Lisäuskoa jumpan tehoon eli (ennen ja) jälkeen -kuvia

Aika montaa kasvojumppaajaa varmaan vaivaa kroonisena tauti, jossa tuijotetaan peiliin aina, kun sellainen osuu kohdalle. Peilistä sitten irvistelee vastaan erilaisia pussituksia, ryppyjä ja roikkuvia paikkoja, kenellä mitäkin. Joskus sieltä myös hymyilee vastaan herttainen, kaunis ja sileä naama, jossa mikään paikka ei näytä roikkuvan ja kulmissakaan ei ole kiukkuinen ilme. Valitettavasti vain tämä jälkimmäinen tilanne on useimmiten lähinnä iltaisin huonossa valaistuksessa…

Oikeastihan tilanne on se, että muut ihmiset näkevät kyllä jatkuvasti tuon mukavan näköisen naaman, oma kriittinen silmä vaan ei kykene näkemään ”vikapaikkojen” ohi kokonaisuutta. Mutta kun siis peilistä aika harvoin näkyy se ystävällinen nassu, niin ei ole ihan helppoa aina uskoa, että kasvojumppa todella toimii. Valokuvien ottaminen itsestä säännöllisin väliajoin ja näiden kuvien vertailu on yksi apukeino tähän vaivaan. Mutta entäpä jos kuvissa ei millään näy mitään mukavia lopputuloksia, vaikka kuinka kyyläisi?

No, tähän voi olla tietysti useampi syy, tylsimpänä se, että jumppa ei todellakaan tehoa. Miksi jumppa  sitten ei tehoa? Tästä taidan kirjoittaa erillisen jutun. Aika yleisenä syynä on myös ihan vaan se, että ihmisluonne on niiiin hätäinen – olisi niin kivaa, jos tuloksia tulisi viikossa ja kahdessa. Mutta tylsää kyllä, kasvojumppa on kuukausien ja vuosien projekti. Ongelmana voi olla myös se, että muutokset kasvoissa ovat niin hienovaraisia, että ne vain eivät vielä näy valokuvissa.

Ollaan siis kuitenkin tilanteessa, jossa jumpataan ahkerasti, mutta jotenkin pitäisi saada lisäuskoa siihen, että jumppaaminen todella kannattaa. Mitä tehdä? Tähän tilanteeseen en tiedä mitään muuta lääkettä kuin sen, että jos ei omien kuvien tuijottaminen auta, niin sitten katsellaan toisten jumppaajien kuvia. Toisin sanoen, tuijotetaan kaihoisasti tunnettujen kasvojumppaajien kuvia tai eri jumppien mainossivuilta ennen ja jälkeen -kuvia.

Kasvojumppaajan idoleiksi kelpaavat esimerkiksi nämä henkilöt

Kirjahyllyn kätköistä: Barbara Cartland & Elinor Glyn - Keep Young and Beautiful

Elinor Glyn, kirjan The wrinkle book, or, How to keep looking young kirjoittaja.

Sanford Bennett, kirjan Old Age – Its Cause & Prevention kirjoittaja, 50-vuotiaana

ja 72-vuotiaana (!!!! mitä kasvojumppa ja muutenkin terveellisemmät elämäntavat ovatkaan saaneet aikaan!!!!)

Carolyn Cleaves, Carolyn’s Facial Fitness (CFF) -jumpan kehittäjä, 53-vuotiaana

ja vanhempana (60-vuotiaana?)

Tässä videossa Carolyn on 59-vuotias:

CFF:n sivuilta löytyy sekä lisää Carolynin kuvia että CFF:n mukaan jumppaavien ennen ja jälkeen -kuvia.

Carole Maggio, Facercise-jumpan kehittäjä, 36, 56 ja 63 -vuotiaana

Thomas Hagerty, Shape your face -jumpan kehittäjä

Deborah Crawley, FlexEffect -jumpan kehittäjä, 61-vuotiaana

Ja alla mainosvideo, jossa hän esittelee FlexEffectiä:

FlexEffectin sivuilta löytyy lisää Deborahin kuvia sekä FlexEffectin mukaan jumppaavien ennen ja jälkeen -kuvia. Youtubesta löytyy myös flexaajien videoita, esim. tämä video, jossa 42-vuotias FlexEffectin kouluttaja kertoo kokemuksistaan.

Eva Fraser, Eva Fraser’s Facial Workout ja Facial Fitness Made Easy -kirjojen kirjoittaja, 80-vuotiaana

Tässä videossa Eva Fraser on 72-vuotias:

Eva Fraserin sivuilta löytyy video, jossa jumppaajat kertovat omista kokemuksistaan ja ajatuksiaan kasvojumppaamisesta. Videon lopussa Eva Fraser itse lausuu muutaman sanan.

Ageless if You Daren sivuilta löytyy myös pari ennen ja jälkeen -kuvaa.

Senta Maria Rungén sivuilla on video, jossa hän itse esiintyy.

Voiko näihin kuviin luottaa?

Eli ovatko ne photoshopattuja? Tai ovatko kuvissa olevat henkilöt käyneet kauneusleikkauksissa, vaikka väittävät muuta? Aika usein esitetään rankkojakin epäilyksiä siitä, kuinka kasvojumppien ennen ja jälkeen -kuvat olisivat rankasti editoituja, ja on totta, että todella surullisia esimerkkejä tästäkin löytyy hiukan vähemmän tunnettujen jumppien sivuilta. Joidenkin mielestä kuvien luotettavuutta lisäisi se, että ne olisi esim. otettu studiossa ja niiden laatu ja tarkkuus olisi paljon parempi kuin mitä kuvissa yleisesti on. Tällöin olisi helpompi vertailla millaisia muutoksia on tapahtunut, jos on tapahtunut. Jumppaohjelmien kehittäjät puolustautuvat kuitenkin sillä, että kuvat ovat jumppaajien itse ottamia amatöörikuvia, niitä ei alunperin ole tarkoitettu minnekään esille laitettavaksi, vaan ne on otettu jumppaajien omaan käyttöön. Sen vuoksi niiden laatu vaihtelee suuresti, ja jumppaohjelmien kehittäjät ovat kiitollisia, kun saavat edes näitäkin kuvia käyttöönsä.

Minussa itsessäni todella tarkat studiokuvat herättävät aina jonkin verran epäilystä.  Enemmän itse luotan näihin aika surkealaatuisiin jumppaajien itse ottamiin kuviin – jotenkin ne vain tuntuvat rehellisemmiltä. Ehkä olen liian herkkäuskoinen? Toisaalta olen kyllä nähnyt myös erittäin selvästi photoshopattuja kuvia ja niiden rinnalla nuo huonolaatuiset kuvat näyttävät paljon todellisemmilta. Pahimmissa olen nähnyt kuinka karvakaan ei hiuksissa vaihda paikkaa, mutta kasvojen muoto on muuttunut. Mitähän tästä voi päätellä – Photoshop, my love 🙂 Harmi että en nyt löydä yhtään hyvää esimerkkiä malliksi kuvien selkeästä editoinnista. Mutta esim. Face Fitness Centerin sivut (linkki poistettu, rikkoo wordpressin sääntöjä) herättävät minussa aika reippaasti epäilyksiä, jos katsotte kahden naisen ennen ja jälkeen kuvia (aivan sivun alussa ja toinen noin 1/3 kohdalla). Molemmat on jälkeen-kuvissa meikattu ja … no, katsokaa itse ja miettikää luotatteko kuviin. Minä en. Ja onhan tuon sivun markkinointityyli muutenkin aika kyseenalainen.

Toinen mikä minua vakuuttaa, ovat videot, joissa näkee kasvot eri kulmista ja myös sen, kuinka lihakset liikkuvat kasvoissa. Kasvoleikkauksethan kiristävät kasvoja jonkin verran vielä nykyisilläkin tekniikoilla, joten ilmeet eivät ole niin luontevia, otsa ei liiku, kulmat ovat korkealla jne., ja tämä kyllä näkyy videoista, jos tarkalla silmällä katsoo. Siksi laitoinkin niitä näkyville yllä. Carole Maggio on yksi niistä kasvojumppaajista, joiden kohdalla kauneusleikkaukset yms. otetaan aina esille, eikä ihme, kun häntä katsoo. Hänen kasvonsa ovat todella tiukat, huulet törröllään jne. Itse hän väittää, että hänelle on tehty ainoastaan epäonnistunut nenäleikkaus, ei muuta. Katsokaahan alla oleva video, vaikka se onkin aika huonolaatuinen:

En tiedä minkä ikäinen Carole Maggio on yllä olevassa videossa, mutta n. 53 sekunnin kohdalla hän demonstroi kuinka hänen kasvojensa lihakset liikkuvat. Kyllä tämä nainen ainakin on tehnyt kasvojumppaa : D Voisin itse ihan uskoakin, että hänen kasvonsa ovat jumppaamisen tulosta, mutta jokainen voi itse tehdä omat päätelmänsä. Uudempiakin videoita hänestä löytyy YouTubesta, kuten tämä:

Tässä videossa Carole Maggiolla on kyllä melkoiset törröhuulet ja kasvot ovat todella tiukat. Saattaa toki olla, että häntä on leikattu tai pistetty ties mitä fillereitä kasvoihin, mutta … jostain syystä itse haluan uskoa, että hänen ulkonäkönsä on kasvojumpan tulosta. Miksei kasvoja voisi tuunata samalla tavalla kuin kroppaakin, katsokaa vaikka kehonrakentajia. Onko hän sitten saanut kasvonsa tuon näköisiksi jumppaamalla juuri siten, kuin kirjoissansa esittää, sitä en kyllä usko. Mutta toisaalta, olen ihan satavarma että kaikki kasvojumppien kehittäjät testaavat omilla kasvoillaan ties mitä kummia juttuja 🙂

Minä motivoidun

Itselleni tulee aina kyllä hyviä viboja kasvojumpan suhteen ja motivaatiota jatkaa jumppaamista, kun katson näitä kuvia. Ennen kaikkea minua inspiroivat ihan tavallisten ihmisten ennen ja jälkeen -kuvat. Ehkä ihan kaikkein eniten tykkään Carolynin sivuston kuvista, niissä jumppaajat ovat aikuisia naisia ja miehiä (no, yksi mies :), joiden kasvoissa todella näkee iän tuomat muutokset. Minusta ne kuvat vain ovat niin todellisia ja lohdullisia todisteita siitä, että jumppa todella tehoaa, kun sitkeyttä jumppaamiseen vaan itsellä riittää.

8 ajatusta artikkelista “Lisäuskoa jumpan tehoon eli (ennen ja) jälkeen -kuvia

  1. K

    Moikka!
    Osaisitko neuvoa, mikä auttaisi siihen, että suupielet valuu alaspäin?Tai ei ehkä ees ne suupielet, ku se iho siinä heti.Oisko sit posket? Tässä on kyllä semmonen ikäkriisi menossa taas 😦
    Mutta kiitos, jos jaksat vastata!

    Vastaa
  2. Minx

    Tuo mokoma naama latistuu ja valuu alaspäin ajan kanssa just samalla lailla kuin peffakin, jos ei asialle mitään tee 😦 Ikä ei muuten ole yhtään hassumpi juttu, mutta sillä on tylsiä sivuvaikutuksia.

    Ei noihin suupieliin valitettavasti ole mitään yksittäistä hyvää lääkettä muuta kuin yleisesti kasvojumppa. Aika pitkälle niihin vaikuttaa poskilihasten kunto, ts. jos jumppaa poskipäitä korkeammiksi, niin samalla nousevat myös nenä-suupielijuonteet samoin kuin suupieli-leukajuonteet. Mutta sitten taas, en suosittele esim. pelkkien poskien jumppaamista, sillä voi olla ikäviä sivuvaikutuksia. Parempi on jumpata kokonaisvaltaisesti koko kasvoja, sillä puolestaan on sitten ihan mukavia sivuvaikutuksia, kun voi kohentua semmoisetkin paikat, joiden itse ei ole huomannut olevan jo vähän rempallaan 🙂

    Eli hyvänä uutisena: asialle voi tehdä jotain, hommaamalla jonkun hyvän kasvojumpan ja jumppaamalla ahkerasti. Jos katsot minun ennen ja jälkeen -kuviani, niin näet, että suupieleni ovat jonkun verran nousseet jumpan ansiosta. Huono uutinen taas on se, että töitä joutuu tekemään ihan niin kuin minkä tahansa muunkin jumpan kanssa ja tuloksia ei tule ihan hetkessä.

    Jos jaksat lukea näitä blogini juttuja läpi, niin kirjoittelen useammastakin jumpasta jotain. Samalla voit saada vähän fiilistä siitä, millaista kasvojumppaaminen on ja sopiiko se sinulle.

    Vastaa
  3. K

    Moi!
    Ja kiitos vastauksesta! Oon jonkin aikaa lukenu blogias ja kasvojumppa kyllä kiehtoo, mutta en oikein osaa päättää mistä aloittaa.Ilmeisesti pitäis hommata joku kirja ja tehdä sitten sen mukaan.Mutta niitä on niin paljo! Osaisitko suositella jotain tiettyä, kun en uskalla ostaa sikaa säkissä?

    Vastaa
  4. Minx

    Tää on aina yhtä hankala kysymys 😀 Kun se riippuu monestakin asiasta. Ikäkin vaikuttaa ja kasvojen kunto, minkä tyylisestä jumpasta tykkää, paljonko arvelee jaksavansa käyttää aikaa…

    Mutta tässä muutama ajatus:

    Jos haluat suomenkielisiä ohjeita, niin lukaise tää kirjoitus: http://kasvojenkohotus.blogit.fi/apua-ovatko-kaikki-hyvat-jumpat-englanniksi/
    En oikein tiedä riittävästi noista suomenkielisistä jumpista, että voisin kunnolla suositella mitään niistä, mutta kaikilla varmasti jotain tekee.

    Jos sitten englanninkielisetkin jumpat käy, niin mun vakiosuositus on Carolyn’s Facial Fitness, http://www.carolynsfacialfitness.com/ jos haluaa hyvän, monipuolisen jumpan ja haluaa päästä vähällä pohtimisella, tehdä vaan jumppaa. Se on mun lempijumppa, itse jumppaan sen mukaan. Mitähän siinä olis huonona puolena, ehkä käytetty aika. Kun jumpan oppii, niin jumppaamiseen menee vartti aikaa ja jumppa pitää tehdä makuullaan (voi tehdä myös istuallaan, mutta tulokset eivät ole yhtä hyviä).

    Jos aika on tiukilla, niin Ageless if You Dare on erittäin hyvä jumppa myös ja vie vain n. 5 min päivässä. Mutta se ei ihan kaikkiin ongelmiin tehoa välttämättä (esim. ryppyiseen otsaan) ja se ei siis jumppaa kaikkia kasvojen lihaksia läpi (toisin kuin esim CFF).

    Jos on semmoinen tyyppi, että tykkää itse rakennella omia ohjelmiaan (esim. on kuntosalilla tottunut pohtimaan mitä liikkeitä tehdä jne.), niin FlexEffect on juuri oikea jumppa tähän tarkoitukseen. Se on tehokas, aggressiivinen jumppa, joka on tarkoitettukin siihen, että sitä tuunaillaan itselle sopivaksi. Mutta sitä voi noudattaa myös ihan vaan suoraan ohjeiden mukaan, ei ole pakko tuunata. Aikaa jumppaamiseen menee vähän sen mukaan, miten jumppaa, mutta vartti vähintään, tunninkin saa kulumaan. Tästä jumpasta kuulee aina välillä juttua siitä, kuinka saattaa tulla ns. rumia kausia välillä. Mutta todella hyvä jumppa silti.

    Näitä ainakin uskallan itse suositella. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että melkein mikä vaan jumppa on hyvä, jos sen tekee tehokkaasti ja säännöllisesti. Ikää kun on enemmän, niin silloin tosin alkaa olla merkitystä jumppaliikkeilläkin, ts. vastusta käyttävät jumpat (kuten nuo edellä mainitsemani) ovat silloin tehokkaampia.

    Toivottavasti tästä oli edes jotain apua päätöksentekoon 🙂

    Vastaa
  5. K

    Kiitos kun jaksat vastata noin perusteellisesti! Taidan kokeilla tuota Carolyn’s Facial Fitness -jumppaa nyt ensiksi. Palailen asiaan, kun olen päässyt alkuun tai jos herää jotain kysymyksiä. Sulla on kiva ja hyödyllinen blogi kyllä 😀

    Vastaa
  6. Minx

    Tosi kiva jos blogini hyödyttää jotakuta! Aihe on itsellä sydäntä lähellä ja voisin kuluttaa tähän kirjoitteluunkin vaikka kuinka paljon aikaa. Valitettavasti (onneksi?) kuitenkin työ ja muu elämä rajoittavat puuhailua melkoisesti. Ei oikein tahdo irrota kolmea tuntia illassa blogaamiseen 😛

    Vastaa
  7. Jaana Lukkarinen

    Hei!

    Olen kohta viimeisen vuoden kosmetologiopiskelija, ja olen tekemässä lopputyötä aiheesta kasvojumppa/ kasvojen lihashuolto.Tänään eksyin googlettamalla sivustollesi, ja täytyy kyllä sanoa että KIITOKSIA SINULLE ja vähintäänkin sata kaunista ruusua, sillä olen saanut paljon uutta tietoa lopputyön aiheesta sinun ansiostasi. 🙂

    Tästä lähtien alan pikkuhiljaa lukemaann päivittäin blogiasi: Oma lopputyöni edellyttää kasvojen lihashuollon hyvää tuntemusta, liittäen tämän myös ikääntyviin kasvoihin.

    Lopputyössäni opetan kasvoliikkeet mummilleni, jolla on kaksoisleuka, kortisonin aiheuttamaa turvotusta kasvojen ja kaulan alueella, sekä silmänympärysrypyt ja suun alueella samat ongelmat. Ryppyjä ei juurikaan ole, mutta juonteita on. Jos keksit jotakin vinkkiä minulle lopputyöhöni tai sinulle tulisi jotakin mieleen mikä saattaisi lopputyössäni minua auttaa, niin minulle saa laittaa aina sähköpostia yms.

    Todella paljon kiitoksia ihanasta blogistasi!!

    Yst. terv. Jaana

    Vastaa
  8. Minx

    Wau, onpa hieno lopputyön aihe! Olisin todella kiinnostunut lukemaan sen, kunhan saat sen valmiiksi, jos se vaan on julkista tavaraa.

    Kirjoittelet varmaan lopputyöhösi myös tekstiä – minä itse ehkä pohtisin tähän aihepiiriin liittyen esimerkiksi seuraavia:
    – kasvojumpan merkitystä itsetunnon kohottajana
    – kasvojumppa vs. kauneusleikkaukset
    – kasvojumpan todelliset tulokset, onko niitä
    – erilaiset jumpat: vastuksen kanssa tai ilman
    – ja tietysti ennen ja jälkeen -kuvia mummistasi

    Ihan hirveän kivaa olisi myös kuulla, miten mummillesi käy – jaksaako hän innostua jumppaamiseen ja millaisia tuloksia tulee. Jotta tulokset ja motivaatio olisivat hänellä hyvät, ehdottaisin että mietit aika tarkkaan mikä jumppa olisi juuri hänen tyyliselleen ihmiselle sopiva. Kannattaa valita joku suhteellisen tehokas jumppa, ettei panostus mene hukkaan 🙂

    Onnea projektillesi!

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.