Kuukausi Agelessiä takana – kyllä kannatti!

Nyt olen kasvojumpannut aika lailla kaksi kuukautta todella ahkerasti putkeen. Ensin Carolynin jumppaa ja sitten kuukauden verran Agelessiä. Ja tulokset näkyvät 🙂 Olen yhtenä hymynä, kun katson peiliin ❤ On kannattanut uhrata tämän verran aikaa päivittäin ulkonäköön!

Mitä siis kasvoissani on ollut/on edelleen ”vikana”? Ei kovin paljoa loppujen lopuksi. Näytän edelleen  ikäistäni nuoremmalta, niin kuin olen aina näyttänyt, ja varmasti moneen silmään kasvoni eivät näytä ollenkaan siltä, että niissä olisi jotain ongelmaa. Mutta mutta… Kun kriittisesti itse katson omia kasvojani ja vertaan vanhoihin valokuviin, niin jo toki muutoksia on tapahtunut. Nyt on erittäin hyvä hetki alkaa tehdä asialle jotain, kun muutokset ovat vielä pieniä – ja voi, jos olisinkin keksinyt kasvojumpan jo kymmenen vuotta sitten! Mutta kun en, niin:  Posket ovat alkaneet roikkua. Tuskin sitä muut huomaavat, mutta itse tiedän. Ja kun tsekkasin nuoruuskuviani, niin kasvoni eivät todellakaan ole olleet kulmikkaat (niin kuin muistelin), vaan leukalinja on ollut pehmeän pyöreä. Kulmikkuus on siis puhtaasti iän tulosta = heltat, roikkuposket. Turha sitä on itseään huijata, sitä se on.

Poskipäät ovat laskeneet alaspäin, joten ne eivät ole enää niin korkeat kuin joskus nuorena. Sivukuvasta tämän näkee. Poskipäiden alla ei enää ole sellaisia lommoja kuin aikaisemmin. No ei se mikään itseisarvo olekaan, iän myötä lommot voivat näyttää vähemmän viehättäviltäkin. Mutta kyllä ne siellä olisivat kivat olemassa, korostaisivat poskipäitä. Suupielissä on pientä aavistusta siitä, että suunta on alaspäin kohti leukaa. Kun katsoo sopivassa valaistuksessa otettua kuvaa, tämä näkyy ihan selvästi. Silmäluomet pussittavat ehkä hiukan silmien päälle, mutta eivät pahasti. Minulla on varmaan aina ollut hiukan raskaat silmäluomet.

Nenä-ylähuuli väli on pidentynyt. Kirjoittelen tästä lisää joskus myöhemmin, mutta tämä on yksi niistä asioista, joissa ikä näkyy. Onneksi tällekin asialle voi tehdä jotain.

Mikä inhottavinta, silmien alla on pussit! No ei ihan silmien alla, siinä ohuessa ihossa, mutta poskipäiden yläpuolella, oikeastaan silmäkulmien alla. Huh, niistä en tykkää.

Tietysti lisäksi on ryppyjä: Otsani on yllättävän ryppyinen, en ole huomannut sitä aikaisemmin, kun otsatukka on peittänyt sen. Ja silmäkulmissa on naururypyt, mutta oikeastaan vaan tykkään niistä. Nenänjuuressa silmien välissä on hassuja vaakaryppyjä, niistä olisi kiva päästä eroon, mutta onneksi silmälasit aika hyvin peittävät ne. Niin, ja tietysti hennot rypyt nenästä suupieliin. Huulissa on pystyryppyjä. Ne ovat varmaan ainaisen huulten rohtumisen eli atopian tuotosta, mutta onneksi huulten rajassa ei kuitenkaan vielä syviä ryppyjä ole. Mutta rypyistä en ole erityisen murheissani, katson vain uteliaana mahtavatko ne kadota minnekään kasvojumpan myötä. Silittelen niitä toki Carolynin oppien mukaan. Hauska nähdä onko sillä mitään vaikutusta. Tuloksista ja menetelmästä lisää myöhemmin 🙂

Mitäkö sitten tässä parin kuukauden aikana/tuloksena on tapahtunut? En tiedä onko Carolynin kasvojumpan vai Agelessin ansiota (luultavasti molempien yhteisvaikutus), mutta leukalinjani on selvästi silinnyt eli poskipussit ovat pienentyneet. Samoin profiilikuvasta näkyy, kuinka poskeni ovat kohonneet. Kunhan ero aikaisempaan on riittävän selvä (heh, olen toivorikas ja uskon että tilanne paranee kunhan vain jumppaan lisää), laitan kuviakin näytille. Vielä erot eivät ole suurensuuria, mutta mielestäni ihan selviä. Kasvoni vaan näyttävät paljon freesimmiltä ja nuorekkaammilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.