Mikä laulaen tulee…

Ei tämä nyt suoraan kasvojumppaan liity, mutta kasvojen ihoon kuitenkin, joten voin kai purkaa rahantuhlausangstiani tänne 🙂 Kasvovoiteeni ovat nimittäin olleet loppumassa jo jonkun aikaa, yövoidepurkki loistaa tyhjyyttään ja päivävoidettakaan on jäljellä enää pieni nökäre. Seerumi on loppunut ajat sitten. Silmänympärysvoidetta sentään on jäljellä varmaan kolmea eri sorttia, kun en oikein tykkää käyttää niitä – voisin sillä tietysti voidella muutenkin kasvojani, hmm. Tulispa nekin käytettyä pois.

Mutta rasvapurkkien osto siis on häämöttänyt edessä jo jonkun aikaa, en vain ole tehnyt asian eteen mitään, kun en oikein ole tiennyt minkä sorttista rasvaa sitä naamaansa seuraavaksi lääräisi. Atooppinen iho ja allergiat rajaavat aika reippaasti valikoimaa, samoin kuin tuoksujen (turha?) pelko. Yleensä olen ostanut tuttua ja turvallista, mutta viimeksi kokeilin apteekista Eucerinin uusia tuotteita vanhenevalle(!) iholle, enkä oikein ollut täysin tyytyväinen. Nyt siis olisi hyvä hetki kokeilla taas jotain uutta.

Yksi mahdollisuus olisi tämä: Carolyn Cleaves (CFF) julkaisi viime vuoden marraskuussa oman ihonhoitotuotesarjansa ja olen sitä ihmetellyt siitä lähtien. En ole oikein ihastunut ajatukseen tilata kosmetiikkaa jenkkilästä, ajatus tuntuu minusta jotenkin vähän pöljältä. Hintakin on arveluttanut, ei tuo nimittäin mikään ihan halpa sarja ole – tällä hetkellä tuotepaketista on tarjous hintaan $149,95. Hylkäsin oikeastaan aika pian ajatuksen tuotesarjan tilaamisesta. Lueskelin kuitenkin kiinnostuneena mitä Carolyn sivuillaan kosmetiikasta kertoo.

Mutta kun aikaa kului, niin tuli vastaan tämä rasvapurkkien tyhjeneminen ja vaikea päätös siitä, mitä ostaisi seuraavaksi 🙂 Taas piti kurkistaa Carolynin sivuja ja tällä kertaa tein pikalaskelman siitä, mitä uudet Eucerinin purnukat tulisivat maksamaan. Yllätyksekseni hinta ei jäänyt kovin kauas Carolynin hinnoista – kolme Eucerinin superhypervanhenevanihonekstraerikoisrasvaa (eli antiage, Q10 ja hyalyron filler -tuotteita) maksaisi vähän vajaa sata euroa. Carolynin paketti postikuluineen erikoisalennuksen kanssa (-$15 vanhoille asiakkaille) tulisi maksamaan n. 112 €. Eli ero ei olekaan kovin kummoinen. Ja itseasiassa Carolynin paketissa tulee 7 eri tuotetta mukana, tuossa mun Eucerin-pläjäyksessä on vain kolme tuotetta.

Noh, mitä tästä seurasi, arvaatte varmaan. Eli tein sitten tilauksen. En nyt oikein tiedä miksi minulla on vähän syyllinen olo siitä – menihän siinä kerralla aika paljon rahaa, mutta en läärää voiteiden kanssa kovin hirveästi, joten ne riittänevät melko pitkään. Ja siis aika lailla saman rahan olisin saanut kulumaan täällä kotimaassakin, ihan vaan apteekissa. Mutta syntiseltä vaan silti tuntuu tilata rasvapurkkeja tuommoisella rahalla.

Mitä siis oikein tilasin

Carolynilla on kaksi eri tuotepakettia. Edullisemmassa paketissa on viisi purkkia:

Siis puhdistusmaito (käytetään iltaisin), kasvonaamio (käytetään kaksi kertaa viikossa), kuorintavoide (käytetään kaksi kertaa viikossa), toinen kasvonaamio (käytetään joka päivä) ja kosteusvoide (käytetään aamuin illoin).

Hintaa tällä paketilla tällä hetkellä on $86,95 + postikulut (luultavasti $13,95) = $100,90 eli noin 76 €.

Kalliimpi paketti (se jonka minä tilasin)

sisältää tämän lisäksi lisäksi vielä kaksi seerumia. Olen oppinut tykkäämään seerumeista, kun olen eri tuotesarjoista niitä käyttänyt:

joista molempia käytetään päivittäin, aamuin illoin. Hiukan arveluttaa kuinka minun tulee käytettyä paketissa olevaa kasvonaamiota ja ehkä puhdistusmaitoakin, kun olen kroonisesti laiska käyttämään sellaisia. En meikkaa, joten nuo kasvomaidot tuntuvat aina vähän turhilta. Tiedän, tiedän, likaantuu iho päivän aikana ja se on syytä puhdistaa… Olen vain laiska.

Ideana tässä tuotepaketissa on kuitenkin se, että tuotteilla on yhteisvaikutusta ja niitä siis todella on tarkoitus käyttää kaikkia lähes joka päivä. Aamuisin naamatauluun lätkäistään viittä eri ainetta, iltaisin vain (köh) neljää. Eli minunkin sitten pitää opetella vihdoinkin käyttämään myös tuota kasvonaamiota ja puhdistusmaitoa, huoh. Ihan hirveän kaukana ei tilanne kyllä ole siitä, mitä nytkin läpyttelen kasvoihini, joskus olen nimittäin kauhukseni laskenut, että aamulla käytän kuutta(!!!) eri tuotetta kasvoihin, ja minä kun en edes meikkaa O.o Huh. Tuohan on siis vaan helpotus nykyiseen 🙂 Tosin tätä systeemiä on tarkoitus seurata vain kuukauden ajan kerralla, sen jälkeen sitä voi tuunata omien tarpeidensa mukaisesti, kunhan vain on pari tehokuukautta vuoden aikana. Carolynilla on oikein aikataulukin siitä, miten eri tuotteita käytetään tehokuukauden aikana – ihan näppärä idea, kun ihan kaikkia tuotteita ei ole tarkoitus joka päivä käyttää.

Niin, tämä kalliimpi paketti siis maksaa tällä hetkellä $149,95 + postikulut $13,95 = $163,90 mikä tekee euroissa noin 123 €. Ja minä sain siis tästä vielä n. 11 € alennuksen vanhana asiakkaana.

Molemmissa paketeissa tulee mukana myös kasvojen hierontaohje samoin kuin ohje siitä, kuinka ryppyjä silitellään pois kasvoista. Tätä on tarkoitus tehdä siinä samalla, kun rasvoja levitellään kasvoihin.

On aina tosi jänskää kokeilla uusia ihovoiteita, kun ikäviäkin ylläreitä krantun ihoni ja rasvojen yhdistelmä on aiheuttanut, siispä nytkin jännittää. Ja sekin on kiinnostavaa nähdä, jaksanko oikeasti käyttää noita tuotteita niin kuin pitäisi. Seerumit ja kosteusvoiteen kyllä varmaan lätkäisen kasvoihini, mutta kuinka mahtaa käydä kuorimisten ja naamioiden. Voin raportoida, jos kiinnostaa 😀

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.