Lämpöistä joulua! Ja jorinaa hampaista ja kasvojumpasta

Hei, en tiedä teistä, mutta en minä koskaan ole niin kauheasti ajatellut, että hampailla (=purennalla) ja kasvojumpalla olisi jotain yhteistä. Tottakai, kun järkeään käyttää, yhteyden huomaa. Mutta siis tiesittekö, olitteko ajatelleet, että purennan paraneminen voisi näkyä vaikkapa hamsterinpussien pienenemisenä?! No minä en ainakaan ole koskaan tuollaista mahdollisuutta hoksannut.

Mistäkö tämä lähti liikkeelle? No muistatte ehkä, että olen pitkin vuotta valitellut, että leukani on pois sijoiltaan. Vähän, mutta kuitenkin. Olen tähän avuksi tehnyt kasvojumppaa (auttaa! mutta vain lyhyeksi aikaa) ja hammaslääkäri on tunnustellut purentalihaksiani ja kuunnellut kummallista rahinaa, joka leuoistani lähtee. Hiottiin sitten pienesti hampaita, josko purenta paranisi sillä, ja leuka pysyisi paremmin oikealla paikalla. Ehkä se vähän auttoikin, mutta ei vaiva kuitenkaan kokonaan hävinnyt.

Netistä luin, että selällään nukkuminen voisi pahentaa vaivaa – siispä hommasin Save My Face -tyynyn, jonka kanssa voisin nukkua kyljelläni, mutta säästää kuitenkin kasvojani unikurtuilta. Toimii, siis unikurttuja ei tule ja tyyny oli hyvä investointi (sikakallis kyllä), mutta leukaan ei tunnu juuri vaikuttavan se, miten nukun.

Fysioterapeuttiystävälleni sitten ohimennen mainitsin asiasta ja hän sanoi, että olisko sulla kaulassa kireyksiä. Hmm! Sain joku aika sitten aikaiseksi varata ajan työfysioterapeutille ja – tadaa! – taisin löytää ainakin JOTAIN apua ongelmaani! Tämä fysioterapeutti laittoi minut selinmakuulle ja tunnusteli niskani ja kaulani lihaksia (snif, ei kasvojen)  ja kertoi, että minulla on kireyksiä kaulassa ja jäykkyyttä ylimmässä niskanikamassa. Ja että kyllä nämä saattavat purentaankin vaikuttaa (tai siis tuohon leuan sijoiltaanmenoon). Lähdin kotiin venytysohjeiden kanssa.

Kotona sitten venyttelin ohjeiden mukaan ja AUTS! Juuri tuolla sijoillaan olevalla puolella leukaani on aivan käsittämättömän kummallisen ja kipeän tuntuinen paikka, joka rutisee, kun venytän! Kipinät vaan sinkoilee silmissä venytellessä. Tai siis sinkoilivat. Tuo pahin rutina ja kipinöinti nimittäin meni ohi aika lailla viikossa. Edelleen kuuluu lievää rutinaa, mutta selvästikin jotain lihaksissa tapahtui positiivista ihan alun aikana. Leukakin pysyy paremmin paikallaan, ihanaa ❤

Mutta ei tämä vielä hamsterinpusseihin vaikuta, tuo venytys tuntuu nimittäin enempi kaulan sivulla, korvan seudulla. Fysioterapeutin mukaan kuitenkin kaulani syvät lihakset ovat aika tiukalla tuossa etualalla. Siispä venyttelin niitäkin alkuun ohjeen mukaan, peilin edessä huvikseni. Ja kas kummaa! Tiedättekö missä venytys tuntuu makeimmin? No tietysti juuri tuossa hamsterinpussien kohdalla. Hmm! Te hamsterinpussien omistajat, menkäähän peilin eteen. Sitten laitatte vaikkapa vasemman kämmenen solisluiden päälle, keskelle kaulaa. Päätä sitten kenolleen taaksepäin, kaula pitkäksi, ja sitten kääntämään päätä vaikkapa oikealle kevyesti, niin että lihakset kaulassa jännittyvät ja venyvät. Oikealla kädellä voipi sitten tunnustella leukalinjaa juuri leukaluun alapuolelta, ja ainakin minä sopivassa asennossa tunnen siellä lihaksen, joka on juurikin tuossa hamsterinpussien kohdalla. Vasenta kättä voi sitten siirrellä solisluiden päällä niin, että että venytys tuntuu makeimmalta.

Minulla siis nämä lihakset ovat kireällä ja oman logiikkani mukaan se voi aivan ilmiselvästi vaikuttaa siihen, että leuassa pussittaa. Muistan kuinka eräs lukijani kerran sanoi, että hän on havainnut omalta kohdaltaan juurikin tämän asian ja venyttelee uskollisesti ko. aluetta. Mutta ei sitä näköjään toisen sanomisista voi viisastua, itse pitää kokea asia, että siihen uskoo 😀

No, nähtäväksi jää, tapahtuuko pussituksilleni mitään venytyksen myötä. Mutta sijoiltaan oleva leukani siis on reagoinut venyttelyyn positiivisesti, joten ilman muuta sitä jatkan. Jos sillä sitten on vaikutusta leukalinjan muotoonkin, niin se on lisäbonus 🙂

Method Putkistossahan muuten on venytyksiä, siis kasvojumpassakin. Tykkään ajatuksesta kovasti, kuten olen aikaisemmin siitä sanonut. En vaan ole itse kyseiseen jumppaan niin syttynyt (hyvä jumppa se on! minä vaan ite tykkään erisorttisesta), mutta ideologia on minusta erinomainen ja uskon, että moni kasvojumppa hyötyisi siitä, jos mukaan lisättäisiin venytyksiä!

Niin… pitää nyt vielä sanoa, että ei tämä venyttelyajatus leukapussitorjunnassa ole oma ideani todellakaan. Vasta nyt vaan olen osannut yhdistellä pisteet toisiinsa – esimerkiksi CFF:n ekstraliikkeissä on juurikin leukapusseihin vastaavan tyyppisiä venyttäviä liikkeitä, joita olen siis itsekin tehnyt, en vaan koskaan peilin edessä. Ja olen kyllä lukenut FlexEffectin kouluttajien kommentteja asiasta. Ja siis tosiaan lukijani tästä on maininnut, ja Putkistoa tehdessäni olen asiaa sivunnut. Jostain syystä vaan vasta nyt tuli tämä ahaa-elämys, että tosiaan! Kaulan kireät lihakset todellakin voivat aiheuttaa leukaan pussit. Taidan olla vähän hidas 😛 No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Lopuksi vielä oikein lämpöiset joulun toivotukset kaikille lukijoilleni – aaton kiiruiden jälkeen on hyvä rauhoittua vaikkapa mukavan kirjan ääreen sohvalle makoilemaan suklaarasian kanssa tai vaikka toteuttaa Heli Laaksosen joulupatjaa:

JOULUPATJA

eli ohje kummottos viätetä hiano joulu
1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja –eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine
on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.
-Heli Laaksonen-
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s