Alustavia ajatuksia flexauksesta

Kesä ja kärpäset, ja aurinko – eipä ole kukaan joutanut pohdiskelemaan mun kasvojumppa-angstejani, paitsi tietysti minä itse. Mutta mikäs kumma se on, säät ovat suosineet niin ihanasti viime aikoina. Itsekin olen raahautunut välillä sängyn pohjalta ulkoilmaan, ja alkaa tuo kesäflunssakin onneksi hellittää, vaikka inhan sitkeä onkin ollut.

Päädyin siis ihan issekseni siihen tulokseen, että kokeillaanpa jonkun aikaa oikein tosissaan FlexEffectiä. Toisena syynä oli tuo edellisessä postauksessa oleva pohdintani siitä, että josko FlexEffectillä saisi nopeammin tuloksia aikaan kuin CFF:llä. Ja toinen syy sitten oli se, että kun kerran blogissani paljon FlexEffectistäkin puhun, niin tokihan minun pitää pystyä puhumaan ihan omasta kokemuksestakin, eikä vaan siitä, mitä toiset ko. jumpasta sanovat. Ja kolmantena syynä sitten tietysti se, että kun kerran olen jumpan ostanut (ja se on vielä melkoisen kalliskin!), niin johan siihen on syytä kunnolla tutustua.

Hmm. Tuota. Tuosta edelläkirjoittamastani tulee nyt vähän sellainen fiilis niin kuin olisin kirjoittanut aikaisemmin kaikki FlexEffect-jutusteluni vähän köykäiseltä pohjalta. No, ei asia nyt ihan niin surkeasti kuitenkaan ole 🙂 Voitte ihan rauhassa luottaa noihin aikaisempiinkin juttuihini sen verran kuin nyt yleensä minun juttuihini luotatte. Olen toki jumpannut FlexEffectin ihan aidosti läpi montakin kertaa, mutta en vaan ole koskaan tehnyt jumppaa pitkäkestoisemmin, ja tuo pitkäkestoisempi jumppaaminen nyt siis tässä on ollut pohdintani alla. Ja olen tietysti lukenut muiden kokemuksia ko. jumpasta pilvin pimein ja lukenut jumpan foorumeita etc. etc. etc.

No, tuumasta toimeen. Olen nyt noin viikon verran flunssaisena jumpannut ankarasti. En ihan joka päivä, mutta eihän se olekaan tarkoitus. Jumppapäiviä on tähän mennessä tullut täyteen seitsemän. FlexEffectissä ehdotetaan, että jumppaa tehdään 3-5 toistoa jokaisessa liikkeessä, ja minä olen tehnyt tuon maksimin viisi toistoa, että saisin ihan kunnolla makua siihen, miltä jumppa tuntuu. Flunssa ei ole tietysti ollut mikään hyvä yhdistelmä kasvojumpan kanssa (eikä minkään jumpan kanssa! älkää hyvät ihmiset lenkkeilkö ja jumpatko sairaina!), mutta olen ajatellut, että rasitus kropalle on kasvojumpatessa sen verran pientä, että menköön. Muuten minulla olisi tullut varmaan ainakin neljän viikon tauko kasvojumppaan ja eihän nyt se ole hyvä homma 😀 Mutta en siis tätäkään kenellekään missään nimessä suosittele, sydän kun ei välttämättä tykkää hyvää.

Miltäkö siis FlexEffect tuntuu? Kyllä kaikki se, mitä olen kyseisestä jumpasta aiemmin kirjoittanut, edelleen pitää kutinsa. Jumppa on tosi tehokas, räätälöitävissä ja vaatii siis myös räätälöintiä pitemmällä tähtäimellä, mutta tämä erikseen mainitaankin jumpan ohjeissa ja annetaan ihan hyviä neuvoja siihen, miten räätälöinti kannattaa toteuttaa.

Sain ekalla jumppakerralla lihakset kipeiksi eli ihan selvästi jumppa vaikuttaa vähän eri tavalla lihaksiin kuin CFF – tuttu ilmiö kuntosaliharjoittelusta, kun vaihtaa ohjelmaa. Jatkossa lihakset eivät enää kipeytyneet, mutta suun sisältä poskeni olivat useita päiviä vähän arkoina. Osa tästä saattoi liittyä flunssan aiheuttamiin limakalvo-ongelmiin, mutta minusta osa liittyi selvästi siihen, että FlexEffectissä peukaloita ja etusormia laitetaan monessa liikkeessä suuhun ja ehkä minun vaan oli hankala löytää sopiva ote ja paikka sormille. Tänään posket eivät ole enää arat, joten ehkä nyt olen vaan sitten alkanut hissukseen rutinoitua jumppaan?

Joitakin liikkeitä FlexEffectissä on, joita en vaan pysty tekemään siten kuin jumpassa ”kuuluisi” tehdä. Ai miksi en pysty? Ei ne fyysisesti niin vaikeita ole, este on omien korvieni välissä 🙂 Esteenä on lähinnä se, mitä olen yleensä kasvojumppaan liittyen lukenut ja mitä olen CFF:stä oppinut. Jotkut liikkeet vaan väkisin tuntuu siltä, että CFF:ssä ne tehdään enemmän ”oikein”. Siis minun mielestäni! Mutta minä vaan teen ne liikkeet sitten omalla tavallani (= pääasiassa CFF:n mukaisesti). Älkää silti hätäilkö, kanssaflexaajat, jos ette CFF:ää tunne – tehkää ihan rauhassa vaan FlexEffectin mukaan liikkeet, ette siinä mitään kauheaa saa aikaan, hyvää vaan. Mutta itse kun tunnen molemmat jumpat ja osaan tunnistaa mihin lihaksiin ja miten mikäkin liike vaikuttaa, niin valkkaan sitten joissakin tapauksissa tarjolla olevista hyvistä vaihtoehdoista sen omasta mielestäni parhaan 🙂 Olen kyllä jo suunnitellut tekeväni toisinkinpäin, eli sitten kun otan taas CFF:n käyttöön, niin otan siihen puolestaan FlexEffectistä mukaan tiettyjä hyviä piirteitä.

Niin, sanoin tuossa edellä ”osaan tunnistaa mihin lihaksiin ja miten mikäkin liike vaikuttaa” … köh … No siis. Osaan varmaan vähän enemmän kuin joku, joka ei asiaa ole lainkaan pohtinut, mutta en minä todellakaan sillä tavalla liikkeistä ymmärrä kuin jumppien kehittäjät ja kouluttajat. Kuten olette huomanneet mun kirjoituksista ja omista testeistäni, viisaskin todella voi mennä vipuun, ja helposti vielä 😀

Mutta alustavat ajatukset FlexEffectistä tiivistettyinä: Jumppa todella on tehokas. Ja jos tekee jumpan kokonaisuudessaan (5 toistoa, hieronnan, cross-stretchingiä, yms.), niin siihen menee turkasesti aikaa.

Harmi kyllä, en ole koskaan katsonut tarkemmin kellosta kauanko ihan koko jumppaan menee, mutta varsinaiseen jumppaosuuteen menee noin 25 minuuttia (vertailukohtana CFF n. 20 minuuttia). Toisaalta, pakko ei suinkaan ole koko jumppaa aina tehdä, olen vaan nyt testin vuoksi yrittänyt jaksaa joka kerta. Kasvot ovat jumpan jälkeen vähän eri tuntuiset kuin CFF:n jälkeen. Molempien jumppien jälkeen kasvot ovat kauniisti ”pumpissa” eli lihaksiin on kertynyt nestettä (niin ainakin isot pojat sanovat että pumpissa tapahtuu) ja kasvot ovat hyvin raikkaan ja treenatun näköiset. Jotenkin vaan minusta noiden kahden jumpan jälkeen on vähän erilainen olo, mutta en osaa tuota eroa kuvailla ainakaan vielä tarkemmin. Ehkä kyse on vain siitä, että FlexEffect haastaa lihaksia vielä enemmän kuin CFF ja siksi lihaksetkin siis ovat vielä enemmän pumpissa? Jos jollakulla muulla sattuisi olemaan vertailukohtaa, niin olisi kiva kuulla! Tai muuten vaan kokemuksia/ajatuksia.

Lisää FlexEffect-asiaa sitten kun kokemusta on taas kertynyt vähän lisää. Postaukseni saattavat olla vähän tavallistakin harvemmassa näin kesäaikaan, ensin tuo ryökäleen flunssa vei ison osan kesästäni ja nyt yritän ehtiä kiivaasti nauttia siitä, mitä kesästä on jäljellä 🙂

Mainokset

2 thoughts on “Alustavia ajatuksia flexauksesta

  1. Hei!

    Kiva, että pidit flexistä, se on mun luottokasvojumppa. Mulla on se vanhempi, alennuksella n. vuosi sitten myyty versio, joka toimii kyllä oikein hyvin.

    **

    Oletko sattunut kuulemaan Dr. Jessica Wun kirjasta Feed Your Face? Luin siitä englanninkielisestä hömppälehdestä, ja oli ihan pakko tilata se Amazonista. Enkä pettynyt: paljon hyviä neuvoja siitä, miten kannattaa syödä, että iho voi mahdollisimman hyvin ja säilyy nuorekkaana. Ja paljon täsmäneuvoja esim. aknen ja ihottuman ruokavaliohoitoon + mitkä ruuat vaikuttavat hiusten ja kynsien hyvinvointiin.

  2. Juu, se FlexEffectin vanhempikin versio on ilmeisesti oikein erinomainen. Siihen en ole tutustunut itse muuta kuin toisilta kuulemieni kommenttien avulla.

    En ole tuohon Wun kirjaan törmännyt, mutta filosofia on kyllä omani mukainen: olemme sitä mitä syömme 🙂 Pitää tutustua, kiitos vinkistä! Itse höpsähdin ostamaan kirjan The Makeup Wakeup: Revitalizing Your Look at Any Age. Siinä siis opetetaan meikkaamaan enempi ikään sopivasti. Kirja näytti ja kuulosti tosi hyvältä, mutta vähän kyllä petyin sitten, kun kirjaa oikeasti luin. Tosin ehkä suurin ongelma on se, että meikkaan itse niin vähän, että en saa motivoitua itseäni esim. käyttämään kolmea eri luomiväriä meikissä jne. 🙂 Eli välttämättä vika ei todellakaan ole kirjassa vaan lukijassa. Lähtökohta kirjassa kuitenkin on tosi kiinnostava ja olisikin kiva kuulla jonkun toisenkin mielipide siitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.