Auttoiko sukat käsissä nukkuminen?

Nukuin siis itse asiassa kaksi perättäistä yötä sukat käsissä. Hmm. Kuulostaapa pöhköltä. No näin kuitenkin tein. Tai no, osan yöstä. Heräsin nimittäin ekalla kerralla johonkin aikaan yöllä ja totesin, että vain toisessa kädessä on sukka. Kiskoin sitten toisenkin pois. Kai siinä joku logiikka oli, joskaan en sitä nyt enää aivan täysin ymmärrä. Kädet olivat vielä siinä vaiheessa aika rasvaiset. Sen verran muistan, että hieroin loput rasvasta rintakehääni ja mietin, että kuinkahan mahdan herätä hiukset klähmäisinä.

Hiukset olivat aamulla suht ok, joten en ilmeisesti näitä rasvatassujani kovin paljoa yöllä hieronut ympäriinsä. Muuten kokemus oli hämmentävä. En oikein tiedä tykkäsinkö siitä vai en. Jotain nuo sukat selvästi käsissäni häiritsivät, koska ne piti unissaan kiskoa pois. Toisaalta, nukahtaessa ne eivät tuntuneet erityisen epämiellyttäviltä. Lämpimänä kesäyönä ne ehkä olisivat kuitenkin vähemmän mukavat. Minä olen kuitenkin aika lämminkätinen ja yölläkin välillä tuppaan käsiäni milloin minnekin viilenemään. Toisen yön kyllä nukuin aika lailla aamuun asti sukkien kanssa, joten ehkä sukkiinkin tassuissa tottuu.

Kokeilin illalla ennen nukahtamista lukea kirjaakin sukat käsissä 😀 Sivun kääntäminen oli hiukan hankalaa, mutta kyllä se muuten onnistui. Sukkien käsiin laittaminen oli muuten ihan helppoa, kun sukat oli ensin kääritty rullalle varpaisiin asti. Ehkä en ollut laittanut riittävän paksua kerrosta rasvaa käsiini, kun siinä ei ollut enempää ongelmia. Hmm.

Mutta oliko tästä vaseliini-sukka -konstista siis jotain apua? Minulla kädet eivät ole hirveän kuivat muuten kuin kynsinauhoista. Ne tuppaavat kuivumaan ja kovettumaan ikävästi. Hieron niihin sitten kynsinauhaöljyä silloin kun muistan (= harvoin) ja Locobase Repairia (aika usein, koska se on minulla käsilaukussa aina mukana). Sukat kädessä nukutun yön jälkeen minusta kynsinauhani olivat kyllä pehmeämmät, joten jotain apua tästä oli. Mutta ehkä kynsinauhaöljyn käyttäminen ajaisi saman asian. Lopputulos on kyllä se, että ei se minulle mikään sellainen ihmekonsti ollut, mitä toivoin. Mutta ei hassumpi kokemus kyllä.

Luin myös netistä vaseliinisukkakokemuksia. Ainakin yksi nainen oli saanut erittäin kuiviin ja paperisen tuntuisiin käsiinsä apua siitä, että oli ensin levittänyt käsiinsä erityisen kosteuttavat käsivoiteen. Sitten kun se oli kuivunut, hän oli vetäissyt päälle runsaan kerroksen vaseliinia ja sukat. Ja aamulla kädet olivat olleet pehmoiset. Tulos oli kuulemma loistava, siihen mennessä normaalit rasvaamiset tuhat kertaa päivässä vaikka millä rasvalla, eivät olleet tehonneet yhtä hyvin. Voin hyvin uskoa, että konsti on tehokas – jos joskus käteni menevät ikävän kuiviksi, niin pitää muistaa kokeilla sukkia taas. Nyt luulen, että jätän tämän homman sivuun.

Toisaalta, pelkkä kuivien käsien rasvaus ei yksin ole syynä sukkien käyttöön. Tai siis… On. Koska kuivat kädet rypistyvät enemmän. Mutta vaikka kädet eivät olisikaan kauhean kuivat, tuosta tehorasvaamisesta on silti apua siihen, että kädet eivät niin rypisty tai jos ovat ryppyiset, niin vähän oikeavat. Eli esimerkiksi Carolyn suosittelee, että nukkuisi viikon putkeen sukkien ja vaseliinin kanssa ja sen jälkeen aina yhden yön viikossa. Tällä tavoin kädet pysyvät paitsi pehmeinä myös siloisina. Sen lisäksi tietysti käsiä kannattaa hieroa esim. Carolynin ohjeen mukaan, joka löytyy jumppaohjesivultani. Niin ja muutenkin ”manipuloida” käsien ihoa – minä esimerkiksi nipistelen  ja pyörittelen ihoa käden päältä sormieni välillä. Välillä saan aikaan mustelmiakin (no se ei ole kyllä tarkoitus). Mutta mielestäni käsien iho tykkää tästä. Eli luulenpa että itse jatkossa keskityn edelleen käsien hieromiseen ja aktiiviseen rasvaukseen ihan muuten vaan, ilman sukkia : )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.