittyvät lähinnä kuntosaliharjoitteluun. Ja eipä kasvojumppa oikeastaan niin radikaalisti kuntosaliharjoittelusta eroa, jos käytetään vastusta. Modernimmat vastusta käyttävät kasvojumpat perustuvatkin aika lailla vastaaville toistomäärille: Ageless if You Daressa yhdessä kasvojumppaliikkeessä toistoja on päivittäin 20 (harvemmin tehtävissä liikkeissä vain 10), mutta jännitystä pidetään yllä noin 6 sekuntia. Carolyn’s Facial Fitnessissä toistoja on tyypillisesti 5-10 (jännitys pysyy vaihtelevasti parista sekunnista ehkä 6-10 sekuntiin), parissa liikkeessä 40. Eli tuo 60-90 toistoa päivässä on kyllä melkoinen määrä! Jos itse otan tämän liikkeen mukaan jumppaohjelmaani, niin aion kyllä tehdä vain 20 toistoa ja luultavasti joka toinen päivä, mutta pidän sieraimia jännityksessä niin kauan, että lasken suht nopeasti kymmeneen. Sinänsä tämä liike voisi olla hyvä vastaisku tuolle nenän levenemiselle 😀 Mikähän ihme mahtaa olla lopputuloksena… No, katsotaan!

Yksi ajatus artikkelista “Nenä soreammaksi

  1. Minx

    Minulta kyseltiin vähän tarkennusta siihen, miten tämä jumppaliike kannattaa tehdä. Laitanpa tähän postauksen yhteyteen lisäselvennystä.

    Eli jumppaliikkeessä on tarkoitus höristää sieraimia niin kuin hevonen 🙂 Laajennetaan siis sieraimia ulospäin. Joillakin se onnistuu luonnostaan, joillekin se on tosi vaikeaa. Ilmeisesti kaikilla ei välttämättä edes ole juuri niitä lihaksia, mitä tähän tarvitaan (kasvolihaksia voi puuttua tai ne voivat olla vähän eri paikoissa eri ihmisillä) tai sitten tarvitaan harjoittelua, että tuon oppii tekemään. Mutta siis ideana on se, että sormilla ikään kuin litistetään sieraimia kevyesti kiinni ja samalla ”höristetään” sieraimia auki.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.