Kasvojumppainto siis : ) Nyt on taas tullut jumppailtua CFF:n mukaan kiltisti melkein viikon verran eli loppujen lopuksi taukoajaksi jäi ehkä pari viikkoa. Se tuntui kyllä oikeastaan aika pitkältä ja kovasti syyllisyyttä herättävältä ajalta : D Mutta luulenpa että kannatti pitää tuo pari viikkoa taukoa, eikä tahkota hampaat irvessä jumppaa, kun kerran ei yhtään tehnyt mieli. Nyt jumppa tuntuu taas tosi kivalta ja rentouttavalta.
Törmäsin muuten EDS:n foorumeita lukiessani viehkoon vempaimeen (no hei, minä tykkään kaikista gadgeteista, ja ihan muutenkin vaan hurahdan aina kaikkiin hassuihin uusiin asioihin – eiköhän tämä kasvojumppabloginikin ole hyvä osoitus siitä : ) nimeltä Safetox.
Kuten kuvasta näkyy, se on varsin futuristisen näköinen vempain, Star Trek tuntuu useimmille tulevan mieleen. Täytyy myöntää, että itselläkin se taisi olla ensimmäinen ajatus. Aika älyttömän ylistäviä kommentteja tämä laite sai siellä EDS:n foorumeilla, melkein jo iski itselläkin into ostaa se.
Ideana (yksinkertaistettuna) vempaimessa on se, että se tavallaan lamauttaa otsalihasten toiminnan (kuluttaa ilmeisesti niissä tietyt välittäjäaineet loppuun ja täten saa lihakset syvään rentoutumistilaan) ja saa samalla aikaan sen, että päänahan lihakset muuttuvat dominoivammiksi. Tästä taas seuraa se, että kasvot ikään kuin ”aukeavat” – otsa ja kulmien väli siliää, silmäkulmien rypyt oikeavat, kulmat nousevat ylöspäin ja nenä-suupielijuonteet aukeavat. Miksi? No siksi, että päänahan lihakset ”vetävät” kasvoja ylös ja sivuille. Ja tähän tarvitaan vain pari 5 minuutin sessiota tämä hieno panta päässä päivittäin muutaman kuukauden ajan, ja sen jälkeen sessioita tarvitaan enää ehkä kolme viikossa. Aika mahtavaa. Tuntuu perustuvan tutkimuksiin jne. jne.
No, jotkut ovat ihan oikeasti ilmeisesti saaneet tällä vehkeellä hienoja tuloksia. Vakuuttavin puolestapuhuja kertoi, että Safetoxin avulla hän on saanut nenä-suupielijuonteilleen todella lyhyessä ajassa parempia tuloksia aikaan kuin muutaman kuukauden Ageless-jumpalla. Ajatuksena kasvojumppaajien keskuudessa olisi korvata kasvojen yläosan jumppa Safetoxilla ja jatkaa kasvojen alaosan jumppaa niin kuin ennenkin. Otsan jumppaaminen kannattaisi heittää kokonaan pois laitteen valmistajien mielestä.
Tekisi mieli ostaa, kun kaikki tuommoiset vehkeet on niiiiiin ihania : D Mutta joku vikahan tässä tietysti on, ja ainakin se, että on tuo mokoma laite kyllä aika kallis. Parisataa euroa siitä saa hyvinkin maksaa, jos sillä rahalla edes postikuluineen saa. Ja tässä ei vielä ole mukana vaihdettavien elektrodien hintaa. Sitten voi tietysti kysyä, että tuleeko laitetta ihan oikeasti käytettyä. Ja jos tulee, niin mahtaako se tehota juuri minun kohdallani, kukaanhan sitä ei voi taata. En siis ole tilannut … vielä : )