Olen siistinyt ennen ja jälkeen -kuvien osiota tuossa blogin sivupalkissa. Käykää kurkistamassa, jos kiinnostaa. Mitään uutta sisältöä sinne ei sinänsä ole ilmestynyt, mutta nyt jumppatuloksiani on vähän helpompi seurata ja itsenikin on helpompi lisätä sinne linkkejä uusiin tuloksiin.
Kokeilu numero 1: uusitaan tyyny.
Koiranluun muotoinen Save My Face -tyyny on nyt testattu ja hyväksi havaittu. Tilasin sen loppujen lopuksi UK:sta Save My Facen omasta webbikaupasta. Hintaa tyynylle ja yhdelle ylimääräiselle tyynyliinalle tuli aika paljon: 54 puntaa (n. 61 €) ja postikulut päälle (joita en nyt muista). Tyyny tuli kirjattuna kirjeenä postiin aika tarkkaan 5 työpäivää tilauksen jälkeen. Nopea toimitus siis.
Tyyny oli pakattu muovipussiin, samoin tyynyliina, ja molemmat haisivat aika ikävältä. Pistin molemmat saman tien pesukoneeseen lyhyeen pesuun, sitten kuivausrumpuun ja samana iltana käyttöön. Tyynyllä on aika luontevaa nukkua selällään, jotenkin tyynyn malli auttaa pysymään hyvässä asennossa, jos vaan kyljillä on tukena tyyny molemmin puolin pönkkäämässä. Jos sitten tekee mieli kääntyä kyljelleen, niin kasvot pysyvät oikein nätisti ilmassa ja on todellakin huomattavasti pienempi todennäköisyys, että syntyy unikurttuja! Edes silloin, kun otsa on teipattuna, ei teippi mene ruttuun kyljellään nukkuessa. Se sanoo kyllä jo aika paljon, kuten tietävät ne, jotka ovat teippauksen kanssa pelleilleet. Myös kyljeltä toiselle kääntyillessä pää liikkuu aika nätisti juuri oikeaan kohtaan tyynystä. Sen käytännön asian huomasin, että on parasta olla hyvin litteä tyyny tuon koiranluutyynyn alla. Paksumpi tyyny ei ole ainakaan minun niskalleni hyväksi.
Tässä kehuja tyynystä:
Olen ollut ällistyttävän tyytyväinen tyynyyn. Syytä tietysti onkin tuolla hinnalla.
Lisäys: Niin joo, unohdin kokonaan, että alunperinhan tilasin tuon tyynyn sitä varten, että jos vaikka leukani pysyisi paremmin sijoillaan, jos nukkuisin enemmän kyljelläni. En oikein tiedä auttaako kyljellään nukkuminen tuohon ongelmaan vai ei, mutta ainakin tämän tyynyn kanssa kyljellään nukkuminen ei tunnu niin syntiseltä, kun nassu pysyy ruttuvapaampana 😀
Ahkera kasvojumppaaja istuu makuuhuoneessa sängyn päällä ja jumppaa ankarasti. Ovi on raollaan. Ovesta kävelee sisään tytär: ”Äiti, ehtisitkö… Jaa, sinä kasvojumppaat.” Tytär jää tuijottamaan äidin jumppaamista ja alkaa hetken päästä nauraa hillittömästi. ”Äiti, näytät tosi hassulta, kun teet noin!” Tytär yrittää vääntää naamaansa samaan asentoon. Kasvojumppaaja yrittää kyetä jatkamaan jumppaamista, vaikka itseä naurattaa, ja yrittää olla välittämättä tyttären irvistelyistä. Tytär huvittelee aikansa tuijottamalla äitiään ja häipyy sitten huoneesta. Laittaa kohteliaasti oven perässään kiinni.
—
Ahkera kasvojumppaaja istuu makuuhuoneessa sängyn päällä ja jumppaa ankarasti. Raollaan oleva ovi aukeaa ja sisään ryntää poika, joka heittäytyy äitinsä viereen sängylle ja tuijottaa intensiivisesti äidin jumppaamista. Hetken päästä poika alkaa kutittaa äitiään kyljestä. Äiti alkaa kikattaa ja yrittää samalla epätoivoisesti jatkaa jumppaamista. Poika jatkaa kutittamista kunnes katsoo äidin kiemurrelleen riittävästi, ja alkaa sitten selittää äidille jotain asiaa, mutta kyllästyy hetken päästä, kun ei saa vastaukseksi kuin ynähdyksiä. Poika poistuu huoneesta ja laittaa kohteliaasti oven perässään kiinni.
—
Ahkera kasvojumppaaja istuu makuuhuoneessa sängyn päällä ja jumppaa ankarasti. Kasvojumppaaja kuulee kuinka puoliso huutaa kasvojumppaajaa nimeltä muutamaan kertaan, kohta jo kärsimättömästi. Kasvojumppaaja jatkaa itsepäisesti jumppaamista, eikä vastaa mitään, koska jumppasarja on kesken. Hetken päästä mies pelmahtaa huoneeseen ja alkaa selittää asiaansa. Kasvojumppaaja yrittää keskittyä sekä jumppaamiseen että kuuntelemiseen yhtäaikaisesti ja ynähtelee epämääräisesti asiaankuuluvissa kohdissa. Kasvojumppaaja tekee sarjan loppuun ja pitää taukoa jumpassa. Puoliso selittää asiansa ja kasvojumppaaja ottaa asiaan kantaa. Puoliso poistuu ja laittaa kohteliaasti oven perässään kiinni.
—
Tytär/poika huutaa kotosalla: ”Äiti, äiti, äitiiiiii!” Äänen sävy muuttuu koko ajan kärsimättömämmäksi, kun äiti ei vastaa. Isä huutaa: ”Äiti tekee kasvojumppaa.” ”Jaaaa…”
—
Ahkera kasvojumppaaja istuu repsikan paikalla autossa. Matka on pitkä ja tylsä. Kasvojumppaaja alkaa tehdä jumppaliikkeitä. Takapenkiltä tytär sanoo: ”Äiti, äiti, äitiiiii!” Äänen sävy muuttuu koko ajan kärsimättömämmäksi, kun äiti ei vastaa. Isä sanoo: ”Äiti tekee kasvojumppaa.” ”Jaaaa…”
—
Ahkera kasvojumppaaja istuu vaihteeksi auton takapenkillä tyttären vieressä. Äiti ja tytär käyvät kiinnostavaa keskustelua, joka jostain syystä tyrehtyy. Äiti ottaa ensin kirjan esiin ja lukee hetken ja alkaa sitten tehdä kasvojumppaa. Tytär tuhahtaa vieressä: ”Äiti, oot tosi tylsä, kun ensin luet ja sitten vaan jumppaat, etkä seurustele kanssani.”
—
Ahkera kasvojumppaaja istuu auton ratissa. Matka on pitkä ja tylsä. Kasvojumppaaja alkaa tehdä jumppaliikkeitä ajaessaan, niitä joita on siinä helppo tehdä. Auton ratti heilahtaa ja puoliso komentaa hirmustuneena vieressä: ”Et kyllä jumppaa, kun ajat!” Kasvojumppaaja lopettaa nöyränä jumpan, mutta tekee taas muutaman jumppaliikkeen, kun puoliso ei huomaa, ja pitää samalla niin tiukasti kiinni ratista, että auto ei varmasti heilahda.
—
Ahkera kasvojumppaaja on tyttären kanssa autolla liikkeellä. Kasvojumppaajalle tulee mieleen, että autolla ajaessa on näppärä jumpata keskustelun lomassa. Kasvojumppaaja ehtii tehdä muutaman jumppaliikkeen kun tytär murahtaa kiukkuisesti: ”Äiti! Et kyllä ala jumpata!” Kasvojumppaaja lopettaa jumppansa nöyrästi.
—
On myöhä ilta. Kasvojumppaaja istuu makuuhuoneessa sängyllä jumppaamassa yölampun valossa. Puoliso yrittää nukkua. Hetken päästä kuuluu kärsimätön kommentti: ”Tosta jumppaamisesta lähtee kyllä inhottavia ääniä.”. Kasvojumppaaja alkaa itsekin kiinnittää huomiota ääniin ja yrittää epätoivoisesti jumpata äänettömämmin. Ei onnistu. Jumppaa silti.
Blogini täyttää pian kaksi vuotta! Tarkkaan ottaen tämä maaginen päivä on 12.11.2011.
Kasvojumppahassutukseni täyttää samalla noin kolme ja puoli vuotta – aika pitkä aika, mutta innostus jumppaamiseen ei ole laantunut ainakaan vielä.
Olisiko lukijoillani toiveita kaksivuotisjuhlapostauksen aiheesta?
Ei voi olla totta, täytyykö minun tosiaankin valita sen välillä, että nukunko unikurttuja kasvoihini ja dekolteeheni vai narskuttelenko hampaani pilalle???
Nämä selälläännukkumisjuttuni te kyllä tiedätte ja perustelut sille. Olen pari kertaa maininnut myös ohimennen siitä, että leukani on kiusallisesti pois sijoiltaan ja ihmetellyt, että mistähän se johtuu. Ilmiö ei kyllä ole uusi – minulla ilmeisesti on jotenkin taipumusta siihen, koska niin kauan kuin muistan, leukani on silloin tällöin niksahtanut sijoiltaan. Mutta koskaan ennen se ei ole pysynyt pois sijoiltaan montaa kuukautta putkeen, niin kuin nyt on tilanne. Kasvojumppa ja lihasten venyttely kyllä auttaa siihen, että leuka aina hetkeksi menee paikoilleen, mutta pian taas huomaan, että se narskuu entiseen tapaan sijoiltaan. Tähän kun otetaan työstressi lisäksi, niin olen huomannut, että päivisin puren hampaitani tiukasti yhteen, kun vaikka leikkaan leipää. Mutta sitä en ole tiennyt, että nähtävästi narskuttelen hampaitani öisinkin, koskapa hammaslääkäri totesi, että hampaani ovat kuluneet ikävästi. Ei hyvä!
Aloinpa sitten tutustua tähän narskutteluaiheeseen porkkaamalla nettiä ja kauhukseni löysin kommentin, että selällään nukkuminen pahentaa leuan sijoiltaan pysymistä ja hampaiden narskuttelua! Auts. Kun nyt olen miettinyt taaksepäin, niin ehkä tosiaan tämä leukavaivani paheni siinä vaiheessa, kun aloin nukkua enemmän selälläni.
Mikä siis nyt neuvoksi? Pitääkö minun tosiaan hyväksyä se, että dekolteehen ilmestyy jokisuisto ja kulmien välissä on kurtut, ja suupielissä inhottavat pystyrypyt? En halua 😦
Ainoa mitä olen keksinyt lääkkeeksi on se, että vihdoinkin ostan itselleni Save My Facen tyynyn:
Tällä tyynyllä pystyy nukkumaan selällään tai kyljellään tai jopa mahallaan ja kasvot aika kivasti säästyvät unikurtuilta – kyljellään tietysti on jokisuiston muodostuminen ongelmana, mutta hampaat ehkä säästyisivät silloin. Noh, raporttia seuraa, kunhan saan tyynyn ja pääsen testailemaan muuttaako se jotenkin ehkä selällään nukkumistanikin hammasystävällisemmäksi, vai päädynkö kuitenkin nukkumaan kyljelläni ja ihmettelemään taas kerran mitä tehdä jokisuistolle…
Tutkailin tässä vähän Google Analyticsin avulla blogini statistiikkoja, ja tässä niitä teidänkin iloksenne.
Kävijöistä:
Sitten vähän teknisiä statistiikkoja:
Mikä sisältö kiinnostaa:
Olipa hauskaa tehdä tällainen katsaus! Kiitos kaikille lukijoilleni, nämä numerot kyllä motivoivat minua kirjoittamaan lisää 🙂
Yhden fysioterapeutin kanssa olen vääntänyt kättä siitä, että hänen mielestään kasvojumpalla ei voi saada lihaksia vastaavasti kipeiksi kuin vaikkapa reisilihakset saa kuntosalitreenillä. Eli maitohapoille siis. Syynä hänen mukaansa on se, että kasvolihakset ovat niin pieniä. En oikein tajua miten tämä lihasten koko vaikuttaa siihen, saako lihaksen maitohapoille vai ei, mutta no, ehkä väitteessä on jotain perää. Siksi tässä uteliaana nyt kysynkin teiltä, lukijani, että oletteko te koskaan onnistuneet saamaan kasvolihaksianne kipeytymään kasvojumpalla?
Minä itse olen onnistunut kasvojumppaamalla tässä jumppahistoriani aikana saamaan kasvolihakset kyllä kipeytymään useammankin kerran. Mikään tavoitehan se ei missään nimessä ole, enkä tiedä onko mikään taekaan siitä, että jumppa olisi sen tehokkaampaa kuin silloin, kun lihasarkuutta ei tule – tuskin. Joka tapauksessa minulla kuitenkin säännön mukaan kipeytyvät kasvolihakset, kun tauon jälkeen taas teen ekan jumpan, tai kun vaihdan jumppaohjelman erilaiseen. Minä olen aina ajatellut, että se on ihan sama ilmiö kuin mitä siellä kuntosalillakin tapahtuu – sielläkin uusi ohjelma tai aloitus tauon jälkeen saa lihakset aroiksi.
Mutta olenko outo lintu tämän kasvojumpan kanssa? Saako kukaan muu kasvojumpalla lihaksia kipeiksi? Ilmoittautukaahan kommenttiboksissa – olisi kiva kuulla sekä-että -kokemuksia! Eli kertokaa myös, jos tauonkaan jälkeen ei lihakset ole jumppaamisesta moksiskaan. Ja tietysti olis kiva kuulla, jos joku muukin kuin minä joskus huomaa seuraavana päivänä irvistelyn hivenen tuntuvan kasvoissa!
Ei tämä liity mitenkään kasvojumppaan 😀 Törmäsin vaan piiiitkästä aikaa Juha Watt Vainion Viiskymppisen viisuun ja nyt sen sanat jotenkin kolahtivat ihan täysillä. Kai musta vaan on jo tullut sen ikäinen, että viisikymmentä ei ole enää niin kaukaisen tuntuinen juttu ja siksi tämän biisin sanat tuntuvat kovin läheisiltä. Osaispa vaan tällä asenteella elää omaa elämäänsä!
”Ei saa elämäsi esteenä olla
yhtään kaidetta.
Nuoruus on lahja,
mutta vanheneminen on taidetta.
Reissuun rennolla vartalolla
riemun raidetta.”
Kasvojumppa on ihan jees homma, samoin kaikki muut höpötykset, joilla tuota rentoa vartaloa ylläpidetään, mutta ei niihin kannattaisi jäädä jumiin ja haaveilla turhaan niillä saavansa nuoruutta takaisin, kun ei kuitenkaan saa. Ei muuta kun rollataan ja kasvojumpataan ja lenkkeillään ja rasvataan naamaa kuin viimeistä päivää, mutta ei tehdä sitä epätoivon vimmalla, vaan nautiskellen ja itseä hemmotellen, ollaan onnellisia ”kokemukseen perustuvasta charmista” ja eletään täysillä tätä riemun raidetta!
Kasvojumppa nimittäin. Ja liikunta tietysti yleisemminkin.
Ehkä teillekin joskus tuntuu kaatuvan kaikki niskaan ylitsepääsemättömän raskaaksi painoksi? Välttämättä siihen ei ole mitään järkevää syytä, yleinen maailmantuska vaan hyökyy yli, ja sen seurauksena kaikki näyttää mustalta. Minulle kävi tässä lauantaina niin. Luin uutisia Norjan tapahtumista, TV:stä tuli ankea ohjelma pentutehtailusta ja tuttava puhui itsemurhasta. Tähän päälle joku oma sisäinen surkeuteni, ja yhtäkkiä maailmassa ei enää ollut valopilkkuja lainkaan. Hetken ihmettelin oloani ja sitten päätin selättää sen. Join puoli lasia viiniä ja menin ja tein kasvojumpan. Ja kas, jumpan jälkeen (FlexEffect, edelleen) maailmantuska oli enää haalistunut muisto. Oli sillä viinilläkin varmaan pieni osuutensa asiaan, mutta olen ennenkin huomannut, että kasvojumpalla on positiivisia vaikutuksia muutenkin kuin tuohon ulospäin näkyvään osaan minua 🙂 Minulle kasvojumppa on henkilökohtainen hemmotteluhetki, aikaa keskittyä täysipainoisesti omaan itseen. Samalla se on sen verran tarmokasta liikuntaa, että ajatukset pysyvät tiukasti fyysisellä puolella, eikä ole aikaa murehtia muuta kuin sitä, miten jaksaa tehdä seuraavan liikkeen. Siinä vähän niinku hieroo samalla mieltänsäkin samalla kun naamaansa.
Toimiiko tämä lääke muillekin kuin minulle? Oletteko kokeilleet?
Kasvojenkohotus ilman veistä 