Minulta on vienosti kyselty, että jokos voisit kertoa jotain siitä FlexEffectistä, jonka niin suurella tohinalla tilasit ja lupasit raportoidakin… Juu, kerron kyllä vihdoinkin. Lähinnä siksi en ole saanut aikaiseksi siitä kirjoitella, että en ole oikeasti käyttänyt sitä vielä lainkaan. Mutta onhan minulla silti jotain kerrottavaa. FlexEffectin paketissa on siis kaksi kirjaa, varsinainen ohjekirja ja Training log.
Ohjekirjan sisältö
Ohjekirjassa on 277 sivua ja se on kierrekansissa. Kirja alkaa noin 70 sivua pitkällä osiolla, jossa käydään läpi kasvojumppaan liittyviä perusasioita ja taustatekijöitä. Siinä kerrotaan FlexEffectin historiasta, käydään läpi usein kysyttyjä kysymyksiä jumppaan liittyen ja puhutaan kasvojen ikääntymisestä esimerkkikuvien kanssa. Kirjassa on muutama mustavalkoinen ennen ja jälkeen -kuva, samoja kuin mitä webbisaitiltakin löytyy. Ihon uudistumisesta ja siihen liittyvistä vitamiineista ja lisäaineista on lyhyt katsaus. FlexEffectissä suositellaan ehdottomasti, että kasvojumppaajat käyttävät lisäaineita kuten MSM:ää, seleeniä, kalkkia, magnesiumia sekä D-, E- ja C-vitamiineja. Kasvojen ihon rakenteesta on useita sivuja tekstiä, mm. ligamenteista (sidekudoksesta, muistakaa tämä! tulen puhumaan sidekudoksesta jatkossa sellaisessa yhteydessä, jossa kovasti vastustetaan kasvojumppaamista) ja lihasten rakenteesta, sekä yleisesti eri tyyppisestä lihasten jännittymisestä jumpatessa.
Luvusta 9 sivulta 77 alkaa sitten varsinaisen jumppaohjelman esittely. Alkuun kerrotaan jumpan kolme erilaista tekniikkaa vastuksen käyttämisessä: Positiivisen vastuksen tekniikka. negatiivisen vastuksen tekniikka ja painotekniikka. Täytyy tunnustaa, että en ole ihan satavarma, että ymmärrän oikein mitä näillä tarkoitetaan. Tekniikoita ei kuvata ihan kauhean selvästi. Olennaista ei kuitenkaan minusta olekaan ymmärtää näitä välttämättä ihan sataprosenttisen hyvin, tärkeämpää on käsittää, että eri jumppaliikkeissä käytetään erilaisia tekniikoita. Mutta itse olisin kuvannut tuonkin osion vähän tarkemmin. Minusta muuten tuntuu, että CFF:ssä käytetään lähinnä tuota vimppaa eli painotekniikkaa (jos nyt olen siis ymmärtänyt noita ollenkaan oikein).
Ennen kuin varsinaiseen jumppaohjelmaan päästään käsiksi kirjassa käydään vielä läpi erilaisia strategioita, joilla voidaan päästä eteenpäin, kun alkaa tuntua että jumppa ei väliaikaisesti tuota tuloksia, vaan esim. 3-4 kuukauden kuluttua jumppaamisen aloittamisesta edistyminen loppuu. Tähän on siis erilaisia tekniikoita, periaatteeltaan samoja kuin yleensäkin lihaskuntoharjoittelussa, esim. treenausintensiteetin lisääminen eri keinoin. Tässä osiossa myös keskustellaan siitä, että erilaiset jumppaustyylit sopivat eri ihmisille ja aikaa on itsekullakin käyttää eri tavalla. Jollekulle siis sopii jumppaaminen joka päivä, jollekulle joka toinen päivä. Välillä ehkä päivään ei mahdu 20-30 minuutin jumppa-aikaa, jolloin jumppaa voidaan jakaa eri tavoin viikon ajalle jne. Minusta tämä osio on kyllä aika tärkeä, aikaisemmin FlexEffectiä on syytetty siitä, että se tiukasti ohjeistaa koko jumppaohjelman tekemiseen joka päivä ja tähän menee ehkä noin 40 minuuttia kerralla (tai siis aikaisemman ohjelman mukaan kaiketi meni). Ja tämä sai monet sitten luopumaan FlexEffectin mukaan jumppaamisesta. Uudessa jumpassa ideana on se, että teet itse itsellesi aikataulun ja sen mukaisen jumppaohjelman.
Ohjekirjassa käydään noin sadan sivun verran läpi varsinaista jumppaohjelmaa. Useista liikkeistä on olemassa kaksi tai kolme vaihtoehtoista versiota. Näitä ei ole tarkoitus tehdä kaikkia joka jumppakerralla, vaan liikkeiden eri versioita tehdään eri jumppakerroilla ja näin annetaan lihaksille vaihtelevaa treeniä.
Jumppaliikkeistä moni muuten on minulle jo ennestään tuttu tai ainakin joku vastaava versio liikkeestä. Esim. CFF:ää on syytetty siitä, että se on poiminut parhaita liikkeitä muista jumpista omaansa, ja löytyyhän täältä jokunen liike, jotka ovat aika saman tyyppisiä kuin CFF:n liikkeet. Ja varmaan Carolyn Cleaves onkin FlexEffectin tarkkaan läpikäynyt. Hänhän itsekin sanoo, että on lukenut vaikka mitä jumppia ja kokeillut monia erilaisia. Mutta minusta tuntuu, että aika iso osa kasvojumppaliikkeistä nyt vaan on … miten sen nyt sanoisi… yleismaailmallisia 🙂 Eli jos yritetään samaa lihasta targetoida, niin helpostikin liikekin on saman tyyppinen.
Sivulta 193 alkaa minua erityisesti kiinnostava osuus eli Bone remodeling (luiden uudelleenmuovaus), joka pitää sisällään Joltingin (töniminen) ja Pressure repsit (painotoistot…? huh, hankala suomentaa :). Tässä osiossa alkuun puhutaan siitä, mitä luille tapahtuu, kun ihminen vanhenee ja sitten esitellään tekniikat siihen, miten kasvojen luustoa voidaan korjata. Taustalla on erilaisista lähteistä kerätty tieto ja ymmärrys lihasten ja luuston kasvusta. Deborah Crowley väittää, että luiden uudelleen muovaamisella ei ole ikärajaa. Vielä 90-vuotiaskin voi saada luunsa kasvamaan jumppaamalla. Jolting perustuu ajatukseen siitä, että lihasten kiinnityspisteet luihin ovat erityisen olennaisia, Pressure reps puolestaan siihen, että paine saa aikaan luiden kasvamista. Näitä tekniikoita ei suositella käytettäväksi ennen kuin on kasvojumpannut muutaman viikon ajan ja kasvojen lihakset ovat tulleet tutuiksi. Sitten voidaan aloittaa Jolting ensin kevyesti ja ajan kanssa käyttäen enemmän voimaa. Jolting vie aikaa vain muutaman minuutin ja sen voi sovittaa päiväänsä miten haluaa. Heti perään sitten voidaan tehdä Pressure reps.
Jolting on kirjassa kuvattu minusta hyvin selkeästi, sen sijaan Pressure reps aika sekavasti. Pressure repsissä on ilmeisesti kolme erilaista vaihetta/tyyppiä: aloitetaan Pressure massagella eli hieronnalla, jota pitää tehdä pari viikkoa ennen kuin jatketaan tehokkaampaan paineluun. mutta tätä hierontaa ei kyllä minusta kirjassa esitellä yhtään mitenkään. Sitten siis siirrytään varsinaiseen Pressure repsiin, jossa todellakin painellaan tiettyjä paikkoja pään alueella 3 sekunnin ajan kerrallaan, tehden viisi toistoa per paikka. Lopuksi kuvataan Rapid reps, mutta ei sitä, missä vaiheessa tätä tekniikkaa on tarkoitus käyttää. Idean kuitenkin tästä ymmärtää.
Osa 3 kirjasta keskittyy ihon korjaamiseen (skin remodeling). Siinä esitellään uusi Cross stretching -tekniikka eli ihon rikkominen venyttämällä. Tämä saa aikaan ihossa uudistumista ja sitä kautta iho korjaa itse itseään. Ihon venyttäminen voi tuntua joistakuista hurjalta ja pelottavalta. Tätmän vuoksi kirjassa ohjeistetaan, että kannattaa aloittaa esimerkiksi kaulan alueelta, jolloin voi aika nopeasti havaita, että venyttämisellä ei ole tuhoisia vaikutuksia. Toinen tämän osion asia on FlexEffectin aikaisemmista versioista tuttu kasvojen hierontatekniikka. Siinä käydään koko kasvot läpi vähän erilaisin tekniikoin ja taputteluin sekä sormenpäillä naputtelemalla.
Kirjan lopussa käydään läpi mihin lihaksiin/lihasryhmiin eri jumppaliikkeet vaikuttavat.
Ohjekirjan etukannen sisäpuolella on lisäksi DVD, jossa käydään läpi kaikki jumppaohjelman liikkeiden eri versiot sekä Jolting, Pressure reps ja Cross stretching. DVD:llä esiintyvät Andrea Crowley ja Deborah Crowley. Kieli DVD:llä on selkeää ulkomaalaisenkin korvaan. DVD:llä on tiukasti vain ohjeistus, ei mitään muuta. On ihan mukavaa nähdä 61-vuotias Deborah Crowley, joka ei enää näytä nuorelta tytönhuitukalta vaan kauniisti vanhenneelta naiselta. Andrea Crowleystä olisi hauska tietää minkä ikäinen hän on, mutta sitä ei kerrota missään.
Training Log
Tämä kierrekansiin sidottu kirjanen on juuri sitä mitä sen nimikiin sanoo: harjoituspäiväkirja. Sen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään missä vaiheessa jumppaamista oikein mennään, syy-seuraussuhteita, edistymistä jne. Kirjassa on paikat eri vaiheessa otetuille valokuville ja 52 viikolle päiväkirja. Päiväkirjaan voi merkitä oman painonsa, mitä FlexEffectin harjoituksia on tehnyt minäkin päivänä, mitä lisäravinteita on ottanut ja mitä ekstraa kenties tehnyt. Lisäksi voi kirjoittaa joka päivälle lisäkommentteja. Päiväkirjassa yksi aukeama on aina yhden viikon eli 5 päivää. FlexEffectin mukaan ei siis ole tarkoitus jumpata kuin maksimissaan viitenä päivänä viikossa.
Training login etukannen sisäpuolella on CD, jossa on trackeina Personal trainer, 12 minuutin jumppaohjelma ja 20 minuutin jumppaohjelma. En ole kuunnellut näitä läpi, joten ei niistä sen enempää.
Mitä itse tuumaan FlexEffectistä
No, alunperinkään en ollut niin kiinnostunut itse jumppaohjelmasta, enkä siis nytkään ole oikeastaan kertaakaan koko jumppaohjelmaa kunnolla käynyt läpi, ainoastaan testannut liikkeet. Harmi sinänsä, koska minulta on kyselty kokemuksia FlexEffectistä, mutta en siis oikein pysty sanomaan juuta enkä jaata esim. jumppaohjelman tehoon. Minusta kuitenkin tässä uudessa versiossa on kivaa se, että jumppaliikkeistä on eri versioita samoin kuin se, että on ideoitu erilaisia tapoja jumpata, ts. että ei joka päivä ole samaa jumppaohjelmaa vaan sekä käytettyä aikaa että sitä mitä tekee, voi itse säädellä. Jumppaliikkeitä on 30 eli ne on periaatteessa mahdollista oppia ulkoa. Paketissa ei kuitenkaan ole mukana mitään erillistä korttia esim., jossa olisi lueteltu kaikki liikkeet. Tästä olisi apua jumpatessa. Mutta äkkiäkös sellaisen itsekin tekee. Siitä en itse niin kamalasti tykkää, että erittäin monessa liikkeessä laitetaan sormia suuhun. Se nyt vaan ei oikein oo mun juttu 🙂 FlexEffectissä on myös aika olennaista, että liikkeet tekee oikein, ts. että sormet ovat oikeassa paikassa antamassa vastusta. Tässä jumpassa aika tyypillisesti vedetään lihaksia milloin mitenkäkin ja milloin mihinkin suuntaan 🙂
Edelleen itselleni paras anti on se, minkä takia koko paketin ostin eli luiden muovaaminen ja kasvojen ihon korjaaminen. Nämä olivat minulle uutta ja kiinnostavaa asiaa. Tuota luiden muovaamista en ole saanut mukaan ohjelmaani kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin teen vain juuri sitä, mitä satun sillä hetkellä muistamaan. Kasvojen ihon korjaamista venyttelemällä olen tehnyt ja ainakin toistaiseksi minusta ihoni vain ja ainoastaan tykkää siitä, pahaa en ole saanut aikaan. Olen jopa miettinyt, että onko kaulastani kovastikin laimentunut se rengas, joka on lähellä solisluita. Sitä nimittäin ajatuksissani muuta puuhatessani aina välillä hieroskelen ja venyttelen. No, toisaalta CFF:ssä myös jumpataan kaulaa, joten saattaa sekin olla ”syypää” tähän mukavaan tulokseen.
Oletan, että jossain vaiheessa jaksan käydä jumppaohjelman vielä tarkemmin läpi ja ottaa siitä kenties mukaan omaan ohjelmaani joitakin liikkeitä. Epäilen, että koskaan alkaisin täysin jumpata FlexEffectin mukaan, olen niin tyytyväinen CFF:ään. Mutta FlexEffectin liikkeiden tutkiminen on auttanut minua ymmärtämään paremmin joitakin CFF:n ja Agelessin liikkeitä, lähinnä että miksi ne tehdään niin kuin tehdään ja miten ne ehkä oikeasti kannattaa tehdä, että ne ovat tehokkaita. Luiden muovaamista alan kyllä tehdä tarmokkaammin jossain vaiheessa, ihon venyttelyä teenkin jo aina, kun muistan (sitä ei pidä tehdä joka päivä vaan ehkä joka toinen tai joka kolmas). Aika kallis jumppa oli hommata ihan vain noiden takia, mutta en ole tyytymätön ostokseeni.
Voiko tätä jumppaa suositella?
Jos ekaa jumppaa hommaisi, niin ei FlexEffect ole ollenkaan hassumpi siihen nykyisessä muodossaan. Jumpan mukana saa mahdollisuuden päästä FlexEffectin sivuilta jumpan omille foorumeille, jotka on varattu vain jumpan ostaneille. Tämä on iso apu, ja foorumeita lukemalla ehkä välttyy monelta aloittelijan virheeltä (tyypillisesti yli-innokkuus jumppaamisessa ja sen seurauksena lihasten väsyminen jne. 🙂 Mutta se pitää huomata, että FlexEffect on edelleen jumppa, jota jonkin verran pitää itse muovata oman näköiseksi. Se on tämän jumpan sekä vahvuus että heikkous. Niille, jotka tykkäävät tämän tyyppisestä lähestymistavasta, FlexEffect on suorastaan loistava. Niille taas jotka eivät jaksa vaivata päätään sillä, miten asiat kannattaa tehdä, vaan mieluummin tekevät suoraan valmiin ohjeen mukaan, tämä ei ole paras mahdollinen valinta, joskin jumpasta siis löytyy myös ns. avaimet käteen ohjeet 🙂