No on se. Tai ainakin kun katson peiliin, niin minusta otsassani on paljon selkeämmät rypyt kuin ennen. Kuvaa en ole jaksanut ottaa todisteeksi suuntaan tai toiseen. Oikeasti en kyllä ole asiasta yhtään pahoillani, päinvastoin 😀 Uskon, että on kyse siitä ilmiöstä, mistä sekä Carolyn että Louise Annette puhuvat. Carolyn sanoo, että ei pidä säikähtää, jos jossain vaiheessa rypyt alkavat näyttää selkeämmiltä kuin aikaisemmin. Hänen mukaansa ”Sometimes when the wrinkles are very deep and you start face exercises, you will see these wrinkles to look wider and therefore ’bigger’ for a while but actually WAIT! They will flatten out, smooth out and finally disappear.” Eli joskus kun rypyt/juonteet ovat kovin syviä, niin kasvojumppa saattaa alkuun tehdä ne selvemmän näköisiksi, kun ne tavallaan ”aukeavat” (näin olen itse tulkinnut asian), ja kun itsepäisesti jatkaa jumppaa, niin rypyt/juonteet sitten oikenevat ja loppujen lopuksi katoavat.
Louise Annette puolestaan varoittelee juuri otsalihaksiin kohdistuvan jumpan yhteydessä siitä, että jos jumppaa näitä lihaksia kovin ahkerasti, niin tuloksena voi hetkellisesti olla vähemmän kaunis otsa. Varsinkin frontalis-lihas eli iso otsalihas kulmakarvojen yllä on taipuvainen siihen, että rypyt syvenevät, kun lihasta jumppaa: ”The frontalis especially will assume its furrowed shape for longer and more extremely the more often you use it, and this increase in furrowing can go on for a long time before the muscle becomes strong and elastic enough to lie flat again.” Toisin sanoen voi mennä aika pitkäkin aika ennen kuin otsalihas on riittävän vahva ja elastinen, että se napsahtaa sievästi sileäksi, eikä jää uurteiseksi. Siksi Louise Annette sanookin, että jos ei halua että jumppa saa väliaikaisesti aikaan vähemmän pukevia muutoksia kasvoissa, niin esimerkiksi tätä lihasta ei kannata harjoittaa kovin usein.
On muuten aika valtava ero otsassa, kun otsalihas on rentona! Kannattaa kokeilla joskus, vallankin jos otsassa on jo uurteita. Minä ainakin tunnen uurteet ihan selvästi, kun vedän sormenpäitä hiusrajasta kohti kulmakarvoja ja painan samalla aika lujaa. Mutta sitten jos rentoutan otsan esim. tämän Yhteishyvän kasvojumpan ohjeiden mukaan (kohta 5), niin kun sitten silittelee otsaa vastaavasti, niin juonteet tuntuvat sormissa todella paljon matalammilta. Tämä ajatus kasvojumpankin takana on: lihasta jumpataan niin, että se voimistuu. Kun siinä on voimaa enemmän, se on myös elastisempi ja palaa levossa ihan rennoksi eikä siihen jää juonteita. Sehän Botoxinkin käytön idea on! Kun Botoxia ruiskutetaan otsaan, otsa siliää. Tämä siliäminen ei suinkaan johdu siitä, että lihas pakotetaan liikkumattomaksi ja siten estetään ryppyjen syntyminen. Botoxin teho johtuu nimenomaan siitä, että se halvaannuttaa lihaksen ja samalla rentouttaa sen niin täysin, että otsan uurteet oikeavat ja jäljelle jää vain hentoja jälkiä. Ja jos ette usko, niin katsokaapa joskus jotakuta, joka on onnettomuudekseen saanut toispuolisen kasvohalvauksen. Se puoli otsasta, joka on halvaantunut, on kauniin sileä, kun toinen puoli saattaa olla vaikka kuinka ryppyinen. Botox toimii täsmälleen samalla tavalla.
Hei!
Löysin mahtavat sivustosi ja täysin innoissani niistä. Onko sinulla vinkkiä mistä löydän kuvasarjan, jonka voin asettaa tietokoneeni työpöydän näytölle? 🙂
Eli juuri kasvojen ja kaulanalueen jumppaan?
Ystävällisin terveisin,
Susanna
Hei, hauska idea! Ihan näistä tehokkaimmista jumpista ei taida olla kuvasarjoja tarjolla, mutta jos haluat muistuttaa itseäsi kasvojumpasta kuitenkin, niin tsekkaa vaikkapa Iltalehden kasvojumppa (http://www.iltalehti.fi/kauneus/200710266733978_ka.shtml), muita kuvasarjoja en valitettavasti tiedä 😦
Tehokkaammista jumpista ainoa mikä tulee mieleen, on jos ostat Carolyn’s Facial Fitnessin, niin Carolynin sivuilta (http://www.carolynsfacialfitness.com/facial-exercises-and-the-muscles-they-activate) löytyy kuvasarja hänen liikkeistään. Siitä voisi ottaa print screenillä screencopyn ja sitten vähän editoimalla saisi ehkä siitä taustakuvankin. Mutta näitä liikkeitä ei osaa kuvien perusteella tehdä oikein, jos ei ole ostanut varsinaista jumppaa. Carolynin jumppa on kyllä tarkoitus tehdä makuullaan, mutta osa liikkeistä käy vallan mainiosti tehtäväksi istualtaankin. Tehokkain jumppa kyllä ehdottomasti on makuullaan tehtynä!